KANSANMUSIIKKIJATSIA AVOIMIN IDEOIN KAPSÄKISTÄ AMMENTAEN

r i a i n H a u M a r k k V A T : U K A J I T S K E T M usiikkiteatteri Kapsäkissä järjestettiin erittäin mielenkiintoinen musiikki-ilta tiistaina 5.4.2022, jossa Sointi Jazz Orchestran solistina oli Seppo ”Paroni” Paakkunainen, tenori- ja baritonisaksofoni. Konsertin tunnelma oli avoimen tuttavallinen, ja se alkoi kiinnostavalla alustuspuheenvuorolla. Orkesterin kapellimestari Rasmus Soini, joka on tänä vuonna ehdolla Teosto-palkinnon saajaksi, kertoi siitä, miten hän oli nuorena soittajana Savonlinnassa kuullut Paroni Paakkunaisen säveltämän kappaleen Amazonia, jossa oli soittimina monenlaisia lintupillejä, joiden eri äänet kuvastivat sademetsän villiä luontoa. Kappaleessa oli myös useita improvisoituja osia, joissa soittajat imitoivat viidakon eläimiä. Soinin mukaan tästä muistosta syntyi idea järjestää Sointi-orkesterin isännöimä klubi-ilta, jonka ohjelmisto koostuu Paroni Paakkunaisen säveltämästä ja sovittamasta big band -musiikista.

Paroni Paakkunainen osoittautui heti alusta asti avoimeksi ja mukavaksi jutustelijaksi saapuessaan lavan eteen pöytien välistä ja tervehtiessään yleisöä Karjalan murteella. Paakkunainen sanoi olevansa ”valeparoni” ja kertoi suvustaan, että he olivat sotaa Viipurista pakoon lähteneitä evakkoja. Jatkosodan aikana syntyneeseen sukupolveen kuuluvana hän oli kuullut evakkotarinoita sodan jälkeen siitä, kuinka siihen aikaan karjavaunulla kulkien tehtiin matkaa. Paroni Paakkunainen (synt. 1943) kertoi asuneensa lapsuutensa Uukuniemellä. Karjalassa on itketty eli tehty itkuvirsiä vuosisatojen ajan, ja myös Paakkunainen on harjoittanut säveltämistä itkuvirsien sävelkaariin. Hän kertoi, kuinka oli ensimmäisen kerran kuullut John Coltranen säveltämän kappaleen Alabama ja ihmetellyt, mitä tuttua siinä oikein on. Havaittuaan siinä tutun sävellystyylin hän oli huomannut Coltranen soittavan kappaleessaan itkuvirren kaltaista melodiaa. Monet tämän konsertin kappaleista sisälsivät melodioiltaan hienoja luonto- ja tunnelmakuvauksia. Sointi-orkesterin kokoonpanossa oli havaittavissa big band -kokoonpanolle epätavallisia soittimia. Saksofonisektion telineissä näkyivät englannintorvi, oboe, klarinetti ja huilu sekä vaskissektiossa käyrätorvi ja flyygelitorvi, ja komppisektiossa oli vibrafoni. Karjalasta kimmokkeensa säveltämiseen saaneita kappaleita olivat Suistamolta lähtöisin olevaan itkuvirteen sävelletty Muuan itku ja konsertin kolmesta kantaesityksestä ensimmäinen, nimeltään Muuan valitus. Näihin sävellyksiin edellä mainitut soittimet sopivatkin todella hyvin maalailemaan luonnon ääni-

