Aalto University Magazine 20 by Aalto University / Aalto-yliopisto

A ALTO UNIVERSIT Y MAGA ZINE 20

20 ISSN 1799-9324 / ISSN 2323-4571 ISSN-L 1799-9324 LOKAKUU 2017

Halutuin työntekijä vuonna 2040: utelias ja uniikki s. 12

Auringon ja tuulen tallettajat s. 24

Unelmien louhija

Musiikin mustapaitaiset tutkijat

Avaruutta valloittamassa

Satametrinen seinämaalaus johdatti kävijät portilta kohti päälavaa. Jukeboksi-maalauksesta vastasivat visuaalisen viestinnän muotoilun opiskelijat.

Tila- ja kalustesuunnittelun opiskelijoiden Green Core oli vehreä keidas keskellä vilskettä.

Kaikki virtaa – varsinkin Flow. Elokuinen musiikkifestivaali Helsingissä oli myös opiskelijatöiden näyttämö. Kuvat: Mikko Raskinen.

Uuden alkua

”On lähes päätähuimaava ajatus, että nyt opintonsa aloittavien opiskelijoiden aktii vinen työura tulee ulottumaan pitkälle 2060-luvulle”, sanoi Aallon uusi rehtori Ilkka Niemelä ensimmäisessä lukuvuoden avajaispuheessaan. Uutta ja tulevaa huokui myös avajais juhlan tapahtumapaikka, peruskorjauksesta entistä ehompana kuoriutunut, yliopiston uutena päärakennuksena avautunut Dipoli. Lukuvuoden ensimmäisenä päivänä juhla vieraina Dipolissa oli suuri joukko uusia opiskelijoita. Heille tämä kaikki on erityi sen uutta. Puhumattakaan siitä, että uusien tietojen ja taitojen oppimisen lisäksi heidän pitää omaksua myös uudenlainen tapa tehdä työtä. Tarkastelemme, mitä tuo uusi työ tai sen tekemisen tavat voisivat olla. Entä millaisia sen tekijöiden tulisi olla, ja miten yliopisto voi heitä tulevaan valmistaa? Helppoja vastauksia ei ole, eikä vain yhtä menestyksen reseptiä, sanovat asiantuntijat. Mutta he rohkaisevat avarakatseisiin ratkai suihin, alojen väliseen yhteistyöhön ja val miuteen hypätä ketterästi uuteen. Koska muutoksen vauhti on huikea, tämän päivän opiskelijoiden on valmistauduttava oppimaan uutta koko elämänsä ajan, sanoi Ilkka Niemelä puheessaan. Ja yliopisto voi huolehtia siitä, että myös pehmeämmille taidoille on tilaa, muistuttaa ylioppilaskunta AYY:n puheenjohtaja Joona Orpana: esimerkiksi ajanhallinnan oppimi selle, oman intohimon löytämiselle ja itse tuntemuksen vahvistamiselle. Jaakko Salavuo viestintäjohtaja

Kalle Kataila

KANNET:

Jaakko Kahilaniemi kuvasi tutkijoita ja aurinkopaneeleita Otaniemen kampuksella. Lue lisää s. 24. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 3

Nita Vera

Tekemässä

LOTTA FORS

graafinen suunnittelija, kuvittaja, opiskelija, unelmoija, kissaihminen, sisko, avovaimo, feministi, elokuvanrakastaja, pleikkarinpelaaja, lukutoukka, Beyoncé-fani ja wannabetanssija

JAAKKO KAHILANIEMI

valokuvaaja, kuvataiteilija, ajattelija, pohdiskelija, luoja, vaikuttaja, visualisti, suunnittelija, juoksija, kävelijä, pyöräilijä, lukija, kirjoittaja, muutoksen tekijä, kertoja, katsoja, tutkija, toteaja, symboloija, vaeltelija

NITA VERA

kuvataiteilija, valokuvaaja, graafinen suunnittelija, kirjasuunnittelija, taittaja, muotikuvaaja, stylisti, lavastaja, ohjaaja, kirjoittaja, tutkija, unelmoija, tekijä, ideoija, pohdiskelija, lenkkeilijä, suunnittelija, opiskelija

JULKAISIJA: Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut PÄÄTOIMITTAJA: Jaakko Salavuo TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ: Paula Haikarainen TÄMÄN NUMERON GRAAFINEN SUUNNITTELU: Nita Vera

4 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

ISTÖME

R I

Terhi Hautamäki, Minna Hölttä, Jaakko Kahilaniemi, Kalle Kataila, Jarmo Kiuru, Veera Konsti, Miikka Kuisma, Sarri Kukkonen, Lasse Lecklin, Eeva Lehtinen, Aleksi Poutanen, Tatu Pohjola, Marjukka Puolakka, Laura Siira, Eeva Suorlahti, Mikko Raskinen, Anne Tapanainen, Tuomas Uusheimo, Leena Ylä-Lyly KANNEN KUVA: Jaakko Kahilaniemi KÄÄNNÖKSET: Ned Kelly Coogan OSOITE: PL 18 000, 00076 Aalto PUHELIN: +358 9 470 01 VERKOSSA: aalto.fi, aalto.fi/magazine SÄHKÖPOSTI: magazine@aalto.fi OSOITTEENMUUTOKSET: alumni@aalto.fi PAINOTYÖN TILAAJA: Unigrafia Oy PAINATUS: Libris Oy, 2017 PAPERI: Edixion 250 g/m2 (kansi) & 120 g/m2 (sisäsivut) PAINOS: 32 000 ILMESTYY KOLME KERTAA VUODESSA

R PÄ

TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT: Amanda Aho, Maija Astikainen, Anna Berg, John Cairns, Valentina Caselini, Lotta Fors, Heidi Hammarsten,

OHJAAVA AD & KUVATOIMITTAJA: Liisa Seppo, Otavamedia OMA Oy

ILJ

ÖMÄRK

Painotuotteet 4041 0014

04 Tekemässä 06 Nyt Pieniä uutisia, isoja asioita.

08 Nyt Uusi rehtori Ilkka Niemelä on

tiimityötä arvostava tutkijaluonne.

10 Avauksia Vararehtori Eero Eloranta ja

ylioppilaskunnan puheenjohtaja Joona Orpana pallottelevat termiä muutoksentekijä.

Oho!

Slushin toimitusjohtaja Marianne Vikkula heräsi yöunien tärkeyteen.

12 Teema Yliopiston pitää kouluttaa

ihmisiä suureen tuntemattomaan. Miten se onnistuu?

Mikko Raskinen

03 Pääkirjoitus

In-house 31 Uusi tutkimuskeskus kutsuu

Teema

TÄMÄ LEHTI pohdiskelee,

biotalouden asiantuntijoita saman katon alle Otaniemeen.

Yhteistyö 32 Kokispullokorit saivat opiskelijoiden käsissä uuden elämän.

34 Siellä Modern Heavy Metal

-tiedekonferenssin pukukoodi oli musta.

40 Yrittäjyys Muotialan startup vannoo merinovillan nimeen.

16 Teema Tekniikan alan yhteistyöyliopisto

42 Vau! NAKUNA-näyttely

18 Kuka Palvelumuotoilija Mikko Koivisto

43 Vau! Sata metriä värikästä seinää johdatti

22 Suomi 100

44 Kolumni Moni mikrotyöläinen on netissä

tuo lisää osaajia Lounais-Suomeen.

on alalla, jota ei vuosikymmen sitten oikeastaan edes ollut.

Opiskelijat suunnittelivat Aikalavan Porin SuomiAreenalle.

24 Tieteestä Professori Tanja Kallion

tutkimusryhmä kehittää katalyyttejä uusiutuvan energian varastointiin.

27 Tieteestä

Nanosatelliitit vauhdittavat avaruustutkimusta.

Yhteistyö 28 Design Factoryn suosittu

tuotekehityskurssi taklaa yritysten ongelmia.

mitä on uusi työ, ja miten yliopisto voi siihen valmentaa.

menestyi Milanossa.

yleisön Flow-festivaaleille.

töissä, tietää Oxfordin yliopiston professori Vili Lehdonvirta.

Vierailulla 45 Vuoden alumniksi nimetty

Riitta Katila tutkii Stanfordissa yritysten menestystarinoita.

46 Väitöksiä Tekniikan tohtori Antti Kestilä

on Suomen ensimmäisen avaruustehtävän järjestelmäinsinööri.

valintoja 48 Arjen Tutkimuspäällikkö Jukka Tuomen kasvot tulostettiin 3d:nä.

50 Palkitut AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 5

Tuomas Uusheimo

Nyt

Dipoli on uusi päärakennus —

YKSI OTANIEMEN kampuksen maamer-

keistä, Dipoli-rakennus, on peruskorjattu yliopiston näyteikkunaksi, kohtaamispaikaksi ja päärakennukseksi. Dipolissa on työskentelytiloja, auditorio ja saleja, ravintoloita, näyttelytiloja ja taidetta. Yleiset tilat ovat avoinna myös yleisölle. Uniikki rakennus on arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän ensimmäinen yhteinen suunnittelutyö ja valmistui vuonna 1966. Alkuun rakennuksen omisti Teknillisen korkeakoulun yliop-

pilaskunta. Se oli pitkään teekkareiden kulttuuritoiminnan keskus ja tunnettu tapahtumistaan. Aalto-yliopisto osti rakennuksen vuonna 2014. ”Peruskorjauksessa on kunnioitettu Pietilöiden alkuperäisiä suunnitelmia ja rakennuksen ainutlaatuista arkkitehtuuria. Kattoikkunat ja takat on kunnostettu, portaikkoja on avattu ja alkuperäisiä betonipintoja palautettu”, sanoo Antti Ahlava, kampuksen kehittämisestä vastaava vararehtori. Dipolissa työskentelee yliopiston johto

Uutta tietoa aivotutkimukseen —

YHDISTELEMÄLLÄ MONIPUOLISESTI eri

aivotutkimusmenetelmiä tutkijat osoittivat ensimmäisen kerran, että otsalohkon etuosaan kohdistettu aivojen magneettistimulaatio voi parantaa ihmisen kykyä arvioida suoriutumistaan työmuistitehtävästä. Tällaista tietoisuutta omista kognitiivisista toiminnoista kutsutaan metakognitioksi. Metakognitio on ihmiselle tärkeää, ja monissa neuropsykiatrisissa tautitiloissa havaitaan sen heikkenemistä. 6 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

”Potilaan alentunut sairaudentunto on tuttua muun muassa Alzheimerin taudissa, skitsofreniassa ja traumaattisessa aivovammassa. Terveiden koehenkilöiden aivotoiminnan ymmärtäminen voi auttaa kehittämään hoitokeinoja neuropsykiatrisiin sairauksiin”, kertoo tohtorikoulutettava Juha Gogulski neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselta. Transkraniaalinen magneettistimulaatio on menetelmä, jossa aivojen her-

sekä osa henkilöstöstä, yhteensä noin 140 henkeä. Rakennuksessa testataan uusia työn tekemisen tapoja, monitilatoimistoja ja digitaalisia työvälineitä. Energiantarpeesta katetaan maalämmöllä lähes 50 prosenttia. Rakennus antaa uudenlaisia mahdollisuuksia yhteistyöhön – esimerkiksi yliopiston kumppani Tekniikan akatemia TAF on muuttanut Dipoliin.

mosoluja aktivoidaan kallon ulkopuolelta magneettikentän avulla. Menetelmää hyödynnetään esimerkiksi aivoleikkauksia edeltävissä kartoituksissa sekä masennuksen hoidossa. Otsalohkon etuosaan kohdennettu magneettistimulaatio paransi koehenkilöiden oman suoriutumisen arviointia. Tutkimus tehtiin Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. Tulokset julkaisi tiedelehti Cerebral Cortex.

Tähtitiedettä koulun pihalla — AALLON TUTKIJAT ovat järjestäneet

vuoden aikana yli 100 tiedetuokiota peruskouluissa ja lukioissa eri puolilla Suomea. Tavoitteena on tukea oppilaiden kiinnostusta luonnontieteisiin, matematiikkaan, teknologiaan ja taiteisiin. Tähtitieteilijä Joni Tammi työskentelee Metsähovin radiotutkimusasemalla ja on vuoden aikana tavannut yli 500 oppilasta ekaluokkalaisista abiturientteihin. Eniten hän on puhunut 10–11-vuotiaille, jotka perehtyvät ympäristöopissa avaruuteen. Aurinkokunnan mittasuhteisiin on tutustuttu koulun pihalla.

”Mittasuhteet hahmottuvat, kun näkee nuppineulan pään kokoisen maapallon pihan toisessa päässä kiertämässä kuudenkymmenen metrin etäisyydellä olevaa rantapallon kokoista Aurinkoa. Lopputuntikin menee rauhallisemmin, kun lapset ovat saaneet juosta pari ’vuotta’ Auringon ympäri.” Aivoverkostoja tutkiva Onerva Korhonen on käsitellyt alakoululaisten kanssa verkostojen rakentumista. ”Aluksi kerroin, mihin verkostomallia käytetään ja määrittelin käsitteitä, kuten solmut, kaaret ja asteen. Sitten raken-

simme Keski-Euroopan rautatieverkon mallia köydenpätkistä ja teimme statistiikkaa kaupunkien asteista.” Korhonen on vieraillut myös yläkoululaisten tunneilla, joissa on käsitelty aivojen toimintaa. Opettajat ovat toivoneet neurotiedettä, sillä opetussuunnitelmissa ei ole sille tilaa. Tutkijavierailut ovat tapa monipuolistaa luonnontieteiden opetusta. Aalto-yliopiston LUMA-keskus tarjoaa peruskoulun kaikille luokka-asteille ja lukioille tutkijavierailuja. Vierailut ovat kouluille maksuttomia. luma.aalto.fi

Lotta Fors

7. paras on Aalto-yliopiston sijoitus QS Top 50 under 50 -rankingissa. Se listaa maailman 50 johtavaa alle 50-vuotiasta yliopistoa. Aalto on listauksen paras nuori yliopisto Euroopassa.

A Grid houkuttaa startupeja — OTANIEMESSÄ LOPPUVUODESTA avau-

tuva yhteisötila A Grid kokoaa saman katon alle kasvuyrityksiä, luovien alojen yrityksiä ja kiihdyttämöitä. Siitä tulee yksi Euroopan suurimmista kasvuyrityskeskuksista: rakennukseen valmistuu remontin myötä tilat jopa sadoille toimijoille. A Grid on myös linkki yliopiston teknologiaan, osaamiseen ja yhteisöön. Tila tarjoaa esimerkiksi pienille yrityksille mahdollisuuden hyödyntää yliopiston

protopajoja tai teollisen internetin osaamista. Avainroolissa on 20-vuotista taivaltaan juhlistava yrityskiihdyttämö Aalto Start-Up Center. Muita vuokralaisia ovat esimerkiksi Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kiihdyttämö, Reaktor Space Lab sekä tapahtumatoimisto Tapaus. A Gridin logossa on mukana yksisarvinen, josta on tullut menestyvien kasvuyritysten symboli. agrid.fi AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 7

Nyt

Rehtorin motto: Avoimesti ja yhdessä Ilkka Niemelä aloitti heinäkuussa Aalto-yliopiston rehtorina. Häntä kiinnostaa, mikä saa asiantuntijat innostumaan ja motivoitumaan. Teksti Eeva Lehtinen Kuva Jaakko Kahilaniemi

Mikä tekee Aallosta hyvän yliopiston? Aivan ykkösasia ovat ihmiset. Henkilöstömme tekee upeaa ja tuloksellista työtä. Jos katsotaan taaksepäin, niin jo yliopiston perustamista edeltänyt valmistelutyö antoi erinomaisen suunnan, ja olemme onnistuneet muutoksessa. Meistä on tullut moderni yliopisto, joka kulkee maailmanlaajuisesti kehityksen eturintamassa. Aallosta ollaan maailmalla kiinnostuneita – niin esimerkkinä onnistuneesta muutoksesta kuin yrittäjyyden edistäjänä ja houkuttelevana työ- tai opiskelupaikkana. Yliopistojen odotetaan yhä enemmän osallistuvan yhteiskunnan toimintatapojen uudistamiseen ja auttavan isojen ongelmien ratkaisemisessa. Aallon kolme alaa ja niiden kohtaamiset luovat hyvää osaamista ratkaista suuria kysymyksiä. Lisäksi meillä on jo perustajakorkeakoulujen ajalta peräisin oleva toimiva ja laaja kontaktipinta yhteiskuntaan ja yrityksiin. Mitä asioita haluat edistää? Minulle on tärkeää, että yhteiskunnassa nähdään koulutuksen ja tutkimuksen 8 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

olevan tuottava investointi. Niistä syntyy osaamista ja työpaikkoja, ja tälle vahvuudelle Suomen tulevaisuus rakentuu. Kansainvälisen kilpailun lisääntyessä suomalaisten yliopistojen tulee pysyä innostavina ja kiinnostavina paikkoina opiskella ja tehdä töitä. Millainen johtaja olet? Pyrin olemaan innostava, kannustava, johdonmukainen ja ratkaisuhakuinen. Haluan myös olla helposti lähestyttävä: uskon että yhdessä tekemällä ja tiimityöllä saadaan parhaat tulokset. Olet työskennellyt pitkään myös professorina ja tutkijana. Miten tutkijanurasi alkoi? Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta ja siitä, miten asiat toimivat. Tietokoneet alkoivat yleistyä 1970-80-lukujen vaihteessa, ne kiinnostivat, ja hankin sellaisen itsellenikin. Sähkötekniikan opiskelu ja etenkin digitaalitekniikka ja tietojenkäsittely tuntuivat luontevilta valinnoilta. DI-opintojeni loppuvaiheessa professori Leo Ojala pyysi minua kesätöihin tutkimushankkeeseen ja siitä jatkoin tekemään diplomityötä. Tein

taniemessä vielä väitöskirjankin, O minkä jälkeen lähdin joksikin aikaa maailmalle. Stanfordin yliopisto Yhdysvalloissa oli minulle tärkeä ja innostava kokemus, samoin muutaman vuoden pesti Koblenz-Landaun yliopistossa Saksassa isossa tutkimushankkeessa. Mistä saavutuksestasi olet erityisen iloinen? Väitöskirjani jälkeen tajusin, että tuloksista voisi lähteä kehittymään uusi rajoiteohjelmoinnin menetelmä. Aluksi ajatukseni eivät saaneet juurikaan vastakaikua. Vähitellen, kun saimme menetelmää vietyä käytäntöön, kiinnostus lisääntyi. Sittemmin tämän menetelmän ympärille on syntynyt oma tutkimusalueensa, joka on edelleen voimissaan. Sain siitä äskettäin mukavan tunnustuksenkin, kun logiikkaohjelmoinnin kansainvälinen kokous myönsi tämän idean esitelleestä paperistani Test of time -palkinnon merkittävimpänä 20 vuotta sitten tässä kokoussarjassa ilmestyneenä paperina. Tämä on hyvä osoitus tutkimustyön luonteesta: kehitetään ideaa, joka ei ole ollenkaan ilmeinen vaan vastoin yleistä

Rehtori työskentelee Otaniemen pääkampuksella vastikään peruskorjatussa Dipolissa, joka toimii yliopiston päärakennuksena ja jossa muun muassa testataan uusia työn tekemisen tapoja. Ilkka Niemelä istuu valoisassa monitilatoimistossa yhdessä muun johtoryhmän ja asiantuntijoiden kanssa. ”Tämä tila kuvaa hyvin tapaani työskennellä: avoimesti ja yhdessä.”

ajattelua, mutta pusketaan sinnikkäästi ja joskus pitkänkin ajan jälkeen saadaan onnistumisen ilo. Mitä haluaisit vielä oppia? Olen utelias ja pidän uuden oppimisesta sekä asioiden selvittelystä. Minua kiinnostaa johtaminen ja se, miten isossa asiantuntijaorganisaatiossa innostetaan ja motivoidaan ihmisiä. Aallon eri alat ovat kiehtovia: luovuus ja taiteellinen prosessi, talous ja sen mekanismit, tekniikan eri näkökulmat. Miltä tulevaisuus näyttää? Olen positiivinen luonne ja iloitsen monista asioista Aallossa: laadukkaasta työstä, innostuksesta ja uudenlaisten asioiden tekemisestä. Haasteitakin toki riittää, esimerkiksi miten pystymme vastaamaan työelämän vaatimuksiin ja koulutuskentän muutoksiin tai miten varmistamme olevamme digitalisaatiossa kehityksen etujoukoissa.

