Tietotekniikka - Uuden opiskelijan opas

Page 1

uuden opiskelijan opas

Jyv채skyl채n yliopisto Informaatioteknologian tiedekunta

1


elämäsi parhaat vuodet odottavat Onneksi olkoon! Sinut on valittu opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon informaatioteknologian tiedekuntaan. Elämäsi parhaat vuodet odottavat. Opiskelijan elämä on paljon muutakin kuin lukemista ja luennolla istumista. Opiskeluaikana saat sekä uusia kavereita loppuelämäksi että ainutlaatuisia elämyksiä, jotka muistat pitkään. Opiskeluaikana olet vapaa toteuttamaan itseäsi, hankkimaan uusia kokemuksia ja tutkimaan maailmaa. Vastaava mahdollisuus ei ehkä toistu elämässäsi pitkään aikaan. Yliopistossa voit keskittyä omiin mielenkiinnon kohteisiisi ja rakentaa omanlaisen tutkintosi. Monitieteisessä Jyväskylän yliopistossa voit valita tutkintoosi sivuaineita seitsemästä tiedekunnasta. Voit valita esimerkiksi markkinointia, johtamista, kansantaloustiedettä, viestintää, biologiaa, psykologiaa, kieliä, taidehistoriaa, fysiikkaa tai jotain muuta yli 120 oppiaineen valikoimasta. Informaatioteknologiaa on kaikkialla. Meiltä valmistuneet työskentelevät useilla eri aloilla monenlaisissa tehtävissä. Opiskelemalla IT-alaa koko maailma on avoinna! Jyväskylä on todellinen opiskelijan kaupunki. Vilkas opiskelijaelämä näkyy niin katukuvassa kuin opiskelijatapahtumien määrässäkin. Opiskelun arkea voit piristää vaikka

lautailemalla Laajavuoren rinteillä tai lenkkeilemällä Jyväsjärven Rantaraitilla. Jyväskylän kesä, Jyrock, Yläkaupungin yö ja monet muut kulttuuritapahtumat tuovat kaupunkiin eloa vuoden ympäri. Liikkuminen on vaivatonta tiiviin yliopiston kampusalueen ja kaupungin ydinkeskustan välillä, koska välimatkat ovat lyhyet. Tässä oppaassa on ohjeita vastavalitulle opiskelijalle. Oppaassa kerrotaan, kuinka opiskelupaikka otetaan vastaan, miten yliopistoon ilmoittaudutaan, mistä saat asunnon ja kuinka voit hakea opintotukea, käyttäjätunnuksen ja opiskelijakortin. Lisäksi oppaassa avataan yliopisto-opiskelun saloja ja pääset myös kurkistamaan opiskelijaelämään. Älä huoli, vaikka et ehkä omaksu kaikkea uutta ja outoa kerralla. Kanssasi opinnot aloittaa suuri joukko muita fukseja eli ensimmäisen vuoden opiskelijoita, jotka ovat samassa tilanteessa. Et ole siis yksin. Opintojen alussa saat paljon ohjausta ja tukea sekä tutustut uusiin kavereihisi. Tästä se alkaa! Tervetuloa!


sisällys tervetuloa opiskelemaan IT-tiedekuntaan....................................4 varmista paikkasi: ilmoittaudu yliopistoon!........................6 Tue JYYn kehitysyhteistyötä tai tilaa Jylkkäri kotiin!.........................................8 Mikä ylioppilaskunnan jäsenmaksu?.........................8 Yhden korkeakoulupaikan säännös............................ 9 Opiskeluajan rajaus...................................................... 9

hanki asunto....................................... 10 Kortepohjan ylioppilaskylä....................................... 10 KOAS – Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö........11 Asunnot vapailla markkinoilla.................................. 12 Tilapäismajoitus..........................................................13 Muuttoilmoitus...........................................................13

hae opintotukea.................................. 14 Muu toimeentulo........................................................15

tilaa opiskelijakortti........................... 16 nouda käyttäjätunnus......................... 18 näin opintosi alkavat........................... 20 Ensimmäisen viikon ohjelmaa..................................20 Tutorit ovat sinua vastassa!...................................... 21 ITKY100 Yliopisto-opiskelu ja opintojen suunnittelu: Yliopistoon, laitokseen ja opintoihin perehtyminen............................... 23 Tästä se alkaa! Esittäydy jo kesän aikana.................................... 25 Askarruttaako jokin opintojen aloittamisessa?...... 28

minne olen menossa?........................... 30 Jyväskylän yliopisto . ................................................ 30 Informaatioteknologian tiedekunta..........................31 Agora ja yliopiston kampukset................................. 32 Jyväskylä......................................................................33

opiskelu yliopistossa............................ 34 Opiskelutavat.............................................................. 35 Opintojen ohjaus ja tuki............................................ 36 Student Life................................................................ 36 Korppi ja kursseille ilmoittautuminen......................37 Opiskelu- ja läsnäolotodistus.....................................37 Jyväskylän yliopiston kirjasto...................................37 Opiskelijapalvelut-yksikkö........................................ 38 Kieli- ja viestintäopinnot ja Jyväskylän yliopiston kielikeskus.................. 39 Vaihto ja kansainvälistyminen.................................. 39 Esteettömyys..............................................................40 Opintojen jälkeen: työllistyminen ja alumnitoiminta................................................ 41

opiskelijaelämää................................. 42 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta..................... 42 Jyväskylän yliopiston osakunnat............................. 43 Vopas........................................................................... 43 Harrastusmahdollisuudet..........................................44 Esimerkkejä ylioppilaiden harrastustoiminnasta...44 Liikunta piristää......................................................... 45 Opiskelijatapahtumat................................................46 Opiskelija-alennukset ja -edut.................................. 47 Linkki ry......................................................................48 Ynnä ry........................................................................50 Ruokailu......................................................................50 Terveyspalvelut ja YTHS............................................. 51

mistä lisätietoja?................................ 52 Keneen otan yhteyttä?............................................... 52 Kysyttävää opiskelijaelämästä? Opiskelijalähettiläät auttavat!............................ 53 Tärkeitä verkko-osoitteita......................................... 54

kampuskartta..................................... 55

3


tervetuloa opiskelem Onnittelut valintasi johdosta! Pohdin itse aikoinani Helsingistä ja Jyväskylästä tarjottujen opiskelupaikkojen väliltä. Saarijärveltä kotoisin olevana Jyväskylä tuntui lopulta läheisemmältä. Valintaani en ole katunut koskaan. Nautin opiskelusta Jyväskylässä ja sain jatkaa täällä myös urheiluharrastuksiani. Pyörällä pääsi kätevästi joka paikkaan ja yliopistolla laitoksen opettajat ja opiskelijakaverit tulivat pian tutuiksi. Yliopiston ja kaupungin tarjoama ympäristö oli maalaispojalle oikein sopiva.

Jyväskylän yliopisto kuuluu tutkitusti maamme kolmen parhaan yliopiston joukkoon. Jyväskylässä on lisäksi maamme kolmanneksi suurin IT-alan koulutuskeskittymä. Meillä IT-tiedekunnassa opiskelu on joustavaa ja yksilölliset painotukset huomioidaan. IT-ala on kaikkein nopeimmin kehittyvä teollisuuden ala ja mahdollisuudet ovat erinomaiset. Jyväskylässä on yli 150 ICT-alan yritystä, ja koko yhteisössä, yritysten työntekijät ja opiskelijat mukaan lukien, on 8 000 jäsentä. IT-tiedekunnalla on yhteistyökumppaneina Nokian, Microsoftin, Googlen ja Intelin kaltaisia maailman merkittävimpiä ICT-alan toimijoita. IT-tiedekunnassa sinulle tarjoutuu mahdollisuus toteuttaa omia ideoitasi ja oppia uutta. Voit tehdä osan opinnoistasi myös ulkomailla tai yrityksissä. Työtilanne IT-alan yliopistotutkinnon suorittaneilla on sataprosenttisesti hyvä. Useat opiskelijat saavat töitä jo 2–3 opiskeluvuoden jälkeen. Pekka Neittaanmäki professori, informaatioteknologian tiedekunnan dekaani

4


maan IT-tiedekuntaan Arvoisa uusi tietotekniikan opiskelija, Onnittelut hienosta valinnasta! Tietotekniikan opiskelu Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa on sellainen. Olet aloittamassa matkan tietoyhteiskunnan ihmettelijästä sen tekijäksi ja uuden teknologian asiantuntijaksi. Hienoa! Tulevilla tiedoillasi ja taidoillasi on käyttöä ja kysyntää omien systeemien virittelystä aina kansainvälisten yritysten vaativiin teknologiakehitystehtäviin. Tietotekniikka tunkee kotiin ja kouluihin, työhön ja vapaa-aikaan, päiväkotiin ja palvelutaloon, taskuun ja sydämeen, rinkkaan ja risuvoimalaan – ja kaikkialle muualle. Sinulla riittää taatusti reviiriä, jossa myllätä tietotekniikkataitojesi kanssa maailman mobilisoituessa. Tietotekniikan laitos on Jyväskylän yliopiston innovatiivisin laitos: muutamme ideoita paremmaksi opetukseksi, kansainväliseksi tutkimukseksi ja yritysyhteistyöksi, erityisesti yhteisiksi kehittämishankkeiksi. Saimme Jyväskylän yliopistossa kolme eri innovaatiopalkintoa 2010. Olemme myös ylivoimaisesti eniten yritysyhteistyötä tekevä laitos Jyväskylän yliopistossa. Meillä on toimivat suhteet kaikkiin keskisuomalaisiin, valtakunnallisiin ja globaaleihin alamme yrityksiin. Yritysjohtajat ja huippuasiantuntijat vierailevat Agorassa säännöllisesti tai ovat omia kasvattejamme, joita myös alumneiksi kutsutaan. Tuohon joukkoon on sinullakin tähtäin.

Tietotekniikan opiskelu on vaativaa. Se vaatii työtä ja keskittymistä. Opintoihin kuuluu paljon käytännön tietotekniikkataitojen harjoittelua, joka ei onnistu pelkkiä kirjoja lukemalla. Pitää toki niitä kirjojakin lukea, tai ainakin paksuhkoja luentomonisteita. Olemme, taas kerran, lukuvuoden 2010–2011 aikana toteuttaneet perinpohjaisen ydinainesanalyysin ja tarkentaneet niitä tietotekniikan sisältöjä, joita sinun on syytä osata. Ne muodostavat pääaineopintojesi ytimen opintosuunnitelmissa. Olemme myös täsmentäneet ja monipuolistaneet opintojesi profiloitumista eri suuntautumisvaihtoehtoihin ja niitä tarkentaviin teemoihin. Nyt on mistä valita! Tervetuloa tietotekniikan opiskelijaksi! Tommi Kärkkäinen professori, tietotekniikan laitoksen opintoasioista vastaava varajohtaja

5


varmista paikkasi: ilm 1. Ota opiskelupaikka vastaan 2.8. klo 16.15 mennessä

2. Ilmoittaudu Jyväskylän yliopistoon joko läsnä olevaksi tai poissa olevaksi

Ota opiskelupaikka vastaan joko osoitteessa www.yliopistohaku.fi tai palauttamalla violetti opiskelupaikan vastaanottamislomake.

Ilmoittaudu täyttämällä ja palauttamalla vihreä ilmoittautumislomake.

Jos et ota opiskelupaikkaasi vastaan, menetät opiskelupaikkasi ja voit saada uuden paikan vain hakemalla sitä uudestaan normaalissa opiskelijavalinnassa. Ota opiskelupaikka vastaan, vaikka et esimerkiksi armeijan vuoksi aloittaisikaan opiskelua vielä ensi syksynä. Muistathan yhden korkeakoulupaikan säännöksen! Katso lisätietoja seuraavalta aukeamalta.

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä tiedekunnan palvelukeskukseen puh. (014) 260 2207.