maisemaa. Paakkunainen oli omistanut näistä jälkimmäisen kappaleen pitkäaikaiselle soittokaverilleen, kontrabasisti Teppo Hauta-aholle (1941–2021) alias Teemu Kalmistolle. Nuoruusvuosina Hauta-ahon naapurissa asunut Paakkunainen innosti ystävänsä soittamaan bassoa ja yhdessä he esittivät jazzin ohella myös tanssimusiikkia. Hauta-aho aloitti uransa orkesterimuusikkona Helsingin kaupunginorkesterissa vuonna 1965. Lopetettuaan siellä 1972 hän siirtyi kolme vuotta myöhemmin Suomen Kansallisoopperan orkesteriin, josta hän siirtyi vuonna 1999 vapaaksi taiteilijaksi. Hauta-aho sävelsi paljon orkesteri- ja kamarimusiikkia. Lisäksi häneltä löytyy erittäin laaja tuotanto kontrabassolle sävellettyä musiikkia. Kaksi konsertissa esitetyistä sävellyksistä Paakkunainen oli omistanut Lars Gullinille, ruotsalaiselle baritonisaksofonistille. Ensimmäinen oli nimeltään En silhuet från Gotland, ja toisen näistä kappaleista Paakkunainen kertoi säveltäneensä itkuvirteen. Kappaleiden välissä Paroni innostui kertomaan, kuinka hän lähti 32-vuotiaana perheensä kanssa Yhdysvaltoihin opiskellakseen vuoden Berklee College of Musicissa. Palattuaan Suomeen hän kuuli esikuvansa kuolleen. Lars Gullin (1928–1976) tuli suuren yleisön tietoisuuteen aikana, jolloin nuoret tanssimuusikot hakivat paikkaansa Ruotsin musiikkinäyttämöillä. Iskelmä, tango ja valssi toivat soittajille leivän, mutta he halusivat uraltaan muutakin. Heillä riitti taitoa ja intohimoa tarttua jazzin haasteeseen ja opetella sen nuottiskaalojen kautta pitkiä sooloja. Lars Gullin jatkoi soittamista tanssiyhtyeissä, vaikka tuli tunnetuksi taitavana jazzin tulkitsijana. Hänen levytyksensä saavuttivat kuuluisuutta myös Yhdysvalloissa, mutta hän ei koskaan käynyt siellä esiintymässä. Gullin teki lyhyen kiertueen Iso-Britanniaan 1954 ja esiintyi uransa aikana jopa 93 eri vinyylilevyllä. Konsertin kappaleista kaksi oli jatsahtavampia, mikä teki ohjelmiston kokonaisuusvaikutelmasta monipuolisen ja kansainvälisen. Paakkunainen kertoi alustuksena toiseen näistä kappaleista säveltäneensä siihen 16 tahtia jo Berkleessä opiskellessaan, mutta kappale syntyi varsinaisesti vuonna 2021. Kappale oli konsertin kolmas kantaesitys, ja Paakkunainen kertoi omistaneensa sen hänen ja hänen vaimonsa 56 vuoden mittaiselle parisuhteelle. Toinen näistä jazz- sävellyksistä oli nimeltään Jazzic. Paakkunainen kertoi säveltäneensä kappaleen 70-luvulla, ja se kevensi sopivasti konsertin alun vakavampaa tunnelmaa ja alkoi menevällä bassosoololla, joka tuli harmonisesti esille orkesterin säestyksen alta. Sitä seurasi lyhyt ja melodisesti sointuva vibrafonisoolo, jota jatkoi letkeä tenorisaksofonisoolo. Alttosaksofoni vuorotteli hienosti tenorisaksofonin kanssa, ja kappale svengasi todella hyvin. Itkuvirteen sävelletyt kappaleet olivat hienolla tavalla karjalaisia kansanlauluja muistuttavia, ja vaskisoittimet loivat niihin kohtalokkaan tunnelman voimakkaalla yhteissoitollaan. Paakkunaisen täyteläinen tenorisaksofonisoolo sävytti luontoharmonian tunnelmaa ja näytti tekevän voimakkaan vaikutuksen yleisöön. Sointi Jazz Orchestran basisti liittyi siihen rytmisessä unisonossa, ja mukaan tuli myös englannintorvi, joka kuulosti tuohipilliltä. Huilut säestivät harmonisesti kappaleen erittäin tunnelmallista melodiaa. Solistien ja orkesterin yhteissoitto sujui kaikin puolin mallikkaasti ja oli hyvin nautinnollista kuunnelta-