Kenet haluaisit saada vierailulle Aaltoon? Olisi hienoa kutsua päiväkoti-ikäisiä ja alaluokkalaisia käymään. Kertoa lapsille, mitä yliopistossa tehdään, ja innostaa tiedon etsimiseen ja oppimiseen. Yliopiston päivittäinen tekeminenhän kohdistuu siihen tulevaisuuteen, jossa lapset tulevat elämään. Mistä innostut? Olen tutkijaluonne ja innostun uusista ongelmakohdista ja mahdollisuuksista. Saan virtaa sellaisista asioista, joissa voi tehdä jotain uutta ja merkityksellistä.

— Ilkka Niemelä • 56-vuotias, asuu Espoossa. • Tietojenkäsittelytekniikan professori. • Toiminut aiemmin Aalto-yliopistossa provostina, vararehtorina, Perustieteiden korkeakoulun dekaanina, laitosjohtajana ja professorina. • Tutkinut ja kehittänyt muun muassa automaattisen päättelyn ja rajoiteohjelmoinnin menetelmiä sekä sovelluksia. • Harrastaa golfia ja lukemista. • Perheessä vaimo ja kaksi aikuista lasta.

Minkä kirjan luit viimeksi? Luin mielenkiinnolla Arto Hiltusen kirjan Johtamisesta, ja kesädekkarina oli Jo Nesbøn Pelastaja.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 9

Avauksia

Yliopiston johdon puheenvuoro.

Uusi peli , uudet säännöt

Millä tavoin opiskelijoista tulee uudistajia ja ongelmien ratkaisijoita? Vararehtori Eero Eloranta ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja Joona Orpana pallottelevat näkemyksiään. Teksti Eeva Lehtinen Kuva Nita Vera ELORANTA: Yhteiskunta tarvitsee osaa-

mista, niin syvää kuin leveääkin, ratkaisemaan ongelmia kestävällä tavalla. Suuret kysymykset vaativat kriittisiä osaajia, ihmisiä jotka haastavat entistä ja rakentavat luovasti uutta. Yliopistoissa on pitkälti koulutettu jatkamaan entisiä toimintatapoja ja olemaan game taker. On ihmisiä, jotka valitsevat linjakseen olla game braker, eli valittamisen ja arvostelemisen. Haluamme kannustaa opiskelijoita olemaan muutoksentekijä, game changer, joka pystyy haastamaan, tekee uudet pelisäännöt ja muuttaa pelin. ORPANA: Muutoksentekijyys on tärkeää paitsi Suomen, myös koko maailman näkökulmasta. Näen sen asenteena, että saadaan hyvä kiertämään ja tehdään oma osuutemme.

Mukavuusalueen ulkopuolelle

ORPANA: Hyvä lähtökohta uudenlaiselle

ajattelulle on olla monialainen ja monikulttuurinen ja rohkaista erilaisia näkökulmia. Tämä tuottaa usein yllättäviäkin ratkaisuja ennakoimattomiin ongelmiin. ELORANTA: Tiede antaa meille työkaluja tunnistaa oikea ongelma ja lähteä sitä ratkaisemaan. Aidossa poikkitieteellisyydessä joudutaan laajentamaan omaa mukavuusaluetta. Pitää oppia nauttimaan siitä, että ei tiedetä, mistä on kysymys ja mitä pitäisi tehdä. Aina ei edes ole olemassa järkevää ratkaisua, ja on viisautta tunnistaa sekin. ORPANA: Oman mukavuusalueen ylittämisestä pitäisi tulla normi, siellä tapahtuu taika. Toki ensin pitää osata oma asiansa hyvin ja hakeutua sitten mukaan monialaisiin projekteihin. 10 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Tekniikan tohtori ja professori Eero Eloranta (oik.) sanoo elävänsä uuden oppimisesta: ”Olen purjehtija, enkä viihdy tyynessä vedessä.” Kauppatieteiden ylioppilas Joona Orpanan matka muutoksentekijäksi on vielä kesken: ”Haluan olla visionääri ja tukea moniarvoisuutta.”

ELORANTA: Todellisten tilanteiden ja ongelmien kanssa työskentely on oppimisen näkökulmasta valtavan tärkeää. Meidän pitää avata yliopiston ovet ja tarjota opiskelijoille kokemuksellista oppimista ja vuorovaikutusta: yhteisprojekteja yritysten kanssa, kesäharjoittelua, monialaisia kursseja.

Itseluottamusta palautteesta

ELORANTA: Ongelmien pohtiminen ja

ratkaiseminen on palkitsevaa ja koukuttavaa. Varjopuolena on, että niihin saa kulumaan runsaasti aikaa. Meidän opettajien on oltava tarkkoina, että opiskelijoiden työmäärä ei kuormita heitä liikaa. Täytyy muistaa, että yliopisto ei voi opettaa kaikkea vaan oppiminen jatkuu työelämässä.

ORPANA: Mainitsisin vielä itsetuntemuksen ja itseluottamuksen. Niiden kehittymiseksi pitää saada palautetta ja tukea. Yliopiston pitäisi huolehtia siitä, että myös pehmeämmille taidoille on tilaa, esimerkiksi ajanhallinnan oppimiselle, oman intohimon löytämiselle ja itsetuntemuksen vahvistamiselle. ELORANTA: Oma viestini opiskelijoille on, että tee paljon työtä ja hanki syväosaamista, mutta älä määrääsi enempää, muista elää muutakin elämää. Ole oma itsesi: pelipaikkoja on paljon, kaikkien ei tarvitse olla keskushyökkääjiä. ORPANA: Ihminen pitää joskus pistää mahdottoman eteen, jotta mahdottomasta tulisi mahdollista.

Palstalla kerrotaan tapauksesta, joka ei mennyt aivan oppikirjan mukaan.

Oho!

Ei mikä tahansa Oy Startup-tapahtuma Slushin toimitusjohtaja Marianne Vikkula heräsi yöunien tärkeyteen. Teksti Laura Siira Kuva Maija Astikainen Kuvitus Lotta Fors ”MARRASKUUN 2015 Slushiin oli noin sata päivää aikaa,

kun palasin Aallon tuotantotalouden killan Prodekon järjestämältä kolmen viikon reissulta Jenkeistä. Sata päivää on sen verran vähän, että sen pystyy puristamaan itsestään, mutta toisaalta sen aikana ei ehdi miettiä, mitä voisi tehdä toisin. Tapahtuman jälkeen mietin kyllä sitäkin enemmän. Vuoden 2015 Slushissa vastasin yhteistyökumppanuuksista. Olin ollut mukana aiemminkin, mutta eri tehtävissä – sen lisäksi Slush ylipäätään kasvoi paljon juuri noina vuosina. Hommaan lähdettiin siis melko lailla puhtaalta pöydältä. Vastuullani oli 70–80 Slushin kumppania, joista moni hioi suunnitelmiaan viimeiseen asti. Minulla oli liian monta rautaa tulessa yhtä aikaa, emmekä olleet rekrytoineet tarpeeksi väkeä, joten muille ei juuri voinut delegoida. Alle viiden tunnin yöunien öitä alkoi kertyä monia, ja syksyn urheilut olivat laskettavissa viidellä sormella. Kaikki saatiin kuitenkin valmiiksi, ja Slush 2015 oli menestys. Mutta itse olin pari viikkoa tapahtuman jälkeen tilassa, jossa mietin vain, että nyt riittää. Tuntui, ettei mikään kiinnosta. Innostun yleensä kaikesta todella helposti, joten tuo tunne oli hyvä herätys. En ollut pitänyt itsestäni huolta eksponentiaalisen tapahtumajärjestämisen lomassa. Päätin, että jotain on t ehtävä toisin. Nykyään suhtaudun ihan eri tavalla oman kalenterin huomioimiseen: silloin kun pitää painaa niin painetaan, mutta pidän myös omista urheiluista ja yöunista kiinni. Se on kaikkien etu. Asiaa auttoi jo se, että ostin pyörän viime syksynä – Espoosta Slushin toimistolle Fredalle kertyy juuri sopiva matka, jossa saa mielen tyhjennettyä. Itsestään huolehtiminen ei siis vaadi kolmen tunnin blokkia kalenteriin joka päivä. Nyt, kun teen Slushia jo viidettä kertaa kokopäiväisesti ja tiimissäkin on 40–50 ihmistä, ei voi olla koko ajan tulipalo päällä. Olemme opiskelijalähtöinen organisaatio, ja se tulee olemaan ytimessämme aina. Haluamme löytää yrittäjähenkisimmät opiskelijat tekemään tätä. Meistä ei koskaan tule kuin mikä tahansa Oy. Mutta Slush on kasvanut jo siihen mittakaavaan, että on mietittävä toiminnan organisointia ja jatkuvuutta eri tavalla: enää ei toimita yksi vuosi kerrallaan. Vuoden 2016 Slushin jälkeen koomaviikkoa ei tullut. Toimistolla oli heti seuraavana maanantaina 20 ihmistä paikalla, mikä tuntui todella siistiltä. Se kertoo siitä, että jotain on tehty oikein.” AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 11

Teksti Terhi Hautamäki Kuvat Nita Vera

Tulevaisuuden tekijä: utelias ja uniikki Kukaan ei tiedä, mitä töitä teemme tulevilla vuosikymmenillä, mutta yliopiston pitäisi kouluttaa ihmisiä suureen tuntemattomaan. Miten se onnistuu?

12 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Teema

ÄHITULEVAISUUDEN NUORI YRITTÄJÄ Jon toimii alustalokalisaat-

torina. Hän muotoilee globaaleja alustoja ja niiden tarjontaa paikallisiin ympäristöihin. Hän on onnistunut työssään yhdistämään kulttuurintuntemuksensa teknologiseen osaamiseensa. Pirkko taas on sukupolvi-trainer, joka valmentaa eri ikäryhmiä kohtaamaan toisensa. Hän auttaa työpaikoilla, oppilaitoksissa ja palvelujen muotoilussa ja jalostaa big dataa ihmisten vuorovaikutuksesta. Hoiva-alan yrittäjä Enni puolestaan tarjoaa osuuskunnassa palveluja, jotka keskittyvät ekologiseen asumiseen ja yhteisölliseen huolenpitoon. Kuvitteelliset esimerkkihenkilöt ovat ajatushautomo Demos Helsingin tammikuussa 2017 julkaisemasta Työ 2040 -raportista. Yhteistyöorganisaatioiden kanssa julkaistu raportti kokoaa skenaarioita työn muutoksesta – suuresta tuntemattomasta, josta arvauksia riittää mutta kristallipalloa ei ole kellään. Jon, Pirkko ja Enni ovat kaikki löytäneet työn, jota automatisaatio ja robotit eivät ole hävittäneet, ja jota ei voi helposti pilkkoa keikkatyöksi alustoille. Yhteistä kaikille lienee myös se, ettei kukaan heistä aikanaan valmistunut näihin ammatteihin. Työtehtävä ja sen tarve muotoutuivat vasta heidän valmistuttuaan työelämään. Luultavasti he muotoilivat työnsä itse.

Omannäköisiä muutoksia

Aalto-yliopisto kertoo kouluttavansa muutoksentekijöitä. Lupaus kuulostaa inspiroivalta, mutta millaisiin muutoksiin opiskelijoita halutaan valmentaa? ”Omannäköisiinsä muutoksiin”, sanoo kansainvälisen liiketoiminnan professori, varadekaani Kristiina Mäkelä. Mäkelä on tutkinut työelämän muutosta ja on vakuuttunut siitä, että elämme neljännen teollisen vallankumouksen alkua. Ensimmäinen teollinen vallankumous lähti liikkeelle höyryvoimasta, toisen sai aikaan sähkön ja liukuhihnatyön tulo. Kolmas oli tietotyön synty. Tätä neljättä ajavat digitalisaatio ja globalisaatio, tekoälyn, robottien, virtuaalitodellisuuden ja uusien viestintäteknologioiden kehitys. Algoritmit osaavat jo suunnitella taloja ja hoitaa sijoitussalkkuja. Ihmisaivojen ja koneiden työnjako muuttuu radikaalisti. Samalla kehitys tuonee nipun uusia ongelmia, jotka vaativat uusia ratkaisuja ja siten uutta työtä. Tänä päivänä arvaillaan kuumeisesti, mikä osaaminen ratkaisee. Pitääkö kaikkien osata koodata? Onko big data se juttu, vai nousevatko sosiaalitieteet uuteen arvoon? Mäkelä ei usko, että yhtä menestyksen reseptiä on olemassa. ”Pitää miettiä, kuka minä olen ja mikä on minulle se oikea juttu”, Mäkelä sanoo. Tulevaisuuden huippuosaajat ovat

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 13

EHKÄ KYMMENEN VUODEN PÄÄSTÄ ITSENSÄ JOHTAMISTA JA ELÄMÄNHALLINTAA OPETETAAN JO PERUSKOULUSSA. luultavimmin maailmankansalaisia, jotka loikkivat projektista toiseen yli organisaatiorajojen. Monet toimivat asiantuntijatöitä välittävillä alustoilla, joilla luodaan tiimi kuhunkin projektiin erikseen. Työnantajuuden ja työntekijyyden raja muuttuu häilyväksi, kun samat ihmiset toimivat verkostoissa välillä palvelun ostajana ja välillä myyjänä. ”Työurat eivät ole enää hierarkkista, organisaatiossa eteenpäin menemistä, vaan työurasta tulee enemmänkin portfolio”, Mäkelä sanoo.

Työtä revitään monesta suunnasta Tulevaisuuden ammattinimikkeitä on hauska kuvitella, mutta luultavasti niille voi naureskella vuosikymmenen päästä. Katoavia töitä on helpompi ennakoida kuin tulevia. Ihmisillä on taipumus yliarvioida muutosta lyhyellä aikavälillä mutta aliarvioida pitkällä aikavälillä. Aalto-yliopiston alumnin, Demos Helsingin asiantuntijan Johannes Koposen mukaan maailmassa riittää kuitenkin jatkossakin työtä. Eri asia on se, mistä työstä maksetaan palkkaa ja kuinka kehityksen hedelmät jakautuvat. ”Miten tehdään ilmastonmuutoksen tai kestävyysvajeen ratkaisemisesta bisnestä niin, että se tuottaa työpaikkoja?” Koponen pohtii. Teknologialla on tietoa demokratisoiva puolensa. Sairauksien diagnosointiin ei pian tarvita pitkän koulutuksen käynyttä lääkäriä, vaan siitä voi suoriu14 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

tua tekoälyä hyödyntävä sairaanhoitaja. Toisaalta teknologian kehitys keskittää hyötyä harvoille: globaali alustafirma nakuttaa omistajilleen tasaista tuottoa, kun keikkatyöläisten armeija kamppailee pikkupalkkioista. Työ 2040 -raportin kuvitteellisista ammattilaisista elämänhelpottaja Japi painaa keikkaa useilla alustoilla ja hankkii lisätuloja kommuuniasuntoaan vuokraamalla. Kuka tietää, vaikka korkeasti koulutettuna alustalokalisaattorina tai sukupolvi-trainerinakin tienaa niin vähän, että iltaisin on pakko vaihtaa pyörälähetiksi? ”On mahdollista, että työtä joudutaan entistä enemmän repimään, se ei tule valmiina. Olisiko toimeentulon hankkiminenkin taito, jota pitäisi opettaa jossain?” Koponen miettii.

Uniikki pärjää parhaiten

Lennokit mullistavat verkkokaupan kotiinkuljetuksen, mutta kuinka ne selviytyvät toimituksista kerrostaloon ja osaavat käyttää hissiä itsenäisesti? Tavaravirtojen liikuttelu on yksi liike- elämän polttavista kysymyksistä, ja myös yksi tosielämän yrityscase, jota monitieteinen opiskelijaryhmä ratkoi Aalto Design Factoryn Product Development Project -kurssilla. Ylioppilaskunnan hallituksen jäsen Katariina Helin on aiemmin ollut tekemässä Aalto Design Factoryn viestintää. Koulutuspolitiikasta vastaavana hallituksen jäsenenä Helin on miettinyt paljon sitä, mikä hyödyttää eniten tämän päivän opiskelijaa.

Teema

Monitieteinen ongelmien ratkonta on hänestä hyvä esimerkki siitä, miten yli opisto voi valmistaa opiskelijoita kohtaa maan työelämän todellisuuden. ”Enää ei riitä, että on yhdenlaista osaa mista. Pitää pystyä ajattelemaan kriitti sesti ja muodostamaan kokonaisuuksia. Kun työryhmässä on muotoilun, rahoi tuksen ja konetekniikan opiskelija, joista jokainen tuo omaa näkemystä, ratkaisu voi olla hyvin erinäköinen kuin yhden alan opiskelijoiden ratkoessa sitä”, Helin sanoo. Yliopisto voi avittaa kohtaamisia monitieteisillä kursseilla ja maisteri ohjelmilla, mutta professori Kristiina Mäkelän mielestä opiskelijoiden kan nattaisi myös oma-aloitteisesti hakeutua rohkeammille sivupoluille opinnoissaan. ”Tulevaisuuden osaajalla on yhä oma erikoisosaamisen alue ja lisäksi ainakin yksi tai kaksi sellaista osaamisen aluetta, joita ymmärtää riittävästi. Silloin hän pystyy keskustelemaan niiden alojen eri tyisosaajien kanssa ja ymmärtämään hei dän ajatteluaan”, Mäkelä sanoo. Työelämää satirisoivan Dilbert-sarja kuvan piirtäjä, kirjailija Scott Adams on joskus kuvannut tätä riittävän monipuo lisen osaamisen ideaa: ”Adams on sanonut, että hän ei ole maailman paras piirtäjä, mutta hän on riittävän hyvä. Hän ei ole maailman paras vitsiniekka, mutta aika hyvä. Nämä yhdistettynä hänen bisnestaustaansa ovat hänen menestyksen reseptinsä”, Mäkelä mainitsee.

Itsensä johtamista opintoihin?

Mäkelä kutsuu mielellään yliopistoa kin platformiksi, alustaksi. Ihanneopis kelija ei vain kerää suoritusmerkintöjä, vaan toteuttaa yliopisto-alustalla itseään, hankkii tarvitsemiaan työkaluja ja koke muksia. Osallistuu startup-tapahtuma Slushiin, vaikuttaa ylioppilaskunnassa tai ratkoo julkisen sektorin ongelmia Public Service Hackathonissa – mikä kenellekin omimmalta tuntuu. Opiskelija Katariina Helin on huoman nut, että yksi tärkeimmistä yliopiston mahdollistamista asioista on yhteisölli syys, niin yliopiston sisällä kuin alum nien ja opiskelijoiden kesken. Ylioppilas kunnassa on erikseen yrityssuhteista vastaava hallituksen jäsen. Alumnien ja opiskelijoiden kohtaamisia yliopisto on mahdollistanut muun muassa mento rointiohjelmalla. Helinin mukaan työelämätaitoja olisi hyvä opiskella jo yliopistoaikana.

