Kotiseutukiintymys innostaa kehittämään

Läheinen suhde lapsuusajan kesäpaikkaan on vuosi vuodelta yhä tärkeämpää Merja Ylä-Anttilalle. Kuvat: Ylä-Anttilan kotialbumi.

"Kiintymys lapsuus- ja nuoruusajan kotiseutuuni heijastuu nykyelämääni monin eri tavoin", Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila toteaa.

Muistojen ja nostalgisten mietteiden rinnalla nykyisyys – ja tulevaisuuskin – ovat vahvasti läsnä mediavaikuttajan kotiseutusuhteessa

"Kotiseutua ei voida sulkea yksinomaan lempeiden muistojen joukkoon, eikä sitä voi pitää yksinomaan lapsena koettuna ikuisena idyllinä", YläAnttila sanoo.

Realismia on tajuta, että kotiseutukin muuttuu ajan myötä.

"Isäni asuu yhä synnyinkaupungissani Hämeenlinnassa, ja käyn hänen luonaan viikottain. Siten pystyn seuraamaan kotiseutuni muuttumista ja pitämään itseni ajantasalla uusista hankkeista."

Kotiseuturakkaus ei Ylä-Anttilan mielestä ole vain menneen haikailua tai nostalgista kaihoa. Päinvastoin.

"Itse haluan omalta osaltani vaikuttaa Hämeenlinnan seudun kehittämiseen ja sen elinvoimaa lisääviin uudistamishankkeisiin vierailemalla tapahtumissa ja tapaamalla kuntalaisia."

Kotiseuturakkaudella voi parhaimmillaan olla ratkaiseva merkitys alueiden ja seutukuntien kehittämisessä: ideat ja aatokset voimistuvat ja jalostuvat vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Syrjivällä ja tuomitsevalla nationalismilla ei ole mitään tekemistä kotiseutuylpeyden kanssa.

"Sen sijaan myönteinen tietoisuus omista juurista voimaannuttaa ja nostaa itsetuntoa." Isoisän jäljillä Valajärven rantamilla Suomalaiset ovat kesämökkikansaa. Lapsuus- ja nuoruusvuosien kotiseudun kesätapahtumat ovat monelle meistä inspiroivia tilaisuuksia. Niissä vuosikymmenet katoavat ja kuin huomaamattaan siirtyy teiniajan tunnelmiin tarinoiden sujuvasti nuoruusystävien kanssa huolimatta siitä, että aikaa edellisestä tapaamisesta on kulunut.

Ylä-Anttila viettää keväästä syksyyn vapaa-ajat lapsuudenajan kesämökillä nykyisin Hämeenlinnaan kuuluvassa Rengossa.

"Nautin suuresti kun voin olla kesäkotipaikkakunnalla oma itseni, se sama renkolainen Kivisen Merja kuin vuosikymmeniä sitten – ilman titteleitä tai statuksia. Siellä minut tunnetaan pienestä likasta, jonka vanhemmat ja isovanhemmatkin ovat monelle tuttuja. Oloni on siellä turvallinen ja samalla vapautunut."

"Osallistumme mieheni Arin kanssa kesäisin järjestettävään Valajärven pyöräilytapahtumaan, jossa tapaamme paljon ystäviä ja kesätuttavuuksia. Samalla voimme vaihtaa ajatuksia maailmanmenosta, erityisesti paikkakunnan kuulumisista." "Aivan erityisen merkityksen tapahtumalle luo Kotiseuturakkaus ei ole Merja Ylä-Anttilalle vain nostalgiaa

se, että tiedän isoisäni Lauri Järvisen työskennelleen samoilla tienoilla aikoinaan, kulkeneen samoja maanteitä, katsoneen samaa maisemaa."

