Hyvää huomenta Suomi

Musiikillisia muistoja 1970-luvulta

Kaisa Nikkilä

Jokunen vuosi sitten juhlatilaisuudessa pääesiintyjänä oli iskelmätaivaan kiintotähti Markku Aro. Niin se kävi, että unohtuivat kipeät polvet, kankeat lanteet ja jäykät selät, kun Markku kajautti ilmoille svengaavan Hyvännäköinen-kappaleen. Vuosikymmenet vain vilisivät, kun juhlakansa viuhahti parketille lähes keskiyön aikaan: samaan tapaan kuin omassa, seikkailuja täynnä olleessa nuoruudessaan. Esityksen päätteeksi juhlakansa vaipui muistoihin yli neljän vuosikymmenen taakse.

Tapahtui lauantai-iltana eräässä hämäläisessä taajamassa joskus 1970-luvun puolen välin jälkeen. Vinyylit virittivät tunnelmaan, kuin olisi lippu nostettu salkoon. Oli mini voguet ja lämpörullakiharat. Laitettiin runsaasti lilaa luomiin ja vakosamettia ylle. Lahkeet olivat leveät kuin laivan purjeet ja helmat uhmasivat vesirajaa. Peilikuva vahvisti lavatyylin: Tanssilava. Täältä tullaan!

Teboilin kuvakokoelma/Mobilia

Alla oli tuliterä Saab 96, autoradiossa soivat kuumimmat Finnhitsit ja yöttömän yön auringon säteitä torjui valtavat, lähes tv-luvan tarvitsevat aurinkolasit. Ah. Vaikka tie oli kuoppainen kuin poing-poingpoing, niin kesän lapsia se ei haitannut: Nyt ollaan matkalla kohti ihmemaata, eikä tässä ei olla enää mitään äidin pikkupoikia! Vaan mikä oli tuo jo kaukaa kuuluva jykevä ääni? Häirikköjä? Huivipaikkojen huipun pölyävälle parkkipaikalle lipui tyylikkäästi Cadillac – maantiekiitäjä. Oli levikset ja jamekset, oli tiikeritakit ja farkkurotsit. Sähäkät kitarasoundit vyöryivät ulos autoradiosta ja kehottivat hyppäämään kyytiin.

”Ollaan lähekkäin, me vielä hetki näin…” Juhlakansa havahtui muistoistaan kohti parkettia, kun illan artistin viimeisen kappaleen sävelet täyttivät juhlasalin. Vaikka lahkeet olivat kaventuneet ja helmat pidentyneet, 1970-luvun musiikki elää vaan.