”Itsensä johtaminen on tärkeää: se, että pystyy muokkautumaan uudestaan sen mukaan, miten maailma muuttuu. Oman työn johtamista on myös se, että pystyy aikatauluttamaan töitä, priorisoi maan ja pitämään balanssin elämässään”, Helin sanoo. Työ 2040 -raportin tekijöillä oli samanlaisia ajatuksia. Yhdessä skenaa riossa ennakoidaan, että kymmenen vuo den päästä itsensä johtamista ja elämän hallintaa opetetaan jo eri koulutusas teilla.

Koulutus on toiveiden tynnyri

Missä määrin koulutus on sitten vas tuussa siitä, että nuorista ihmisistä tulee muutosvalmiita huippuosaajia? ”Tuntuu, että koulutuksesta on tehty toiveiden tynnyri ja koko vaatimus muu toksesta kohdistuu juuri siihen. Se on minusta vähän väärin ajateltu”, sanoo Demos Helsingin Koponen. Hänen mukaansa koulutus on keskei sessä roolissa, mutta niin ovat myös yri tykset tai lainsäätäjät. Työelämä ei mul listu luonnonvoiman tavoin, vaan yhteis kuntaa rakennetaan tietoisilla valin noilla. Millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on kehittää osaamistaan tulevaisuuden työ paikoissa? Millä ehdoilla työtä saa tehdä ja teettää tulevaisuuden alustoilla? Yliopiston tehtävä voisi Koposen mie lestä parhaimmillaan olla ”uteliaisuutta lietsovaa sosiaalistamista”. ”Yliopiston tehtävä näyttäisi mene vän enemmän kyvykkyyksien tukemi seen, uteliaan ihmisen tiedonhankinta valmiuksien parantamiseen. Pitäisi saada tämä utelias kapasiteetti sinkoi lemaan mahdollisimman moneen suun taan.” Koposen mukaan yliopiston startuppöhinää olisi hyvä suunnata hyvin idea listisiinkin projekteihin: vaikkapa ilmas tonmuutoksen tai kestävyysvajeen rat kaisuun. ”Yliopiston tehtävä voisi olla isojen ongelmien tuominen osaongelmiksi, joita voi ratkaista sekä tieteen että markki noiden avulla. Piilaakso on täynnä start upeja, jotka eivät muuta maailmassa mitään oikeita asioita, vaan kehittävät erikoisia mehupuristimia tai sovelluksia, joilla ihmiset voivat lähetellä toisilleen kuvia ja symboleja.” Muutoksentekijät pystyvät varmasti enempään.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 15

FITech tarttuu heti osaajapulaan Aalto koordinoi uutta tekniikan alan yhteistyöyliopistoa FITechiä, joka ryhtyy saman tien tukemaan LounaisSuomen teollisuuden kasvua. Teksti Heidi Hammarsten Kuvat Jarmo Kiuru Kuvitus Lotta Fors

ISTELIJÄTILAUSTEN VYÖRY on

tuottanut positiivisen ongelman Meyerin Turun telakalle: kun yrityksen suora työllistävä vaikutus nyt on noin 7 000, muutamassa vuodessa tarvittava väkimäärä lähes kolminkertaistuu. ”2020-luvun alussa työllistävä vaikutus tulee nousemaan 20 000 henkeen, ja joukossa on paljon myös korkeakoulutettuja”, kertoo Meyer Turun suunnittelujohtaja ja johtoryhmän jäsen Jarno Soinila. Meyer on näkyvin, mutta ei ainoa esimerkki Lounais-Suomen teollisuuden kasvusta ja siihen liittyvästä osaajatarpeesta. Tähän myönteiseen rakennemuutokseen haluaa vastata uusi teknii16 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

kan alan yhteistyöyliopisto FITech, jonka käynnistystä koordinoi Aalto-yliopisto. Yhteistyöyliopiston tarkoitus on saada lisää tekniikan alan korkeakoulutettuja osaajia Lounais-Suomeen. Tavoitteena on, että hankkeen loppuvaiheessa 400– 450 diplomi-insinööriä sijoittuisi vuosittain alueelle. FITechin tarjonnalla houkutellaan erityisesti Lounais-Suomesta kotoisin olevia, muualla Suomessa opiskelevia tekniikan alan yliopisto-opiskelijoita. Toisaalta Turun yliopiston ja Åbo Akademin teekkareille sekä matematiikan, fysiikan ja kemian alan opiskelijoille tarjotaan erillisopinto-oikeuksia muihin tekniikan alan yliopistoihin.

Tarvitaan sekä määrää että laatua Soinila odottaa FITechiltä lisää korkeatasoisia työnhakijoita meriteollisuuteen. ”Volyymi ei auta, jos laatu ei ole kohdallaan.” Soinilan mukaan Turussa rakennetaan ”uivia älykkäitä kaupunkeja”, joihin kuuluu näyttävä hotelli, viihdettä, ravintoloita, myymälöitä sekä myös tekniikkaa kuten oma voimalaitos, vedenpuhdistamo ja jätteenkäsittely. Tähän tarvitaan hyvin monipuolista osaamista. ”Tarvitsemme kaikkia mahdollisia insinöörejä, joita vain löytyy: erilaisia laivanrakentajia, sisustus-, materiaali-, automaatio- ja vesikemikaalipuolen

Teema

osaajia. Sitten vielä logistiikan, hankintatoimen, johtamisen ja tietojärjestelmien osaamista – todella vaikea sanoa, mitä emme tarvitse”, Soinila listaa. Korkeakouluyhteistyö ei ole Meyerille mikään uusi asia ja sillä on monia muotoja opiskelijaryhmien vierailuista kesätöihin, opinnäytetöiden tekemiseen ja syvälliseen tutkimusyhteistyöhön. ”Tutkimusyhteistyö on ollut meille todella tärkeää varsinkin Aallon, mutta myös muiden yliopistojen kanssa. Siitä on saatu ainutlaatuisia tuloksia, muun muassa risteilijöiden runkorakenteen suhteen, ja näitä tuloksia on pystytty myös viemään käytäntöön”, sanoo Soinila.

TARVITAAN HYVIN MONIPUOLISTA OSAAMISTA Mitä opiskelijat sanovat?

Laivanrakennusinsinööri Rafael Leal, Nordic Master in Maritime Engineering -maisteriopiskelija, Bluetech Finland Oy: ”Meriteknologia on yksi kiinnostavimmista aloista, koska pääset rakentamaan todella isoja ja monimutkaisia aluksia, joilla on 20–30 vuoden elinkaari. On upeaa päästä mukaan tämän mittakaavan hankkeisiin, joilla on todellista vaikutusta. Minulle kaikista hienoin hetki on se, kun näen työni konkreettisen jäljen ja voin sanoa, että olin mukana suunnittelemassa ja rakentamassa tätä alusta.”

Lentävä lähtö

Hankkeen käynnistysprojektista Aallossa vastaava Sisko Hellgren on itsekin tohtori meritekniikan alalta. ”Tämä on vähän tällainen lentävä lähtö, kun haluttiin päästä nopeasti liikkeelle. Se millaisia tutkintoja yhteistyöstä syntyy, tarkentuu sitten kun asiat lähtevät etenemään”, sanoo Hellgren. Alkajaisiksi lounaissuomalaisille yrityksille on tehty kysely heidän osaamistarpeistaan, ja yhteistyöyliopisto pyrkii vastaamaan nimenomaan näihin tarpeisiin. Syksyllä pidetään myös yliopistojen ja yritysten yhteinen workshop, jossa osaamisalueita pyritään vielä tarkentamaan. ”Ensimmäiseksi tarjoamme yrityskyselyssä esiin nousseita diplomityöaiheita opiskelijoille, jotka ovat opinnoissaan siinä vaiheessa. Kurssitus esiin nousseista teemoista alkaa asteittain. Esimerkiksi Lappeenrannassa haku on jo auki ja ensimmäinen kurssi alkaa lokakuussa, muut yliopistot tulevat mukaan kevätlukukaudella”, kertoo Hellgren.

Muuntokoulutusta, väitöskirja-aiheita Yhteistyöyliopisto järjestää myös täydennys- ja muuntokoulutusta jo valmistuneille diplomi- ja AMK-insinööreille sekä tarjoaa tohtorikoulutettaville tutkimusaiheita, jotka nivoutuvat LounaisSuomen yritysten kasvuun. Oleellinen osa yhteistyötä on kasvattaa diplomi-insinöörikoulutuksen vetovoimaa. Yliopistot viestivät aktiivisesti tekniikan alan mahdollisuuksista ja koulutuksesta nuorille ja erityisesti tytöille. ”Viestinnällä on suuri merkitys: sillä, että osaamme kertoa, millaista täällä on ja millaisia mahdollisuuksia on tarjolla”, painottaa Meyerin Soinila.

Rakenneanalyytikko Eero Avi, sovelletun mekaniikan tohtori koulutettava, Meyer Turku Oy: ”Meritekniikan alalla tarvitaan innovatiivisuutta, luovuutta ja avointa mieltä, sekä tutkimustaitoja, jotta tulevaisuuden laivoista saadaan vieläkin hienompia kuin nykyisin.”

Katso video: Meritekniikka – kun unelmista kasvaa isoja aluksia bit.ly/2ycpZKa

Laivanrakennusinsinööri Liina Pölönen, meritekniikan maisteriopiskelija, Meyer Turku Oy: ”Laivanrakennus on parhaillaan murrosvaiheessa. Se on muuttumassa perinteisestä teollisuudesta huipputeknologiaksi. Nuorille ala on erittäin kiinnostava, koska tarvitsemme uusia ideoita, jotta saadaan alkanut kasvu jatkumaan myös tulevaisuudessa.”

Mikä FITech? _ • Finnish Institute of Technology, tekniikan alan yhteistyöyliopisto, jossa mukana olevat seitsemän yliopistoa ovat kirjoittaneet aiesopimuksen verkostoyliopiston perustamiseksi. • Verkostoyliopistoon osallistuvat Aaltoyliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi.

• Perustajajäseniä ovat lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan akateemiset ry. • Ennen virallista perustamista yhteistyötä koordinoi Aalto-yliopisto. • Valtioneuvosto on varannut yhteistyöhön 12 miljoonan euron määrärahan vuosina 2017–2021. Tämän lisäksi mukana olevat yliopistot ovat sitoutuneet rahoittamaan toimintaa. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 17

Kuka

18 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Unelmien louhija Palvelumuotoilija Mikko Koivisto ravistelee apteekkiasiointia ja luo sielukkaita keittoaterioita. Keväällä hän sai Ornamo-palkinnon pioneerityöstään alalla, jota vuosikymmen sitten oli tuskin olemassa. Teksti Minna Hölttä Kuvat Aleksi Poutanen

AIKKI OLISI voinut mennä toisin

ilman aikansa eläneitä lentokoneastioita. Vuonna 2005 Finnair halusi bisnesluokan ateriointiin raikkaampaa ilmettä ja antoi tehtävän joukolle teollisen muotoilun opiskelijoita. Koska käyttäjälähtöinen suunnittelu oli kovassa huudossa, Mikko Koivisto tovereineen lähti lennoille havainnoimaan henkilöstöä ja matkustajia. Euroopan yllä he tajusivat, että kuppien sijaan muutosta kaipasi se, miten ruoka lennoilla tarjoillaan. ”Minulla välähti: miksei muotoilusta tuttua asiakasymmärrysprosessia voisi hyödyntää myös palvelujen kaltaisten, aineettomien juttujen suunnittelussa?” Finnair sai astiansa, mutta välähdys ei jättänyt Koivistoa rauhaan. Google ei tuntenut suomeksi koko palvelumuotoilua, mutta englanniksi tärppäsi: service design -termi vei brittiläisen Design Councilin sivuille, jossa epämääräisesti kerrottiin kyseessä olevan uusi ja kasvava muotoilun ala. Koivistolle se ei riittänyt, joten hän kauppasi lopputyön aiheen Finnairille ja lähti selvittämään, mistä palvelumuotoilussa voisi olla kysymys.

Synteesi haalimalla

Vaasassa varttunut Koivisto innostui muotoilusta yläasteella, kun kuvaama-

taidon- ja veistonopettaja lähetti taiteellisen ja käsistään taitavan oppilaansa tutustumaan päiväksi Taideteollisen k orkeakoulun sivutoimipisteeseen Muovaan. ”Aikaisemmin en ollut kuullutkaan koko alasta. Muovassa tiesin, mitä halusin tehdä isona.” Niinpä Koivisto päätyi Helsinkiin opiskelemaan teollista ja strategista muotoilua sekä käyttäjälähtöistä suunnittelua. Sivuaineena hän suoritti IDBM:n, kansainvälisen muotoiluliiketoiminnan johtamisen ohjelman, joka yhdistää talouden, tekniikan ja taiteen osaajat jo opiskeluvaiheessa. ”IDBM:ssä kiteytyi jo silloin Aalto- yliopiston ydin. Sain ohjelmasta kaupallista ja strategista ymmärrystä ja samalla opiskelemastani käytettävyyspuolesta juuri niitä valtteja, joita palvelumuotoilussa tarvitaan. Tein maisteriopintoja useamman vuoden, mikä oli valtavan hedelmällistä: sain kokeilla ja haalia, ja yhtäkkiä siitä kaikesta tulikin synteesinä koko palvelumuotoilun idea.” Idea itsessään on yksiselitteinen: palvelun kehittäminen tai kokonaan uuden luominen lähtee aina ihmisestä ja hänen tarpeidensa, toiveidensa ja unelmiensa ymmärtämisestä. Niiden esiin louhimisessa tarvitaan käyttäjätutkimuksen menetelmiä, kuten kyselyitä, haastatte-

luja ja havainnointia. Mitä uudemmasta ja häilyvämmästä asiasta on kyse, sitä syvemmälle on kaivettava. Siihen tarvitaan projektiivisia menetelmiä, kuten työpajoja, joissa ihmiset paljastavat itselleenkin tuntemattomia tarpeita ja unelmia luomalla käsin erilaisia tuotoksia. ”Kun he sitten selittävät töitään, he tulevat samalla kuvanneeksi hiljaisia tarpeitaan ja unelmiaan. Näin ovat syntyneet monet innovatiiviset ideat ja ratkaisut kehittämiimme palveluihin, myös Saarioiselle kehitettyyn Soup ’n’ Soul -keittoruokapalvelukonseptiin.”

Hyvästit hyssyttelylle

Koiviston mielestä empaattisuus on palvelumuotoilijan tärkeimpiä ominaisuuksia. ”Tässä työssä pitää päästä lähelle erilaisia ihmisiä ja voittaa heidän luottamuksensa. Lisäksi tarvitaan analyyttisyyttä, luovuutta, liiketoimintaosaamista ja visualisointitaitoja, jotta louhituista tiedonsirpaleista syntyy toimivia palveluja ja kannattavaa liiketoimintaa.” ”Palvelumuotoilija on vähän kuin elokuvaohjaaja. Elokuvaohjaaja suunnittelee elokuvan kokonaisvision ja juonen kulun, mutta tarvitsee laajan joukon osaajia, kuten näyttelijöitä, lavastajia ja puvustajia, jotta elokuva muuttuu todeksi. Samaan tapaan palvelumuotoiliAALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 19

Katso video Mikko Koivistosta bit.ly/2x5Jia8

jalla on kokonaisvisio palvelusta ja miten sitä käytetään, mutta yksityiskohtien suunnittelussa tarvitaan muiden suunnittelijoiden apua.” Koiviston lempilapsia on Helsingin yliopiston Kaisa-kirjastolle toteutettu palvelumuotoiluprojekti. Työpajoihin ja ideoiden testaukseen sekä kehittämiseen osallistui eri tutkintoaineiden ja vuosikurssien opiskelijoita; lisäksi Koivisto kollegoineen havainnoi kirjaston käyttäjiä ja henkilöstöä. Yhteensä 120 palveluideasta kirjasto valitsi toteutettavaksi 12. Yksi niistä oli yleisen hyssyttelyperinteen kumoaminen. Sen tilalle tulivat selkeästi merkityt alueet täydelliselle hiljaisuudelle, läppärityöskentelylle, vapaalle keskustelulle ja ruokailulle. Toinen parannus oli Helkahakuun lisätty karttanappi, jonka avulla opiskelija löytää hakemansa teoksen monikerroksisen rakennuksen uumenista. Kaisa on saanut käyttäjiltään ylistäviä arvioita, ja se on nostettu julkitilojen vaikuttavuusmittauksissa kärkeen. Koiviston merkittäviin töihin kuuluu myös Yhteistyöapteekkien konseptiuudistus, jonka hän toteutti nykyisessä työpaikassaan Hellonissa. Uudistuksessa vaivojen poistajasta tulikin hyvinvoinnin edistäjä, jonka tiloissa voi nauttia terveysshotteja, kuljeskella rauhassa shoppailemassa sekä tarkkailla lääkkeitä valmistavien farmaseuttien työtä lasiseinän läpi. Reseptipuolella asiointi tapahtuu seisten, jolloin farmaseutin on helpompi lähteä esittelemään asiakkaalle myös käsikauppatuotteita. Myös palvelumyynti uudistui. ”Apteekkarit sanoivat, etteivät ihmiset halua maksaa palveluista. Mikä ihme se onkaan, jos verenpainemittausta myydään printatulla A4-hinnastolla apteekin nurkassa!” 20 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Projektin onnistuminen näkyy myös viivan alla. ”Hakaniemen Ympyrätalon apteekissa, jossa kaikki meidän ideat ja ajatukset toteutuivat, palvelut muodostavat nyt ison osan myynnistä, ja keskiostoksen suuruus on kasvanut selvästi.”

sosiaalisten ongelmien ratkaisuun ja lainsäädäntötyöhön. Mitä uutta hän itse haluaisi päästä palvelumuotoilemaan? ”Uran alussa haaveilin isoista toimeksiannoista, mutta olen huomannut, että alussa pieneltä ja nihkeältäkin tuntuva hanke voi olla mielettömän onnistunut Ei enää potaskaa ja vaikuttava. Minkään brändin mukaan Kun Mikko Koivisto vuosikymmen sitten töitä on turha arvottaa”, hän sanoo ja esitteli lopputyötään palvelumuotoilusta, hymyilee: osa professoreista suhtautui siihen skep”Pienenä rakastin pikkutarkkaa piirtisesti. Tänä keväänä hän sai Ornamotämistä. Suosikkejani olivat laivat. Piirpalkinnon ansioistaan ”palvelumuotoisin niihin ensin fasadin, ja jatkoin sitten lun pioneerina ja alan kasvuun keskeikerroksittain; suunnittelin hytit ja kaikki sesti vaikuttaneena suunnittelijana”. yksityiskohdat. Piirroksista tuli aina vain Valinnan tehnyt Suomen Aller Median isompia ja isompia. Olisi hienoa päästä toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä suunnittelemaan risteilijöitä ja niiden hehkutti palvelumuotoilua ”designin asiakaskokemusta.” ylimmäksi asteeksi”. Koivisto kokee, että yksi episodi on nyt tavallaan päättynyt. ”Lähdin tekemään ihan uutta juttua, jolle vähän naureskeltiinkin. Mutta palMikko Koivisto valmistui taiteen maisteriksi kinnosta tuli sellainen fiilis, että urakka teollisen muotoilun koulutusohjelmasta on valmis: palvelumuotoilu on hyväkvuonna 2007. Hän on työskennellyt Satama sytty muotoilun osaamisalaksi muiden Interactivessa, Taivas-mainostoimistossa ja muotoilun alojen rinnalle.” freelancerina. Nykyään hän on palvelumuoPuhtaan palvelumuotoilutekemisen toilutoimisto Hellonin (entinen Diagonal) liikevaihto on Suomessa arviolta 30–40 osakas, asiakaskokemusjohtaja ja johtava miljoonaa euroa. Kun mukaan lasketaan palvelumuotoilija. Yrityksessä työskentelee palvelumuotoilua tekevät digitoimistot ja 25 ihmistä, ja sillä on Helsingin lisäksi toikonsulttiyritykset, markkina on jo paljon mipiste Lontoossa. suurempi – ja kasvaa koko ajan. Samalla Koivisto on yksi palvelumuotoilun palkimyös perinteiset teollisuudenalat palve- tuimmista tekijöistä Suomessa. Hänet on luistuvat vauhdilla: Yhdysvalloissa palve- palkittu iF Design Awardilla, Global Service lujen osuus bruttokansantuotteesta on jo Design Awardilla sekä useammalla Vuoden yli 80 prosenttia, ja Suomessakin hätyyHuiput -palkinnolla. Koivisto on ollut Maatellään 70 prosentin rajaa. ilman designpääkaupunki 2012 -hankkeen Koiviston mukaan palvelumuotoilussa hallituksen jäsen Kansainvälisessä designon siirrytty yhä enemmän yksittäisten säätiössä 2010–2013, Teolliset muotoilijat palvelujen parantamisesta palveluliikeTKO ry:n hallituksen jäsen 2009–2012 sekä toiminnan strategiseen suunnitteluun. kansainvälisen Service Design Network Tulevaisuudessa hän uskoo ihmislähSuomen-jaoston hallituksen jäsen vuodesta töisen ajattelun laajenevan esimerkiksi 2012.