6

Ilmoittaudu läsnä olevaksi, jos aloitat opiske­ lusi syksyllä 2011. Vain läsnä oleva opiskelija voi osallistua opetukseen, suorittaa tenttejä ja valmistua. Läsnä olevat opiskelijat saavat myös opiskelijaedut. Ilmoittaudu poissa olevaksi, jos aloitat opiskelusi myöhemmin kuin syksyllä 2011. Poissa olevalla opiskelijalla ei ole oikeutta suorittaa opintoja, mutta hän on kuitenkin yliopistossa kirjoilla. Poissa oleva opiskelija ei saa opiskelijaetuja. Voit myös ilmoittautua läsnä olevaksi vain syyslukukaudeksi ja poissa olevaksi kevätlukukaudeksi tai päinvastoin, jos esimerkiksi armeijasi alkaa tai päättyy vuodenvaihteessa. Jos poissaolon syy on asevelvollisuuden suorittaminen tai äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa, liitä ilmoittautumislomakkeen mukaan todistus poissaolon syystä. Tällöin poissaoloa ei lasketa tutkinnon suorittamisaikaan. Voit ilmoittautua poissa olevaksi myös muista kuin edellä mainituista syistä. Katso lisätietoja seuraavalta aukeamalta kohdasta ”Opiskeluajan rajaus”. Ilmoittautuminen tehdään jatkossakin joka lukuvuosi.


moittaudu yliopistoon! 3. Maksa ylioppilaskunnan jäsenmaksu, jos ilmoittaudut läsnä olevaksi

4. Lähetä asiakirjat meille

Maksa ylioppilaskunnan jäsenmaksu 2011 seuraavin tiedoin:

Palauta seuraavat asiakirjat meille:

IBAN: BIC/SWIFT: Viitenumero: Summa:

FI30 1581 3000 0339 35 NDEAFIHH 07922 92,30 €

Jokaisen läsnä olevan opiskelijan on maksettava ylioppilaskunnan jäsenmaksu. Jäsenmaksua ei tarvitse maksaa niiltä lukukausilta, joina olet ilmoittautunut poissa olevaksi. Jos ilmoittaudut läsnä olevaksi vain syyslukukaudeksi, maksa vain syyslukukauden maksu 45,50 euroa. Vastaavasti kevätlukukauden maksu on 46,80 euroa. Ota kopio maksukuitistasi tiedekunnalle lähetettäväksi. Verkkopankista tulostettu kopio riittää. Säilytä myös itselläsi yksi kopio: se toimii opiskelijatodistuksena yliopiston kampuksilla, kunnes saat opiskelijakorttisi.

1. Opiskelupaikan vastaanottolomake (jos et ottanut paikkaa vastaan verkossa, ks. kohta 1) 2. Ilmoittautumislomake (ks. kohta 2) 3. Kopio maksukuitistasi, jos ilmoittauduit läsnä olevaksi (ks. kohta 3)

Lähetä edellä mainitut asiakirjat meille samassa kirjekuoressa 2.8.2011 klo 16.15 mennessä osoitteeseen: Informaatioteknologian tiedekunta PL 35 (Agora) 40014 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Voit liittää kuoreen itsellesi osoitetun, riittävin postimerkein varustetun postikortin, jos haluat paluupostissa varmistuksen, että lähetyksesi on saapunut perille. Voit myös tuoda asiakirjat meille tiedekunnan palvelukeskukseen henkilökohtaisesti. Osoitteemme on Mattilanniemi 2. Palvelukeskus sijaitsee Agoran 4. kerroksessa C-siivessä.

7


Tue JYYn kehitysyhteistyötä tai tilaa Jylkkäri kotiin! • Jylkkäri: 9 €/vuosi (ilmoita tietosi osoit­ teessa jyy.fi/tilaus) • Kesäleiripäivän ruo­ kailut kahdelle lapselle Intiassa: 2,60 € • Vapaaehtoistoiminnan koulutuspaketit viidelle nuorelle Intiassa: 7,80 €

Voit maksaa JYYn jäsenmaksun yhteydessä myös vapaaehtoisia maksuja: voit tilata Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkärin suoraan kotiin kannettuna tai tukea JYYn kehitysyhteistyöhanketta Intiassa. Lisää haluamasi summat ylioppilaskuntamaksuun. JYYn ja intialaisen Bal Rashmi Societyn yhteisen kehitys­ yhteistyöprojektin tavoite on voimaannuttaa kyläyhteisöjä Intian Rajasthanissa erilaisten aktiviteettien keinoin. Lisätietoja kehitysyhteistyöhankkeista on osoitteessa: www.jyy.fi/kylayhteisot.

Mikä ylioppilaskunnan jäsenmaksu?

Lisätietoa JYYn jäsenmaksusta: www.jyy.fi/jasenmaksu

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYYn) jäseniä ovat kaikki Jyväskylän yliopistossa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat. Yliopistolain mukaan ylioppilaskunnalla on oikeus periä jäseniltään jäsenmaksu. Jokaisen läsnä olevan opiskelijan on siis maksettava ylioppilaskunnan jäsenmaksu. Jäsenmaksu sisältää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n terveydenhoitomaksun, joka on koko lukuvuodelta 42 euroa. Ylioppilaskunnan jäsenyydestä on opiskelijalle paljon etua. Katso JYYn tarjoamat edut ja palvelut luvusta Opiskelijaelämää. Jäsenyyden todistaa opiskelijakortin voimassa oleva jäsentarra. Uudet opiskelijat saavat tarran uuteen korttiinsa automaattisesti. Seuraavina lukuvuosina tarrat ovat noudettavissa JYYn keskustoimistolta Ilokivestä ja yliopiston opiskelijapalveluista. Jos opiskelet kahdessa yliopistossa ja olet maksanut jäsenmaksun samana lukukautena useampaan ylioppilaskuntaan, voit hakea takaisin YTHS:n osuuden siitä ylioppilaskunnasta, johon olet maksanut jäsenmaksun viimeisenä.

8


Yhden korkeakoulupaikan säännös Voit ottaa vastaan vain yhden koulutuspaikan syyslukukautena 2011 alkavaan, valtakunnallisessa yhteishaussa mukana olevaan koulutukseen yliopistoissa, korkeakouluissa tai ammattikorkeakouluissa. Vastaanotettuasi opiskelupaikan et voi vastaanottaa toista, valtakunnallisessa yhteishaussa mukana olevaa, korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa koulutuksesta, joka alkaa syksyllä 2011. Kun otat paikan vastaan Jyväskylän yliopistosta, säilytät sivuaineen opinto-oikeuden muihin Jyväskylän yliopiston oppiaineisiin, joihin sinut on hyväksytty opiskelemaan valtakunnallisessa yhteishaussa keväällä 2011 (pois lukien kasvatustieteiden tiedekunta).

Opiskeluajan rajaus Korkeakoulututkinnon suoritusaika on rajattu. Kandidaatin ja maisterin tutkintoja (300 opintopistettä) suorittavan yhteenlaskettu tavoiteaika on viisi lukuvuotta. Pelkkää maisterin tutkintoa (120 opintopistettä) suorittavien tavoiteaika on kaksi lukuvuotta. Opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinnot kaksi vuotta tavoiteaikaa pitemmässä ajassa. Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa poissaoloa, joka johtuu vapaaehtoisen asepalveluksen tai asevelvollisuuden suorittamisesta tai äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämisestä. Opintojen enimmäisaikaan ei lasketa myöskään muuta enintään neljän lukukauden poissaoloa, jonka ajaksi opiskelija on ilmoittautunut poissa olevaksi. Yliopisto myöntää opiskelijalle, joka ei ole suorittanut tutkintoa säädetyssä ajassa, lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen. Lisäaikaa myönnetään, kun opiskelija esittää tavoitteellisen ja toteuttamiskelpoisen suunnitelman opintojen loppuun saattamisesta. Muutoin opiskelija menettää opiskeluoikeutensa. Jos opiskeluoikeuden menettänyt opiskelija haluaa myöhemmin jatkaa opintojaan, hänen on haettava yliopistolta oikeutta päästä uudelleen opiskelijaksi.

9


hanki asunto Asunnon hakeminen kannattaa aloittaa heti, koska syksyisin asunnoista on eniten kysyntää. Jyväskylässä opiskelija-asuntoja tarjoavat Kortepohjan ylioppilaskylä ja KOAS.

Kortepohjan ylioppilaskylä

• Hae asuntoa netissä osoitteessa www.kortepohja.fi • Muista lähettää asukas­ toimistoon kopio hyväksymiskirjeestä. • Tutustu ylioppilas­ kylään ja asuntoihin tarkemmin osoitteessa www.kortepohja.fi • Asunnon saamisesta tiedotetaan kirjeellä ja sähköpostitse (jos osoite on mainittu hakemuk­ sessa) mahdollisimman pian hakemuksen käsittelyn jälkeen. • Hakemus on voimassa 3 kuukautta. Muista uusia hakemuksesi tarvittaessa!

10

Kortepohjan ylioppilaskylä on yhtenäinen alue, jolla sijaitsee yhteensä 15 taloa. Ylioppilaskylä sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Seminaarinmäen kampukselta. Keskustaan on matkaa saman verran. Polkupyörällä, kävellen tai bussilla matka yliopistolle sujuu nopeasti ja edullisesti. Uusille opiskelijoille tarjotaan asuntoja 1.9. alkaen. Yksin muuttavalle soluasunto on hyvä vaihtoehto, ja pääsääntöisesti uusille opiskelijoille tarjotaankin soluasuntoja. Myöhemmin voit hakea asunnon vaihtoa yksiöön. Perheellisille tarjotaan yksiöitä ja perheasuntoja. Soluasuntojen kuukausivuokra on noin 218–354 €, yksiöiden 213–443 € ja perheasuntojen 365–877 €. Vuokraan sisältyvät vesi ja sähkö sekä tietoliikenneverkon, sisäisen puhelinverkon ja kaapelitelevision käyttö. Kortepohjan ylioppilaskylän omistaa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY, jonka jäseniä ovat kaikki yliopiston opiskelijat. Näin jokainen opiskelija on Kortepohjan ylioppilaskylän ”osaomistaja”. Ylioppilaskylässä opiskelijoilla on mahdollisuus vaikuttaa suoraan asumiseen liittyviin asioihin.


Uusilta opiskelijoilta tarvitaan asuntohakemuksen liitteeksi kopio hyväksymiskirjeestä Jyväskylän yliopistoon. Muistathan lähettää kopion hyväksymiskirjeestä osoitteeseen JYY Asukaspalvelut, Vehkakuja 2 B, 40700 Jyväskylä tai skannattuna sähköpostin liitteenä osoitteeseen asunnot@jyy.fi (liitetiedoston maksimikoko 5 MB).

KOAS – Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö

Kuva: Honza Soukup @ Flic kr

KOASilla on 76 kerrostaloa eri puolilla Jyväskylää. Valtaosa asunnoista on pienasuntoja, yksiöitä ja 2 h+k perhe- ja soluasuntoja. Asuntokohteissa on saunat, pesulat ja yhteisiä kerhotiloja. Vuokra vaihtelee kohteittain. Keskivuokra on 11 €/m2/kk. Sähkö, vesi, nettiyhteys, yleiset saunavuorot ja pesula sisältyvät vuokraan. Yksin muuttavalle soluasunto on oiva vaihtoehto. Soluissa asuu 2–4 opiskelijaa. Jokaisella on oma lukittava huoneensa; keittiö ja kylpyhuone ovat yhteisiä. Useissa asunnoissa on parveke tai yhteinen oleskelutila. Osassa kohteista on tarjolla myös kalustettuja soluasuntoja. Voit myös vuokrata solukimppakämpän 1–3 kaverin kanssa. Tällöin jokainen tekee oman hakemuksensa ja hakemukseen kirjoitetaan toivekämppiksien nimet. KOASilla on reilu 500 yksiötä. Niihin valitaan ensisijaisesti KOASilla jo asuvia. Kun olet asukkaana, voit laittaa vaihtohakemuksen yksiöön. Jonotusaika vaihtelee 3 kk–24 kk riippuen kohteesta.

• Hae asuntoa neti ssä osoitteessa www.koa s.fi • Tutustu KOASiin ja asuntoihin tarkemm in osoitteessa www.koa s.fi • Facebookissa on kuvia asunnoista osoittee ssa facebook.com/koas. fb • Hakemukseen ei tarvitse liitteitä. • Hakemuksesi on voimassa 3 kk.

11


Perheasunnoissa on 2–4 huonetta, keittiö tai keittokomero ja olohuone. Perheasunnot on tarkoitettu avo- ja aviopareille sekä lapsiperheille. Vain toisen hakijoista tulee olla opiskelija. Syksyllä, kun asunnoista on pulaa, kaikki eivät pääse suosituimpiin kohteisiin. Hakemuksiin toivekohteita kannattaa valita runsaasti – ”kaikki käy” on hyvä vaihtoehto. Asuessasi KOASilla voit hakea vaihtoa toivomiisi kohteisiin. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (KOAS) rakennuttaa, vuokraa ja ylläpitää asuntoja opiskelijoille Jyväskylässä. Säätiön taustalla ovat Jyväskylän kaupunki, yliopiston ylioppilaskunta – JYY, ammattikorkeakoulun opiskelijat – JAMKO, sekä eräitä pienempiä oppilaskuntia.