Aplodeista päätellen erittäin suuren vaikutuksen yleisöön teki konsertin toisena solistina toiminut saksofonisti Ville Vannemaa, joka soitti baritonisaksofoniaan todella taitavalla ja ammattimaisella asenteella. Kappaleessa En silhuet från Gotland flyygelitorvi säesti baritonisaksofonisooloa, johon mukaan tulivat myös kontrabasso ja rummut. Pasuuna alkoi soittaa kappaleen melodiaa, johon flyygelitorvi liittyi ja baritonisaksofoni hetken päästä yhtyi vaskien säestäessä. Trumpetistit käyttivät osuvasti sordiinoja ja antoivat vaimennetulla soundillaan aavemaisen tunnelman. Huilut ja klarinetit liittyivät mukaan, ja orkesteri lisäsi tehoja pasuunoilla. Flyygelitorvi jatkoi melodiaa, jota pasuuna seurasi. Trumpettien huudahdukset kuvastivat veturin pillejä. Tämä hienosti svengaava kappale loi taianomaisen tunnelman, joka antoi vaikutelman höyryjunasta kiitämässä raiteellaan läpi aamu-usvan. Toinen tässä konsertissa esitetty ”silhuetti”, joka Paakkunaisen mukaan kuvasi rantakallioiden mariinisia raukkeja, löytyy UMO:n levyltä Rauk, vuodelta 2011. Levyn solistina oli ruotsalainen folk- ja jazz-laulaja Gunnel Mauritzs. Mielestäni siinä raukkien pintakuvioita osuvasti kuvastivat sordiinolla vaimennettujen trumpettien nopeat luritukset, joita vibrafoni tukevalla sointukuviolla säesti. Klarinetit, huilu ja bassoklarinetti yhtyivät hennolla säestyksellään aaltojen muovaaman rantakallion kuvioihin. Pasuunoiden voimakas pauhuna oli kuin aaltojen iskeytyminen rantaan, mihin huilu, oboe ja klarinetit vastasivat. Sointi Jazz Orchestra soitti todella hienosti Paakkunaisen säveltämän, amerikkalaisen big band -perinteen mukaisen kappaleen Space Shuttle. Kontrabasisti vaihtoi siihen sähköbasson saadakseen jykevän kompin aikaan rumpujen kanssa. Avaruushenkistä vibrafonisooloa, jota sähköbasso ja rummut säestivät, jatkoi sopraanosaksofoni, ja solistit vuorottelivat todella hyvin ja toivat mieleeni kiehtovan tähtisumun ja kaukaisen linnunradan. Sointi Jazz Orchestran esittämistä kantaesityksistä toinen oli nimeltään Sointia Karjalasta. Sen taustasta Paakkunainen kertoi, että konserttiin aluksi ehdolla ollut Amazonia olisi ollut liian monimutkainen Sointi-orkesterille esitettäväksi, joten Paakkunainen päätti, että hän voi säveltää Sointi-orkesterille aivan oman teoksen. Häneltä oli jäänyt joitain fragmentteja Karelia-yhtyeelle säveltämistään teoksista käyttämättä, joten hän hyödynsi niitä tässä uudessa sävellyksessä. Se alkoi voimakkaalla vaskien töräytyksellä, joka pelästytti ainakin minut. Siinä oli melodinen ja svengaava komppi, joka synkopoitujen rytmien johdattelemana jatkui trumpetisti Kalevi Louhivuoren sordiinolla vaimennetulla soololla. Tenorisaksofonisoolon kautta kappale päättyi trumpettisooloon, jota kahden huilun muodostama harmoninen säestys hienosti tuki. Paakkunainen oli omistanut toisenkin konsertissa esitetyistä kappaleista baritonisaksofonisti Lars Gullinille. Tämä kappale alkoi kolmen huilun ja vaskien soitolla, jonka jälkeen englannintorvi ja käyrätorvi tulivat mukaan. Kappale kuulosti tangolta, ja Paakkunainen soitti siihen melodian baritonisaksofonilla. Sopraanosaksofonisoolon taustalla vasket maalailivat melodisesti maisemia, ja englannintorvi jatkoi sitten melodiaa pianon säestyksellä. Kappale jatkui beguinetyylisellä kompilla. Paakkunainen piti hienosti soolollaan intensi-

teetin yllä eikä päästänyt yleisöä helpolla. Jos kuuntelijan tarkkaavaisuus hetkeksi herpaantui, huomasi sen saman tien otetun käsittelyyn uskomattoman maagisella antaumuksella. Täydellisen keskittyneisyyden havaitsi baritonisaksofonin jyhkeästä soundista Paronin taikoessa soolo-osuudessaan sävellykseen mukaan palavaa intohimoa. Mielestäni näin suurikokoisen big bandin esiintymispaikaksi Kapsäkin sali oli liian pieni, koska orkesteri vei puolet koko salin tilasta. Yleisölle jäi vain pieni alue salin takaosaan, jossa ei mahtunut kunnolla liikkumaan. Parvella oli erillinen katsomo, mutta permannolla klubi-mallisesti asiakaspaikkoina olivat vain tuolit pöytien ympärillä. Yleisö oli sijoitettu saliin harkitusti pöytien ääreen ilmeisesti juomatarjoilun takia. Konsertin aikana ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta hyödyntää tarjoilua, koska ravintola suljettiin konsertin alettua eikä sitä enää avattu väliajalla. Konsertin lopuksi Ville Vannemaa soitti baritonilla sävellyksen Uni, minkä jälkeen Paakkunainen esitteli Sointi Jazz Orchestran. Paakkunainen luonnehti konsertin kantaesityksiä ”koronakauden tsemppauskappaleiksi”. Hän kehui vuolaasti Sointi-orkesteria ja totesi, että nykypäivän jazz-muusikoiden nuori polvi on saanut hyvän ja kovan koulutuksen. Hän kiitti Madetoja-säätiötä, tämän konsertin tukijaa, ja toivotti menestystä Stadin ”jazz-skenelle”. Hän totesi, että big band -musiikkia sen monissa eri muodoissa tarvitaan myös tulevaisuudessa. Olen samaa mieltä Paakkunaisen kanssa siitä, että big band -musiikki on tärkeä osa suomalaista jazz-kulttuuria, ja Sointi Jazz Orchestra on todella hieno jatkumo UMOn aloittamalle suomalaisen big band -musiikin menestystarinalle.