Kuka

TÄSSÄ TYÖSSÄ PITÄÄ PÄÄSTÄ LÄHELLE IHMISIÄ JA VOITTAA HEIDÄN LUOTTAMUKSENSA AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 21

22 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Suomi 100

Aika-lava hämmästytti Porissa Teksti Tatu Pohjola Kuva Amanda Aho/SuomiAreena

Porin SuomiAreena on avoin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma, joka kerää vuosittain suuryleisön kesken parhaan kesälomakauden. Aalto- yliopisto oli heinäkuussa menossa mukana ja pystytti Gallen-Kallelan kadulle Aika-lavan: kohtaamispaikan ja moninaisten tapahtumien näyttämön. Lavan toteutus oli lähtenyt liikkeelle jo tammi kuussa, kun puurakentamisen professori Pekka Heikkinen julisti opiskelijoille kilpailun, jossa oli tehtävänä suunnitella SuomiAreenan tapahtumalava. Kumppanina oli Stora Enso ja materiaalina LVL-viilupuu. Katetussa rakennuksessa tuli olla istumapaikat 150 hengelle, esiintymislava, paikka suurelle näytölle ja esittelyalue yliopistolle. Kilpailun voittivat maisema-arkkitehtuurin opiskelijat Antti Hannula ja Antti Rantamäki. Idean kehittelyä jatkoi yliopiston Puustudion tiimi Ransu Heleniuksen johdolla. Touko–kesäkuussa lavan elementit työstettiin puurakentamiseen erikoistuneella Timberpointin tehtaalla Loviisassa. Heinäkuun alussa lavaa rakennettiin Porissa viikon verran pitkiä päiviä. Kun kokonaisuus valmistui, rakennus hämmästytti jopa tekijänsä. Kauniisti valoa heijastavat rakenteet, joissa yhdistyvät jykevyys ja sirous, vakuuttivat Puurakentajat ja koko muun rakennustiimin hankkeen hienoudesta. Tapahtumaviikolla yleisöä kävi aamusta iltaan ja katsomo oli usein täynnä. Lavalla järjestettiin moninaista ohjelmaa: kokkausta, pitchausta, hackathoneja sekä kavalkadi Suomi100-juhlavuoden projekteista. Aallon lounge toimi infopisteenä ja kohtaamispaikkana. SuomiAreenan jälkeen Aika-lava purettiin ja siirrettiin Espooseen Otaniemen kampukselle. Lava toimii jatkossakin monenlaisten tapahtumien näyttämönä puistomaisessa ympäristössä.

Lavan rungon muodostavat viisikymmentä viilupuukehää, joiden sata jalkaa symboloivat Suomen itsenäisyyden aikaa. Katteena on käytetty kierrätysmateriaalista valmistettuja Vitrean lasilankkuja. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 23

Tieteestä

Auringon ja tuulen tallettajat Kuinka uusiutuvan energian varastoinnista saisi halvempaa ja helpompaa? Jos tutkimus onnistuu, se on harppaus kohti ilmastonmuutoksen ratkaisua. Teksti Minna Hölttä Kuvat Jaakko Kahilaniemi

U:LLA ON tiukka päämäärä: vuoteen 2050 men

nessä se haluaa jäsenmaidensa nipistävän kasvi huonepäästöt viidennekseen tai jopa kymmenes osaan nykyisestä. Aurinkopaneelien keskellä taiteilevan professori Tanja Kallion ja tohtorikoulutettava Sami Tuomen näkökulmasta sen toteutuminen ei ole lainkaan mah dotonta. ”Esimerkiksi Tanskassa uusiutuvan energian osuus sähköntuotannosta on jo nyt 40 prosenttia, ja tähtäi messä on nostaa se 60 prosenttiin reilussa kymmenessä vuodessa. Teoriassa ei ole mitään syytä, miksei kaikki sähköenergia voisi tulla uusiutuvista lähteistä.” Sitä ennen pitää vain ratkaista varastointiongelma.

3 grammaa ja 2 tonnia

Aurinko säteilee maapallolle 4,3 × 1020 joulea energiaa tunnissa – suunnilleen yhtä paljon kuin ihmiskunta käyttää kokonaisessa vuodessa. Aurinkoa ja tuulta ei kuitenkaan ole aina, kun energialle on tarvetta, ja suu rimittaisen varastoinnin tiellä on monia haasteita. Yksi niistä on platina; arvokoruista tuttu jalometalli, jonka grammahinta pyörii 30 euron hujakoilla. Uusiutuvan energian varastoinnissa platina toimii elektrokatalyyttinä, joka auttaa auringon tai tuulen tuottamaa sähköenergiaa varastoitumaan kemialliseksi energiaksi ja kemiallisen energian muuttumaan takai sin sähköksi. ”Katalyytin osuus prosessin kustannuksista on noin viidennes. EU on myös listannut platinan ja monet muut nykyisin käytettävät katalyytit kriittisiksi raakaaineiksi. Se tarkoittaa, että ne uhkaavat joko loppua maailmasta ja tulla ennen sitä tähtitieteellisen kalliiksi tai että niitä saadaan geopoliittisesti haastavista maista, joissa tuotanto ei ole turvattua”, Tanja Kallio selittää. Kallio ryhmineen kehittää platinan korvaavia kata lyyttejä edullisemmista ja helpommin saatavista raakaaineista, esimerkiksi raudasta. Hintaero on valtava: platinaa saa sadalla eurolla noin kolme grammaa, rautaa yli kaksi tonnia. Toisin kuin platina, rauta ei kuitenkaan kelpaa katalyytiksi sellaisenaan, koska sen pinta passi voituu ilmassa. 24 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Sami Tuomi ja Tanja Kallio aurinkopaneelien äärellä. Aurinkoenergian käyttöä lisätään vauhdilla myös Otaniemen kampuksella. TUAS-talon ja Tietotekniikan talon kattojen 920 aurinkopaneelia tuottavat noin 6 prosenttia rakennusten sähköntarpeesta, kesällä jopa 20 prosenttia.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 25

Yksi ryhmän räätälöimistä materiaaleista on erittäin hyvin sähköä johtava hiilinanoputki, jonka pinnalla on katalyyttinä toimiva, grafeenikerroksen suojaama rautapartikkeli. Valmistusmenetelmän ansiosta se on hyvin aktiivinen, mikä tarkoittaa, että sähköenergiaa kuluu hukkaan varastoinnissa vain vähän. Siksi prosessi on myös taloudellisesti kannattava. ”Olemme myös tehneet typpidoupattuja hiilinanoputkia. Putki itsessään on huono reagoimaan, mutta kun sen pinnalta otetaan pois hiili ja laitetaan typpi tilalle, muodostuu epäjatkuvuuskohtia, jotka ovat katalyyttisesti aktiivisia”, Sami Tuomi kertoo. Typellä douppaaminen eli seostaminen on suoraviivainen prosessi. Ensin hiilinanoputki ja liuotin yhdistetään yhdessä astiassa, typpeä sisältävä yhdiste ja liuotin toisessa. Sen jälkeen sekoitellaan, yhdistetään seokset ja sekoitetaan jälleen. Lopuksi haluttu materiaali erotetaan ja pistetään kuumennuskäsittelyyn. Kallion mukaan yksinkertaisuus oli tietoinen valinta. ”Halusimme prosessin, jonka skaalaaminen ja siten kaupallistaminen olisi mahdollisimman helppoa.”

Kestääkö se?

Kun uusiutuvaa energiaa halutaan varastoida suuria määriä ja pitkiä aikoja, se tehdään yleensä vedyn muodossa. Aurinkopaneelissa tai tuulivoimalassa syntyvä sähkö kulkee elektrolyyseriyksikköön, joka muodostuu kahdesta päätylevystä ja niiden pinnoille laitetusta katalyyttimateriaalista. Yhteen päätylevyyn syötetään sähkön lisäksi vettä, joka hajoaa katalyytin pinnalla happi- ja vetymolekyyleiksi. Happi poistuu toiselta päätylevyltä puhtaana kaasuna, ja vety kerätään talteen tankkeihin, joista se voidaan joko käyttää edelleen tai muuttaa myöhemmin takaisin sähköksi. Tankkien tilavuus vaihtelee konttikoosta maan alle sijoitettaviin jättimäisiin palloihin, jotka ovat pienkerrostalon kokoisia. ”Pienempi säiliö voisi sopia esimerkiksi vetyautojen polttoaineen säilytykseen”, Tanja Kallio pohtii. ”Se olisi myös järkevää, sillä tutkimusten mukaan kaikkein taloudellisin systeemi olisi sellainen, jossa vetyä käytettäisiin samaa tahtia tuotannon kanssa. Eli uusiutuvasta piikkienergiasta saataisiin vetyä, jonka vetyautot sitten kuluttaisivat. ” Räätälöidyillä katalyyteillä on kuitenkin vielä matkaa teollisuussovelluksiin. Kallio myöntää, että vaikka he ovat löytäneet useita lupaavia ja mielenkiintoisia katalyyttejä, on vielä arvoitus, miten ja miksi jotkin niistä toimivat. Toinen iso haaste on osoittaa, että pienessä laboratoriomittakaavassa erinomaisiksi todetut katalyytit kestävät myös suuremmassa mittakaavassa ja riittävän pitkän aikaa. ”Aikaskaala on isoimpia haasteita. Katalyytin pitäisi toimia kaupallisessa sovelluksessa ainakin viisi vuotta, mutta niin pitkän demon tekeminen ei ole kauhean realistista”, Tuomi sanoo. ”Itse ajattelen, että lähdemme liikkeelle lyhyemmistä ajoista ja katsomme, tapahtuuko hajoamista. Näin pääsemme tarkastelemaan, miten hyvin katalyytti kestää, tai jos ei kestä, miksi se ei kestä. Kaupallinen haaste ratkeaa siis samalla kuin tieteellinen ongelma”, Kallio uskoo. 26 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Kolme neljästä syypäästä

Ratkaisun vaikutus kasvihuonepäästöihin ja sitä kautta ilmastonmuutoksen torjumiseen voi olla valtava. Esimerkki Atlantin takaa on valaiseva. ”Yhdysvalloissa sähköntuotanto aiheuttaa 29 prosenttia kasvihuonepäästöistä, ja niistä 75 prosenttia on peräisin hiilivoimaloista. Jos hiilellä tuotettu sähkö saataisiinkin tuulesta tai auringosta, maan kasvihuonepäästöjen määrä putoaisi 22 prosenttia”, Sami Tuomi laskee. Pariisin ilmastosopimuksen hyllyttäneen Donald Trumpin aikakaudella pudotus kuulostaa utopialta, mutta onneksi muualla on toivoa. Esimerkiksi jättivaltiot Intia ja Kiina ovat jo päättäneet vähentää hiilivoimaloiden määrää, koska sähkön tuottaminen uusiutuvilla lähteillä on selvästi edullisempaa. Kallio ja Tuomi painottavat, että sovelluksia löytyy myös muilta aloilta. Kasvihuonepäästöjen aiheuttajat voidaan jakaa karkeasti neljään yhtä suureen syypäähän: sähköntuotantoon, teollisuuteen, liikenteeseen ja sekalaiseen, muun muassa maatalouden sisältävään, ryhmään. ”Me voimme vaikuttaa niistä kolmeen ensimmäiseen. Teollisuus esimerkiksi käyttää valtavia määriä vetyä,

joka tällä hetkellä tuotetaan maakaasusta, mutta meidän systeemillämme se voitaisiin valmistaa vedestä uusiutuvalla energialla.” Vedyllä kulkevia, vesihöyryä pakoputkesta tupruttavia polttokennoautoja on Suomessa rekisteröity yksi ainoa kappale, ja maailmallakin ne ovat vielä harvinaisia. Autoteollisuuden jäteistä etenkin Toyota panostaa kuitenkin niihin voimalla. Ja Tokio aikoo satsata kaupungin vetyinfrastruktuuriin 350 miljoonaa euroa ennen vuoden 2030 olympialaisia. ”Sähköautot ovat yleistyneet voimakkaasti, koska niille rakennetaan infraa. Jos vetyä käyttävät uusiutuvan energian ratkaisut yleistyisivät, infra tulisi luonnollisesti mukana”, Kallio selittää. Vetyautot sopisivat hyvin myös suomalaiseen ajo kulttuuriin. ”Sähköautot ovat mainioita kaupunkiliikenteessä, mutta on epätodennäköistä, että niillä päästään ajelemaan pitkiä mökkimatkoja tai Lapin-reissuja.”

Tieteestä

Nanosatelliiteista avaruusrekkaan Aalto-yliopisto vie Suomea vauhdilla avaruuteen. Maan kiertoradalle suuntaa yhä useampi suomalaissatelliitti, alan tutkimus on vilkasta ja startupit tekevät avauksia teollisuuteen. Teksti Marjukka Puolakka Kuva Aalto-yliopisto, VTT ja Aalto-1-tiimi

AVARUUSALA ON kovassa nosteessa.

Näkymät ovat yliopistolle ja Suomelle valoisat. ”Piensatelliitit ovat uusi kustannus tehokas tapa mennä avaruuteen. Aaltoyliopiston satelliittiprojektit ovat saaneet Suomessa liikkeelle oman tieteellisen avaruusohjelman”, iloitsee avaruustek niikan professori Jaan Praks. Avaruustekniikka on uusi avaus myös Suomen teollisuudelle. Esimerkkiä näyt tävät yliopistosta ponnistaneet menes tyksekkäät startup-yritykset. Euroopan avaruusjärjestö ESA on valinnut Suomen uudeksi avaruuskiihdyttämönsä koti paikaksi ja neuvottelee avaruusosaami sesta ammentavan BIC-yrityshautomon perustamisesta Otaniemeen. Aalto on mukana myös Suomen Akatemian avaruustutkimuksen huippu yksikössä. Kestävää avaruustiedettä ja -tekniikkaa tutkiva konsortio (2018– 2025) aikoo mullistaa kokeellisen ava ruusfysiikan nanosatelliittien avulla ja samalla suojata kiertoradat niitä uhkaa valta avaruusromulta.

Aalto-3-satelliitti jo rakenteilla

Opiskelijoiden suunnittelema ja raken tama Aalto-1-piensatelliitti sai alkunsa vuonna 2010. Siitä lähtien piensatelliit tiprojektit ovat kouluttaneet kymmeniä uuden sukupolven avaruusalan osaajia. Alan vetovoima on kova. Juhannuksena Intiasta laukaistun Aalto-1:n kaikki järjestelmät ja laitteet toimivat moitteettomasti, ja satelliittia operoidaan Otaniemen maa-asemalta. ”Historian ensimmäinen suomalais satelliitista otettu kuva saatiin heinä kuussa. Kuvassa näkyy Tanskan ja

orjan rannikkoa, ja se napattiin 500 N kilometrin korkeudesta. Kuvan otti VTT:n kehittämän spektrikameran apu kamera”, kertoo Praks. Neljän kilon painoisen Aalto-1:n varus tuksiin kuuluu myös Helsingin ja Turun yliopistojen yhteinen säteilyilmaisin sekä Ilmatieteen laitoksen plasmajarru. Satelliitin on tarkoitus kerätä dataa ja kuvia vuoden, parin ajan, minkä jälkeen se tuodaan turvallisesti alas. Nimestään huolimatta Aalto-1 ei ollut ensimmäinen suomalaissatelliitti avaruudessa. ”Niin ikään opiskelijavoimin toteu tettu Aalto-2 lähti matkaan Atlas V -kantoraketilla Cape Canaveralista Yhdysvalloista toukokuussa. Laukaisu onnistui ja saimme satelliittiin yhtey den. Neljän päivän jälkeen yhteys kuiten kin menetettiin, eikä sitä ole onnistuttu palauttamaan”, Praks kertoo. ”Opiskelijat rakentavat jo Aalto-3- satelliittia uusissa ja entistä monipuoli semmissa laboratoriotiloissamme.”

Mukana myös Suomi 100 -juhlissa

Aalto-yliopisto on mukana Suomen sata vuotisjuhlissa eittämättä vuoden korkea lentoisimmalla hankkeella yhdessä Ilma tieteen laitoksen kanssa. Reilun kilon massainen Suomi 100 -satelliitti on määrä laukaista Maata kiertävälle radalle joulukuussa. ”Tavoitteena on tutkia avaruussäätä, eli Auringon vaikutuksia Maan lähiava ruuteen. Yksi kauneimmista avaruussään ilmentymistä ovat revontulet”, kertoo Suomi 100 -satelliittiprojektin vastuulli nen johtaja, professori Esa Kallio. Suomi 100 -satelliitti lähettää avaruus

kuvia ja -tunnelmia kaikkien ihailtavaksi. Valokuvat ja radiomittaukset voi ladata itselleen pilvipalvelun kautta. ”Satelliitin toivotaan innostavan nuo ria luonnontieteen ja tekniikan pariin. Se myös muistuttaa siitä, kuinka Suomen hyvinvointia on rakennettu kehittämällä ja hyödyntämällä uuttaa tekniikkaa”, Kallio toteaa. Osa Suomi 100 -satelliittihanketta on syyskuussa Otaniemestä startannut Avaruusrekka, joka matkaa 22 paikka kunnalle Ivaloa myöten. Rekan sisälle on rakennettu avaruusaiheinen tiedekes kus näyttelyineen. Sen pienessä puhdas tilassa vierailija pääsee kokeilemaan nanosatelliitin kokoamista.