Asunnot vapailla markkinoilla Jyväskylästä löytyy myös lukuisia asuntoja vapailta markkinoilta. Lisätietoja saat alla olevista osoitteista. • Ylioppilaskunnan asuntopalsta: www.jyy.fi/asunnot • Yliopiston tori: www.jyu.fi/tori • Jyväskylän kaupungin Asuminen-sivut: www.jyvaskyla.fi/ asuminen/asunnot

12


Tilapäismajoitus Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta järjestää syksyisin tilapäismajoitusta. Tilapäismajoitus on tarkoitettu opiskelemaan tuleville, joilla ei vielä opintojen alkaessa ole paikkakunnalta asuntoa. Tilapäismajoitus on nimensä mukaisesti tarkoitettu tilapäiseksi ja lyhytaikaiseksi majoitukseksi. Lisätietoja tilapäismajoituksesta on osoitteessa www.jyy.fi/ tilapaismajoitus.

Muuttoilmoitus Muista tehdä muuttoilmoitus hyvissä ajoin! Uudet osoitetietosi päivittyvät samalla ilmoituksella sekä Postiin että valtakunnalliseen väestötietojärjestelmään. Väestötietojärjestelmästä ne välitetään automaattisesti viranomaisille ja useille muille tahoille. Posti ilmoittaa uudet osoitetietosi myös useiden yritysten asiakasrekistereihin, jos olet näiden yritysten asiakas.

Muista tehdä muutto­ ilmoitus osoitteessa www.muuttoilmoitus.fi

Voit tehdä muuttoilmoituksen Internetissä, puhelimitse tai lomakkeella, jonka saat Posteista tai maistraateista. Lisätietoja on osoitteessa www.muuttoilmoitus.fi. Osoitteenmuutos yliopistolle tehdään opintotietojärjestelmä Korpissa. Ilmoituksen voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen opiskelijapalvelut@jyu.fi. Ilmoita viestissäsi uuden osoitteen lisäksi syntymäaikasi ja koko nimesi. Ilmoita uudet osoitetietosi myös yliopiston kirjastolle ja opintotukiyksikköön.

13


hae opintotukea Opintotuen tarkoitus on turvata toimeentulosi opiskelun aikana. Opintotukeen kuuluvat opintoraha, asumislisä ja opintolainan valtiontakaus.

• www.kela.fi > Opiskelijalle • www.jyu.fi/opintotuki • Opintotuen palvelupiste sijaitsee T-rakennuksen 2. kerroksessa ja on avoinna klo 9–12. • Kesäisin opintotuki­ asioissa saat neuvontaa parhaiten sähkö­ postitse osoitteesta opintotuki@jyu.fi. • Soittaa voit arkisin klo 13.00–16.15 numeroihin (014) 260 1063, 260 1065, 260 1066 ja 260 1068. Loppukesästä alkaen palvelemme yhdessä numerossa (014) 260 1065. • Palvelupiste ja puhelinneuvonta ovat suljettuina 4.–17.7.2011.

Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden opintotukiasioita hoidetaan Jyväskylän yliopiston omassa opintotukiyksikössä. Yliopistossa käsitellään kaikki yliopisto-opiskelijoiden opintotukeen liittyvät asiat. Opintotukea haetaan opintotukihakemuslomakkeella OT2, jonka voi täyttää Kelan verkkosivuilla osoitteessa www.kela.fi verkkopankkitunnusten avulla. Lomakkeen voi myös tulostaa Kelan verkkosivuilta. Jos täytät paperilomakkeen, muistathan allekirjoittaa sen. Opintotukihakemus kannattaa jättää heti, kun olet saanut tiedon asunnosta. Jos et aio hakea asumislisää, voit jättää opintotukihakemuksen heti, kun olet vastaanottanut opiskelupaikan ja ilmoittautunut läsnä olevaksi. Opintotukihakemuksen liitteet voit toimittaa myöhemmin. Jos asut Kortepohjan ylioppilaskylässä tai KOASilta vuokratussa asunnossa, liitteeksi riittää kopio vuokrasopimuksesta. Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan sen kuukauden alusta, jolloin hakemus on jätetty. Ratkaisevaa on hakemuksen saapumispäivä. Jos haluat saada opintotukea esimerkiksi syyskuusta lähtien, sinun tulee jättää hakemus syyskuun loppuun mennessä. Tällöin syyskuun opintotuki maksetaan takautuvasti. Opintotuki myönnetään uusille opiskelijoille ensin alemman korkeakoulututkinnon suorittamiseen, vaikka opiskelija on valittu suorittamaan sekä alempi että ylempi korkeakoulututkinto. Alemman korkeakoulututkinnon suorittamista varten

14


myönnettävä tukiaika on enintään 37 tukikuukautta. Kun opiskelija on suorittanut alemman korkeakoulututkinnon, hänelle myönnetään ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista varten enintään 28 tukikuukautta. Yhteenlaskettu tukiaika on kuitenkin enintään 55 tukikuukautta, kun tutkinnon yhteenlaskettu laajuus on 300 op.

Hae opinto­ tukea verkossa: www.kela.fi

Opintotuen maksaminen edellyttää päätoimista opiskelua. Opiskelijan tulee suorittaa keskimäärin vähintään 5,0 opintopistettä jokaista nostamaansa opintotukikuukautta kohden. Opintojen edistymistä seurataan jälkikäteen lukuvuosittain eli jaksolta 1.8.–31.7. Opiskelijan tulot vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta tukea voi nostaa. Tulovalvonta tehdään kalenterivuosittain jälkikäteen. Jos teet töitä opiskelun ohella tai sinulla on pääomatuloja, ota selvää tulorajoista!

Muu toimeentulo Yleinen asumistuki

Toimeentulotuki

Aikuiskoulutusrahasto

Opiskelijan ensisijainen tuki on opintotuki. Jos sinulla ei ole oikeutta opintotukeen tai sinulle ei ole myönnetty opintotuen asumislisää, voit hakea Kelan yleistä asumistukea. Asumistukea haetaan asunnon sijaintipaikkakunnan Kelan toimistosta.

Joskus opiskelijakin voi joutua tilanteeseen, jolloin tarvitaan muuta toimeentuloa. Toimeentulotuki on tarkoitettu niille, jotka eivät voi opiskella, eivät saa työtä tai joilla ei ole elättäjää. Lisätietoa saat kotipaikkakuntasi ja Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluista.

Koulutusrahaston aikuiskoulutustuella tuetaan työssä olevien palkansaajien ja yrittäjien omaehtoista ammatillista koulutusta. Katso lisätietoja aikuiskoulutustuesta ja saamisedellytykset osoitteesta www.koulutusrahasto.fi

15


tilaa opiskelijakortti Yksi merkittävimmistä ylioppilaskunnan tarjoamista eduista on opiskelijakortti ja sillä saatavat palvelut ja opiskelijaedut. JYYn jäsenkortti on Lyyra-opiskelijakortti. Lyyra-opiskelijakortilla saat alennuksen aterian hinnasta opiskelijaravintoloissa, edulliset juna- ja bussimatkat sekä paljon muita etuja ja alennuksia. Katso osoitteesta www.lyyra.fi, mitä opiskelijaetuja kortilla saa. Lisäksi kortilla asioit vaivattomasti Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä (YTHS). Lyyra-kortti on samalla myös Jyväskylän yliopiston kirjaston lainaajakortti. Lyyra-korttia ei voi toistaiseksi käyttää maksukorttina Jyväskylän yliopiston kampuksilla. Lyyra-opiskelijakortin yhteyteen voi tilata kansainvälisen ISICopiskelijakortin. Tällaisen Lyyra-ISIC-yhdistelmäkortin hinta on 36,60 €. Kortin toisella puolella on normaali Lyyra-opiskelijakortti ja toinen puoli toimii kansainvälisenä opiskelijakorttina. Lyyra-ISIC-kortti on todiste opiskelijastatuksestasi ympäri

16


maailman. Kortti on voimassa niin kauan kuin Lyyra-korttikin eli lukukausitarrojen mukaan. Näin saat ISIC-ominaisuuden korttiisi kertamaksulla sen sijaan, että maksaisit pelkästä ISICkortista vuosittain. Ensi syksynä opiskelijakortit ovat jaossa elokuun alusta lähtien. Lyyra lähettää opiskelijalle viestin sen jälkeen, kun kortti on valmistunut. Kortin voi hakea henkilökohtaisesti JYYn keskustoimistolta Ilokivestä. Jollet ole hakenut korttia aiemmin, saat korttisi 2.9. järjestömessujen yhteydessä. Lyyra-opiskelijakorttia odotellessa saat opiskelijahintaiset ateriat kampuksien opiskelijaravintoloissa näyttämällä kuitin maksetusta JYYn jäsenmaksusta. Voit myös noutaa opiskelijatodistuksen tiedekunnan palvelukeskuksesta, oman laitoksesi opintoasioita hoitavalta sihteeriltä tai yliopiston opiskelijapalveluista.

• Tilaa Lyyra-opis kelija­ kortti osoitteesta www.lyyra.fi, kun ol et maksanut ylioppila s­ kunnan jäsenmaksu n • Kortin tilaamisee n tarvitset digitaali­ sen valokuvan. • Kortin hinta on 14 ,60 €. • Lyyran käyttämin en on maksutonta eikä kä yt­ töön liity vuosi- tai mui­ ta vastaavia maksu ja. • Lyyra on myös m oni­ puolinen verkkopalv elu, josta näet esimerki ksi valtakunnalliset opiskelijaedut. • Katso lisätietoja osoit­ teesta www.lyyra.fi.

17


nouda käyttäjätunnus Tietotekniikka­palveluista enemmän osoitteessa www.jyu.fi/thk

Jyväskylän yliopiston Tietohallintokeskus tarjoaa opiskelijoille erilaisia tietotekniikkapalveluita, kuten sähköpostin, kotihakemistotilaa ja tietokoneluokat. Käyttääksesi tietotekniikkapalveluita sinun tulee ensin aktivoida käyttäjätunnuksesi. Voit aktivoida yliopiston käyttäjätunnuksen ja sähköpostiosoitteen Internetin kautta Nordean, OP-ryhmän tai Sammon verkkopankkitunnuksillasi. Palvelu on käytössä 14.8. alkaen, ja voit käyttää sitä sen jälkeen, kun ilmoittautumisesi yliopistoon on kunnossa. Jos sinulla on jo yliopiston käyttäjätunnukset, sinun ei tarvitse tehdä tätä aktivointia. Jos et voi tehdä tunnusten aktivointia netissä, saat tunnuksen ensimmäisen viikon aikana joko tutoriltasi tai Tietohallintokeskuksen palvelupisteestä. Lisätietoja osoitteesta www.jyu.fi/tupas-tunnistus. Pulmatilanteissa saat vastauksia Tietohallintokeskuksesta, puh. (014) 260 3600 tai sähköp. useradmin@jyu.fi.

18


Näin noudat yliopiston käyttäjä­ tunnuksen pankkitunnuksillasi 1. Siirry osoitteeseen salasana.jyu.fi/pankkitunnistus 2. Valitse oma pankkisi. 3. Kirjaudu verkkopankkiisi tavalliseen tapaan. 4. Myönnä verkkopankille lupa välittää nimesi ja henkilötunnuksesi Jyväskylän yliopistolle. Henkilötunnuksesi avulla yliopisto antaa sinulle luodun käyttäjätunnuksen. 5. Jyväskylän yliopisto pyytää käyttöehtojen hyväksymistä. Hyväksymällä ehdot saat käyttöoikeuden yliopiston järjestelmiin. Muista! Tietoturvasyistä sulje avoimet selainikkunat, kun olet ottanut tunnustiedot talteen! Säilytä käyttäjätunnusta ja salasanaa huolellisesti.

