1 minute read

Hämäläinen ei sateesta sula eikä kylmästä hyydy

Vuosisata hämäläistä partiopiiritoimintaa tarina jatkuu. Täplässä 2/21 käytiin läpi piirin rikasta kilpailuperinnettä. Tällä kertaa muistelemme piirin leiritoimintaan.

Leiritoiminta on aina ollut partion ydintoimintaa. Leirien tunnelmaan kiteytyy itse kunkin vahvimmat partiomuistot. Hämeen ensimmäinen piirileiri nousi kesällä 1924 Hollolan Särkiniemeen. Tuolta leiriltä ovat jääneet muistoihin rankat vesisateet ja leirielämykset keskittyivät pääasiassa kuivana pysymiseen. Tuon leirin jälkeen hämäläisistä onkin puhuttu partiolaisina, jotka eivät sateesta sula eikä kylmästä hyydy.

Advertisement

Leiritoiminta on koonnut hämäläisiä tekijöitä yhteen piirileireille ja valtakunnallisille leireille. Leirien kautta on haluttu mahdollistaa partioliikkeen perustaja Robert Baden-Powellin määritelmä partiosta ulkotoimintana. Leirit ovat mahdollistaneet seikkailuja ja luonnossa liikkumista sekä vahvistaneet yhteishenkeä.

Ruoka, tuo leirien tärkein osa on saanut merkittävän roolin myös historiankirjoissa. Hämeen partiopiirin historiikissa ”Ilveskansan jäljillä” kerrotaan useiden leirien ruokailuista. Leireillä on syöty niin ison yhteisen pöydän ääressä kuin vaatimattomammin taivasalla. Ruokalistoilta on löytynyt tuttuja leiriruokia: puuroa, kiisseliä, hernekeittoa, lihapullia ja makkararuokia. Kaikki asiat eivät siis ole vuosien saatossa muuttuneet.

Leireistä jääneet muistot ovat monin osin olleet onnistuneiden leiriohjelmien ansiota. Leirinuotiot ja rakennelmat ovat asioita, joita muistellaan pitkään. Sadan vuoden takaisten leirien ohjelmista löytyy sellaisiakin toimintoja, joita tänä päivänä harvoin enää tehdään, kuten marssikoulutusta tai urheilukisoja. Karttaharjoituksia ja leiriolympialaisia sen sijaan nähdään leiriohjelmissa edelleen.

Yksi merkittävimmistä leirimuistoista löytyy kuitenkin vuoden 1929 piirileiriltä Orivedeltä. Oriveden Eräsissien Toivo ”Toto” Järvisen laatima Häme-huuto johdattaa meitä edelleen päättäväisyyteen, rohkeuteen ja voittoon kaikkialla missä hämäläisiä partiolaisia kokoontuu. Toijalan Eräveikkojen leirin iltanuotio vuodelta 1957.

Ilvesleiri juhli 30-vuotisjuhlaansa vuonna 1976, jolloin järjestettiin Ilvesleiri Kurun Vaakaniemessä. Leirin yhteydessä järjestettiin myös Hämeen ensimmäinen sudenpentujen piirileiri.

Toijalan Eräveikkojen leiri iltanuotio vuodelta 1957.

Toijalan Eräveikkojen leiri iltanuotio vuodelta 1957.

Toijalan Eräveikkojen arkisto

Ilvesleiri juhli 30-vuotisjuhlaansa vuonna 1976, jolloin järjestettiin Ilvesleiri Kurun Vaakaniemessä. Leirin yhteydessä järjestettiin myös Hämeen ensimmäinen sudenpentujen piirileiri.

Ilvesleiri juhli 30-vuotisjuhlaansa vuonna 1976, jolloin järjestettiin Ilvesleiri Kurun Vaakaniemessä. Leirin yhteydessä järjestettiin myös Hämeen ensimmäinen sudenpentujen piirileiri.

Hämeen Partiopiirin arkisto

This article is from: