Kapitaali 2/11

Page 2

Pääkirjoitus Kun peiliin katsominen sattuu Suomi elää epävarmoja aikoja. Aloilla, joiden varaan yhteiskuntamme hyvinvointi on rakentunut, suljetaan tehtaita. Valtion velka kasvaa, suuret ikäluokat eläköityvät ja poliitikot riitelevät. Kukaan ei tunnu tietävän, mistä palasista menestyksen jatke rakennetaan. Vaikeuksien koetellessa maamme hakee lohtua kansallismielisyydestä. Kansalaiset muistelevat kaiholla hyviä aikoja, jolloin Nokian kurssilla brassailtiin ja euron vakauteen uskottiin. Isänmaamme epävarmuuteen akateemisen opiskelijan on helppo samaistua. Maisterin koulutus ei nyky-maailmassa ole enää raketti työmaailman korkeimmille orsille. Vaikka kansantaloustieteilijän työllistymisennusteet ovat moniin aloihin nähden hyvät, ei mikään polku ole enää mutkaton. Joskus tuntuu, että pitäisi olla täydellinen paketti – muuten et menesty. Opiskeluiden ohessa tulee hankkia työkokemusta ja luoda kontakteja, yliopistolta kerrotaan. Samalla olisi hyvä valmistua nopeasti! Kuten Suomi, muistelen välillä kaiholla menneitä aikoja, sillä lapsena elämä tuntui turvallisen tasaiselta. Seuraavaa päivää, viikkoa tai vuotta ei tarvinnut miettiä, sillä tulevaisuutta ei osannut kyseenalaistaa. Haikea muisteleminen ei tarkoita sitä, että haluaisin olla jälleen 8-vuotias. Se on kuitenkin osoitus siitä, että vapaus tuo vastuuta, eikä se aina tunnu kivalta. Jos opiskelut eivät mene putkeen, tekee mieli haukkua systeemiä. Luennoista ei ole mitään hyötyä ja Helsingin yliopisto on p******tä. Nämä sanat myönnän lausuneeni usein. En kuitenkaan ole ainoa, joka selittää toisinaan pieleen menneet yrityksensä ulkoisilla tekijöillä. Osoituksena tästä kriittisyys maahanmuuttajia kohtaan on Suomessa lisääntynyt talouskriisin aikana. Kun menee huonosti, voi peiliin katsominen tuntua tuskaiselta. Mutta kuinka välttää stressiä todellisuudessa, jossa vastuu tulevasta on pääosin omissa käsissä, ja sa-

malla sietää elämän ainainen epävarmuus? Tähän osaisi viisas tietäjä varmasti vastata paremmin, mutta allekirjoittaneella on yksi lääke toiminut: harrastaminen. Harrastamisen ilo on myös mahdollistanut Kapitaalin syntymisen. Osa lehden tekijöistä on päätynyt kirjoittajiksi järjestötoiminnan kautta, mutta lähtökohta kaikilla on sama: koulun ja työn ohelle on löytynyt mukavaa puuhaa, joka siinä sivussa valmentaa tulevaisuuden haasteisiin. Hauskoja lukuhetkiä, JULIA MÜLLER

” 2

Jos opiskelut eivät mene putkeen, tekee mieli haukkua systeemiä.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.