19


näin opintosi alkavat Ensimmäisen viikon ohjelmaa Opintosi alkavat nimenhuudolla 1.9. klo 10.15 salissa Agora Auditorio 2.

to 1.9.2011 10.15 Nimenhuuto Agora Auditorio 2:ssa, jakaantuminen tutor-ryhmiin, sämpylöitä! 12.15 Kursseille ilmoittautuminen ja yleistä infoa tietokoneluokissa. 14.15 Ruokailu 15.15 Laitoskierros 16.00 Ensimmäinen päivä päättyy. pe 2.9.2011 on myös ohjelmaa koko päivän, esimerkiksi opiskelijakorttien jako ja järjestömessut päärakennuksella. Iltapäivällä on luvassa myös ainejärjestön piknik, jossa pääset halutessasi tutustumaan muihin uusiin opiskelijoihin! 3.–4.9.2011 Jyväskylässä oleville on myös tarkoitus järjestää viikonloppuohjelmaa, joten jos et ole koti-kotiin menossa niin harkitse tätäkin! Seuraava viikko onkin sitten jo täysipainoista opiskelua, joten muut aikataulut kannattaa miettiä sen mukaan.

20


Tutorit ovat sinua vastassa! Uusille opiskelijoille järjestetään pienryhmäohjausta. Opiskelijat jaetaan jo nimenhuutotilaisuudessa ryhmiin, joiden vetäjinä toimivat pienryhmäohjaajat eli tutorit, jotka ovat aiemmin aloittaneita saman aineen opiskelijoita. Tutorohjauksen tarkoituksena on tutustuttaa uudet opiskelijat yliopistoon ja opiskeluympäristöön sekä erityisesti oman aineen opiskeluun ja opiskelijoihin. Alla esittäytyy osa tietotekniikan laitoksen tutoreista. Loppuihin tutoreihin tutustut nimenhuudossa!

Samppa H.

Samppa Hynninen samppa.hynninen@jyu.fi Snjoo @ IRCnet puh. 0400 417 117

Moro! Olen Samppa, 20-vuotias kolmannen vuoden tietotekniikan opiskelija. Alunperin olen kotoisin Porvoosta, mutta päädyin tänne Keski-Suomeen opiskelemaan heti lukion jälkeen, enkä ole valintaani katunut! Vapaa-ajallani harrastan vähän mitä milloinkin. Useimmiten minut löytää ehkä Linkin opiskelijatilasta, Kattilasta, Agoran toisesta kerroksesta ja Linkin toiminnasta muutenkin. Jos sinulla on jo nyt tai myöhemmin kysyttävää, niin mitä vain voi kysyä, ja voin myös vastata mitä vaan. Jossei livenä uskalla tulla nykimään hihasta, niin intternetin ihmemaailmassa helpoiten minut tavoittaa maililla samppa.hynninen@jyu.fi tai huutelemalla irkissä nikille Snjoo. Olen täällä kuitenkin teitä varten, jotta pääsette kiinni opiskelijaelämään. Mitä suurimmat tervetulotoivotukset siis Jyväskylän yliopistoon ja erityisesti tietotekniikan laitokselle, syksyllä nähdään!

21


Eetu R.

Eetu Rantakangas eetu.m.rantakangas@jyu.fi AirZero @ IRCnet puh. 040 827 9995

Olen Eetu ja opiskelen tietotekniikan aineenopettajaksi neljättä vuotta ja olen kotoisin Jyväskylästä. Harrastuksiini kuuluvat esimerkiksi opiskelijatapahtumat, piirtely ja kuntoilu. Jos opiskelu, opiskelun ulkopuolinen toiminta tai jokin muu mietityttää, niin lähetelkää sähköpostia osoitteeseen eetu.m.rantakangas@jyu.fi tai tulkaa höpisemään irkissä (#linkki.jkl @ IRCnet) nimimerkille AirZero. Jos taas livenä tahtoo minua tavata, niin Kattila (tietoteknikkojen opiskelijatila) on se paikka josta kannattaa ensimmäisenä etsiä. Tervetuloa opiskelemaan!

Kauri F. Hei! Olen 22-vuotias, keväällä 2011 Jyväskylässä opiskeluni aloittanut tietotekniikan opiskelija. Alunperin olen kotoisin Kuopiosta, josta muutin 2008 Joensuuhun matematiikkaa opiskelemaan. Siellä kiinnostuksen puute alaa kohtaan ajoi opiskelemaan vähän kaikkea muuta, kuten tietotekniikkaa, ja viimein viime syksynä hain tänne jatkuvan haun kautta. Vapaa-aikanani olen harrastanut kaikenlaista pianonsoitosta lautapelailuun, erityisesti olen kiinnostunut kaikesta kauhu- ja b-elokuviin liittyvästä. Minulta voi ja kannattaa kysellä mitä tahansa opiskelusta tai opiskelijaelämästä, jos jokin askarruttaa. Olen tavoitettavissa sähköpostitse osoitteesta kauri.falck@ gmail.com tai IRCnetistä, jossa oleskelen nimimerkillä Kowry.

22

Kauri Falck kauri.j.falck@jyu.fi Kowr y @ IRCnet puh. 050 517 4878


ITKY100 Yliopisto-opiskelu ja opintojen suunnittelu: Yliopistoon, laitokseen ja opintoihin perehtyminen Opintosi lähtevät käyntiin perehdyttävällä kurssilla ITKY100 Yliopisto-opiskelu ja opintojen suunnittelu. Kurssin aikana tutustut Jyväskylään, Jyväskylän yliopistoon, informaatioteknologian tiedekuntaan ja tietotekniikan laitokseen. Lisäksi saat tietoa akateemisesta maailmasta, opiskeluun liittyvistä käytänteistä ja taidoista, sekä tutustut erilaisiin tietojärjestelmiin ja oppimisympäristöihin. Tarkempi kuvaus kurssista on seuraavissa alaluvuissa. ITKY100-kurssi on yhteinen tietojenkäsittelytieteiden laitoksen kanssa, joka on informaatioteknologian tiedekunnan toinen laitos. Kurssin tapahtumiin osallistuu sekä tietotekniikan että tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoita. Opiskelijat on sukunimen mukaan jaettu tutorryhmiin, joiden vetäjinä toimii vanhempia opiskelijoita. Tutoreiden avulla ja kurssin kautta tutustut opiskelukavereihisi, ainejärjestöjen toimintaan ja tietotekniikan laitoksen henkilökuntaan. Oman tutorisi nimi selviää opintojen alettua. Pääaineen ja sivuaineiden kurssit alkavat viikolla 36. Kurssin sisältö ITKY100-kurssi on informaatioteknologian tiedekunnan uusien opiskelijoiden perehdytyskurssi. Kurssi on johdatus akateemiseen maailmaan ja akateemiseen opiskeluun. Kurssin aikana opiskelija tutustuu Jyväskylän yliopistoon opiskelu- ja sosiaa­lisena ympäristönä ja saa yliopisto-opiskelussa tarvittavat perustiedot ja -taidot.

23


Osaamistavoitteet Kurssin suoritettuaan opiskelija on aloittanut tutustumisen akateemiseen opiskeluun, akateemisen maailmaan, tieteeseen ja tiedeyhteisöön. Hän tuntee yliopiston opiskelu- ja sosiaalisena ympäristönä, ja on saanut tietoa opetus- ja suoritusmuodoista ja opintojen suunnittelusta. Opiskelija on pohtinut itseään ja tavoitteitaan akateemisen uransa alussa ja tutustunut opiskelijatovereihinsa ja opetushenkilökuntaan. Lisäksi opiskelija tietää, millainen oppimis- ja oppijakäsitys ohjaa yliopiston opetusta ja sen suunnittelua sekä osaa suunnitella omaa opiskeluaan ja käyttämiään opiskelutekniikoita vastaavasti. Kurssin suorittaminen Kurssin suorittaminen koostuu luentoihin osallistumisesta ja alkutehtävästä. Suoritusmerkinnän saaminen vaatii myös hyväksytyn eHOPS:n eli henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Kurssin aikataulu Ennakkotehtävät tulee toimittaa ohjeiden mukaisesti määräpäiviin mennessä. Luennot ja infot ajoittuvat syys- ja lokakuulle. Henkilökohtaiset opinto-ohjaukset ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen sijoittuvat loka- ja marraskuulle. Lisätietoja kurssista sekä sen luennoista ja tiedotustilaisuuksista saat Korpista sivulta https://korppi.jyu.fi/kotka/course/ student/generalCourseInfo.jsp?course=114170 Kurssin opettaja Sami Äyrämö sami.ayramo@jyu.fi (014) 260 2533, huone Agora AgC 416.2

24


Kurssin sähköpostilistat • Opiskelijat, tutorit ja opettaja: tieitky100syksy2011@korppi.jyu.fi • Opettaja: tie-mentorit.group@korppi.jyu.fi

Tästä se alkaa! Esittäydy jo kesän aikana 1) Hanki käyttäjätunnus Hanki käyttäjätunnus sivulla 18 olevien ohjeiden mukaan. 2) Ilmoittaudu ITKY100-kurssille Korpissa Korppiin kirjaudutaan osoitteessa https://korppi. jyu.fi/ tietohallintokeskuksen käyttäjätunnuksella ja salasanalla (katso edellinen kohta). Ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä sinun kannattaa tarkistaa ja tarvittaessa muokata henkilötietojasi seuraavasti: 1. Tarkista henkilötietosi vasemman navigaatio­ alueen linkistä Henkilötiedot. 2. Linkin Muuta tietojasi kautta välilehdellä Muut tiedot voit antaa esimerkiksi sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Voit tarvittaessa syöttää useamman sähköpostiosoitteen. 3. Sähköpostiosoitteen syöttämisen jälkeen Korpin kurssien sähköpostilistoille lähetetyt viestit lähetetään kaikkiin määrittelemiisi sähköpostiosoitteisiin. Lisäksi pystyt lähettämään viestejä kyseisistä osoitteistasi kurssiesi sähköpostilistoille.

25


Ilmoittautuminen Korpin kautta kurssille ITKY100 Yliopistoopiskelu ja opintojen suunnittelu tapahtuu seuraavasti: 1. Valitse vasemman navigaatioalueen linkeistä Opinnot, jolloin avautuvalta sivulta näet suoritettavana olevat kurssisi. Kyseinen lista on ensimmäisellä kerralla tyhjä. 2. Painamalla linkin Kurssit ja kokonaisuudet perässä olevaa linkkiä Haku ja ilmoittautuminen pääset kurssien hakusivulle. 3. Valitse laitosten valintalistasta Tietotekniikan laitos (TTL), ja syötä hakukenttään kurssikoodi ITKY100. Paina Etsi. 4. Syksyn kurssin linkkiä klikkaamalla pääset kurssitietojen sivulle, josta painiketta Ilmoittaudu painamalla ilmoittaudut kurssille. Pääset suoraan kyseisen kurssin ilmoittaumissivulle myös syöttämällä URL-osoitteen https://korppi.jyu.fi/kotka/course/student/generalCourseInfo.jsp?course=114170 Ilmoittautuaksesi kurssille sinua pyydetään sivulla kirjautumaan Korppi-järjestelmään, ellet ole sitä jo tehnyt. Ilmoittautumisen ohella sinut liitetään automaattisesti kurssin sähköpostilistalle tieitky100syksy2011@korppi.jyu.fi. Pystyt myös lähettämään kysymyksiä ja palautetta kurssin opettajille sähköpostilistan tie-mentorit.group@korppi. jyu.fi kautta. Tätä listaa eivät opiskelijat pääse lukemaan. Pystyt lähettämään listalle viestejä ja lukemaan viestiarkistosta https://korppi.jyu.fi/kotka/servlet/list-archive/ tieitky100syksy2011.

26


3) Ennakkotehtävä 1 Ensimmäisen ennakkotehtävän tavoitteena on herättää sinut pohtimaan odotuksiasi, ajatuksiasi ja käsityksiäsi alkavaan yliopisto-opiskeluusi liittyen. Käsittele noin kahden sivun mittaisessa kirjoitelmassa seuraavia asioita: • Miten olet hyödyntänyt tietotekniikkaa opinnoissasi, töissäsi ja harrastuksissasi? • Minkä asioiden arvioit olevan sinulle helppoja ja minkä vaikeita? • Miltä osin koet itsesi epävarmaksi opintoihin ja elämänmuutokseen liittyen? • Miksi päädyit valitsemaan juuri tietotekniikan ja Jyväskylän yliopiston? • Mitä odotat yliopisto-opintojen sinulle antavan? • Mitä mielikuvia sinulla on pääaineestasi ja mitä haluat opinnoissasi saavuttaa? • Mistä asioista ja sivuaineista olet kiinnostunut? • Millaiset työtehtävät sinua kiinnostavat ja miksi? Otsikoi kirjoitelmasi Minä yliopisto-opintojeni alussa, ja muista kirjoittaa myös nimesi. Kirjoita kirjoitelma vapaamuotoisesti, mutta pyri pohtivaan, esseekirjoitusta vastaavaan tyyliin. Palauta kirjoitelmasi viimeistään 15. elokuuta opettajien sähköpostilistalle tie-mentorit.group@korppi.jyu.fi PDF-, RTF- tai Word-tiedostona. Kirjoitelmasi pääsevät lukemaan vain kurssin opettaja(t), eikä se ole näkyvissä kenellekään muulle. Kirjoitelmien kautta kurssin opettajat oppivat tuntemaan uudet opiskelijat, saavat tietoa heidän odotuksistaan, toiveistaan ja kysymyksistään sekä pystyvät ohjaamaan ja auttamaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisessa.

