Fuksi-Kapitaali

Page 23

Sitsit – Akateeminen pöytäjuhla. Opiskelijat päärakennus. Iso ja kivinen. Metafora sille kuinka pukeutuvat hienosti ja istuvat pöytään. Sitten väärässä seurassa kansiksen opiskelijat valtikassa lauletaan ryyppämisestä niin kauan että ruoka ovat. Sinulla tuskiin tulee olemaan yhtään luentoa jäähtyy ja alkoholi höyristyy laseista. tai mitään muutakaan asiaa sinne.

Sillis – Aka silliaamiainen. Vuosijuhlien jälkeisenä Vanha Ylioppilastalo – HYY:n omistama rakennus

päivänä pidettävä tapahtuma, jossa krapula Kolmen sepän patsaan vieressä. Joskus isoja korjataan sillä millä se on tullutkin. opiskelijatappiota. Älä suunnittele vanhan valtaamista vaikka olisit kuinka vihainen jostain. Se Sosiologia – ”Ei sosiologia mitään tiedettä ole. on niin kulunut läppä. Siinä kyllä kerrotaan, miten ihminen syö, juo ja nussii – varmaan mielenkiintoista, mutta ei se Vappu – Vähintään kolmen päivän aukko mitään tiedettä ole.” Tämän viiltävän muistissasi. tieteenfilosofisen analyysin teki sodanjälkeisten vuosikymmenten vahva vaikuttaja, kansanedustaja, Viro – Opiskelijan Alko. ministeri ja Suomen Pankin varapääjohtaja Aarre Simonen joskus 1 970-luvun alussa. Voolainen – Valtio-opin opiskelija (ainejärjestö VOO). Niitä on kaikkialla. Toisaalta ymmärtävät S-tieteilijä – Yleisnimitys sosiologian, peliteoriaa, toisaalta opiskelevat marxilaisia ja sosiaalipsykologian ja sosiaalityön opiskelijoille. feministisiä teorioita. Tykkäävät väitellä, mutta Eivät ymmärrä matikasta mitään ja pyrkivät vastakohtana s-tieteilijöille ovat ihan päteviä siinä. tekemään havaintoja ympäröivästä maailmasta ilman käyriä. Saattavat joskus käyttäytyä Vuosijuhla – KTTO:n juhlista isoin ja kaunein. vihamielisesti KTTO:laisia kohtaan. Toissavuoden 50-vuotisjuhlat jättivät KTTO:n talouskirjanpitoon suuren aukon. UniCafe – HYY:n ruokalaketju, joka tarjoaa kaloreita lautaselta elimistöön reippaasti alle Yksi – Luku joka ei usein pidä paikkansa, markkinahinnan. Kuten teoria ennustaa, joudut esimerkiksi käydään yhdellä... maksamaan osan hinnasta jonottamalla. Yliopistoliikunta - Ahkerinkaan opiskelu ei kuluta Uusi ylioppilastalo – Tarkoitetaan käytännössä kaloreita. Pidä perseesi kiinteänä tämän avulla. yhtä rappua Vanhan vieressä sijaitsevasta www.helsinki.fi/opiskelu/yliopistoliikunta rakennuksesta. Täältä löytyy HYY:n toimisto josta voit noutaa opiskelijakorttisi, sekä paljon YTHS – Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö. opiskelijoiden tiloja, kuten Alinaja Pääset siellä opiskelijana vähän nopeammin kuin Mannerheimsalit. tavallinen kuolevainen kunnan terveydenhoitolaitoksissa. Hammaslääkäriajoista Valtsikan kirjasto U35 – Unioninkatu 35:ssa on kuitenkin turha unelmoida, valmistut ennen sijaisteva tiedekuntakirjasto. Paljon kirjoja, mutta kuin vuorosi tulee. vähän opiskelutiloja. Vähemmän tungosta kuin Aleksadriassa. Weboodi – Netissä oleva järjestelmä, jossa voit ilmoittautua kursseille ja nähdä omat arvosanasi. Valtsikka U37 – Valtiotieteellisen tiedekunnan Sinulla ei vielä ole tunnuksia, joten älä hätäile.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.