NASA etsii Suomesta sovelluksia NASA Europa Challenge -kilpailun tavoitteena on valjastaa avaruudesta saatava satelliittidata kestävän kehi tyksen käyttöön Maan päällä. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran Suomessa. Kilpailusovellukset hyödyntävät NASAn World Windiä, joka on avoi men lähdekoodin ohjelmointirajapinta. Finaaliin valittujen sovellusten avulla muun muassa visualisoidaan ilmaston muutoksen vaikutuksia, tehostetaan maastopalojen ennustamista ja havain nollistetaan kaupunkien tulevaa kehi tystä. Kilpailusovellukset ovat kaikkien hyödynnettävissä. Kilpailun voittivat ilmastonmuutok sen vaikutuksia maatalouteen visuali soiva AgroSphere sekä säädatasta 3d- ja 4d-esityksiä luova World Weather.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 27

Yhteistyö

Tuotekehityskurssi ratkoo yritysten ongelmia PDP-kurssi tähtää korkealle: opiskelijat saavat mahdollisuuden tulla maailman parhaiksi tuotekehittäjiksi. Kurssin 20-vuotisen taipaleen aikana on syntynyt jo 253 prototyyppiä. Teksti Marjukka Puolakka

ESIGN FACTORYN PDP-tuote

tekehittäjäksi”, kertoo Design Factoryn johtaja ja kurssin professori Kalevi Ekman. Ja halukkaita riittää: kun alkuaikoina mukana oli vuosittain 60 opiskelijaa, on heitä enimmillään ollut 200. Kieli on muuttunut suomesta englanniksi, ja kurssin monitieteisyys on entisestään kasvanut. Tänä vuonna joka projektissa oli mukana etäjäseniä eri puolilla maailmaa sijaitsevista Design Factoreista.

Insinööriopiskelijoiden, kauppatieteilijöiden ja muotoilijoiden yhteispelin tuloksena on syntynyt jo 253 prototyyppiä, joista reilu 30 on päätynyt joko suoraan tai jatkojalostettuna markkinoille. Esimerkkeinä Vaisalalle kehitetty sääaseman lukulaite ja Powerkiss-yritykselle ideoitu langaton latausjärjestelmä. Epäonnistumiset voi laskea kahden käden sormilla. Kun pienen yrityksen tarpeisiin kehi-

Aalto Design Factory

kehityskurssilla kaikki lähtee yrityksistä; monialainen opiskelijatiimi saa ratkottavakseen tosielämän ongelman ja kehittää kahdeksan kuukauden aikana sitä ratkovan prototyypin. Mukana on yrityksiä pienistä start upeista kansainvälisiin jätteihin, kuten Airbus, GE, Panasonic ja Audi. ”Kurssi tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden tulla maailman parhaaksi tuo-

Design Factoryn henkilöstö juhlii PDP-kurssin syntymäpäiviä. 28 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Fors Lotta

Potilaille mukavampi magneetti kuvaus Aalto Design Factory

PÄÄN JA NISKAN ALUEEN magneetti

Venyttelyä PDP-gaalassa.

myös pystyy niputtamaan osaamis taan yhteen eri alojen asiantuntijoiden kanssa.” Yliopistoilla on Ekmanin mukaan itsetutkiskelun paikka: miten auttaa oppimisessa, kun tietoa on kaikkien saatavilla ylenpalttisesti? ”Olemme onnistuneet, kun opiske lija kokee, että osana eri asiantuntijuuk sia yhdistävää tiimiä oppii asioita, joita itsenäisesti olisi aika mahdoton omak sua. Alasta riippumatta kaiken asian tuntijatyön perusta on inhimillinen vuorovaikutus.” Uusia haasteita taklataan taas syk syllä 2017 käyntiin polkaistavalla 21. tuotekehityskurssilla.

Miikka Kuisma

tetyn prototyypin kanssa on onnistuttu, ei ole lainkaan huono asia, ettei yritys ole mukana seuraavana vuonna. ”Tuotteen jatkojalostus pitää yrityk sen kiireisenä”, Ekman naurahtaa. Kahteenkymmeneen vuoteen mah tuu 110 yritystä. Yksi joka vuosi mukana olleista on hissi- ja liukuporrasyhtiö KONE. Tänä vuonna ensikertalaisia oli vat muun muassa Fiskars, Caruna ja Tulikivi. Osallistuminen maksaa yrityk selle 15 000 euroa, josta opiskelijat saa vat oman budjetin prototyyppien raken tamiseen. ”Maailma ympärillä käy vuosi vuo delta kompleksisemmaksi. Silloin on entistä tärkeämpää, että paitsi osaa,

Puzzles-tiimi kehitteli apuvälineen, joka helpottaa potilaan oloa magneettikuvauksessa.

kuvaus on syöpäpotilaalle stressaavaa ja ahdistavaa. Ahtaan kuvauslaitteen mete liä vaimentavat korvatulpat, ja päätä pitää paikallaan muovinen kasvomaski. Potilaan liikkumisen lisäksi ongelmana on säteilyä vastaanottavien anturien pai kallaan pysyminen. Kahta pingismailan kokoista anturilaitetta tukevat kaulan molemmin puolin kolmen kilon hiekka säkit sekä kaulan yli ulottuva tarranauha. Pienikin liikahdus – ja 25 minuuttia kes tävä kuvaus on aloitettava alusta. Philipsin Puzzles-ryhmälle antaman työn tavoitteena oli magneettikuvauksen laadun ja potilasmukavuuden paranta minen. ”Vierailu Turun yliopistollisessa kes kussairaalassa kirkasti meille sen, että suuri osa hoitajien ajasta kuluu poti laan rauhoittamiseen ja rentouttamiseen kuvausta varten”, kertoo mekaniikan opiskelija Janne Viskari. Ryhmä sai etävahvistusta Austra lian Swinburnen teknillisen yliopiston työterveysopiskelijoilta, jotka mietti vät magneettikuvausprosessia potilaan hyvinvoinnin kannalta. ”Teknisen tukilaitteen idea lähti liik keelle kameran jalustana käytettävästä taivuteltavasta gorillapodista. Muovisen pallonivelketjun avulla tuen saa muotoil tua sopivaksi, eikä se paina potilasta tai estä näkyvyyttä”, Viskari jatkaa. Tuki on painavia hiekkasäkkejä hel pompi ja nopeampi asetella, ja se myös pysyy paremmin paikoillaan. Mahdol lisessa paniikkitilanteessa tukivarren pikalukituksen saa nopeasti auki. Australialaisopiskelijoiden laatima hoito-ohjeistus auttaa hoitajia kuvaus prosessin hallitsemisessa. Potilaan oloa voi rauhoittaa monilla pienillä asioilla, esimerkiksi paniikkinapin nimeämisellä mukavuusnapiksi. Yhteistyö Philipsin kanssa oli tiivistä ja lopputulokseen oltiin molemmin puo lin tyytyväisiä. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 29

Yhteistyö

Lotta Fors

Hissiä käyttävä lennokki

TULEVAISUUDEN KAUPUNKIELÄMÄÄ ja

esineiden internetiä visualisoivissa ulkokuvissa yksi asia on sama: kaikissa lentää tavaroita kuljettava nelikopteri. Mutta mitä tapahtuu, kun kuljetus pitää viedä sisälle pilvenpiirtäjän 17. kerrokseen? Sen halusi hissi- ja liukuporrasyhtiö KONE selvittää. Dragonfly-tiimin tehtävä oli rakentaa robottilennokki, joka kulkee turvallisesti sisätiloissa ja taitaa myös hissin käytön. Mission impossible? Lähestulkoon. Navigointi ahtaissa sisätiloissa ihmisten keskellä on ulkotiloja monin verroin hankalampaa: gps-signaali on heikko, eikä asiaa helpota kerroksesta toiseen liikkuva hissi automaattisesti avautuvine ja sulkeutuvine ovineen. Pian Dragonflyn kahdeksan hengen tiimille selvisi, että saman, vaikean ongelman parissa tehdään töitä lukuisissa startup-yrityksissä ja väitöstutkimuksissa. ”Soitimme amerikkalaiseen startupyritykseen, joka on kehittänyt sisälennokin navigointijärjestelmää kahdeksan kuukautta. Rahaa on palanut jo kaksi miljoonaa dollaria, mutta ratkaisu on yhä

löytämättä”, kertoo Dragonflyn projektipäällikkö Hiep Nguyen. Jopa auton automaattiohjaus on robottilennokkia helpompaa, kun liike tapahtuu yhdessä tasossa. Periksi ei kuitenkaan annettu. Puuhabunkkerissa rakentamista, testausta, ylä- ja alamäkiä. Sitä kaikkea oli Dragonflyn matka kohti toukokuun gaalaa ja kahden prototyypin esittelyä. ”Rakensimme komponenteista pakettia kuljettavan radio-ohjattavan lennokin, jonka kulkureitin voi ohjelmoida. Toisen kaupallisen lennokin kanssa taas demonstroimme hissin käyttöä, kun lennokkia ohjattiin siihen kehitetyn ohjel-

miston avulla”, Nguyen kertoo. ”Ideana oli, että valmiiden speksien sijaan opiskelijat pääsivät itse miettimään koko tuotekehityspolkua alusta loppuun. Jopa sataprosenttisesti epävarman tehtävän antaminen on meille oiva tapa testata hullultakin tuntuvia ajatuksia, ja joka projektista on tullut meillekin arvokasta oppia”, sanoo KONE Oyj:n Innovation Manager Ari Hänninen. Entä laantuiko tuotekehittäjän into, kun tekniikka ei vielä aivan taipunutkaan haluttuun ratkaisuun? ”Ei todellakaan. Tämä oli paras kurssi koko opintojeni aikana”, kertoo diplomityötään parhaillaan tekevä Nguyen.

JOTTA KÄNNYKÄT kuuluvat myös kerros-

talojen välissä ja isoissa ihmisjoukoissa, tarvitaan kaupunkien kaduille ja kauppakeskuksiin signaalia jakavia tukiasemia. Asemien kantamat ovat pienimmillään kymmenen metriä, joten isot kaupungit täyttyvät radiotekniikasta, joka ei välttämättä hivele silmää. Tulevaisuuden 5g-verkossa antenneja tarvitaan entistä enemmän. The Box -ryhmän tehtävänä oli tekniikan naamiointi. Ryhmän insinööriosaamista täydensivät portugalilaisen Porto Design Factoryn teollisen muotoilun ja bisneksen opiskelijat. Matkapuhelinverkon signaalien eteneminen saneli materiaalivalintoja ja radiosäteily puolestaan tukiasemien asennuskorkeuksia. Lintujen pesäpaikkoja suojarakennelmista ei saisi tulla, mutta umpinaisiakaan ne eivät voi lämmön takia olla. Villin ideoinnin tuloksena syntyi 22 tuotekonseptia, joita lähdettiin yhdessä 30 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Nokian kanssa karsimaan ja yhdistelemään. ”Yrityksessä ovat monesti vanhat ajatukset taakkana, kun aletaan etsiä uusia kuvioita. Opiskelijat lähtevät ratkomaan ongelmaa tyhjältä pöydältä ja pitävät silmät auki joka suuntaan”, sanoo Nokian puolelta projektista vastannut Raimo Saario. Puolessa välissä kurssia käsillä oli kaksi hyvinkin erilaista tuotekonseptia: katuvalopylvääseen asennettava sylinteriratkaisu sekä modulaarinen tornirakennelma infotauluineen. ”Infotaulun myötä ison tornin idea on helpompi myydä esimerkiksi kaupunginvaltuustolle, kun mukaan saadaan asukkaita palvelevia älytoimintoja”, kertoo The Box -tiimin projektipäällikkö Johnny Boxström. Monikäyttöisen tornin yläosan ledit tuovat lisävaloa pimeään iltaan. Alaosaan voi lisätä vaikkapa sähköauton latauspisteen.

Lotta Fors

Kännykän tukiasemat paremmin piiloon

”Projektin eteen sai paiskia tosissaan töitä, mutta se myös palkitsi. Yllättävän haastavaksi osoittautui tavaroiden alihankinnan koordinointi, jotta hommat saatiin hoidettua aikataulussa”, Boxström kuvailee. Maaliin päästiin hienosti, ja myös Nokiassa työ on otettu innolla vastaan. ”Pohdimme tulosten hyödyntämistä ja konseptien jatkojalostusta. Jotain syntyy varmasti”, toteaa Saario.

In-house Silmäys siihen, mitä Aalto -yliopistossa tapahtuu juuri nyt.

Tohtorikoulutettavat Sherif Elsayed ja Simone Haslinger työskentelevät uudessa biotuotekeskuksessa. He kuuluvat Herbet Sixtan tutkimusryhmään, joka kehittää Ioncell-F-kuidunvalmistusmenetelmää. Se on ympäristöystävällinen vaihtoehto runsaasti vettä kuluttavalle puuvillakuidun tuotannolle.

Yhteistyötä biotalouden äärellä Teksti Minna Hölttä Kuva Mikko Raskinen

Toukokuussa avattu Aalto Bioproduct Centre kokoaa biotalouden opetuksen, tutkimuksen ja yritysten asiantuntijat saman katon alle Espooseen. Tavoitteena on vauhdittaa uusien innovaatioiden syntyä. ”Biotalous on Suomen tärkeimpiä vientialoja ja työllistäjiä. Siirtyminen öljypohjaisesta taloudesta yhä vahvemmin biopohjaiseen talouteen on meille suuri mahdollisuus”, sanoo Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Janne Laine. Biotuotteiden ja biotekniikan laitosta johtava Herbert Sixta rohkaisee tutkijoita kaupallistamaan osaamistaan. Keskuksen tiloissa toimii jo sellu- ja paperitehtaiden jäte vesien käsittelyyn erikoistunut Toihan Oy, ja lisää yrityksiä on tulossa. Professori Sixta muistuttaa, että metsissä vuosittain kasvavasta biomassasta noin viidennes jää hyödyntämättä. Pelkästään tuon viidenneksen sisältämä selluloosa voisi esimerkiksi tekstiilikuiduiksi jalostettuna merkitä Suomelle viiden miljardin lisätuloja vuodessa. ”Ja jos kaikki puun rakenneosat otetaan mukaan, summa on vielä paljon suurempi. Siksi korostamme arvoketjuajattelua, ja tutkimusryhmämme kehittävät uusia tapoja hyödyntää sitä esimerkiksi puurakentamisessa ja ekologisissa, vettä hylkivissä pinnoitteissa.” Biotuotekeskus sijaitsee Otaniemessä osoitteessa Vuorimiehentie 1. Sen infrastruktuuriin investoidaan vuosina 2017–2019 yhteensä 20 miljoonaa euroa. Tiloihin rakennetaan muun muassa pienen mittakaavan biojalostamo. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 31

Yhteistyö

Pullokorit syntyivät uudelleen Opiskelijat valmistivat kokeellisen muotoilun kurssilla muun muassa sametinpehmeää kangasta, seitinohutta levyä, lampunvarjostimen, tuolinpäällisen ja videoinstallaation. Teksti Paula Haikarainen Kuvat Eeva Suorlahti

32 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Muovikorit murskattiin ja opiskelijat saivat vapauden työstää murskaa valitsemillaan tekniikoilla. Viereisen sivun shortsiasun on suunnitellut Yang Ting-Jhen.

HTEENSÄ 2 000 PUNAISTA, käy-

töstä poistettua kolapullokoria koki uudelleensyntymän muotoilun kurssilla Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Korit murskattiin ja opiskelijat sulattivat, hioivat, taivuttivat ja työstivät niistä syntynyttä materiaalia monenlaisilla tekniikoilla ja välineillä.

Lee Yujungin materiaalikokeilu.

Punaiset pullokorit on poistettu markkinoilta, sillä Sinebrychoff lopetti korkeakaulaisten Coca-Cola -pullojen valmistamisen uuden lasipullolinjan valmistuttua. Pienempien pullojen tultua markkinoille vanhat korit kävivät tarpeettomiksi. ”Yllätyimme iloisesti, kun meille tarjottiin mahdollisuutta käyttää pullokoreja kurssin materiaalina. Olemme aiemminkin tehneet yhteistyötä yritysten kanssa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun saimme täysin vapaat kädet materiaalin työstämiseen. Vapaus näkyy myös tuloksissa. Kurssi oli niin positiivinen kokemus, että haluaisimme toteuttaa vastaavanlaisia yhteistyöprojekteja jatkossakin”, yliopisto-opettaja Anna van der Lei kertoo.

Punainen väri yhdistävänä tekijänä Seitsemän viikkoa kestäneellä kurssilla muovikorit ensin murskattiin ja sen jälkeen opiskelijat saivat vapauden työstää murskaa valitsemillaan tekniikoilla ja välineillä. Yhdestä muovikorista syntyi noin 2,6 kiloa muovimurskaa. ”Kurssitöiden kirjo on luovuuden juhlaa. Töiden ainoa yhdistävä tekijä on väri, sillä sovimme opiskelijoiden kanssa, että käytämme materiaalina pelkästään pullokorien muovia, emmekä lisää siihen muita materiaaleja tai värejä. Yllättävintä oli, että tämänkaltaisesta materiaalista, jota ei ole koskaan ennen kokeiltu, on niin moneksi. Kurssin alussa meillä olikin valtavasti ideoita ja yksi isoimmista haasteista oli päättää, mitä ideoita lähdettäisiin työstämään eteenpäin, kertoo Designer in Residence Tiina Aaras, joka toimi kurssin toisena opettajana. Pullokorien PE-HD-muovista syntyi sekä taidetta että käyttöesineiden prototyyppejä. Sulatetusta korimurskasta työstettiin seitinohutta levyä ja jopa pehmeää, kangasta muistuttavaa materiaalia. Kurssilla valmistuneita tuotteita ovat esimerkiksi lampunvarjostin, terassisuoja, hedelmäkori, tuolinpäällinen sekä kokonaan muovista tehty paita ja shortsit. Opiskelijat saivat inspiraatiota myös materiaalin työstämisestä syntyneestä äänimaailmasta ja tuottivat ääni- sekä videoinstallaation.

oppiaineiden opiskelijat saavat tuntuman yritysyhteistyöhön ja yritykset saavat ideoita siitä, mitä kaikkea on mahdollista toteuttaa”, van der Lei sanoo. Yliopisto tekee yhteistyötä yritysten kanssa ja käyttää projekteissaan usein kierrätysmateriaaleja. ”Kierrätysmuovituotteita on tehty aiemminkin, mutta ei tässä laajuudessa ja tällaisesta materiaalista. Punaisilla pullokoreilla on kiehtova elinkaari: ne on aikoinaan kuljetettu Suomeen ja poistettu viime syksynä käytöstä. Tämä projekti oli ainutlaatuinen, sillä se voitiin toteuttaa ainoastaan nyt”, Aarras korostaa. Kurssityöt olivat esillä Helsinki Design Weekillä.