27


4) Ennakkotehtävä 2 Toisena ennakkotehtävänä on vapaamuotoinen esittäytyminen muille uusille tietotekniikan opiskelijoille. Kirjoita viestiin ainakin • • • •

nimesi ja kotikuntasi, aiemmat tutkintosi, opintosi ja työtehtäväsi, harrastuksesi ja sinua kiinnostavat asiat tietotekniikassa sinua kiinnostavat aihealueet.

Lähetä esittäytymisesi kurssin opiskelijoiden, tutoreiden ja opettajien sähköpostilistalle tieitky100syksy2011@korppi.jyu. fi otsikolla ”Oma nimi esittäytyy”, siis esimerkiksi ”Antti-Jussi Lakanen esittäytyy”. Saat muiden opiskelijoiden ja opettajien esittäytymiset sähköpostitse, ja voit lukea ne postilistan arkistosta (linkki ylempänä). Lähetä esittäytymisviestisi em. postilistalle 5. syyskuuta mennessä.

Askarruttaako jokin opintojen aloittamisessa? Uusi ympäristö, toimintavat ja termit tuntuvat aina alussa hieman vierailta, sekä uutta asiaa ja materiaalia tulee opintojen alussa runsaasti. Sinulle siis varmasti tulee mieleen kysymyksiä, tai haluat antaa palautetta kurssista tai opintojen alun muista järjestelyistä. Älä epäröi ottaa yhteyttä kurssin opettajiin tai laitoksen amanuenssiin, joiden yhteystiedot löydät sivulta 52. Tavoitat kurssin opettajat myös jo muutamaan kertaan mainitun sähköpostilistan kautta. Opettajat ohjaavat vastauksensa tarvittaessa kysyjän ohella myös muille kurssilaisille, jos vastauksesta on hyötyä muillekin opiskelijoille. Postilistalle lähetetyt viestit kannattaa siis lukea, ja arkiston viestejä kannattaa tarvittaessa vilkaista uudestaan kevään mittaan.

28


Kuvat: Anssi Toivakka

29


minne olen menossa? Jyväskylän yliopisto Jyväskylän yliopiston opiskelijana olet osa sukupolvien ketjua, joka on saanut sivistyksensä perinteikkäässä, mutta alati uudistuvassa yliopistossamme. Jyväskylän yliopisto on vireä ja vinhasti kasvava monitieteinen tiedeyliopisto. Yliopiston juuret ovat Suomen ensimmäisessä kansakoulunopettajaseminaarissa, jonka Suomen kansakoulun isä Uno Cygnaeus käynnisti vuonna 1863. Opiskelijoita on noin 15 000 ja kansainvälistä henkilöstöä 2 500. Maisterintutkintojen määrällä mitattuna yliopisto on maan toiseksi suurin. Opiskelijamme hakeutuvat meille tasaisesti maamme eri maakunnista ja suuri joukko myös ulkomailta. Opiskelija- ja opettajavaihtoa tehdään yli 350 ulkomaisen yliopiston kanssa. Tiedekuntia on seitsemän: humanistinen, informaatioteknologian, kasvatustieteiden, kauppakorkeakoulu, liikuntaja terveystieteiden, matemaattis-luonnontieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen. Näistä liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta on alallaan Suomen ainoa. Yliopiston opiskelijoilla on valittavana lähes 80 pääainevaihtoehtoa ja kaiken kaikkiaan oppiaineita on tarjolla yli 120. Yliopisto kouluttaa akateemisia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa uutta tietoa tuottamalla ja soveltamalla sekä tieteelliseen ajatteluun perustuvalla kriittisyydellä. Sinäkin olet nyt matkalla tällaiseksi asiantuntijaksi.

30


Informaatioteknologian tiedekunta Informaatioteknologiaa on kaikkialla. Se on arjessa läpinäkyvää älykkyyttä, jossa tekniikka yhdistyy viihteeseen, liiketoimintaan, johtamiseen, opetukseen, terveydenhuoltoon, viestintään, tieteeseen, taiteeseen ja liikuntaan. Siellä missä on informaatioteknologiaa, tarvitaan myös akateemisesti koulutettuja IT-asiantuntijoita. Informaatioteknologian tiedekunta on alallaan Suomen ensimmäinen ja suurin. Tietojenkäsittelyoppia on opiskeltu Jyväskylän yliopistossa jo vuodesta 1967 alkaen. Nykymuotoinen IT-tiedekunta perustettiin 1998. Tiedekunnassa opiskelee yli 1 500 perustutkinto-opiskelijaa ja 150 jatko-opiskelijaa. Henkilökuntaa on noin 200. Koulutamme osaavia IT-asiantuntijoita kauppatieteellisellä ja luonnontieteellisellä alalla. Tiedekunnassa on kaksi opetukseen ja tutkimukseen keskittyvää ainelaitosta: tietojenkäsittelytieteiden laitos ja tietotekniikan laitos. Pääaineitamme ovat tietojärjestelmätiede, tietotekniikka ja kognitiotiede. Maisterintutkinnon voi suorittaa myös laitosten yhteisessä, kansainvälisessä Mobile Technology and Business -maisteriohjelmassa.

31


Agora ja yliopiston kampukset • Agoran katuosoite on Mattilanniemi 2. • Jyväskylän kartta: kartta.jkl.fi • Jyväskylän paikallisliikenne: www.jyvaskylan­ liikenne.fi • Jyväskylän kevyen liikenteen reittiopas: kevytliikenne.jkl.fi

Informaatioteknologian tiedekunta sijaitsee Agora-rakennuksessa Mattilanniemen kampuksella. Agorassa järjestetään lähes kaikki tiedekunnan opetus. Muut kampusalueet ovat kivenheiton päässä, ja Jyväskylän keskustasta Agoralle on matkaa alle kaksi kilometriä. Agoralle pääsee helposti kävellen tai pyöräillen. Matkan voi taittaa vaikka palkittua Rantaraittia pitkin. Mattilanniemeen kulkee myös kaksi Jyväskylän liikenteen linjaa: 5 ja 20. Agoran pihalta löytyy myös tilaa omalle autolle. Voit pysäköidä pihalla paikoille, joita ei ole merkitty henkilökunnan paikoiksi ja pysäköintitalon ylätasolle yliopistolle merkityille paikoille. Agorassa on kolme suurta auditoriota ja useita pienempiä opetustiloja sekä tietokoneluokkia. Agoran toisessa kerroksessa on opiskelijatila, jossa voi vaikka lukea tenttiin tai tehdä ryhmätöitä. Agorassa sijaitsevat myös ainejärjestöjen toimistot. Lisäksi Agorassa toimii useita yrityksiä ja monitieteinen tutkimuskeskus Agora Center. Ravintola Piatossa voi nauttia lounasta tai käydä kahvilla ja samalla ihailla suurista ikkunoista Jyväsjärven maisemaa. Agoran lisäksi Mattilanniemen kampusalueeseen kuuluvat punatiiliset MaA-, MaB-, MaC-, MaD- ja MaE-rakennukset. Jyväsjärven toisella puolella siintävät Ylistönrinteen valkoiset rakennukset, joista voi löytää vaikka hiukkaskiihdyttimen. Kolmas pääkampus on perinteikäs, Alvar Aallon arkkitehtuurista kuuluisa Seminaarinmäki, jolla sijaitsevat mm. yliopiston päärakennus ja kirjasto. Monia yliopiston rakennuksia remontoidaan parhaillaan, joten tarkista palvelupisteiden ja laitoksien sijainti verkosta.

32


Jyväskylä Jyväskylä on todellinen opiskelijakaupunki, jossa on yli 130 000 asukasta. Opiskelijoita ja koululaisia kaupungissa on yhteensä yli 45 000. Jyväskylän sijainti opiskelupaikkana on oivallinen – keskellä Suomea. Tänne pääsee helposti niin junalla, bussilla kuin lentokoneellakin ja kesällä kaupunkiin voi matkustaa myös laivalla. Jyväskylä on tapahtumien kaupunki. Tunnetuin jyväskyläläinen suurtapahtuma on Neste Oil Rally Finland, mutta kaupunki tunnetaan myös rikkaasta kulttuurielämästään. Monipuolisen teatteritarjonnan lisäksi voit käydä esimerkiksi elokuvissa, konserteissa, museoissa, klubeilla ja erilaisissa tapahtumissa, joista tunnetuimpia ovat Jyväskylän Kesä, Yläkaupungin yö ja Jyrock. Valtakunnallisesti arvostetun Tanssisali Lutakon lavalle nousee viikoittain niin popin kuin metallinkin kärkinimiä.

33


opiskelu yliopistossa Yliopistossa et ole koulussa vaan olet osa tieteen tekijöiden joukkoa – tiedeyhteisöä. Tiedeyhteisön nuorempana jäsenenä et ole pelkkä tiedonsyötön kohde vaan tietoa aktiivisesti oppiva, luova ja uusintava tekijä.

Akateemisella vapau­ della voidaan tarkoittaa yhteydestä riippuen • opiskelijan vapautta opiskella haluamiaan aineita ja kursseja • opiskelijan vapautta edetä omassa tahdissa • vapautta osallistua tai olla osallistu­ matta opetukseen • opettajan vapautta päättää omasta opetuksestaan • tutkijan vapautta keskittyä omiin mie­ lenkiinnonkohteisiin.

34

Opintojen alkuvaiheessa tutustut akateemiseen maailmaan, tieteeseen, tiedeyhteisöön ja ennen kaikkea opiskeluun ja siinä tarvittaviin valmiuksiin yliopistossa. Opintojen alussa uusille opiskelijoille annetaan ohjeellinen lukujärjestys alkuvaiheen opinnoista ja malliopintopolku tutkinnon suorittamista varten. Yliopisto-opiskelu on koulumaailmaa itsenäisempää. Opiskelijan tulee itse asettaa tavoitteet opiskelulleen. Kukin opiskelija laatii itselleen henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli HOPSin. Se tarkoittaa tavoitteiden ja aikataulujen asettamista opinnoille, sivuaineiden valitsemista ja oman lukujärjestyksen laatimista tarjolla olevista vaihtoehdoista. Opiskeluoikeudet ovat varsin laajat, joten erilaisia mahdollisuuksia on runsaasti. Eri oppiaineiden lisäksi valittavana on monia erilaisia opiskelumuotoja. Yliopistossa opiskelijan on itse rakennettava oma, monipuolinen asiantuntijuutensa. Tämä tarkoittaa sivuaine- ja kurssivalintojen lisäksi vastuun ottamista omasta oppimisesta. Tiedeyhteisö tarjoaa uusimpaan tieteelliseen tietoon perustuvaa opetusta ja opiskelumahdollisuuksia, mutta kukaan ei voi opiskella sinun puolestasi. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että vaikka yliopistossa ei tule varsinaisia kotiläksyjä, opiskeltuja asioita on kerrattava itsenäisesti.


