TAPOJA JA TUNTEITA

Hääperinteitä Raumalla

Teksti: Hanna-Leena Salminen

Kuvat: Elzbieta Djupsjöbacka ja Rauman museon kuvakokoelmat

Rauman museon kuluvan vuoden vaihtuva näyttely kertoo häistä. Näyttelyssä on esillä häihin liittyvää esineistöä ja valokuvia sekä raumalaisten häämuistoja. Esineitä on taltioitu museon kokoelmiin 1800-luvun alkupuolelta alkaen, mutta muistot kertovat enemmän 1900-luvun alun häistä.

Kihlauksesta kerrottiin

Korteilla Ja Kuulutuksilla

Raumalta taltioitujen muistojen valossa kihlajaisia ei ole juhlittu suuremmin. Tapana oli kuitenkin laittaa lehteen ilmoitus tai lähettää sukulaisille kortti, jossa kerrottiin kihlauksesta. 1930-luvulta on muistoja juhlallisemmistakin kihlajaisista, mutta sota-aika toi tähän selvän muutoksen.

Kuulutuksia on Raumallakin pitänyt käydä kuuntelemassa kirkossa ainakin yhden kerran. Vuonna 1922 syntyneen muistelijan mukaan yleinen sanonta oli, että tulee kuuroja lapsia, jos ei käy kuuntelemassa kuulutuksia.

Raumalaisissa kauppiaspiireissä oli tapana pitää kuulutuspäivinä kahvitilaisuus, johon sai tulla kuka tahansa kirkossa siitä kuullut. Juhlaan sai pistäytyä onnittelemaan, mutta mikään suuri tilaisuus se ei ollut.

“Raumalp pruukatti ain näyttä morssend. Se tapatus nii, et kaik semse ihmssek ko ei ollut ite päässy häihin kokkonusiva häätalon kartnol. Siäls seesottin tuntkaupal. Joku huus ai joukko et – morssi ulo!”

Häät pyrittiin pitämään kotona

Raumalaisten muisteluiden valossa 1900-luvun alkupuolelta alkaen häitä juhlittiin mahdollisuuksien mukaan. Varallisuus ja yhteiskunnallinen asema vaikuttivat juhlien kulkuun. Maalaishäihin verrattuna kaupunkilaisten häät olivat usein pieniä, ja ne pyrittiin pitämään kotona.

Kotona vihittäessä vihkihuone koristeltiin. Seinälle ja lattialle laitettiin ryijyjä. Koristeluissa käytettiin kukkia ja kasveja, kuten hienohelman oksia ja tyllikangasta.

1900-luvun kuluessa kirkossa vihkiminen yleistyi. Hääateria ja -tanssi ovat kiinteä osa raumalaista hääperinnettä.

Monella raumalaisella oli sukulaisia ympäröivällä maaseudulla. Maaseudun hääjuhliin osallistuminen oli monelle elämys. Varsinkin lapsena maaseudun häät kokeneet muistelevat, että juhlissa syötiin aamusta iltaan.

Morsiamen toisen päivän puku 1850-luvulta. Leninki on käsin ommeltu silkkivilla kankaasta. Häitä juhlittiin vielä 1900-luvun alussa monipäiväisesti. Morsiamen piti vaihtaa toisena päivänä varsinainen morsiuspuku yksinkertaisempaan asuun.

Hauskoja muistoja 1800-luvulta

Raumalta on taltioituna hauskoja muistoja häistä ja hopeahääpäivän vietosta 1800-luvun lopulta. Häämuisto kertoo tavasta vaatia morsianta esittäytymään myös niille kaupunkilaisille, jotka eivät olleet saaneet kutsua häihin.

Hopeahääpäiväänsä viettäneet kauppias Ivan ja Karoliina Sofranoff kävivät näyttäytymässä ulkona odottaville kaupunkilaisille. Tarinat on julkaistu Poikkattem puad, Nuurperi Sally muisteluksi

Raumald -teoksessa vuodelta 1993, jossa on vuonna 1891 Raumalla syntyneen Sally

Nordbergin Rauman murteella kirjoittamia kotikaupunkiinsa liittyviä hauskoja tarinoita. Helsingi Raumlaiste Seora julkaisi tarinat vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran

Toimituksia -sarjassa.

“ Seisotti ja odotetti Sofranffi hoppimorssiuspari. Koko suur kartan ol väkki piukas. Kaik lyhdy kartnolp paloivak. Paradtrapun pariove lesiväs seljälles ja siät sisätl tul ens kaks herra viishaarasek kanlelaabrik kummallakkin kädes ja he asutusiva ala trapul ove molmmin puali.

Sit tul hoppimorrssiuspari. Morssi ol vaalevaharmas paksus atlassilklänningis, pitk slääp kiärs peräs, hoppianembuket hiuksis. Sulhane ol frakis, hoppiainem buket knapiläves rinnas ja molema valkosis hanskasis. Ja heijäm peräsäs tu viäl kaks herra samlais viisharasek kandelaabrik käsed.

Yks suhays vaa kävei kattojitte joukos ja sit ruvetti hurrama, oikke sydäme pohjast hurratti. ”