Karl Marxin vävy Paul Lafargue kritisoi palkkatyöyhteiskuntaa jo vuonna 1880 teoksessaan Oikeus laiskuuteen: ”Muuan omituinen hulluus pitää vallassaan työväenluokkaa kaikissa niissä maissa, joissa kapitalistinen sivistys on vallalla. Hulluus, josta on seurauksena yksilöllinen ja sosiaalinen kurjuus, joka jo kaksi vuosisataa on piinannut kurjaa ihmiskuntaa. Se on rakkaus työtä kohtaan, kuolettava, yksilöitä ja näiden jälkeläisiä uuvuttava työhalu. Sen sijaan että olisivat taistelleet tätä mielenhäiriötä vastaan ovat papit, taloustieteilijät ja moralististit julistaneet työn pyhäksi.”
MITÄ SIIS ON TEHTÄVISSÄ? Nykyolosuhteissa Slavoj Žižekiä mu-
työtä hinnalla millä hyvänsä -politiikka tarkoittaa nykytyömarkkinoilla tietoisia askelia kohti pakkotyöyhteiskuntaa. Oikeistolta palkkatyötä fetisoiva diskurssi on ollut tietoinen hyökkäys työntekijöiden neuvotteluvoiman murentamiseksi. Pelottavinta kuitenkin on, että myös vasemmisto on lähtenyt tähän keskusteluun mukaan ja hyväksynyt siirtymän kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo ansaitaan ainoastaan palkkatyön kautta.
MITEN TÄMÄ LIITTYY OPISKELIJOIHIN? On älyllisesti epärehellistä kuvitella,
että edes korkeakoulutus takaisi enää nykytyömarkkinoilla tien Eedeniin. Opiskelijoihin kohdistettavalle moralismille olisikin oitis heristettävä keskisormea. Lainakahleisiin, putkitutkintoihin ja halpatyövoimareserviksi pakottaminen on politiikkaa, jolla neuvotteluasemamme työmarkkinoilla pyritään murentamaan sekä nyt että valmistuttuamme tuleville työmarkkinoilla. Opiskelijat ja vastavalmistuneet toimivat jo nykyisellään korkeastikoulutettuna ilmaistyövoimana, jota elinkeinoelämä käyttää törkeästi hyväkseen.8 Samanaikaisesti esimerkiksi tukityöllistämisellä tarjotaan työvoimaamme käytännössä ilmaiseksi yritysten käyttöön. On siis selvää, että neuvotteluasemamme on jo nykyisellään heikko ja se heikkenee, mikäli meidät pakotetaan opiskelemaan lainarahalla, tyytymään yksipuolisiin tutkintoihin ja työskentelemään opintojen ohessa halpatyövoimana turvataksemme toimeentulomme.
kaillen maailman tuhoutuminen näyttää totta tosiaan todennäköisemmältä kuin järjestelmän muutos. Puoluepolitiikassa vasemmiston vaihtoehdot on hyvin pitkälti hukattu tarttumalla opportunistisesti jo valmiiksi hävittyihin kompromisseihin ja yhteiskunnallisten liikkeiden osaltakin tunnelma on sanalla sanoen väsynyt. Tilanne on nurinkurinen, sillä käynnissä oleva talouskriisi on yksi vakavimpia kriisejä kapitalismin historiassa.9 On odotettavissa, että edessämme on vielä big bang, jos ja kun harjoitettu politiikka ei muutu talouskasvua tukevaksi.10 Tämä taas tarkoittaa sitä, että kriisin kärjistyessä entisestään on oltava edes diskurssien tasolla liikehdintää, joka kykenee esittämään uskottavan vaihtoehdon järjestelmälle, joka kriisiytyy kerta toisensa jälkeen niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisestikin. Perustulo ei ole nykyolosuhteissa reaalipoliittinen vaatimus. Se on kuitenkin vaatimus, joka mahdollistaa nykykapitalismin kokonaisvaltaisen problematisoimisen ja auttaa hahmottamaan välttämätöntä kokonaisyhteiskunnallista muutosprosessia11. Riittävän toimeentulon takaava perustulo mahdollistaisi työntekijöitä kieltäytymään kohtuuttomista työehdoista, lisäisi aitoa joustavuutta palkkatyön ja muun elämän yhteensovittamiseen, loisi omaehtoisempia
Entinen taistolainen ja nykyinen kapitalisti, Björn Wahlroos, esitti vuonna 2001 noin 850–1000 €/kk suuruista perustuloa.
lähtökohtia itsenäiselle ammatinharjoittamiselle ja yhteisötalouden12 eri muodoille sekä tunnustaisi myös perinteisen palkkatyön ulkopuolelle sijoittuvan työn, kuten kotityön, vapaaehtoistyön tai kulttuurityön yhteiskunnallisen arvon13. Työntekijöiden oikeuksien puolustamiseksi ei riitä, että perustulo esitetään ainoastaan positiivisena kannustimena palkkatyöhön, sillä se on omiaan vahvistamaan palkkatyöyhteiskunnan ideologiaa. Lopullisena tavoitteena myös perustuloliikkeellä tulee olla talouskasvun purkaminen, mikä ei ole mahdollista nykyisenkaltaisessa palkkatyöyhteiskunnassa. Työn ja tuotannon rekonstruktio perustulon kautta voi olla avain myös kasvuttomaan yhteiskuntaan. Perustulon avulla ekologiseen kriisiin voitaisiin vastata lyhentämällä työaikaa ja jakamalla työtä tasaisemmin, luomalla kestävämpää tuotantoa ja ohjaamalla tavaroiden ylikulutusta ja -tuotantoa vapaa-aikaan ja palvelujen pariin. Suomi siis todellakin tarvitsee kaikkien kansalaistensa työtä; työstä vapautumiseksi.
VIITTEET: 1. Lainaukset ovat Kataisen sosialistihallituksen
hallitusohjelmasta. 2. Tosiasiassa yli puolet opiskelijoista on työmarkkinoiden palveluksessa jo opintojensa aikana. Opiskelijat muodostavat tärkeän halpatyövoimareservin etenkin palvelualoilla. 3. Vuosina 1995-2008 palkkatulot kasvoivat Suomessa noin 39%. Samaan aikaan omaisuustulot kasvoivat 295 % ja osinkotulot 425 %. Globaalisti tarkasteltuna numerot näyttäytyvät entistä tylympinä: rikkain kaksi prosenttia maailman väestöstä omistaa varallisuudesta 51 prosenttia, vaurain kymmenen prosenttia hallitsee 85 prosenttia maailman varallisuudesta, kun taas maailman väestön köyhempi puolisko omistaa vain yhden prosentin maailman yhteenlasketusta pääomasta. 4. GPI tarjoaa BKT:sta moniulotteisemman kuvan ottaen laajasti huomioon ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, kuten tulonjaon tasaisuuden ja luonnonvarojen käytön. Lisää GPI:n komponenteista on luettavissa esimerkiksi Jukka Hoffrénin artikkelista ”Hyvinvoinnin seuranta vaatii uusia mittareita”: http://www.stat.fi/artikkelit/2008/ art_2008-11-12_002.html?s=3 5. Tästä oikeisto käyttää käsitettä kestävyysvaje. 6. Prekaareissa työsuhteissa työskentelee noin miljoona suomalaista, mikä on kolmasosa Suomen työvoimasta. 7. Työkyvyn yhteiskunta (workfare society) on Richard Nixonin popularisoima käsite, jolla viitataan hyvinvointivaltion (welfare state) vastakohtaan, jossa palkkatyö on ihmisyyden mitta. 8. Elinkeinoelämän ohella myös julkinen sektori hyödyntää ilmaistyövoimaa tuottavuusohjelmiensa läpiviemiseksi 9. Aivan kuten marxilaiset aina toteavat kapitalismin kriisiytyessä. 10. Nykyiset kriisimaiden ”elvytystoimet” leikkaavat kokonaiskysyntää ja ajavat maat entistä pahempaan ahdinkoon. 11. Tästä ilmiöstä on käytetty myös nimitystä vallankumous. 12. Esimerkiksi osuuskuntatoiminta ja vertaistuotanto voivat tarjota mahdollisuuksia kapitalistisen tuotannon kyseenalaistamiseksi. 13. Kotityön arvoksi BKT:sta on eri arvioissa todettu n. 30-50 % (Vainio 2000). Julkisen sektorin velvoitteita pyritään taas siirtämään enenevissä määrin kolmannelle sektorille.
KAMPPAILEVA OPISKELIJA • 9