Opiskelutavat Opiskelu yliopistossa tapahtuu opintojaksoilla, joita kutsutaan tuttavallisemmin kursseiksi. Kursseilla tavallisin opiskelumuoto on edelleen luento, joka on asiantuntijan pitämä esitelmä omasta alastaan. Nykyään monilla luennoilla on myös pieniä ryhmätehtäviä tai -keskusteluita ja yleisöä haastetaan muutenkin keskustelemaan ja esittämään kysymyksiä. Luennot ovat avoimia ihan kaikille. Luennoille voi mennä siis kuuntelemaan, vaikka ei olisi ilmoittautunut kurssille tai vaikka ei olisi opiskelijana yliopistossa. Kurssien kuvauksissa kerrotaan, millaiset läsnäolovaatimukset milläkin kurssilla on. Lisäksi monilla kursseilla on käytännönläheisiä harjoituksia. Harjoituksia tehdään joko demonstraatioissa, eli demoissa, tai harjoitustöinä. Demoissa tehdään yleensä useita pienempiä tehtäviä, jotka tarkastetaan yhdessä. Demot ovat tavallisesti joko pakollisia tai niistä saa lisäpisteitä tenttiin. Harjoitustyö on laajempi, itsenäisesti tai pienessä ryhmässä tehtävä työ, joka palautetaan kurssin pitäjälle. Harjoitustyön tekemiseenkin saa toki ohjausta ja opetusta. Harjoitustyö on monilla kursseilla pakollinen. Kursseihin liittyy aina myös itsenäistä opiskelua. Luentomuistiinpanojen kertaukseen ja kurssikirjallisuuden lukemiseen

35


kannattaa varata erikseen aikaa kalenterista. Jotkut kurssit on mahdollista suorittaa kokonaan itsenäisesti kirjatentteinä: asiat opiskellaan itsenäisesti kurssin pitäjän ilmoittamasta kirjallisuudesta ja osaaminen käydään lopuksi näyttämässä tentissä. Monet kurssit päättyvät tenttiin, jossa mitataan kurssilla opittuja asioita. Yleensä samaan aikaan samassa salissa on useiden kurssien tenttejä. Tenttijöitä voi olla satoja. Tentissä vastataan tavallisesti tenttikonseptille, joita jaetaan tentin alussa kysymyspapereiden kanssa. Tenttiin pitää ottaa mukaan kirjoitusvälineet ja henkilöllisyystodistus. Yliopistossa opetus alkaa viisitoista minuuttia yli tasatunnin. Tätä käytäntöä kutsutaan akateemiseksi vartiksi. Tentit alkavat aina tasalta.

Opintojen ohjaus ja tuki

Yliopistossa et jää yksin: tarjolla on monenlaista opinto-ohjausta ja tukea sekä opintoihin että opiskelijaelämään.

Vaikka yliopisto-opiskelu tarjoaa akateemista vapautta ja vaatii itsenäisyyttä ja omatoimisuutta, opiskelijaa ei kuitenkaan jätetä yksin: tarjolla on monenlaista opinto-ohjausta niin laitoksilla, tiedekunnissa kuin muualla yliopiston eri yksiköissäkin. Osallistu tiedotus- ja ohjaustilaisuuksiin, varaa henkilökohtaisia ohjausaikoja ja kysy rohkeasti neuvoa. Ohjausta antavat opintojen alussa tutorit eli uusia opiskelijoita ohjaavat vanhemmat opiskelijat, oman laitoksesi amanuenssi, opintoneuvojat ja opettajat sekä tiedekunnan palvelukeskuksessa opintoasiainpäällikkö ja opintoasioita hoitavat sihteerit.

Student Life Menestyksekäs opiskelu edellyttää, että elämän muutkin osaalueet ovat kunnossa. Jyväskylän yliopistossa on käynnistynyt Student Life -hanke, jonka tavoitteena on tukea opiskelijaa kokonaisvaltaisesti. Kuulet lisää hankkeesta opintojesi aikana.

36


Korppi ja kursseille ilmoittautuminen Korppi on Jyväskylän yliopiston opintotietojärjestelmä, ja se on yksi tärkeimmistä opiskelijan työkaluista. Korpissa on opintojaksojen eli kurssien kuvaukset sekä näiden luento- ja harjoitusajat. Lisäksi Korpissa ilmoittaudutaan kursseille, luennoille, demoihin ja tentteihin. Korpin avulla laaditaan myös henkilökohtainen opintosuunnitelma eli eHOPS. Korppiin tulee näkyviin lista kaikista niistä kursseista, joille olet ilmoittautunut. Valitsemasi kurssit näkyvät myös Korpin kalenterissa, joka toimii kätevänä lukujärjestyksenä. Opintootteesta näet kaikki opintorekisterissä olevat suorituksesi. Korppiin kirjaudutaan yliopiston käyttäjätunnuksella ja salasanalla osoitteessa korppi.jyu.fi. Korppi-opintotietojärjestelmä tulee opiskelijoille tutuksi heti opintojen alussa. Korppiin tutustutaan ITKY100-kurssilla. Lisätietoja saat myös Korpin ohjeista.

Opiskelu- ja läsnäolotodistus Opiskelu- ja läsnäolotodistuksen saat tarvittaessa yliopiston opiskelijapalveluista, tiedekunnan palvelukeskuksesta tai oman laitoksesi opintoasioita hoitavalta osastosihteeriltä.

Jyväskylän yliopiston kirjasto Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan käytössä on oma, tieteellinen kirjasto. Kirjastolla on useita toimipisteitä, joista sinulle tärkeimmät ovat pääkirjasto Seminaarinmäellä ja Mattilanniemen kampuskirjasto. Pääkirjasto on mukava paikka, jossa voi mm. lainata kurssikirjoja, lukea lehtiä, käyttää yliopiston

37


tietokoneita ja tehdä ryhmätöitä. Pääkirjaston ensimmäisessä kerroksessa on Café Libri, jossa voi törmätä kavereihin ja saada ajan kulumaan huomaamattomasti.

Tulet varmasti viettä­ mään jonkin verran aikaa kirjastossa. Kirjastoon ja sen palveluihin tutustut tarkemmin ITKY100kurssilla. Lisätietoja verkosta: kirjasto.jyu.fi

Mattilanniemen kampuskirjasto sijaitsee MaA-rakennuksessa lähellä Agoraa. Mattilanniemen kirjastosta löydät matematiikan, tietotekniikan, tietojenkäsittelytieteen ja yhteiskuntatieteiden kirjallisuutta. Kirjastossa on myös koti- ja ulkomaisia aikakauslehtiä ja päivän sanomalehtiä sekä rauhallista työtilaa itsenäiseen työskentelyyn. Kirjastossa asioidessasi lainaajakorttina toimii opiskelijakortti, joka täytyy ensin aktivoida jossakin kirjaston palvelupisteistä. Lainattavan aineiston laina-ajat vaihtelevat yhdestä vuorokaudesta noin yhteen kuukauteen. Osa kirjoista on lukusalikappaleita: niitä saa vain yö- tai viikonloppulainaan tietyin poikkeuksin. Yliopiston kirjastolla on myös hyvät verkkopalvelut, joissa voi lukea koti- ja ulkomaisia lehtiä sekä elektronisia kirjoja ja käyttää hakuteoksia ja sanakirjoja kotikoneelta lähtemättä. Jos tunnet hukkuvasi tietotulvaan, kirjasto auttaa. Kirjasto tarjoaa kaikille avointa tiedonhankinnan koulutusta, esimerkiksi kandi- ja gradutyöpajoja, ja voit myös varata ohjausajan. Tehoa tiedonhakuun saat myös kirjaston verkkosivuilla olevista käyttöoppaista ja ohjeista.

Opiskelijapalvelut-yksikkö Opiskelijapalveluiden yhteystiedot osoitteesta: www.jyu.fi/ opiskelijapalvelut

38

Jyväskylän yliopiston opiskelijapalvelut -yksikkö palvelee koko yliopiston opiskelijoita silloin, kun tarvitset neuvoja opintotukiasioissa, läsnäolotodistuksen tai opintorekisteriotteen. Lisäksi opiskelijapalveluista voi lunastaa yliopistoliikuntatarran. Opiskelijapalvelut ylläpitävät myös opiskelijatietoja ja koordinoivat tutortoimintaa.


Kieli- ja viestintäopinnot ja Jyväskylän yliopiston kielikeskus Tutkintoosi kuuluu kieli- ja viestintäopintoja molemmissa kotimaisissa kielissä ja vähintään yhdessä vieraassa kielessä. Kielija viestintäopetuksen yliopistossa järjestää kielikeskus. Niinpä tulet opintojesi aikana käyttämään kielikeskuksen palveluja. Kielikeskuksessa voit hioa olemassa olevaa kielitaitoasi tai aloittaa uuden kielen opiskelun. Voit vaikka käydä kielikursseilla ennen vaihtoon lähtöä tai harjoitella vieraalla kielellä puhumista Each One Teach One -parisi kanssa. Kielikeskus tarjoaa myös tiede- ja työelämäviestintäpainotteisia kielikursseja. Kontaktiopetusta tarjotaan 15 kielessä ja materiaaleja itsenäistä opiskelua varten on yli 30 kielessä. Kielikeskuksen opettajat antavat tarvittaessa kielitodistuksia.

Lisätietoja kieli- ja vies­ tintäopinnoista sekä opintotarjonnasta osoit­ teessa kielikeskus.jyu.fi

Jyväskylän yliopistossa voit opiskella vieraita kieliä myös sivuaineina, jos haluaa hankkia erityisen vahvan kielen ja kulttuurin osaamisen. Lisätietoja saat yliopiston sivuaineoppaasta, jonne on linkki Isa-opiskelijaportaalissa www.jyu.fi/isa.

Vaihto ja kansainvälistyminen Opiskelijavaihtoon lähteminen on ehkä suosituin tapa hankkia kansainvälistä (kv) kokemusta opintojen aikana. Opiskelijavaihto tarkoittaa yleensä lukukauden tai -vuoden mittaista opiskelujaksoa ulkomailla kotimaisen tutkinnon suorittamisen aikana. Kansainväliseen maisteriohjelmaamme MoTeBu (Mobile Technology and Business) valitaan vuosittain 25 opiskelijaa ympäri maailmaa. Lisäksi yliopistossa opiskelee vuosittain noin 1 000 ulkomaalaista tutkinto- ja vaihto-opiskelijaa. Jyväskylän yliopistolla ja informaatioteknologian tiedekunnalla on runsaasti opiskelijavaihtosopimuksia, joiden puitteissa vaihtoon lähteminen on helppoa. Tunnetuimpia ovat

39


Käy jo etukäteen fiilistelemässä ja lukemassa vaihdossa olleiden raportteja ja blogeja vaihtoajasta: • www.jyu.fi/intl • www.jyu.fi/it/ yhteistyo/kv

Erasmus-, Nordlys- ja FIRST-ohjelmat. Ulkomailla suoritetut opinnot voidaan hyväksilukea omaan tutkintoosi. Ulkomaille on mahdollista lähteä myös työharjoitteluun. Voit kansainvälistyä myös kotimaassa esimerkiksi hakemalla kv-tutoriksi ja osallistumalla JYYn kv-toimintaan. Kv-tutorit auttavat kansainvälisiä opiskelijoita sopeutumaan uuteen maahan, yliopistoon ja kaupunkiin. JYYn kv-toiminnassa opiskelijat järjestävät monikulttuurista toimintaa yliopiston ulkomaalaisille opiskelijoille, vaihtoon lähteville ja kaikille kansainvälisyydestä kiinnostuneille. Jos kansainvälistyminen kiinnostaa, kannattaa osallistua lukukausittain järjestettäviin infotilaisuuksiin, joissa mm. vaihdossa olleet opiskelijat kertovat vaihtoajastaan. Lisätietoa kansainvälistymisestä saat ITKY100-kurssilla, Jyväskylän yliopiston kansainvälisistä palveluista ja informaatioteknologian tiedekunnan hallintoamanuenssilta Maija Komulaiselta.

Esteettömyys Jos sinulla on esimerkiksi kuulo- tai näkövamma, olet liikuntaesteinen tai jostain muusta syystä tarvitset opiskelussasi erityisjärjestelyitä, ota yhteyttä oman laitoksesi amanuenssiin. Jyväskylän yliopiston tavoitteena ovat toimintatavat ja ympäristöt, joiden käyttäjänä mahdollisimman moni opiskelija voi kokea itsensä tervetulleeksi ja arvostetuksi sekä keskittyä toimintaansa ilman toissijaisia ongelmia. Lisätietoja esteettömyydestä saat myös osoitteesta www.jyu.fi/opiskelu/opinnoista/opiskelijanopas/esteettomyys

40


Opintojen jälkeen: työllistyminen ja alumnitoiminta Informaatioteknologiaa on kaikkialla, joten meiltä valmistuneet työskentelevät useilla eri aloilla monenlaisissa tehtävissä. Opiskelemalla IT-alaa koko maailma on avoinna! Monet opiskelijamme saavat jo ennen valmistumista kesätöitä omalta alaltaan. Jyväskylän yliopisto ja informaatioteknologian tiedekunta tukevat työllistymistä monin eri tavoin: järjestämällä yhteyksiä työelämään, tukemalla työharjoittelua ja ohjaamalla työnhaussa.

Lue alumniemme uratarinoita haku­ portaalistamme: www.jyu.fi/it/hae.