Valoisa kaipuu antaa voimia tulevaan

Kotiseuturakkaus tuntuu sydämessä erityisesti juhlapyhinä ja läheisten merkkipäivinä – kun arki on tauonnut, ja on aikaa hiljentyä sisimmille tuntemuksille. Haikeus ei ole ahdistavaa, vaan lohdullista, voimaannuttavaakin. Siihen sisältyy myös suurta kiitollisuutta rakkaudesta ja huolenpidosta.

"Ymmärrys ihmisen katoavaisuudesta lujittaa kiintymystäni esi-isien kotiseutuun, ja koen samalla, että olen yksi ainutkertainen osa sukupolvien ketjua. Siksi se on luja osa omaa identiteettiäni, ja uskon sen merkityksen säilyvän myös tulevilla sukupolvilla."

Viikilän neljän sukupolven kotitila uudistuu menneisyyttä kunnioittaen

Urajärveläiselle maanviljelijälle Ilpo Viikilälle vastuu kotitilasta on ollut antoisa elämäntehtävä vuodesta 1982 lähtien.

Ilpo Viikilän isoisä ja isoäiti tulivat kahden poikansa kanssa kylmälle metsätilalle 86 vuotta sitten. Pellot raivattiin kuokkaa, lapiota ja kirvestä käyttäen vähän kerrallaan.

"He myös rakensivat kaikki rakennukset itse; jopa seinätiilet navettaan ja kattotiilet tehtiin itse muoteilla valaen. Miettiessäni tuota aikaa tunnen erittäin suurta kunnioitusta isovanhempiani ja vanhempiani kohtaan: he tekivät kovasti työtä ja huolehtivat lapsistaan vaikeinakin aikoina."

Tällä hetkellä seuraava sukupolvi on ottanut päävastuun tilan hoidosta.

"Tuntuu mukavalta, kun Toni-poikamme Sanni-vaimonsa kanssa asuu lähellä meitä, omassa talossaan, samassa pihapiirissä", Ilpo Viikilä tuumii.

Yhdessätekemisen taito

Vuosikymmenten aikana Urajärven kylän palvelurakenne sekä maa- ja karjatilojen toimintaedellytykset ovat muuttuneet rajusti. Murros on edellyttänyt sopeutumista. Työtä on ollut haettava taajamista ja palvelut ovat siirtyneet kauemmaksi. "Urajärven vahvuus on ollut kyläläisten luja yhteishenki ja epäitsekkyys kylän asioita hoidettaessa", Viikilä sanoo.

Yhdessä on luotu uusia kesätapahtumia. Kylän

Urajärveläinen maanviljelijä Ilpo Viikilä arvostaa sukupolvien ketjua. Viikilän isoisä aloitti tilanhoidon 86 vuotta sitten; tällä hetkellä Toni-poika vastaa isäntänä tilasta. Kuva: Viikilän kotialbumi.

kuituosuuskunnan ansiota on nopea valokuitu, ja uusin hanke on Vääksy–Vierumäki -kevyen liikenteen väylä, joka toteutetaan osittain talkoilla.Urajärven kylä on tässäkin mukana.

Urajärvi onkin valittu kaksi kertaa Päijät-Hämeen Vuoden Kyläksi. Urajärven Kartanoteatterin tuotannot ovat hyvä esimerkki paikkakuntalaisten kotiseuturakkaudesta: hahmoille on usein esikuvat todellisesta elämästä Urajärvellä.

Kunnioitus uutta sukupolvea – ja uudistumishalua – kohtaan

Muutoshan on tunnetusti pysyvää: seuraava sukupolvi hylkää vanhoja toimintamalleja ja soveltaa tilalle uusia. Silti sukupolvien välillä on oltava keskustelua – välillä kriittistäkin – ja vuorovaikutusta. Jokaisella sukupolvella on omat tavoitteet ja ihanteet, ja niitä on hyvä kunnioittaa puolin ja toisin.

Kotiseuturakkaus on ollut tärkeä voimavara hektisessä arjessa.

