Hyvää pataa! Hämäläistä partiotoimintaa 2016

Page 48

Yhteistyöstä voimaa lippukunnan toimintaan TAVOITTEENA VUOSINA 2015 JA 2016 OLI VARMISTAA TULEVAISUUDEN RESURSSIT KANNUSTAMALLA LIPPUKUNTIA YHTEISTYÖHÖN TAUSTAYHTEISÖJENSÄ KANSSA SEKÄ TARJOAMALLA LIPPUKUNTATOIMIJOILLE TUKEA JA VÄLINEITÄ VIRANHALTIJOIDEN, PÄÄTTÄJIEN JA MEDIAN KOHTAAMISEEN. LISÄKSI TAVOITTEENA OLI PARANTAA LIPPUKUNTIEN JA PARTIOPIIRIN VÄLISTÄ YHTEISTYÖTÄ.

Yhteisvastuukeräyksellä syrjäytymistä vastaan Neljällä viidestä partiopiirin lippukunnasta on taustayhteisönä evankelis-luterilainen seurakunta. Siksi vuoden merkittävin yhteistyömahdollisuus oli evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen Yhteisvastuukeräys, jonka kotimaan erityiskohteena vuonna 2016 oli partiotoiminta. Lippukunnat osallistuivat keräykseen toimimalla lipaskerääjinä ja järjestämällä erilaisia keräystempauksia. Keräyksen aikana tutustuttiin myös seurakunnan diakoniatyöhön ja tehtiin hyvää omassa toimintaympäristössä palvelutempausten kautta. Aktiivinen keräykseen osallistuminen lujitti monen lippukunnan suhdetta taustayhteisöönsä.

48

’’

Lähes puolet lippukunnista haki rahoitusta syrjäytymistä ehkäiseville hankkeilleen


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.