Jyväskylän yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut tukevat opiskelijaa siten, ettei valmistumisen jälkeinen siirtyminen työelämään ole hyppy tuntemattomaan, vaan hallittu askel valittuun suuntaan. Ura- ja rekrytointipalveluiden sivuilla on vinkkejä työhakuun ja tietoa valmistuneiden opiskelijoiden sijoittumisesta työelämään. Lisäksi ura- ja rekrytointipalveluilla on CV-hautomo, jossa työhakemuksen ja CV:n voi hioa huippukuntoon. Työelämään siirtyville järjestetään monia rekrytapahtumia. Jyväskylän yliopisto kuuluu Osaajat kohtaavat -verkostoon, joka järjestää vuosittain työnhaun luentosarjan ja Osaajat kohtaavat -tapahtuman. Taloustieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Pörssi ry järjestää Agorassa vuosittain Firma-messut, jossa useat yritykset kertovat uramahdollisuuksista. Myös tiedekunnan omat ainejärjestöt ovat tiiviissä yhteistyössä yrityselämän kanssa. Ainejärjestöt järjestävät mm. excursioita eli tutustumisvierailuja moniin eri yrityksiin. Jos haluat tietoa avoimista työpaikoista, niin kannattaa liittyä ura- ja rekrytointipalveluiden pyörittämälle Repalinjasähköpostilistalle. Listalla ilmoitetaan avoimista työpaikoista, ja listalta löytyy usein myös IT-alan työpaikkoja. Haluamme pitää yhteyttä myös meiltä valmistuneisiin opiskelijoihin, joita kutsutaan myös alumneiksi. Alumneille järjestetään mm. publiikki, jossa juhlitaan valmistuneita hyvän ruoan, seuran ja ohjelman parissa.

41


opiskelijaelämää Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Aloittaessasi opiskelun Jyväskylän yliopistossa sinustakin tulee Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan jäsen! Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, JYY, on opiskelijoiden oma etu- ja palvelujärjestö. JYYn tärkein tehtävä on ajaa opiskelijoiden etuja sekä yliopistolla että sen ulkopuolella. Opiskelijat voivat osallistua JYYn kautta yhteiskunnalliseen toimintaan, kulttuuritoimintaan tai rentoon yhdessäoloon muuten vain.

Esimerkkejä JYYn moni­ puolisesta toiminnasta • neuvonta opintoihin ja toimeentuloon liitty­ vissä kysymyksissä • perinteikäs Jyrocksisäfestivaali • Kampus Kinon tarjoamat laatuelo­ kuvaelämykset • Ilokivessä läpi vuo­ den järjestettävät klubit ja bileet • kehitysyhteistyö­ hankkeet Intiassa • vippikassa ja vuokratakaus • työkalujen ja tar­ vikkeiden lainaus • Kortepohjan vapaaaikatoimikunnan järjes­ tämät tapahtumat yli­ oppilaskylän asukkaille 42

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskuntaan kuuluu noin 12 000 opiskelijaa. JYY on jäsenenä Suomen ylioppilaskuntien liitossa (SYL), joka edustaa Suomen yliopisto-opiskelijoita valtakunnallisesti. Ylioppilaskunnan keskustoimisto sijaitsee Seminaarinmäen kampuksen sydämessä, Ilokivessä. Sieltä tavoitat ylioppilaskunnassa työskentelevät sihteerit, jotka auttavat monissa opiskelijaelämään liittyvissä asioissa, esimerkiksi opiskeluun tai toimeentuloon liittyvissä ongelmissa. Ylioppilaskunta julkaisee ylioppilaslehti Jylkkäriä, jonka toimitus työskentelee Ilokiven uudisrakennuksessa Opinkivessä. Jylkkärin voi napata matkaan lehtitelineistä, joita on ympäri kampusaluetta. JYY tarjoaa monipuolista toimintaa kahdeksassa aktiivisessa valiokunnassa: sosiaalivaliokunta, opinto- ja tiedevaliokunta, kansainvälisen toiminnan valiokunta, liikuntavaliokunta, kulttuurivaliokunta, ympäristövaliokunta, kehitysyhteistyövaliokunta ja Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta. Kaikki ovat erittäin tervetulleita mukaan valiokuntien toimintaan. Valiokunnat ovat hyvä tapa vaikuttaa ylioppilaskunnan toimintaan ja tarjontaan. Lisätietoa JYYstä saat osoitteesta www.jyy.fi sekä kaikille opiskelijoille jaettavasta kalenterista.


Jyväskylän yliopiston osakunnat Osakunnat kokoavat yhteen eri alojen opiskelijoita, jotka ovat kotoisin samoilta seuduilta. Osakunnat järjestävät jatkuvasti tapahtumia paitsi osakuntahuoneistolla, myös muualla kaupungissa, esimerkiksi Kortepohjan ylioppilaskylässä ja ylioppilaskunnan Opinkivessä. Tapahtumien määrällä mitattuna osakunnat ovat opiskelijajärjestöjen joukossa omaa luokkaansa!

Katso lisätietoja osoit­ teesta groups.jyu.fi/ epok/osakunnat

Osakuntatoiminnan kantavana voimana on poikkitieteellisyys: mukana on opiskelijoita kaikista tiedekunnista ja opintosuunnista. Osakunnissa tutustut helposti uusiin ihmisiin eri tieteenaloilta, mutta toisaalta myös tuttaviin omalta kotiseudultasi!

Vopas Vopas eli Vaihtoehtoinen opinto-opas on nimensä mukainen – se opettaa fukseille opiskelijaelämästä asiat, joita ei kerrota perinteisissä opinto-oppaissa tai luennoilla. Jyväskylän yliopiston ainejärjestöjen tekemän oppaan vinkkejä noudattamalla pääsee nopeammin jyvälle yliopistomaailman kiemuroista. Vopas jakaa vinkkejä asumiseen, köyhäilyyn, opiskeluun sekä kertoo IRC:n ja keskustelufoorumeiden salat. Voppaasta löytyy baari- ja haalariopas, Jyväskylän to-do-lista ja tärkeimpien opiskelijatapahtumien kuvaukset. Myös ainejärjestöt ja tutorit esittäytyvät Voppaassa ja kertovat lyhyesti opiskelusta laitoksellaan.

Käy jo etukäteen virittäytymässä opiske­ lijaelämään osoitteessa www.dumppi.fi/vopas/

43


Harrastusmahdollisuudet Lisätietoja harrastus­ ryhmistä saat JYYn sivuilta osoitteesta: www.jyy.fi/fi/toimin­ ta/harrastusryhmat

JYYn piirissä toimii paljon erilaisia harrastusryhmiä ja -yhdistyksiä. Kiinnosti sinua sitten liikunta, partio, retkeily, hengellinen toiminta, tasa-arvokysymykset, musiikki, reserviläistoiminta, kansainvälinen toiminta tai valokuvaus, löydät harrastusryhmistä samanhenkisiä kavereita. Jyväskylässä on paljon yliopiston ulkopuolistakin harrastustoimintaa. Pääset alkuun esimerkiksi kaupungin verkkosivuilta www.jyvaskyla.fi.

Esimerkkejä ylioppilaiden harrastustoiminnasta JYT, Jyväskylän ylioppilasteatteri ry

Jopka, Jyväskylän opiskelijakamerat

JARU, Yliopiston reserviläisseura

JYT on vuonna 1960 perustettu harrastajateatteri, jossa toimii ja näyttelee pääasiassa Jyväskylän yliopiston opiskelijoita, mutta myös muita innokkaita teatterinharrastajia. JYT järjestää myös teat­­terialan kursseja ja tuottaa esityksiä tilauksesta, eikä kielirajojakaan ole pelätty rikkoa. Lisäksi JYTin toimintaan kuuluu kaikille avoin teatteriilmaisuun painottuva kerho.

Jopkan tarkoituksena on tarjota virikkeitä sekä kehittymismahdollisuuksia kaikille valokuvasta ja valokuvauksesta kiinnostuneille, kokemuksesta, pääaineesta, aktiivisuudesta tai iästä riippumatta mukavan rennossa ja kannustavassa seurassa. Olitpa opiskelija tai työelämässä toimiva, olet tervetullut mukaan seuran toimintaan.

Vuonna 1968 perustettu JARU ry. toimii poliittisesti sitoutumattomana, aatteellisena sekä toiminnallisena yhdistyksenä sukupuoleen, sotilasarvoon tai -arvottomuuteen katsomatta pääasiassa Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden keskuudessa ohjaamalla ja kannustamalla reserviläistoimintaan. Toimintamme sisältää ekskursioita, saunailtoja, ammuntaa, urheilua ja reipasta yhdessäoloa esimerkiksi uusiin harrastuksiin tutustumalla.

jyt.fi

www.jopka.net

www.jarury.fi

44


Liikunta piristää Jyväskylässä on runsaasti latuja, lenkkipolkuja ja pyöräilyreittejä, jotka houkuttelevat hiihtäjiä, hölkkääjiä ja pyöräilijöitä. Laajavuoren hiihto- ja laskettelukeskus sijaitsee käytännössä kaupungin sydämessä. Juuri nyt remontoitavassa uimahallissa voi syksystä 2012 alkaen käydä pulikoimassa keskellä yliopiston kampusta. Talvisin Jyväsjärven jäälle aurataan luistelurata, joten Agoralle voi tulla vaikka luistellen. Jyväskylä on juuri sen kokoinen kaupunki, jossa kaikkiin paikkoihin pääsee mukavasti pyörällä. Pyöräily on virkistävää hyötyliikuntaa, siitä pitävät huolen Jyväskylän ylä- ja alamäet. Agoran ohi kulkee suosittu pyöräily- ja ulkoilureitti Rantaraitti, joka kiertää Jyväsjärven ympäri. Kevyen liikenteen reittejä voi tarkastella vaikka Jyväskylän kaupungin kevyen liikenteen reittioppaasta osoitteesta kevytliikenne.jkl.fi. Myös yliopisto tarjoaa fyysisen kunnon ylläpitämiseksi mainiot mahdollisuudet. Yliopistoliikunnan monipuolisesta ohjelmasta löydät yli 80 lajia. Voit käydä hikoilemassa kuntosalilla, nostaa sykettä ja kasvattaa lihasvoimaa ohjatuilla tunneilla, harrastaa palloilua, tanssia, vesiliikuntaa, budoa tai talviliikuntaa. Myös venyttelyä ja joogaa on tarjolla. Yliopistoliikunnan ohjatut tunnit sekä Monitoimitalon ja Kortepohjan kuntosalin käyttö edellyttävät maksullista liikuntatarraa. Näiden lisäksi yliopistoliikunta järjestää pienestä maksusta kursseja, joille osallistuminen ei vaadi tarran hankintaa. Voit myös suorittaa kaksi liikuntakurssia, jotka saat sisällytettyä tutkintosi vapaavalintaisiin opintoihin. Kurssien tavoitteena on tutustua oman valinnan mukaan mahdollisimman moniin liikuntalajeihin. Voit hankkia liikuntatarran joko yhdeksi lukukaudeksi tai lukuvuodeksi. Lukuvuosimaksu on 40 euroa. Syyslukukauden

45


Liikuntapaikat, ohjelma ja ohjeet liikuntatarran hankkimiseksi osoit­ teesta www.jyu.fi/ yliopisto­liikunta

maksu on 25 euroa ja kevätlukukauden maksu 30 euroa. Maksut voit maksaa Jyväskylän yliopiston pankkitilille tai opiskelijapalveluiden asiointipisteessä. Tarran voit noutaa kuittia vastaan joko Liikuntatoimistosta (päärakennus, huone C128) tai opiskelijapalveluista. Kortepohjan kuntosalille tarvitset kulkukortin, joita saa liikuntatarran lunastettuaan Liikuntatoimistosta. Yliopistoliikunnan ohjelma vaihtuu lukukausittain. Ohjelman löydät netistä ja lukukauden alussa kampusalueella jaettavista vihkosista. Yliopistoliikunta tarjoaa ohjelmaa myös kesällä. Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan liikuntarakennus on remontissa vuoden 2012 syksyyn saakka. Siitä syystä liikuntavuorot on siirretty muihin tiloihin yliopiston kampuksella tai sen läheisyydessä. Myös JYY liikuttaa opiskelijoita. Liikuntavaliokunnan toiminta täydentää ja monipuolistaa yliopistoliikunnan tarjontaa. Liikuntavaliokunta järjestää liikuntapäiviä, yösählyn sekä erilaisia kursseja ja retkiä. Myös ainejärjestöillä on omaa liikuntatoimintaa kuten viikoittaisia sählyvuoroja. Kysy lisää ainejärjestösi liikunta- tai vapaa-aikavastaavalta!

