Täplä 3/2018

Page 9

3/18

9

1. PUHALLETAAN YHTEEN HIILEEN

toimia kellottajana. Hän varmistaa joka

valmista todennäköisemmin. Mukaan

vistä selviytyy yhteistyöllä ja parhaan-

Vartio koostuu yksilöistä, joista jokai-

rastilla tehtävän aloitus- ja suoritus-

kilpailuun kannattaa ottaa enemmän

sa yrittämällä. Ruokatehtävä kannat-

sen taitoja tarvitaan kilpailussa. Kun

ajan sekä huolehtii, että tehtävä tulee

työkaluja, kuin mitä varusteluettelossa

taa aloittaa heti tehtäväkäskyn saatua,

joku vartiosta on hyvä kätevyystehtä-

palautettua annetussa ajassa.

mainitaan. Esimerkiksi useampi saha,

jotta annettu suoritusaika riittää. Ruo-

kirves, taltta ja mittanauha helpot-

katehtävissä ruoka kannattaa tarjoilla

taa usean vartion jäsenen työskente-

senlämpöisenä, kuin se on tarkoitettu

nistuksessa. Menestyksen takaa se, että

4. PALAUTETTAVIIN TEHTÄVIIN TUNNISTE

lyä. Vasarat ja sitä pienemmät työkalut

syötäväksi. Myös ruokatehtävää varten

jokainen vartion jäsen toimii yhtei-

Jokaiseen palautettavaan vastauspape-

kannattaa pakata yhteen kangaspus-

kannattaa ottaa mukaan varustelistan

sen tuloksen eteen. Vartio, joka puhal-

riin, kätevyystehtävään tai tuotokseen

siin, josta ne on nopea ottaa esille.

ulkopuolisia tarvikkeita, kuten paistin-

taa yhteen hiileen, nauttii kilpailusta

kirjoitetaan vartion numero ja nimi

Kaikki mukaan otettavat työkalut kan-

lasta, juuresveitsi, foliota ja leivinpape-

ja menestyykin paremmin. Kilpailuun

selvästi. Tämänkin voi jo valmiiksi so-

nattaa etukäteen teroittaa ja myös ope-

ria sekä ohut leikkuulauta.

voi etukäteen valmistautua käymällä

pia vartion jäsenten työjakoa tehtäessä.

tella niitä käyttämään. Aivan turhaa on

läpi kaikkien vahvuuksia ja heikkouk-

Tätä varten kannattaa mukaan pakata

kantaa mukanaan tylsiä työkaluja, joita

9. KÄYTÖS

sia. Myös kilpailun tavoite on hyvä so-

useampi kynä. Jokaisen vartion jäsenen

ei osaa käyttää.

Kilpailussa tulee aina käyttäytyä par-

pia, lähdetäänkö kilpailuun retkelle vai

repusta tulisi löytyä ainakin spriiliu-

kilpailemaan?

koinen ohut tussi sekä lyijykyniä.

2. TEHTÄVÄKÄSKYN SISÄLTÖ

5. SUUNNISTUSTAIDOT HALLUSSA?

Yksi vartion jäsen lukee tehtäväkäskyn

vissä, on toisen vahvuus mahdollisesti eläinten tunnistamisessa tai suun-

tiomaisesti ja rehdin partiohengen

7. ENSIAPUTEHTÄVÄT

mukaisesti. Hyvästä, partiomaises-

Useimmiten ensiaputehtävät ovat sel-

ta käytöksestä saa usein myös pisteitä.

laisia, joissa vartio saapuu onnetto-

Vartion saapuessa rastille vartionjoh-

Käytännössä kaikissa partiotaitokilpai-

muustilanteeseen. Tilanteessa tulisi

taja ilmoittaa vartion nimen, kilpailu-

ääneen kaikille – ja muut kuuntelevat.

luissa on suunnistustehtävä, joten eri-

toimia voimassa olevien ensiapuohjei-

numeron sekä mille rastille vartio on

Tehtäväkäskystä löytyy kaikki oleel-

laiset suunnistustaidot kannattaa hioa

den mukaan. Ensiaputehtävässä tehtä-

ilmoittautumassa. Hyvää käytöstä on

linen tehtävän sisältö. Tässä kohtaa

kuntoon. Suunistustehtäviä on monen-

väkäsky kannattaa lukea erityisen huo-

myös kerätä omat roskat pois, unoh-

huolellisuus on valttia! Tehtäväkäskyn

laisia, joten tehtäväkäskystä kannat-

lellisesti. Mikäli tehtäväkäskyssä on

taa kiroilu ja tappelu sekä tehdä teh-

lopussa olevista arvosteluperusteista

takin aluksi varmistaa, saako pistei-

mainittu potilaiden määrä, varmista-

tävät yhdessä kaikkien vartion jäsen-

kannattaa varmistaa, mikä tehtävässä

tä nopeudesta vai rastien löytämisestä.

kaa, että jokainen potilas tulee hoide-

ten kanssa.

on oleellista ja mistä pisteet tulevat.

