Hämäläistä johtamista - Hämeen Partiopiirin vuosikirja 2017

Page 10

Sisujen ensimmäinen ensiapukurssi Syksyllä Hämeen Partiopiirissä

tehtiin historiaa, kun

sisupartiolaisille järjestettiin ikioma ensiapukurssi.

Kaksipäiväisen kurssin aikana sisut suorittivat Hätäensiapu -kurssin ja kotiin lähdettiin iloisina todistukset kourassa. Pirkkalan Kirkkoveräjän seurakuntatalolla pidetyllä kurssilla ensiapua harjoitteli 10 sisupartiolaista Pirkkalasta, Juupajoelta ja Valkeakoskelta. Apuna ja tukena heillä oli omia sisujohtajia, kurssin kouluttajien lisäksi. ”Sisuille räätälöityjä ensiapukursseja eivät muut partiopiirit ole tiettävästi vielä järjestäneet” , kertoo kurssilla kouluttanut Ritva Nurmilo. Sisuja varten kurssimateriaaleja oli muokattu konkreettisemmiksi ja opetus tapahtui pienemmissä ryhmissä. Muutenkin opiskelussa painotettiin paljon käytännön tekemistä ja sisut saivat yksilöllistä ohjausta. ”Jokaisen johtajan olisi hyvä tutustua myös sisujen toimintaan, sillä se on erittäin kasvattavaa ja avartavaa” , Ritva vinkkaa.

10

FAKTA: Sisupartiolaiset, tuttavallisemmin sisut, tarvitsevat erityistä tukea esimerkiksi vamman, pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia. Sisuilla on usein enemmän ohjaajia ja partio-ohjelmaa sovelletaan tarvittaessa.

Hämeen Partiopiirin 6:lla ensiapukurssilla kouluttautui yli 100 partiolaista.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.