Kestävää kehitystä ja yritysyhteistyötä Kurssille osallistui 16 muotoilun laitoksen maisteriopiskelijaa kolmesta eri koulutusohjelmasta, ja he edustivat 13 kansallisuutta. ”Kestävä kehitys ja kiertotalous ovat teemoja, jotka ovat nykyisin mukana kaikessa materiaalinkäyttöön liittyvässä opetuksessa. Tällaisessa projektissa eri

Ekaterina Krotenko valmisti litteästä korinpalasta hiomakoneen avulla paperinohutta materiaalia. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 33

Siellä

Pimeyden tiedettä Kauppakorkeakoulussa järjestetään metallimusiikkiin keskittyvä akateeminen konferenssi. Aiheina muun muassa Euroviisut, norjalainen black metal ja tennis. Osallistujien joukossa Patrick Rinke, fysiikan professori. Hetkinen – mitä tämä on? Teksti ja kuvat Mikko Raskinen

34 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Tuska on yksi suurimmista metallimusiikin festivaaleista Euroopassa ja Modern Heavy Metal -konferenssin yhteistyรถkumppani.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 35

Siellä

Yksi pääpuhujista, chileläinen Erick Avila ryyditti esitelmäänsä kitarasooloilla.

LEN KAUKONÄKÖISESTI laittanut

mustat farkut jalkaan, ja vaihdettuani päälle konferenssin virallisen t-paidan (mustan), sulaudun täydellisesti noin sadan muun bändi- ja kiertuepaidan joukkoon. Seuraavien kolmen heinäkuisen päivän aikana ehkä selviää, mitä yhteistä on Euroviisuilla, urheilulla, raskaalla metallimusiikilla, teoreettisella fysiikalla ja argentiinalaisella tangolla. Edellisenä päivänä Modern Heavy Metal -konferenssin (MHM) pääjärjestäjä, akatemiatutkija Toni-Matti Karjalainen liikkuu vielä hermostuneesti Kauppakorkeakoulun työhuoneellaan. ”Konferenssin t-paidat eivät ole saapuneet. Lisäksi yhden erityisvieraamme, chileläisen muusikon Erick Avilan, matkatavarat ja kitarat ovat hukkuneet Keski-Euroopan lentokentille”, hän luettelee. MHM-konferenssin t-paidat muistuttavat perinteisiä bändien kiertuepaitoja: selkäpuolelle on painettu kaikkien puhujien nimet, festivaalipaitojen tapaan. ”Oli hieno innovaatio painattaa puhu36 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

jien nimet konferenssipaitaan heti ensimmäisenä vuonna”, muistelee Karjalainen. Miehen tausta taiteen ja muotoilun puolella lienee opettanut kiinnittämään tavallista enemmän huomiota myös esteettisiin yksityiskohtiin. ”Ensimmäisenä vuonna teetimme värillisiä paitoja, kuten sinistä ja pinkkiä, ja porukka kyseli koko ajan, olisiko paidoista mustaa versiota”, hän nauraa. Tuon, vuonna 2015 järjestetyn ensimmäisen MHM-konferenssin esiintyjälista oli huomiota herättävä: pääpuhujina olivat maailmanluokan nimet Alex Skolnick Testament-yhtyeestä sekä Anthrax-yhtyeen Scott Ian. ”Ensimmäinen kerta oli itse asiassa suurin ja työläin järjestää. Se oli samalla sen vuoden päätapahtuma International Society for Metal Music Studies -järjestölle”, sanoo pääjärjestäjänä tuolloinkin toiminut Karjalainen. Vieraita saapui silloin yli 150. Hieman yllättäen tunnettujen artistien saaminen mukaan ei ole ollut järjestämisen vaikein

prosessi, muutama on jopa ottanut itse yhteyttä. ”Artistit ja managerit miettivät usein hetken tyyliin ’tää on kiinnostavaa, mutta mitä tää oikeastaan on’. Mutta kun selitän heille, he ovat saman tien mukana”, hymyilee Karjalainen. Myös metallitutkijoiden yhteisössä yhdistyvät teoreettisuus ja fanius. ”Monella tutkijoista on bändi tai he harrastavat soittamista. Se auttaa ymmärtämään käsityöläisulottuvuutta, joka esittävässä musiikissa on. Yritän pitää kynsin hampain kiinni siitä, että myös käytännön puoli on esillä konferenssin esityksissä, ettei mennä pelkkään teoriaan.”

Argentiinalaista rock-tangoa

Mustakutrinen hevimies veivaa sähkökitaraa kuin viimeistä päivää Kauppakorkeakoulun perinteikkäässä Wihuri-salissa. Yleisö nyökkäilee särökitaran sulosointujen tahtiin. Tässä ei taida olla kyse perinteisestä akateemisesta konferenssista.

Konferenssi kiinnosti myös mediaa. Pääjärjestäjä, akatemiatutkija Toni-Matti Karjalainen antamassa haastattelua.

Tutkija Pavla Samoylovan esitelmä käsitteli muun muassa oikeustiedettä, moraalia ja sensuuria.

Yksi pääpuhujista, chileläinen Erick Avila on Six Magicks -nimisen metalliyhtyeen nokkamies. ”Olen Suomessa pitämässä konferenssiesitelmää ja samalla kierrän markkinoimassa bändiäni ja levyäni”, kertoo Avila. Hänellä on illalla soolokeikka Helsingin keskustassa klubilla, jonne suuntaa myös muita konferenssin tutkijoita. ”Suomalainen Nightwish on lempibändejäni. Siksikin on hienoa olla täällä katsomassa, mistä he ovat lähteneet liikkeelle”, hehkuttaa Avila.

tieteiden epäpyhä liitto. Toni-Matti Karjalainen on kuullut kysymyksen ennenkin: ”Konferenssin alaotsikko on Markets, Practices and Cultures. Markets oli hyvä sana liittää mukaan, koska metallin kaupallista puolta tai alan brändejä on tutkittu vain vähän.”

Hänen esitelmänsä tavoitteena on osoittaa, miten perinteinen musiikkityyli, kuten tango, voidaan tuoda osaksi modernia metallimusiikkia, mutta säilyttää silti sen latinalainen sielu. Nyökkäilevien päiden joukossa esityksestä nauttii myös Aalto-yliopiston fysiikan professori Patrick Rinke. Hän on mukana sekä tutkijan että metallifanin roolissa: ”Parasta metallimusiikin tutkimuksessa on, että se yhdistää niin laajan kirjon tieteenaloja – taidetta ja designia, sosiologiaa, kauppatieteitä ja musikologiaa.” Vaikka fysiikka voi täällä tuntua hieman kaukaiselta, saa Rinke konferenssista ideoita myös omaan luonnontieteelliseen tutkimukseensa. ”Kyse on omalta mukavuusalueeltaan poistumisesta ja uusien ideoiden testaamisesta.” Yksi idea olisi tutkia metallimusiikin albumien kansitaidetta hänen oman erityisalueensa, tekoälyn ja koneoppimisen, näkökulmasta. Fysiikkaa on hyödynnetty muutenkin alan tutkimuksessa: maailmalla on tutkittu jopa metallikeikkojen moshpittien kaaosteoriaa, eli mallinnettu, miten ihmiset keikoilla liikkuvat. Nyt kuitenkin askarruttaa mustanpuhuvan metallimusiikin ja kauppa-

Kotiyliopistossani ei tämän alan tutkijoita juuri ole”, kertoo ensikertalainen Pavla Samoylova, väitöskirjatutkija Glessenistä Saksasta. Hänellä on taustallaan oikeustieteen opinnot Venäjällä, ja nyt Helsingissä Samoylova pitää esitelmän oikeustieteestä, metallimusiikin herättämästä moraalisesta paniikista, taiteilijanvapaudesta ja sensuurista. Samoylova on itsekin laulaja metallibändissä. Metallin moraalista paniikkia käsittelee myös seuraava esitys. Tutkijana Lontoon University Collegessa toimiva Titus Hjelm, joka tunnetaan myös suomalaisesta pitkän linjan metallibändistä Thunderstone, analysoi Lordin Hard Rock Hallelujah -esitystä ja Suomen toistaiseksi ainoaa euroviisuvoittoa vuodelta 2006. Hjelm osoittaa, miten kotimaisen median ensi alkuun tyrmäämä Lordi muuttui lööpeissä nopeasti yhdeksi suomalaisen kansallisen identiteetin peruspilareista. Heti, kun historiallinen voitto oli varmistunut. Tämä kansallisen identiteetin kytkös metallimusiikkiin saattaa selittää myös median epätavallisen vilkkaan kiinnostuksen konferenssia kohtaan. Suomi on Saksan ja Norjan ohella metalligenren huippumaita.

Kansan metallinen identiteetti

”Parasta täällä on päästä keskustelemaan muiden metallimusiikin tutkijoiden kanssa, ja saada heiltä palautetta oman tutkimuksen suuntaviivoista.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 37

PANEELI KESKUSTELUA MUSIIKIN JA URHEILUN SUHTEESTA ”Median aktiivisuus on yllättänyt positiivisesti. Yleensä toimittajat eivät soittele akateemisiin konferensseihin perään, mutta tästä halutaan tehdä juttuja”, sanoo Toni-Matti Karjalainen. Suomalaiset valtamediat Yleä myöten ovat olleet tapahtumasta kiinnostuneita, ja Karjalaisen puhelin soi jatkuvasti haastattelujen merkeissä. Puhujavieraatkaan eivät välty haastatteluilta. Erick Avila sanoo antaneensa jo 15 haastattelua, enimmäkseen Chilen eri medioille. Ne ovat tavattoman innostuneita siitä, että chileläinen muusikko kiinnostaa ulkomailla. Kuulostaa jotenkin supisuomalaisen tutulta.

Tuskaa, tennistä ja tähtihetkiä

Ehkä juuri kansallisesta identiteetistä johtuen meillä on yksi Euroopan suurimmista metallifestivaaleista. Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Tuska Open Air juhlii jo 20-vuotista taivaltaan. Tuska on MHM-konferenssin yhteistyökumppani, ja musiikkifestivaalin syövereissä Toni-Matti Karjalainen vetää joka päivä paneelikeskustelun metallimusiikkiin liittyen. Tänään paneelikeskustelu keskittyy metallimusiikin ja urheilun suhteeseen,

38 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

ja yhdeksi panelistiksi on saatu tennistähti Jarkko Nieminen. Tämä tunnustautuu suureksi metallimusiikin faniksi, ja kertoo, että välillä ennen ottelun alkua hänellä on ollut tapana laittaa energistä metallia kuulokkeisiin, jotta saa kunnon sykkeen päälle. Paneelia kuunnellessa käy ilmi, että metallimusiikki on muutenkin läsnä urheilutapahtumissa. Esimerkiksi jääkiekon MM-ottelua on mahdotonta kuvitella ilman, että jäähallissa soisi Metallican Enter Sandman. Mutta mikä on ollut konferenssin järjestäjän tähtihetki, kysyn Toni-Matti Karjalaiselta. ”Alex Skolnick veti vuoden 2015 esityksensä musiikkiosan meikäläisen kitaralla. Alex saapui paikalle kesken kiertueen, Itä-Euroopan ja Saksan keikkojen välissä, ja oman kitaran roudaaminen koneessa ei ollut tarkoituksenmukaista. Lähetin speksit kitarastani Alexille, ja hän sanoi ok. Hänellä ei onneksi ollut päällä yhteistyösopimuksia jonkun tietyn merkin kanssa.” Entä ketkä olisivat unelma-esiintyjät konferenssissa? ”Olisi hienoa, jos tänne saisi joskus jonkun tosi suuren nimen, kuten Iron

Siellä

Yleisö odottaa HIMin keikan alkamista Tuska-festivaalilla.

Modern Heavy Metal -konferenssin tutkijoita ”kenttätöissä”.

Maiden -yhtyeen Bruce Dickinsonin tai Metallican James Hetfieldin”, hehkuttaa Karjalainen. Tällä kertaa pääpuhujan kitarat, kuten t-paidatkin, löysivät lopulta tiensä Helsinkiin, ja järjestäjät saivat huokaista helpotuksesta. Prosessi tosin vaati Erick Avilalta yhteydenoton Chilen Suomen-suurlähetystöön. Sen jälkeen matkatavarat saapuivat ilmiömäisen nopeasti Saksasta Suomeen. Ehkä suurlähetystössäkin on joku vannoutunut metallidiggari.

• Historian kolmas Modern Heavy Metal -konferenssi järjestettiin 28.6.–2.7.2017. • Osallistujia oli noin 80, joista tutkijoita 50. • Osallistujia saapui 16 maasta, kuten Isosta-Britanniasta, Etelä-Afrikasta, Venäjältä, Hollannista, Ranskasta, Irlannista ja Yhdysvalloista. • Konferenssissa olivat edustettuina muun muassa seuraavat tieteenalat: kulttuurintutkimus, sosiologia, populaarikulttuuri ja -musiikki, humanistiset tieteet, kauppatieteet, musikologia, etnomusikologia, filosofia, oikeustiede, taiteen tutkimus, teatteritutkimus. • modernheavymetal.fi AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 39

Yrittäjyys

Perjantaipukeutujat Vaatesuunnittelijan, insinöörin ja kauppatieteilijän muotiyrityksessä näkökulmat törmäilevät, mutta luottamus on vähitellen rakentunut. Teksti Terhi Hautamäki Kuvat Formal Friday

ULKOILMAHARRASTAJAT JA URHEILIJAT

kelpuuttavat vain parhaita, toiminnallisia materiaaleja. Miksei näitä hyviksi havaittuja materiaaleja voisi käyttää myös vaatteisiin, joita pidetään muussa elämässä: t-paitoihin, kauluspaitoihin ja bleisereihin? Tästä oivalluksesta syntyi kotimainen miestenvaatemerkki Formal Friday. Formal Fridayn pieni showroom sijaitsee Helsingin Hietalahden telakkaalueen vanhassa konepajahallissa, joka toimii nykyisin yritysten, näyttelyiden ja tapahtumien tilana. Pukuja, paitoja ja housuja kannattelevien vaaterekkien keskellä istuu kolmikko, jonka yhteen päätyminen oli sattumien summa. Kauppakorkeakoulusta valmistunut Toni Tervilä ja konetekniikan tuo40 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

tantoinsinööri Pentti Jokinen löysivät tiensä muotiteollisuuteen ja yhteisyritykseen tunnetun vaatesuunnittelijan Teemu Muurimäen kanssa. Idea yhteistyöstä heräsi Muurimäen lehtihaastattelusta, josta välittyi vaikutelma, että Muurimäkeä saattaisi kiinnostaa jokin oma, uusi juttu. ”Muotiteollisuuteen lähtö oli iso hyppäys, ja alusta asti joutui kaiken opettelemaan uusiksi. Mutta ei tämä rakettitiedettä ole, vaan mielenkiintoinen haaste”, sanoo Jokinen.

Ensin löytyi merinovilla

Toni Tervilälle ensimmäinen kimmoke oli Madridin-loma kesällä 2013. Hän osteli reissulta paitoja ja kesävaatetta, mutta tuskastui huonoon laatuun: moni

tekstiili menetti muotonsa jo ensimmäisessä pesussa. Tervilä alkoi huvikseen etsiä maailman parasta t-paitaa ja oppi, että moni paljon matkustava ja urheileva vannoo merinovillan nimeen. Hän tilasi muutaman merinovillaisen t-paidan ja piti materiaalista. Istuessaan iltaa lapsuudenkaverinsa Pentti Jokisen kanssa hän kertoi löydöstään. Kiipeilyä harrastavalle Jokiselle merinovilla oli tuttu materiaali. ”Yhdessä ihmettelimme, mikseivät vapaa-ajan vaatteita tekevät firmat käytä tätä materiaalia”, Tervilä sanoo.

Perjantaisin parempaa ylle

Samaan aikaan Teemu Muurimäki oli tehnyt pitkään uraa maailmalla. Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2001

Yhteiskuvassa vasemmalta Tatu Artman, Lauri Mäkelä, Toni Tervilä, Pentti Jokinen ja Teemu Muurimäki.

valmistunut Muurimäki oli kolunnut Dolce & Gabbanan ja Armanin kaltaisia kuuluisia muotitaloja, mutta haaveillut pitkään omasta vaatekonseptista. Australialaisessa Carla Zampatti -muotitalossa Muurimäki kollegoineen viihtyi töissä t-paidoissa ja farkuissa. Pomo naljaili välillä designtiiminsä ulkonäöstä. Muurimäki ja työkaveri päättivät yhtenä perjantaina pukeutua pukuun solmion ja taskuliinan kera, ja siitäkö toimiston naiset innostuivat. Pukeutumisesta tuli tapa, vastavetona bisnesmaailman casual fridaylle, jossa perjantaisin heitetään rennompaa ylle. ”Aloimme pukeutua vähän makeesti, mutta meille ominaisella rennolla twistillä, ja kutsuimme sitä formal fridayksi.” Perjantaiasuja miettiessään Muurimäki havahtui siihen, että farkkuosaston ja sliipatun bisnespukeutumisen välistä puuttui jotain. ”Olen sitä ikäpolvea, joka pukua sovittaessaan tuntee olevansa joku vakuutusmyyjä. Se ei sovi minulle. Ajattelin, että nuorisovaatteiden ja bisnesvaatteiden välissä pitäisi olla rentoa, hyvää vaatetta fiksusti pukeutumiseen.”

myös eettisen herätyksen. Kun toimii materiaa nopeissa sykleissä suoltavalla, maapalloa saastuttavalla alalla, on tärkeää pyrkiä tekemään hyvää laatua – täydellisesti istuvia, aikaa kestäviä ja helppohoitoisia vaatteita. Lounas toteutui, seurasi uusia ideointi tapaamisia ja yrityksen perustaminen keväällä 2014. Mukaan lähti myös kaksi muuta kaupallisen alan ammattilaista, Tatu Artman ja Lauri Mäkelä.

Luottamuksen opettelua

Formal Friday esitteli ensimmäinen mallistonsa maaliskuussa 2015. Nettikauppaa seurasivat pop up -kaupat ja pysyvä myymälä Helsingin Lasipalatsissa. Seuraava askel on saada vaatteita myyntiin korkean profiilin muotikauppoihin Eurooppaan ja Aasiaan. Erottuminen on elinehto. Firma on esitellyt vaatteidensa toiminnallisuutta muun muassa videolla, jossa trikkaaja eli temppuilija Vellu Saarela heittelee voltSama kieli sijoittajien kanssa teja puku päällä. ”Kun ensimmäisissä tapaamisissa ”Tässä oppii luottamaan toisiin. vähän opetin muille kuitujen rakenteita Minulla on kokemusta maailmalta ja ja tekstiiliteknologiaa, niin kyllä siinä muodostunut aika tiukka näkemys siitä, aika perusteista lähdettiin”, Muurimäki miten asioita pitää tehdä. Sitten täys toteaa. hullulta Toni Tervilältä tulee kreisejä Hän kokee kuitenkin olevansa onneideoita, kuten pop up -kaupan peruskas löydettyään monialaisen tiimin. Suo- taminen Helsingin parhaalle paikalle”, messa on paljon yksin yrittävien suunnit- Muurimäki kuvaa. telijoiden firmoja, mutta ilman kaupalJokinen taas pyörittää projektikaa lista osaamista on vaikea puhua samaa vioita ja on opettanut kollegoille insinöökieltä sijoittajien kanssa. rimäistä ongelmanratkaisua. Jokinen ja Muotialan startupin alku ei ole helpMuurimäki myöntävät, että taiteilijan ja poa. Kangastuottajat ja tehtaat suosivat insinöörin näkökulmaerot aiheuttavat isoja vaatevalmistajia tai ainakin veloitjoskus kädenvääntöjä. Varsinkin alussa tavat pienistä tilauksista ekstraa. Mallis- jokaisella oli kova halu osallistua kaikton luominen, brändityö, neuvottelut ja keen, mutta vähitellen kukin on oppinut tuotanto vaativat mittavat alkuinvestoin- antamaan toisilleen tilaa hoitaa omat Ajatukset kävivät yksiin nit, ennen kuin euroakaan kilahtaa takai- tonttinsa. Tervilä luki Muurimäen haastattelun sin kassaan. ”Verrattuna kolmen vuoden takaisiin Talouselämästä, kun tämä oli palannut Selkeillä liiketoimintatavoitteilla keskusteluihin olemme kaikki pehmenSuomeen ja alkanut tehdä töitä Marime- edennyt Formal Friday on jo kerännyt tyneet. Olemme alkaneet ymmärtää toikolle. Tervilä keksi, että Muurimäki kan- rahoitusta usealta sijoittajalta. Yritys siamme”, Jokinen sanoo. nattaisi pyytää lounaalle. tekee vielä tappiota, mutta tiimi osasi Muurimäen oli vetänyt Suomeen paitsi varautua, että omaa palkkaa saa odottaa. perhe, myös halu tehdä monipuolisem”Emme halua tinkiä kasvuhaaveista, paa suunnittelua kuin isojen muotitajoten mieluummin kituuttelemme lojen palkkalistoilla voi tehdä. Hän koki ensimmäiset vuodet”, Tervilä toteaa.

