Fuksi-Kapitaali 2012

Page 20

Maisterin kalliita neuvoja fukseille Hannu Kivimäki

Moni peruskurssien kanssa henkihieverissä taisteleva fuksi pohtii, kuinka hän koskaan oikein selviää maisteriksi. Tämän artikkelin tarkoitus on esittää tähän kysymykseen vastauksentapainen ehdotelma. Ei kuitenkaan vastausta, vaan ainoastaan hieman omaan kokemukseen perustuvia vihjeitä. Itselläni kansantaloustieteen tutkinnon suorittaminen oli hauskaa aikaa. Ei sen takia, että luennot olisivat olleet hyviä (tai hauskoja), vaan koko paketin takia: kansiksen opiskelussa suurin osa ajasta kuluu joko opiskeluun itse ja muiden kanssa tai oheistoimintaan, kuten tarpeettoman pitkiin ruokailuihin Hämiksellä tai luokattomaan huumoriin Arkussa. Tämän artikkelin idea voisikin siten olla paitsi motivoida ihmisiä valmistumaan, myös kertoa miten matkalla voi ottaa ilon irti. Opiskeluaika on hyvää aikaa Joten siitä kannattaa ottaa ilo irti. Ensimmäisenä vuonna ja varsinkin ensimmäisenä syksynä riittää sekä opiskeltavaa, että oheistoimintaa. Näiden tasapainottaminen voi olla vaikeata, mutta pitää muistaa että tässäkään asiassa ratkaisu tuskin löytyy rajapisteestä. Lisäksi kansis on sikäli kiva aine, että sen opiskelu ja sosiaalinen elämä eivät ole toistensa substituutteja. Kansiksen opiskelu on ehkä yllättäenkin huomattavasti sosiaalisempaa toimintaa kuin oikeastaan minkään muun valtsikan aineen opiskelu. Näin on paristakin syystä: Ensinnä kaikki käyvät periaatteessa samat runkokurssit, eli samat naamat näkyvät luennoilla mahdollisesti vielä viidenkin vuoden päästä. Toiseksi laskuharjoituksia tehdään yleensä yhdessä ja tähän kuluu perinteisesti merkittävä osa

Sosiaalisen elämän voi rakentaa opiskelun ympärille, ja näin ehdottomasti kannattaakin tehdä, kannustaa Hannu Kivimäki. Kuvassa kansiksen opiskelijat sitsaavat ranskan opiskelijoiden kanssa. opiskeluun käytetystä ajasta. Lisäksi laitoksemme sijaitsee erillään kaiken maailman sosiologeista, joten käytävillä törmää pääasiassa kanssaopiskelijoihin. Sosiaalisen elämän voi siis rakentaa opiskelun ympärille, ja näin ehdottomasti kannattaakin tehdä. Vihjeitä itse opiskeluun Kansantaloustiede on monelle vaikea aine, mutta muutaman asian jälkeen tutkinnon suorittaminen

20


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.