Tärkeää tässäkin on vartion yhteis-

tuksi. Etukäteen on myös hyvä sopia,

työ, kaveria ei koskaan saa jättää yksin.

kuka soittaa hätänumeroon. Hätänu-

10. UUDEN OPPIMISTA

3. TEHTÄVÄN SUORITUSAIKA

Yön yli kestävissä kilpailuissa on usein

meroon kannattaa soittaa aina, vaik-

Jokaisissa kilpailuissa oppii uutta! Kil-

Suurimmassa osassa tehtäviä on mak-

myös suunnistusta pimeään aikaan, jo-

ka ei olisi varma onko se tarpeellista.

pailun tulokset julkaistaan kilpailukes-

simiaika, jonka tehtävän suoritta-

ten otsalamppu ja riittävä määrä vara-

Puuttuvasta soitosta sakotetaan aina!

kuksessa sitä mukaa, kun tehtävät on

miseen saa käyttää. Tehtävä voi olla

paristoja kannattaa pakata mukaan.

Yhteistyö ja kaikkien aktiivisuus usein

arvosteltu ja tulokset on saatu syötet-

palkitaan ensiaputehtävää arvostelta-

tyä tulospalveluohjelmaan. Vartioilla

essa.

on myös mahdollisuus tutustua oikei-

sellainen, että se tulee suorittaa mahdollisimman nopeasti, jolloin pisteitä

6. KÄTEVYYS

kertyy sitä enemmän, mitä nopeammin

Useimmat partiotaitokilpailut alkavat

tehtävä on suoritettu. Vaihtoehtoises-

pitkällä kätevyystehtävällä. Tärkeintä

ti tehtävälle on määritelty aika ja rasti-

siin vastauksiin. Arvostelulomakkeita katselemalla oppii paljon myös yleises-

kätevyystehtävissä on tehdä juuri sitä,

8. PARTIO- JA ERÄTAIDOT SEKÄ RUOKATEHTÄVÄT

mies keskeyttää suorituksen tai vartio

mitä tehtäväkäskyssä on kuvattu. Jot-

Partiotaitokilpailuissa pyritään testaa-

on haettu.

itse huolehtii ajan kulumisesta ja teh-

ta tehtävä valmistuu annetussa ajas-

maan kaikkea sitä, mitä partio-ohjel-

tävän palauttamisesta annetussa ajas-

sa, on hyvä miettiä työnjako heti alus-

ma pitää sisällään. Partio-ohjelmaan

sa. Mikäli vartio huolehtii ajan kulumi-

sa kuntoon. Kun jokainen vartion jäsen

on siis hyvä tutustua myös muiden kuin

sesta, kannattaa yhden vartion jäsenen

työstää osia samaan aikaan, saadaan

oman ikäkauden osalta. Näistä tehtä-

ti kilpailuista ja siitä, mitä tehtävissä

Kaipion kassakaappitehtaan hengessä. Ihmetystä aiheuttivat myös luontopolun varrelta tunnistettavat eläinten äänet. Kuka olisi arvannut, että hirven ja hylkeen ääntelyn voi helposti sekoittaa toisiinsa… Kilpailussa järjestetty vaaleanpunainen eli rento sarja pääsi yörastilla myös saunomaan ja kisoista jäi varmasti positiivinen fiilis ensikertalaisille. Myös muita sarjoja hellittiin ja sunnuntaiaamuna mieltä lämmitti lupa käydä aamupalalla paikallisen yrittäjän pitämässä kahviossa. Monet tehtävät kilpailun aikana si-

KISAPALKINNOT ODOTTAVAT NOUTAJAA

sälsivät hoksattavia asioita, ja sunnuntain puolella mietintämyssy ei oikein tuntunut enää pysyvän päässä. Kilpailun rasteissa oli mukavasti vaihtelua ja

YÖSUUNNISTUSTA

ennakkoon valmistautumisesta oli varmasti monelle hyötyä. Myös moderneista tehtävien toteutuksista pitää järjestäjiä kehua, sillä kisassa ratkaistiin niin tietovisaa tablettia käyttäen kuin rakennettiin haulitornin pienoismallia pilleistä ja 3D-tulosteista. ENSIAPURASTILLA


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.