MONI PALJON MATKUSTAVA JA URHEILEVA VANNOO MERINOVILLAN NIMEEN. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 41

Vau!

NAKUNA-näyttely esitteli suomalaisuutta Milanossa

Muotoilun opiskelijat tarjosivat metsän herkkuja näyttelyvieraille. Teksti Anna Berg Kuva Valentina Caselini

MILANON KIELITIETEELLISEN seuran his-

toriallinen rakennus täyttyi suomalaisen metsän tuoksuista ja äänistä huhtikuussa 2017, kun Aallon opiskelijat loivat kokeellista muotoilua esittelevän NAKUNAnäyttelyn Milanon designviikolle. Näyttelyn tavoitteena oli tutkia suomalaisuuden ydintä ja arvoja, juhlistaen satavuo tiasta Suomea. Laavu-installaatio toi rakennuksen valoisaan pääsaliin näyttävän kojun, jossa tarjoiltiin näyttelyvieraille suomalaisten pakastimista lahjoituksina kerättyjä marjoja ja sieniä kauniina annoksina. ”Kuljetimme Milanoon 750 lähdevedestä jäädytettyä ’mehujäätä’, yli tuhat marjaa ja yli tuhat pikkelöityä sientä”, Suhyun Park kertoo. Suupalojen lisäksi kojulla jaettiin tietoa suomalaisten elävästä suhteesta metsään. Monet näyttelyvieraat olivat ällistyneitä kuullessaan jokamiehenoikeuksista, jotka mahdollistavat marjojen ja sienien keräämisen metsästä ilmaiseksi. ”Eräs italialainen vieras kyseli, voiko metsään tosiaan mennä milloin, vai onko 42 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

tietyt aukioloajat”, Annukka Svanda hykertelee. Pimeään kirjastosaliin rakennettu suuri Ikkuna-videoinstallaatio alastomine hahmoineen loi puolestaan näkymän suomalaiseen saunakulttuuriin. ”Valitsimme aiheeksemme saunan, koska siellä ihmiset ovat tasa-arvoisia riisuessaan statussymbolit yltään”, kertoo Samuli Helavuo.

parhaat näyttelyt kahden tuhannen näytteilleasettajan joukosta. ”Milanon designviikko on muotoilumaailman tärkein vuosittainen tapahtuma. Lähdimme siis haastamaan osaamisen kovinta kärkeä”, taideteollisen muotoilun professori Timo Salli kertoo. Viikon aikana näyttelyssä kiersi runsas vieraiden virta. ”Sana oli kiertänyt Milanossa, ja monet tulivat katsomaan näyttelyä kuultuaan, 40 parhaan joukossa että tämä pitää kokea paikan päällä”, kerViereisessä Manifesti-installaatiossa too kalustemuotoilun professori Ville kaksi vanhaa kirjoituskonetta oli valKokkonen. jastettu näyttelyn vieraskirjaksi liittäKolmen suuren installaation mällä niihin jatkuvasti liikkuva paperilisäksi näyttely esitteli Hanna-Kaisa rulla. Installaatio syntyi kunnianosoituk- Korolaisen ja Aamu Salon tekstiilitaisena suomalaisen kulttuurin ilmaisun- ja detta, Aallon puustudion tuotteita, Bang sananvapaudelle. & Olufsenin kanssa toteutettuja äänen”Emme kerro vieraille, mitä ajatoistolaitteita sekä biomateriaaleja tutkitella, vaan he määrittävät itse, mikä van CHEMARTS-projektin. Manifestin sanoma on”, toteaa Dario Vidal Pellikka. Katso video: NAKUNA valittiin 40 parhaan näytteNAKUNA exhibition lyn joukkoon Milano Design Award -kil@ Milan Design Week 2017 pailussa, joka nostaa esiin designviikon bit.ly/2faO9kq

Vau!

Sata metriä värikästä seinää johdatti festareille

Opiskelijat toteuttivat Flow-festivaalille maalauksia, arkkitehtuuria, muotoilua, elokuvia, animaatioita ja taidetyöpajan. Teksti Paula Haikarainen Kuva Mikko Raskinen ELOKUUSSA HELSINGISSÄ järjestetty fes-

tivaali tarjosi musiikin lisäksi yleisölle laajan kirjon opiskelijoiden tuottamaa taidetta. Visuaalisen viestinnän muotoilun opiskelijoiden tekemä satametrinen seinämaalaus johdatti kävijät portilta kohti päälavaa. Jukeboksi-maalauksen aiheet olivat syntyneet musiikkia tulkitsemalla: jokainen seitsemästä kuvittajasta oli valinnut lähtökohdakseen vähintään yhden kappaleen festivaalin tarjonnasta. ”Lähtökohtana olivat Danny Brownin, Badbadnotgood-yhtyeen ja Soichi Teradan kappaleet. Ideat kuviin tulivat sanoituksista, rytmistä ja tunnelmasta”, kertoo opiskelija Anni Teva. Hän teki aitaan kolme maalausta, joista yhden yhteistyönä Miia Puustisen kanssa.

Tila- ja kalustesuunnittelun opiskelijat olivat suunnitelleet vehreän oleskelualueen. Green Coren yhtenä elementtinä oli vuorokaudenaikojen mukaan muuttuva valoinstallaatio. Festivaaliyleisö pääsi tutustumaan myös arkkitehtuurin opiskelijoiden Kokoon-taloon. Se on rakenteeltaan pinottava, helposti koottava puurakennus, jonka suunnittelu on lähtenyt liikkeelle tarpeesta rakentaa kohtuuhintaisia asuntoja siirtolaisille. Talosta ja Green Coresta tuli festivaalin aikana suosittu kokoontumispaikka ja maamerkki. Opiskelijoiden tekemiä kokeellisia animaatioita esitettiin kahden päälavan näytöillä esiintyjien taukojen aikana. Festivaalialueen elokuvateatterissa

äytettiin puolestaan elokuvataiteen ja n lavastustaiteen opiskelijoiden elokuvia. Perhepäivänä sunnuntaina taidekasva tuksen opiskelijat tarjosivat lapsille maalaustyöpajan. ”Flow on paljon enemmän kuin musiikkifestivaali: se on kokonaisvaltainen kulttuurinen kokemus. Opiskelijoidemme työt näyttäytyivät yhden viikonlopun aikana lähes 75 000 kävijälle”, kertoo David Lewis Aalto-yliopiston viestinnästä. Aalto oli yksi Flow-festivaalin partnereista.

Katso video: AaltoxFlow bit.ly/2fn1h2L

Kolumni

Netissä töissä ALUSTOJEN KAUTTA verkossa tehtävä työ yleistyy. Var-

John Cairns

sinaista pomoa ei ole, vaan työtehtävät tulevat netistä: suunnittele toimiston sisustus, toteuta kampanja sosiaalisessa mediassa, käännä mobiiliapplikaatio Androidpuhelimilta iPhonelle. Työn tilaajat listaavat projekteja alustoille, kuten Upwork ja Freelancer, ja halukkaat tekijät hakevat niitä. Sadat tuhannet ihmiset ympäri maailmaa ansaitsevat elantonsa tai ainakin osan siitä tällaisella nettityöllä. Suomessakin nettityöläisiä on vähintään satoja. Markkina kasvoi viimeisen vuoden aikana 25 prosenttia. Työnvälitysalustoilta keräämämme datan perusteella suosituimpia töitä ovat ohjelmointi ja muu tekninen työ sekä luova ja mediatuotantotyö. Kolmanneksi suurin kategoria on tietojen syöttö tietokantoihin ja muu ”mikrotyö”, joka ei vaadi erityisempää koulutusta. Suomalaiset tekevät teknisen ja luovan työn ohella erityisesti kirjoitus- ja käännöstehtäviä. Alusta huolehtii muun muassa sopimuksen solmimisesta työn tekijän ja teettäjän välillä, tuntiseurannasta sekä laskutuksesta. Alusta myös hoitaa maksuliikenteen ja ottaa välistä 10–20 prosentin palkkion. Tarvittaessa alusta auttaa ratkomaan erimielisyyksiä tekijän ja teettäjän välillä. Noin 80–90 prosenttia projekteista on kansainvälisiä, joten saatavien periminen viranomaisten kautta olisikin usein vaikeaa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan erilaisia yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia ja freelancereita oli viime vuonna Suomessa 163 000. Määrä on kasvanut 36 prosenttia viimeisen 15 vuoden aikana. Netin työnvälitysalustat ovat freelancereille uusi myyntikanava, jonka kautta tavoittaa erityisesti ulkomaiset markkinat. Toisaalta alustat myös muuttavat toimintatapoja ja levittävät yrittäjämäistä työkulttuuria uusille aloille. Pitäisikö korkeasti koulutetun suomalaisen olla kiinnostunut nettityöstä? Suurin osa nettityöläisistä asuu

44 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

matalan tuloja kustannustason maissa, erityisesti Intiassa ja Filippiineillä. Kilpailu projekteista on kovaa ja palkkiot usein pieniä. Mutta yritykset hakevat nettialustoilta kustannussäästöjen ohella myös asiantuntijuutta, jota omasta organisaatiosta puuttuu. Jotkut tekniikan ja taloushallinnon huippuosaajat pystyvät laskuttamaan alustatyöstään satojakin dollareita tunnilta. Parhaimmillaan alustatyö tarjoaa joustavuutta ja hyviä ansioita, pahimmillaan epävarmuutta ja ahdinkoa. Olemme tutkimushankkeissamme haastatelleet lähes kahtasataa nettityöläistä ympäri maailman. Alustojen kautta tehtävässä työssä vaikuttaisi olevan muutama selkeä menestystekijä. Asiakkailta täytyy Uberin tyyliin saada mielellään aina täydet viisi tai neljä tähteä sekä hyvää palautetta omalle profiilisivulle. Toisaalta asiak kaiden kanssa kannattaa luoda pidempiaikaisia suhteita, jotta hankkeisiin saisi kutsuja suoraan kilpailutuksen ohi. Myös muiden tekijöiden kanssa kannattaa verkostoitua. Tekijät usein käyttävät toisiaan alihankkijoina tasatakseen työtaakkaa tai kun omat taidot eivät riitä. Tavalliselle päivätyöläisellekin alustoilla saattaa olla tarjottavaa, nimittäin työn teettäjän roolissa. Moni on ulkoistanut tylsät paperityöt nettiin tai hakenut asiantuntijan apua tärkeän presentaation hiomiseen. Lisää tilastoja ja tutkimusta nettityöstä osoitteessa ilabour.oii.ox.ac.uk/online-labour-index/

— Vili Lehdonvirta Kirjoittaja on professori (Associate Professor) Oxfordin yliopiston Oxford Internet Institute -laitoksessa ja johtaa Euroopan tutkimusneuvoston rahoittamaa iLabour-tutkimushanketta. Hän on TKK:n Informaatioverkostojen koulutusohjelman alumni vuodelta 2005.

Vierailulla

Teknologiayritysten menestystarinoiden tuntija Professori Riitta Katila Stanfordin yliopistosta on yritysten innovoinnin ja kasvustrategioiden asiantuntija. Kysyimme häneltä, mitä menestyminen vaatii. Teksti Anne Tapanainen Kuva Kalle Kataila Monissa yrityksissä innovointi takkuaa, ja yritykset menettävät markkinaosuuksia nouseville startupeille. Millaisia strategioita yritykset käyttävät saadakseen innovaationsa markkinoille? Saadakseen uuden tuotteensa esiin yrityksen pitää heit tää isot verkot vesille ja ottaa riskejä. Tarkastelimme eräässä tutkimuksessamme globaa listi toimivien teollisuusrobottifirmojen tuoteinnovaa tioita 20 vuoden ajalta. Selvitimme, mitkä yritykset kykenivät uudenlaisiin läpimurtoihin, ja keiden tuotteet olivat enemmänkin asteittaisia parannuksia aiempiin. Havaitsimme, että ne yritykset, jotka suosivat ikään kuin kapealla verkolla pyytämistä – eli hyödynsivät vähäisemmässä määrin uusia ideoita ja teknologioita – esittelivät toimintavarmoja tuotteita. Näissä tuot teissa oli kuitenkin vain vähäisiä parannuksia jo ole massa oleviin vaihtoehtoihin. Sen sijaan laajalla verkolla pyytäneet yritykset, jotka esimerkiksi ostivat startupeja tai kasvoivat luonnol lisesti uusille aloille, toivat markkinoille läpimurto tuotteita. Haittapuolena oli, että riskinottamisen kyl kiäisenä nämä yritykset myös epäonnistuivat usein, eli moni niiden tuotteista koki markkinoilla mahalaskun.

kokäsityksiä. Seuraavana tulee yritys ja erehdys, eli toteutetaan ennemmin joukko pieniä kokeita kuin kes kitytään pikkutarkkaan suunnitteluun. Kolmanneksi tehdään varhain ja runsaasti prototyyppejä tuotteen visualisoimiseksi ja palautteen saamiseksi. Jokaisen vaiheen kohdalla innovaattorin on taistel tava vanhojen tuttujen ajatusmallien puolustamista vastaan. On myös varauduttava aikaisen vaiheen ideoi den epäonnistumisiin ja oltava valmis oppimaan. Muotoiluajattelussa on tärkeää haastaa omia ennak koluulojaan ja luoda sellainen ympäristö, jossa tuntuu turvalliselta ottaa riskejä ja oppia pienistä vastoinkäy misistä. Perustieteiden korkeakoulun Vuoden alumni -tunnustuksen saanut Riitta Katila piti yleisöluennon Aalto-yliopistossa kesäkuussa. Katila työskentelee tuotantotalouden professorina Stanfordin yliopistossa.

Miksi innovaatioprosessi usein jumiutuu erityisesti suurissa yrityksissä? Epäonnistuminen ottaa koville, se on selvää, mutta onnistuakseen on uskallettava ottaa riskejä ja aika ajoin on myös uskallettava epäonnistua. Olennaista on, että epäonnistumisista otetaan opiksi, ja sen on tapahdut tava nopeasti. Epäonnistuminen on vähän kuin kartta, joka kertoo, mitä reittejä tulisi vastaisuudessa välttää. Monissa isoissa yhtiöissä vallitsee kulttuuri, joka pyrkii kieltämään organisaation epäonnistumiset ja vastoinkäymiset, eikä niistä edes keskustella. Silloin ihmisiä pelottaa myöntää, että jokin projekti tulee epä onnistumaan. Tämä johtaa hukattuihin mahdollisuuk siin ottaa opiksi, yltiöoptimistisiin ennusteisiin ja lopulta innovaatioiden epäonnistumisiin. Olet hyödyntänyt muotoiluajattelua opetuksessasi. Miten se liittyy innovointiin? Muotoiluajattelun ydin koostuu kolmesta kokonaisuu desta. Ensimmäinen on empatia, jolla tarkoitetaan sitä, että jo varhain suunnittelun alkuvaiheessa kuunnellaan laajaa asiakasjoukkoa ilman että luodaan omia ennak AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 45

Väitöksiä

Koonnut Marjukka Puolakka

Sähkökirja ei ole kirja VTM Harri Heikkilä pohti väitöstut kimuksessaan kirjan sähköistymiseen ja sähkökirjan valtavirtaistumiseen liitty viä ongelmia ja loi niihin ratkaisuja. Sähkökirja tulisi nähdä hybridinä. Se ei ole pelkkä sisältö, vaan myös ohjelmisto ja laite sekä palveluympäristö. Sähkökir jaa tulisi tarkastella kokonaisena alus tana, jonka valtavirtaistuminen edellyt tää nykyistä suurempaa käytännön hyö tyä sekä parempaa käytettävyyttä ja käyt tökokemusta. Tutkimus esittää ensimmäisen laaja mittaisen sähkökirjatutkimuksen kat sauksen suomeksi ja sähkökirjan kehi tyksen analyysin. Analyysia tukevat asiantuntijahaastattelut. Tutkimuksen mukaan kirjan ja verkon mallin välillä on vielä ratkaisematon ris tiriita. Verkko sopii selailuun ja tiedon etsintään, kirja taas on pitkäkestoisen rauhallisen lukukokemuksen ympäristö. Mahdolliseksi ratkaisuksi Heikkilä esittää kokeellisen sähkökirjakonseptin, joka on samalla osa keskustelua sähkö kirjan tulevasta muodosta. Rakenteilla olevassa jatkohankkeessa testataan yri tyskumppanien kanssa erilaisia käyttö liittymäversioita sähkökirjasta. Tavoit teena on parempi navigointi ja immersii visempi lukukokemus. Harri Heikkilä 13.4.2017: Tämä ei ole kirja. Sähkökirjan valtavirtaistumisen haasteet. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.

Ympäristöystävällisiä sokeriparistoja painokoneella Vaikka sähköä tuottavan biopolt tokennon toiminta todennettiin jo 1960-luvulla, ei niitä vielä ole nähty käy tännön sovelluksissa. DI Saara Tuurala onnistui väitöstyössään kehittämään ohuita ja taipuisia biopolttokennoja, joita voidaan tuottaa painokoneella paperille. Tutkimuksessa kehitettiin hiilipohjai sia entsymaattisia musteita, joiden pai namista testattiin sekä laboratoriossa että isolla silkkipainokoneella. Näyt teistä koottiin bioparistoja, jotka käyttä vät sokeria polttoaineena. Bioparistojen toimintaa ja stabiilisuutta testattiin säh kökemiallisin menetelmin. Työ todisti, että uusiutuvien ja myrkyttömien biopa ristojen massatuotanto on mahdollista. Bioparistoja voitaisiin yhdistää tur vallisesti poisheitettäviin kuluttaja 46 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

tuotteisiin. Valmistettujen sokeriparis tojen tehotaso riittää matalatehoisten sensorien, RFID-tunnisteiden ja ihoa stimuloivien laastarien virtalähteiksi. Tehotasoa voidaan lisätä optimoimalla hiilimustetta ja tuotantoprosessia. Saara Tuurala 19.5.2017: Printed enzymatic glucose/air batteries: performance, stability and massmanufacturing. Kemian tekniikan korkeakoulu.

