1 minute read

Tutkimus

Vaasan yliopiston tutkimuksen tuloksellisuutta vuonna 2021 tarkastellaan julkaisumäärien kehityksen, julkaisujen laadun ja ulkoisen kilpaillun tutkimusrahoituksen kehityksen perusteella. Taulukossa 2 on esitetty julkaisuihin liittyvät keskeiset tulokset.

Tutkimustoiminnan kasvu jatkui sekä volyymin että laadun osalta. Tieteellinen julkaisutoiminta on kehittynyt strategiassa määriteltyyn suuntaan eli laadukkaiden, Julkaisufoorumiluokituksen (JUFO) saaneiden julkaisujen painoarvo korostuu ja suunta julkaista JUFO 2 ja 3 -luokassa jatkuu edelleen. Julkaisujen kokonaismäärä on edelleen kasvussa.

Avoimen tieteen ja tutkimuksen käytänteitä edistettiin edelleen: Yliopiston Avoimen tieteen politiikka ja periaatteet päivitettiin vuonna 2021. Strategian mukaisesti ”noudatamme aina avoimen tieteen periaatteita”, tukitoimien kehittämisellä ja avoimeen julkaisemiseen kannustamisella edistetään tieteellisen tutkimustiedon leviämistä tiedeyhteisössä ja koko yhteiskunnassa.

Julkaisufoorumiluokitus (JUFO) Julkaisut (kpl) 2019 2020 2021

0 1 2 103 101 127 22 20 17 200 272 258 79 122 156

3 Yhteensä

40 52 61 444 567 619

Taulukko 2. Julkaisufoorumiluokittelun (JUFO) julkaisut

Tohtorin tutkintoja suoritettiin 22 kappaletta. Tohtoriopintoihin hyväksyttiin 57 opiskelijaa. Vuonna 2021 myönnettiin myös ensimmäiset ei-eu/eta-maista saapuville uusille jatko-opiskelijoille Finland Fellowship-työsuhteet kahdeksi vuodeksi. Tutkijakoulutuksen ja jatko-opiskelijoiden rahoitusmallin uudistaminen aloitettiin. Tavoitteena on muodostaa yksi, kaikki tieteenalat kokoava Vaasan yliopiston tohtoriohjelma, jolla olisi edelleen vahva tieteenaloihin perustuva opetus ja ohjaus tutkijakoulutuksessa. Rahoitusmallin uudistamisella pyritään tarjoamaan entistä useammalle jatko-opiskelijalle opintojen ajaksi työsuhde.

Vuonna 2021 kilpailtua hankerahoitusta haettiin 24 miljoonalla eurolla. Yhteensä yliopistolta lähti 62 hankehakemusta. Tästä kokonaisuudesta kansainvälistä rahoitusta haettiin 29 hankkeelle. Hakuvolyymi on tilastojen valossa laskenut verrattuna vuoteen 2020.

Käynnistimme 103 (2020: 87) uutta hanketta, joista noin 10 on kansainvälistä rahoitusta saaneita tutkimushankkeita. Kokonaisuudessaan vuonna 2021 kilpailtua tutkimusrahoitusta käytettiin 4 053 400 euroa. Kasvua vuodesta 2020 on 43%. Kolmen vuoden keskiarvo on 3 030 101 euroa. Kilpaillun kotimaisen tutkimusrahoituksen määrä kasvoi 39 % ja kilpaillun ulkomaisen rahoituksen määrä kasvoi 62% verrattuna vuoteen 2020. Vuoden 2020 tapaan Tekniikan ja innovaatiojohtamisen akateemisen yksikön ulkopuolisen rahoituksen käyttö oli myös vuonna 2021 erityisen hyvällä tasolla. Akateemisten yksiköiden ja tutkimusalustojen yhteistyön merkitys hankkeiden toteutuksessa oli keskeisessä roolissa. Tutkimusalustojen hakemista hankkeista pääosa toteutettiin läpileikkaavasti eri akateemisissa yksiköissä.

Kilpaillun ulkopuolisen hankerahoituksen käyttö

Akateemiset yksiköt

Tutkimusalustat

2020 2021

Muu kilpailtu Ulkomainen kilpailtu Yhteensä Muu kilpailtu Ulkomainen kilpailtu Yhteensä

1 733 278 449 687 2 182 965 2 184 441 619 609 2 804 050

539 339 0 539 339 1 029 209 115 901 1 145 110

Yhteensä 2 272 617 449 687 2 722 304 3 213 650 735 510 3 949 160

Taulukko 3. Kilpaillun ulkopuolisen hankerahoituksen käyttö