"Itselleni on ollut suuri lahja, kun olen voinut asua ja elää perheeni kanssa lapsuuskodissani. Kävelylenkeillä Nahila-järven rantamailla ajatukset selkiytyvät; siellä olen luontevalla tavalla osa suurempaa kokonaisuutta. Silloin on hyvä ajatella miten isoisäni 86 vuotta sitten asteli samoilla metsäteillä omaa tulevaisuuttaan ja elämänkaartaan suunnitellen.

Irma Willman – Urajärven aktiivinen kesäasukas

Lahtelaisen Irma Willmanin kiintymys Asikkalassa sijaitsevaa Urajärven kylää kohtaan syntyi vuonna 1967, kun hän perheineen hankki vuodelta 1897 peräisin olleen torpan kesäkodikseen Urajärven rannalta.

"Toki tunsin seudun jo ennestään, sillä isoisäni isoäiti oli asunut kylällä leskenä ollessaan parikymmentä vuotta.

"Haluan välittää muistoja omille lapsilleni sekä lapsenlapsilleni, jotka ovat itsekin tottuneet viettämään loma-aikojaan Urajärvellä, mutta kokeneet kylä- ja mökkiympäristön erilaisena kuin itse aikoinani.

Opettaja-tutkija nauttii yhteisöllisyydestä

Lukion äidinkielenopettajana ja tutkijana uransa tehnyt Willman pitää ymmärrettävänä digitaalisen vuorovaikutuksen hektisyyteen kuormittuneen nykyihmisen tarvetta kiintyä fyysiseen paikkaan. "Itselleni maalaiselämä ja luonnon tarkkailu olivat varsinkin työelämän kiireisinä vuosina tärkeitä

Urajärven Kartanon kahvila Hugo & Lilly on tunnelmallinen kohtaamispaikka kesäasukkaille ja kyläläisille - ja tuttu myös Irma Willmanille monen vuosikymmenen ajalta. Kuva: Irma Willmanin kotialbumi.

virkistymisen ja levon kannalta".

Ensimmäiset 20 vuotta asuimme mökillä ilman sähköä. Lähimetsässä oli lehmiä, joiden maitoa haimme pikkuhinkeillä ja kirkasvetisestä Urajärvesta pyydystimme kaloja.

Irma Willman on ollut aktiivinen vaikuttaja Urajärven kyläyhteisössä: hän on kirjoittanut Urajärven kartanoon liittyviä kirjoja ja lehtijuttuja, osallistunut tapahtumiin ja järjestänyt käyntejä kartanolle.

"On ollut kiinnostavaa tutkia minkälaiset olosuhteet paikkakunnalla ovat vallinneet muinaisten asukkaiden aikoina, jolloin Urajärven kartano oli keskeisessä asemassa esimerkiksi työllistäjänä; ainakin torpan alkuperäinen asukas Juho Maurits Leponiemi kävi siellä erilaisissa töissä.

Muutokset ovat olleet suuria: maatiloja on lopetettu, koulu on muuttunut toimintakeskukseksi ja palvelut vähentyneet.

"Tärkein on kuitenkin tallella: kaunis luonto, puhdasvetinen Urajärvi, virkeä kyläyhteisö kesäteatterineen ja -tapahtumineen sekä ainutlaatuinen kartanomiljöö, josta kesäasukkaana voin ammentaa vuosi vuodelta innoistusta ja löytää uusia näkökulmia maamme lähihistoriaan."

Willman uskoo, että tunneside kesäkotiseutuun säilyy lujana.

"Jälkipolville haluan jakaa kokemuksiani ja rohkaista heitä nauttimaan kesäkotiseudun ainutlaatuisuudesta – ja ennen kaikkea verkostoitumaan paikkakunnan kyläläisten ja muiden kesäasukkaiden kanssa. "

Yhteisöllisyys tavalla tai toisella vahvistaa alueen elinvoimaa ja on juuri sitä elämänlaatua, jota nykyihminen kaipaa.