Innovoinnilla liiketoimintaa vähävaraisille markkinoille VTM, KTM Paula Linna selvitti väitös työssään, kuinka yrittäjät luovat inno voinnin avulla kannattavaa liiketoimin taa vähävaraisilla markkinoilla. Linna analysoi yhdentoista mobiili- ja energiaalalla toimivan yrityksen innovointime netelmiä ja liiketoimintastrategioita eri tyisesti Itä-Afrikassa. Kehittyvien maiden vähävaraisilla markkinoilla (BOP eli Base of the Pyra mid) on oleellista luoda tarvelähtöisiä, kustannustehokkaita ja helppokäyttöisiä innovaatioita. Innovointi edellyttää luo vuutta; laboratorioiden sijaan tuotekehi tys tapahtuu asiakkaan luona käytännön läheisen kokeilun kautta. Innovoinnin taustalla voi olla halu kehittää ratkaisuja köyhyyteen liittyviin ongelmiin ja päivittäisiin haasteisiin. Paikallisilla yrittäjä-innovaattoreilla on valmiuksia toimia resurssiniukoissa olo suhteissa, mistä esimerkkinä kaatopai kalta löydettyjen autonmoottorien hyö dyntäminen tuulivoimalassa. Siinä missä paikalliset yritykset tuntevat markkina olosuhteet, tarvitsevat ulkomaiset yri tykset apua esimerkiksi kansalaisjärjes töiltä paikallisten tarpeiden ja olosuhtei den ymmärtämiseksi. Paula Linna 2.6.2017: Innovating by ”making do with what is at hand”: Creating opportunities in low-income markets. Kauppakorkeakoulu.

Aurinkoenergian varastointia maaperään Rakennukset käyttävät merkittävän osan Suomen energiankulutuksesta. Nolla energiataloissa yleinen oman energian tuotantomuoto on aurinkoenergia. Sen tuotanto on kuitenkin vaihtelevaa, eikä usein osu yhteen kulutuksen kanssa. FM Janne Hirvosen väitöstutkimus selvitti kotitalouksien paikallisen ja uusiutuvan energiankäytön tehostamista jaetun energian tuotannon ja varastoin nin avulla.

Aurinkopaneelien ja maahan porat tavien lämmön kausivarastojen avulla aurinkoenergiaa voidaan hyödyntää myös talvella, jolloin tarve on suurim millaan. Useamman asuintalon yhtei nen energiajärjestelmä pienentää järjes telmän yksikkökustannuksia ja laskee suhteellista huippukulutusta. Pienen yhteisön jaettua kustannus- ja energiatehokasta energiajärjestel mää voidaan suunnitella monitavoite optimoinnilla. Hirvosen kehittämä uusi neuroverkkoja hyödyntävä optimointi menetelmä vähentää aikaa vievien simu laatioiden tarvetta. On aika siirtyä kehit tämään nollaenergiayhteisöjä, joissa hyö dynnetään sekä hajautetun että keskite tyn energiajärjestelmän hyviä puolia. Janne Hirvonen 2.6.2017: Towards zero energy communities: Increasing local and renewable energy utilization in buildings through shared energy generation and storage. Insinööritieteiden korkeakoulu.

Lasten aivot ketterämpiä kielen oppimisessa Puhuttu kieli on ihmisille erityislaatuista muihin ääniin verrattuna. Lapset oppi vat uutta kieltä aikuisia nopeammin, sillä heillä uusien äänteiden ja äänneyhdis telmien käsittely ei vielä ole rajoittunut vasemman aivopuoliskon perinteisille kielenkäsittelyn ydinalueille. PsM Anni Noran väitöstyössä pys tyttiin ensimmäistä kertaa rekonstruoi maan puhetta tarkasti magnetoenkefa lografialla (MEG) eli pään pinnalta mita tun aivotoiminnan perusteella. Nora mittasi puhuttujen sanojen käsittelyyn ja uusien sanamuotojen oppimiseen liit tyvää aivokuoren toimintaa ja selvitti las ten ja aikuisten eroja kielen oppimisessa. Puhuttujen sanojen ja ympäristöään ten vertailu koneoppimismenetelmien avulla osoitti, että kuuloaivokuori seu raa erityisesti puheen etenemistä ajassa tarkasti. Tulokset kertovat ihmisaivojen luon taisesta taipumuksesta oppia puhuttua kieltä ja erikoistua kieliympäristöönsä. Tietoa lasten ja aikuisten kielen käsitte lyn ja oppimisen eroista voidaan soveltaa muun muassa kehityksellisen lukivai keuden aivoperustan tutkimisessa. Anni Nora 21.6.2017: Cortical sequence for processing and learning spoken word forms. Perustieteiden korkeakoulu.

—

Aalto-yliopiston väitöskirjat verkossa: aaltodoc.aalto.fi, shop.aalto.fi

Avaruutta valloittamassa

Lapsena Antti Kestilä rakensi legoista raketteja ja haaveili suuren tuntemattoman valloituksesta. Ei tullut pojasta astronauttia, vaan avaruustekniikan tohtori ja Suomen ensimmäisen avaruustehtävän järjestelmä-insinööri. Teksti Marjukka Puolakka Kuva Veera Konsti ANTTI KESTILÄN opintopolku kohti unelmien työtä

alkoi Alankomaissa Delftin teknillisessä yliopistossa. ”Opiskelu avaruustekniikan ohjelmassa oli ikimuistoista, mutta rankkaa aikaa. Opiskelijoita karsittiin alkuvuosien aikana ja töitä sai paiskoa tosissaan”, muistelee Kestilä. Kestilä otti opetuksesta kaiken irti ja suoritti maisterintutkinnon päälle 30 ylimääräistä opintopistettä. Kun hän aloitti jatko-opinnot Aalto-yliopistossa vuoden 2009 lopulla, oli mukaan Delftistä tarttunut paitsi paljon tietoa, myös kunnianhimoinen ajatus. ”Delft C3 -nanosatelliitti laukaistiin avaruuteen 2008. Aloin puhua Aallossa kollegoiden kanssa piensatelliitin tutkimisesta oikean avaruusmission puitteissa. Ajatus alkoi ottaa tuulta alleen.” Loppu on Suomen avaruushistoriaa. Kesällä 2010 käynnistyi professori Martti Hallikaisen johdolla ”Kehitimme pinnoitusmenetelmää, jossa muoviosien ensimmäinen Aalto-1-kurssi opettajinaan Antti Kestilä päälle kasvatetaan atomi atomilta uudenlainen haasja Jaan Praks. Samalla alkoi Suomen ensimmäisen tavia olosuhteita kestävä suojapinnoite. Tulokset ovat satelliitin suunnittelu. lupaavia.”

Nopeita avaruustehtäviä

Tuhansia kiloja painavien suursatelliittien rakentaminen voi kestää vuosikymmeniä ja maksaa jopa miljardeja. Kestilä halusi selvittää, kuinka avaruustehtäviä voisi nopeuttaa käyttämällä työkaluina alle kymmenkiloisia nanosatelliitteja. Aalto-1-satelliittiprojekti tarjosi siihen oivan mahdollisuuden. ”Nanosatelliitit ovat erityisen hyödyllisiä, jos niitä voidaan käyttää suurina parvina eli niin sanottuina konstellaationa. Tein laskelmia nanosatelliittien optimoiduista kiertoradoista, joilta ne voivat yhdessä tehdä nopean kartoituksen maapallon navoista.” Aalto-1-satelliitin ideointiin ja rakentamiseen osallistui lähes 100 opiskelijaa. Satelliittiin rakennettiin suomalaisyliopistoissa ja -tutkimuslaitoksissa kolme hyötykuormaa. Kestilä kantoi vastuuta siitä, että asiat etenivät kohti yhteistä päämäärää. Samalla hän auttoi käyntiin kaksi Aalto-1:n ja -2:n tiimoilta kehittynyttä spin-offia: ICEYEn sekä Reactor Space Labin. Kestilä tutki väitöstyössään myös 3d-tulostuksen mahdollisuuksia pienten satelliittien valmistuksessa. Yhdessä Helsingin yliopiston epäorgaanisen kemian laboratorion kanssa hän kehitti atomikerroskasvatuksen ja 3d-tulostuksen yhdistäviä rakenteita ja kappaleita.

Avaruustehtävän ja house-tanssin yhteiset kuviot Aalto-1 aloitti avaruustehtävänsä juhannusaattona 2017. Toukokuussa avaruuteen lähti sen pikkuveli Aalto-2, ja loppuvuodesta laukaisua odottaa niin ikään Aalto-yliopistossa rakennettu kilon painoinen Suomi100-satelliitti. Suomi on ottanut paikkansa avaruusvaltiona. ”Yksi väitöstyöni arvokas opetus oli ihmisdynamiikan merkitys isossa projektissa. Vähintään yhtä tärkeää kuin toimiva koodi ja ruuvien oikeat paikat, on porukan motivointi sekä ajallaan ja hyvin tehty työ.” Kestilän lapsuuden legolaatikot ovat vaihtuneet kodin kahteen 3d-tulostimeen. ”Tykkään rakentaa ja leikkiä teknologian kanssa.” Vapaa-ajalla miehen löytää myös lenkkipolulta ja house-tanssisalilta. ”Ison ryhmän kanssa tanssikuvioita tehdessä tulee sama fiilis kuin työelämän isossa projektissa: yhdessä tekemisen meininki saman tavoitteen eteen.” Antti Kestilä 9.6.2017: Rapid Space Mission Design, Realization and Deployment. Sähkötekniikan korkeakoulu. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 47

Tutkimuspäällikkö Jukka Tuomella on ainakin kolmet kasvot. Niistä kahdet on tehty 3d-tulostimella. 48 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20

Arjen valintoja Asiantuntija kertoo tutkimusalaansa liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista.

Jukka Tuomi,

minkä esineen tulostit itsellesi? 3d-tulostamisen tutkimuspäällikkö ei tahdo valmistaa turhakkeita. Teksti Paula Haikarainen Kuva Jaakko Kahilaniemi Olet historian ensimmäinen suomalainen, jonka kasvot on tulostettu 3d:nä. Mitä varten se tehtiin? Kyse oli lääketieteellisestä tarpeesta. Toimin mallina vuonna 2013, kun Suomessa valmistauduttiin ensimmäisen kasvojensiirtoleikkauksen toteuttamiseen. Kasvoistani otettiin valokuvia eri sektoreista, ja niistä rekonstruoitiin 3d-malli, joka tulostettiin kipsikompo siitista muutamassa tunnissa. 3d-tulostamista kutsutaan myös pikavalmistamiseksi, mutta aika hitaalta tuo kuulostaa. Tahti riippuu tulostimen laadusta ja s iitä, montako kappaletta tehdään yhtä aikaa. Kun valmistus tapahtuu kerros kerrokselta, materiaalia lisätään noin sentti tunnissa. Se on toki hidasta, jos verrataan perinteisiin massatuotannon menetelmiin. Onko kotonasi 3d-tulostin? Ei ole, enkä ole edes harkinnut sen hankkimista. Joidenkin mielestä 3d-tulostimet olisivat hyödyllisiä kotioloissa. Niillä voisi tehdä varaosia ja muita tarve-esineitä. Itse kuulun koulukuntaan, joka ei usko tähän. Lisäksi kotikäyttöön tarkoitetut, alle 5 000 euron desktop-tulostimet ovat usein laaduntuottokyvyltään heikkoja. Se, että voi itse tulostaa jonkin kikkareen, voi olla kiva harrastus. Ja mutkatonkin, kun ei tarvitse miettiä työvälineitä ja -menetelmiä, kuten poraamista tai sorvaamista. 3d-tulostimelle vain syötetään sähköinen mallitiedosto, ja se tulostaa enemmän tai vähemmän samannäköisen kappaleen. Tällainen harrastus on opettavaista, luo elämyksiä ja yhdistää virtuaalimaailman fyysiseen maailmaan. Eikä hait-

tapuolia ole, ellei ajatella sitä, että käytetään mahdollisesti uusiutumattomia luonnonvaroja tekemällä kappaleita, joilla ei ehkä ole käyttöä. Itsellänikin on niitä monenlaisia työhuoneessa ja salkussa mukana. Ne ovat demoja siitä, mitä kaikkea voidaan tehdä. Etkö ole tulostanut mitään kotikäyttöön? Kerran harkitsin sitä vakavasti, kun keittiön monitoimikoneesta hajosi hammaspyörä. Töissä olisi ollut tulostimia, mutta päädyin mielestäni järkevimpään ratkaisuun ja poikkesin varaosaliikkeeseen. Ostin 15 euron hintaisen muovisen osan, joka löytyi hyllystä. Jos olisin tehnyt saman 3d-tulosteena, hinta olisi ollut vähintään kymmenkertainen. Eikä olisi ollut takeita kestävyydestä. Mutta on minulla yksi tulostettu kappale käytössä. Se on golfbagissa roikkuva pyyheliinanpidike. Kyseinen klipsu on mukavasti toteutettu. Myös autossani saattaa olla 3d-tulostettuja osia. Käytössämme voi siis tietämättämme olla teollisesti tulostettuja tuotteita. Maailman ensimmäinen 3d-tulostin myytiin vuonna 1988, ja teollisuudessa ne ovat olleet käytössä siitä lähtien. Mikä on hölmöin 3d-turhake? Olen nähnyt niin huonon 3d-tulostetun nokkahuilun, ettei mikään tehdas missään maailmankolkassa valmistaisi vastaavaa. Hämmästelen, kun jotkut arvovaltaiset mediatkin pohdiskelevat esimerkiksi Stradivarius-viulun tulostamista. On hullu ajatus, että tulostamalla voisi tehdä mitään sellaista. Se on ehkä hypetyksen huippu. Entä vaarallisin käyttökohde? Olen kuullut, että jalkineiden liukuesteitä tulostettaisiin muovista. Niitä ei

pidä tehdä kotioloissa, eikä ainakaan muovista. Ja 3d-tulostettu ase voi olla erittäin vaarallinen – myös käyttäjälleen. Nykyisin tulostellaan lähinnä muoveja. Milloin päästään käsiksi koviin materiaaleihin? On väärinkäsitys, että tulostettaisiin vain muoveja. Kotioloissa niin toki tehdään, mutta teollisuudessa metallit ovat merkittäviä materiaaleja. Esimerkiksi lentokoneiden komponentteja valmistetaan 3d-tulostamalla, ja titaanista tehdään lääkinnällisiä laitteita. Mutta ei tämä vanhoja valmistusmenetelmiä korvaa, vaan täydentää niitä. Pian pystymme kai tulostamaan ruokaakin? Meillä on meneillään tästä aiheesta tutkimusprojekti, jonka ’pihvi’ on se, että voidaan räätälöidä tarkasti ravintosisältöjä ja -arvoja. Esimerkiksi erikoisruoka valiota noudattaville henkilöille voisi olla automaatteja, joista saisi räätälöityjä annoksia. Mikä on parasta, mitä menetelmällä voi tehdä? Lääketieteen alalla olemme kyenneet auttamaan lääkäreitä hoitotyössä. Teimme esimerkiksi lastensairaalalle selkärangan malleja vaikean skolioosi tapauksen hoitosuunnittelua varten. Myös Suomen ensimmäinen potilaalle asetettu titaani-implantti suunniteltiin Aallon tutkimusryhmässä. Se oli silmänpohjaimplantti, joka tehtiin diplomityönä. Ylipäätään olemme pystyneet kehittämään hoitoprosesseja yhteistyössä lääkäreiden kanssa, mutta autamme myös yrityksiä tekemään entistä parempia ja kilpailukykyisempiä tuotteita. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 20 \ 49

Haku maisteriohjelmiin 15.12.2017–24.1.2018 aalto.fi/studies

Aalto game changers

Palkitut

Hele Savinille Naisten innovaatiopalkinto

Professori Hele Savin sai keksinnöstään ensimmäisen Naisten innovaatiopalkinnon. Eduskunnan puhemies Maria Lohela luovutti palkinnon kesäkuussa. Hele Savin johtaa mikro- ja nanoelektroniikan tutkimusryhmää Sähkötekniikan korkeakoulussa. Hän sai palkinnon ryhmänsä kanssa kehittämästään mustasta piikennosta, joka teki vuonna 2015 nanorakenteisten aurinkokennojen hyötysuhde-ennätyksen. Mustan piikennon pinnalta ei heijastu lainkaan valoa, koska siinä on ainutlaatuinen nanorakenne. Samaa rakennetta voidaan hyödyntää myös lääketieteellisen kuvantamisen tehostamisessa, sillä valoanturien idea on hyvin samanlainen kuin aurinkokennoissa. Nanorakenteen ansiosta anturi pystyy havaitsemaan aiempaa pienempiä röntgensäteilyannoksia. Samalla laitteella voidaan saada näkyviin asioita, joita ei ennen ole pystytty havaitsemaan. Eduskunnan myöntämä innovaatiopalkinto juhlistaa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vuosipäivää 1. kesäkuuta. Palkinto on suuruudeltaan 110 000 euroa, ja se myönnetään vuosina 2017, 2018 ja 2019 naiselle tai naisista koostuvalle ryhmälle tieteellisesti merkittävästä innovaatiosta teknologian tai talouden alalta.

Yu Xiaolle Nuoren tutkijan palkinto

Tekniikan edistämissäätiö myönsi 15 000 euron suuruisen Nuoren tutkijan palkinnon kesäkuussa apulaisprofessori Yu Xiaolle. Kiinalainen Yu Xiao (s. 1983) saapui Suomeen vuonna 2007 suorittamaan jatko-opintojaan ja valmistui tekniikan tohtoriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2012. Nykyään hän toimii tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen apulaisprofessorina Sähkötekniikan korkeakoulussa. Xiao kehittää sisätiloissa toimivaa visuaalista paikannussovellusta älypuhelimille. Hän sai tutkimuksensa kaupallistamiseen Tekesin rahoituksen vuonna 2016 ja perusti vastikään sovelluksen ympärille VimAI-nimisen startupin.

Pekka Heikkisestä Espoo Ambassador

Arkkitehtuurin laitoksen johtaja, professori Pekka Heikkinen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valittiin elokuussa vuoden 2017 Espoo Ambassadoriksi. Espoo Ambassador toimii Espoon kongressilähettiläänä. Heikkinen on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu puurakentamisen asiantuntija ja aktiivinen toimija alansa tutkimusryhmissä ja järjestöissä. Hän oli pääjärjestäjä kansainvälisessä puurakentamisen Forum Wood Building Nordic 2016 -konferenssissa. Otaniemessä järjestetty konferenssi on puurakentamisen päätapahtuma Pohjoismaissa, ja sitä haetaan Espooseen myös vuodelle 2019. Espoon kaupunki on arkkitehtuurin laitoksen tärkeä yhteistyökumppani. ”Olemme toimineet asiantuntijatehtävissä tai työryhmissä, ideoineet kaupunkirakennetta, tehneet vaihtoehtoisia suunnitelmia uusille asuinalueille tai kehittäneet varhaiskasvatuksen tiloja ja toimintaa. Hyvä esimerkki on Espoon Lähderannassa sijaitseva Nuumäen päiväkoti, teollista puurakentamista edistävän hankkeen pilottiprojekti, jonka vetäjänä toimin”, kertoo Heikkinen. Kongressilähettilään valitsee vuosittain Espoon kaupunki yhdessä Visit Espoon kanssa.

Green Coren valoinstallaatio muuttui vuorokaudenaikojen mukaan.

Festivaaliyleisรถ otti Kokoon-talon omakseen. Arkkitehtuurin opiskelijoiden suunnittelema puurakennus sai alkunsa ideasta tarjota helposti rakennettavia ja kohtuuhintaisia asuntoja siirtolaisille.

TÄMÄ LEHTI KERTOO

työelämän muutoksesta ja muutoksentekijöistä avaruustutkimuksesta hevitutkijoista …ja paljosta muusta.

aalto.fi