Opiskelijatapahtumat Ympäri vuoden järjestettävät opiskelijatapahtumat varmistavat, että puuhaa löytyy opiskelun ulkopuolellakin. Ehkä kuuluisin Jyväskyläläinen opiskelijatapahtuma on Kauppakadun Appro, joka vetää mukaan hulinaan paljon opiskelijoita Jyväskylän ulkopuoleltakin. Kauppakadun Approssa kierretään keskustan ravitsemusliikkeitä ja suoritukset taltioidaan leimoina diplomiin. Myös Jyväskylästä reissataan muualle tapaamaan muiden tiedeyhteisöjen jäseniä. Tiedekuntamme on ollut usein edustettuna esimerkiksi MM-kyykässä, joka on

46

Kuvat: Anssi Toivakka


Akateemisen kyykän MM-kilpailut ja yksi suurimmista suomalaisista opiskelijoiden liikuntatapahtumista. Fuksit pääsevät yleensä kokeilemaan kyykkää fuksiaisissa, jossa vanhemmat opiskelijat järjestävät erilaisia tehtävärasteja uusille opiskelijoille. Fuksit kilpailevat ryhmissä kiertäen rastilta toiselle keräten mm. lahjonta- ja tyylipisteitä.

Kuva:

a oivakk Anssi T

Vappu on perinteisesti lukuvuoden suurin opiskelijajuhla, ja yleensä vapun juhlinta kestääkin vähintään viikon. Vappuna mm. saunotaan, herkutellaan vappupiknikeillä ja lakitetaan Minna Canthin patsas Kirkkopuistossa. Myös ainejärjestöt järjestävät paljon tapahtumia ja bileitä. Yksi akateemisista perinteistä on sitsit, joihin pukeudutaan hienosti, syödään ja juodaan hyvin, lauletaan ja pidetään humoristisia puheita.

Opiskelija-alennukset ja -edut Opiskelijana olet oikeutettu moniin opiskelija-alennuksiin ja -etuihin, kuten opiskelijahintaiseen ruokailuun opiskelijaravintoloissa. Lisäksi jotkin ainejärjestöt ovat neuvotelleet omia alennuksia, joihin oikeuttaa ainejärjestön tarra opiskelijakortissa. Katso lisää ainejärjestösi verkkosivuilta. Lyyra-opiskelijakortilla saat myös VR:n ja Matkahuollon alennukset. Jos et ole vielä saanut Lyyra-korttiasi, voit hankkia VR:n ja Matkahuollon yhteisen opiskelijakortin. Kortti on maksuton, mutta korttiin tulee hankkia kahdeksan euron hintainen lukukausi- tai lukuvuositarra. Korttia varten pitää hankkia todistus opiskelusta, jonka saa VR:n verkkosivuilta ja johon saa leiman tiedekunnan palvelukeskuksesta. Lisätietoja VR:n verkkosivuilla: www.vr.fi

Katso osoitteesta www.lyyra.fi, mitä etuja saat Lyyra-kortilla.

47




Ynnä ry Ynnä on Jyväskylän yliopiston matematiikan, fysiikan ja tietotekniikan opiskelijoiden ainejärjestö, joka on perustettu vuonna 1966. Ynnän tarkoituksena on tukea jäsentensä opintoja, harrastuksia ja vapaa-ajan aktiviteetteja sekä toimia yhdyssiteenä opiskelijoiden, laitoksen ja tiedekunnan välillä.

Ynnä netissä: www.ynna.fi

Jäsenistölleen Ynnä järjestää monenlaista toimintaa kuten bileitä, saunailtoja ja excursioita. Jokavuotisia tapahtumia ovat esimerkiksi fuksiaiset, pikkujoulut, uusien haalaribileet ja monenlainen vapputoiminta – keväistä Ynnän Approbaturia tietenkään unohtamatta! Ynnällä on myös oma sählyvuoro ja kesäisin jalkapallovuoro. Jäseneksi voi liittyä Ynnän toimistolla. Ynnän jäsenet saavat jäsenetuina mm. osallistua Ynnän tapahtumiin. Jotkut tapahtumista ovat ainoastaan jäsenille ja toisiin voi päästä halvemmalla kuin muut tai jopa ilmaiseksi. Jäsenet myös liitetään Ynnän sähköpostilistalle, jonka kautta saa tietoa tapahtumista.

Ruokailu at, • Sonaatin ravintol ­ as un lo aukioloajat ja i.fi tt listat: www.sonaa jat • Ilokiven aukioloa ja lounaslista: www.jyy.fi/fi/ ruokalistat Katrii­ • Kasvisravintola ­ na: www.maijasilven l m noinen.fi/katriina.ht

50

Kun äidin lihapatojen ääreen pääsee enää vain viikonloppuisin, voi nälän selättää opiskelijaravintoloissa. Niistä saa ravitsevaa ja hyvää ruokaa nopeasti ja halvalla. Yliopistossa ei ole erillisiä ruokatunteja, vaan jokainen käy syömässä vatsakurinan johdolla ja luentoaikataulunsa mukaan. Mattilanniemen opiskelijaravintolat ovat Piato Agorassa ja Wilhelmiina MaA-rakennuksessa. Seminaarinmäen suosituimpia ravintoloita ovat Lozzi ja JYYn pyörittämä Ilokivi. Vegaaniruoan ystävät suuntaavat Kasvisravintola Katriinaan, joka löytyy Kauppakadulta. Ruokalistalla on tavallisesti useita eri vaihtoehtoja, ja myös erikoisruokavaliot on huomioitu hyvin. Hinta-laatusuhde on kohdallaan: aterian normaalihinta on opiskelijalle noin 2,50 €.


Pääruoan lisäksi aterian hintaan sisältyy salaatti, leipää ja yksi ruokajuoma. Vettä voi juoda niin paljon, kuin alas saa. Opiskelija-alennuksen saat näyttämällä opiskelijakorttia. Opintojen alussa, kun kaikilla uusilla opiskelijoilla ei vielä ole opiskelijakorttia, alennuksen saa kampuksien opiskelijaravintoloissa näyttämällä kuitin maksetusta JYYn jäsenmaksusta. Voit myös noutaa opiskelijatodistuksen yliopiston opiskelijapalveluista, tiedekunnan palvelukeskuksesta tai oman laitoksesi opintoasioita hoitavalta osastosihteeriltä.

Terveyspalvelut ja YTHS Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on oikeus käyttää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n palveluita, kun ylioppilaskunnan jäsenmaksu on maksettu. YTHS tarjoaa yleisterveyden, mielenterveyden ja suunterveyden palveluja sekä akuuteissa että kiireettömissä terveyteen liittyvissä ongelmissa. Osa palveluista, kuten terveydenhoitajan ja yleislääkärin vastaanotto, ovat käyntimaksuttomia ja osasta, kuten erikoislääkärin vastaanotosta, peritään pieni käyntimaksu. YTHS kutsuu kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat terveystarkastukseen, joka koostuu sähköisestä terveyskyselystä (Sätky) sekä tarvittaessa henkilökohtaisesta tapaamisesta.

• Lisätietoja ja ajan­ varauksen yhteys­ tiedot: www.yths.fi • YTHS:n terveyden­ hoitoasema sijaitsee kaupungin keskustassa osoitteessa Puistokatu 4 (9.8.2011 alkaen). • YTHS:n etuudet ovat käytössä 1.9.2011 alkaen.

Ota opiskelijakortti mukaan terveydenhoitoasemalle, se helpottaa asiointia. Jos sairaus edellyttää samana päivänä vastaanotolle pääsyä, kannattaa ottaa yhteyttä ajanvaraukseen heti aamulla. Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle on mahdollista päästä äkillisissä sairaustapauksissa ilman ajanvaraustakin. Jyväskylässä opiskelevalla on oikeus tarvittaessa käyttää myös muiden kaupunkien YTHS:n terveydenhoitoasemien palveluja.

51


mistä lisätietoja? Keneen otan yhteyttä? Paikan vastaanotto ja ilmoittautuminen Opintojen käynnistyminen ja nimenhuuto

ITKY100-kurssi Asunnonhankintaan liittyvät ongelmat ja tilapäismajoitus Opiskelijakortti Opintotuki

Muu pulmatilanne, enkä tiedä keneltä kysyä

52

IT-tiedekunnan palvelukeskus (014) 260 2207 Amanuenssi amanuenssi@mit.jyu.fi (014) 260 2732 Kurssin opettajat tie-mentorit.group@korppi.jyu.fi JYYn sosiaalisihteeri soposihteeri@jyy.fi 050 307 0540 www.lyyra.fi info@lyyra.fi Opintotuen asiointipalvelu opintotuki@jyu.fi (014) 260 1065 Yliopiston opiskelijapalvelut opiskelijapalvelut@jyu.fi (014) 260 1073, 260 1075


Kysyttävää opiskelijaelämästä? Opiskelijalähettiläät auttavat! Kuumottaako jokin opiskelijaelämään liittyvä kysymys mieltäsi? Kaipaatko käytännön vinkkejä? Me autamme! Olemme informaatioteknologian tiedekunnan opiskelijoita ja Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläitä. Tehtävämme on kertoa sinulle opiskelusta Suomen Ateenassa (eli Jyväskylässä) ja vastata kysymyksiisi opiskelusta ja opiskelijaelämästä omien kokemuksiemme perusteella. Voit kysyä meiltä netissä ja saatat tavata meidät myös erilaisissa tapahtumissa. Vaikka olemme opiskelijaelämän asiantuntijoita, emme tiedä ihan kaikkea opintoasioista. Autamme kuitenkin aina eteenpäin ja kerromme, mistä löydät ajantasaisimman ja virallisen tiedon.

• Lähettiläiden yhtei­ nen Facebook-sivu: www.facebook.com/ jyopiskelijalahettilaat • Lisätietoa lähettiläs­ toiminnasta: www.jyu.fi/lahettilas • Annan blogi: annajy.blogspot.com • Annan sähköposti: anna.laattala@jyu.fi • Helinän blogi: ihmeel­ linen-tjt.blogspot.com • Helinän sähköposti: helina.turunen@jyu.fi

Voit esittää kysymyksesi Facebookissa tai lähettää sähköpostia. Käy tutustumassa opiskelijoiden arkeen ja kuumiin opiskeluvinkkeihin ennakkoon Facebookissa ja blogeissamme! Tervetuloa! Nähdään viimeistään syksyllä!

Helinä tietojärjestelmätiede

Anna tietotekniikka

53


Tärkeitä verkko-osoitteita www.jyu.fi/isa Isa-opiskelijaportaali on opiskelijan verkkosivu numero yksi. Portaalin kautta pääset käsiksi tärkeimpiin työkaluihin ja ohjeisiin. www.jyu.fi/hallintokeskus/opiskelijoille Yliopiston ohjeet opiskelijalle. www.jyy.fi Ylioppilaskunnan verkkosivuilta on hyvä aloittaa tutustuminen opiskelijaelämään. opinto-opas.jyu.fi/it/uusin Informaatioteknologian tiedekunnan opinto-oppaassa on tietoa opiskelusta, tutkintojen kuvaukset, tutkintovaatimukset ja kurssikuvaukset. Painettu opas jaetaan opiskelijoille opiskelun alkaessa. www.atk.jyu.fi/numerohaku Yliopiston henkilökunnan yhteystiedot ja huonenumerot löytyvät kätevästi hakupalvelusta. www.jkl.fi/asuminen/uusiasukas Jos muutat Jyväskylään muualta Suomesta, tutustu uuteen kotikaupunkiisi. kartta.jkl.fi Jyväskylän kaupungin opaskartta auttaa uudessa kaupungissa suunnistettaessa.

54


Hotel Alba


muistilista Onnittele itseäsi mainiosta valinnasta! Ota opiskelupaikka vastaan. Täytä ilmoittautumislomake. Maksa ylioppilaskunnan jäsenmaksu. Lähetä asiakirjat tiedekuntaan. Hanki asunto. Tee muuttoilmoitus. Hae opintotukea. Tilaa opiskelijakortti. Nouda käyttäjätunnus.

Jyväskylän yliopisto Informaatioteknologian tiedekunta PL 35 40014 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

(014) 260 2207 www.jyu.fi/it

Tutustu ITKY100-kurssiin. Fiilistele opiskelijaelämää tutustumalla JYYn ja ainejärjestösi toimintaan.

56

TIE 2011

Aloita opinnot 1.9. klo 10.15 Agora Auditorio 2:ssa.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.