Tämä konsertti oli mielestäni erittäin merkityksellinen kokonaisuus ja mainio esimerkki siitä, miten pitkän linjan jazz-muusikko voi tuoda uutta musiikkia innovatiivisen jazz-yhtyeen ohjelmistoon. Kansanmusiikista vaikutteita saavat sävellykset ovat tärkeitä suomalaisen itsetunnon kohottajia ja toimivat innoittajina myös nuorten säveltäjien urapolulle. Tilaisuudessa kohtasivat lahjakkaiden, nuorten jazz-muusikoiden monipuoliset soittotaidot ja pitkän linjan jazz-konkarin kokemus sekä monipuoliset sävellykset suomalaista mielenmaisemaa lumoavalla tavalla. Tämän kaltaisessa musiikissa on kyse ainutkertaisesta luovuudesta, jolle ei muualta löydy vertailukohtaa. Suomalaisesta kansanrunoudesta ja luonnon mystiikasta innoituksensa ammentanut konserttikokonaisuus oli folk-jazzin ystävän once in a lifetime -kokemus. Vieraileva trumpetisti Kalevi Louhivuori ja SJO:n saksofonisti Ville Vannemaa loistivat konsertissa täysin suvereenilla instrumenttiensa hallinnalla, mutta myös orkesterin poikkeuksellinen soitinkokoonpano ja kaikki sen soittajat vakuuttivat yleisön taituruudellaan. Paakkunainen oli solistina ilmiömäinen ja todella hyvässä vedossa, halliten sekä tenori- että baritonisaksofonin täydellisesti.

SJO:n kokoonpano Sointi-klubilla 5.4.2022: Vieraileva trumpetisti: Kalevi Louhivuori

Ville Vannemaa (keskellä, edessä) baritonisaxofonissa. Kuva: Markku Hainari

Trumpetit (ja flyygelitorvet): Tero Lindberg, Joona Kilponen, Nuutti Tossavainen Vieraileva käyrätorvisti: Hannes Kaukoranta Pasuunat: Kenneth Ojutkangas, Hooper San-

tos, Mikko Haanpää, Panu Luukkanen.

Saksofonit (ja huilut, klarinetit, bassoklarinetti, englannintorvi, oboe): Frans Thomsson,

Johannes Salonen, Petteri Hietamäki, Janne Saarinen, Ville Vannemaa

Piano: Juha Paljakka Vibrafoni: Ilkka Uksila Basso: Oskari Siirtola Rummut: Joona Räsänen Kapellimestari: Rasmus Soini Solisti (sävellys, sovitus): Seppo ”Paroni”

Paakkunainen

Sointi Jazz Orchestra (SJO) on 18 jäsenen big band, joka on perustettu nuorten ammattilaisten voimin syksyllä 2013. SJO tunnetaan persoonallisesta soundistaan, jonka syntyyn on vaikuttanut nimenomaan big band -perinnettä uudistava instrumenttivalikoima. Puupuhaltajista moni soittaa useita eri puupuhaltimia saksofonien lisäksi, ja trumpetistit hallitsevat myös flyygelitorven ja pikkolotrumpetin sekä huilun ja alttohuilun. Lisäksi vaskisoitinvalikoimasta löytyy sopivasti konserttiohjelmistoihin vaikkapa käyrätorvi, tuuba ja bassopasuuna. SJO:n muusikoiden monipuolisuuden ansiosta soittimien vaihto kappaleiden esittämisessä on hyödynnettävissä sovituksissa ja sävellyksissä, jotka ovat juuri Sointi Jazz Orchestralle räätälöityjä. Yhtye on tullut tunnetuksi uusien ennakkoluulottomien ja yllätyksellisten konserttikokonaisuuksien esittäjänä. Sointi Jazz Orchestra on vuodesta 2020 luotsannut omaa jazz-klubiaan Musiikkiteatteri Kapsäkin tunnelmallisessa miljöössä. SJO:n klubi-iltojen tarkoituksena on tarjota monipuolinen katsaus uuteen big band -musiikkiin. Maanlaajuisesti orkesteri tunnetaan kunnianhimoisista kantaesitysohjelmistoistaan. Tämän kevään ensimmäisen klubin solisti- ja säveltäjävieraaksi oli kutsuttu monipuolinen muusikko ja sielukas tarinankertoja Seppo “Paroni” Paakkunainen, 78, joka on pitkän uransa aikana erikoistunut jazzmusiikkiin ja suomalaiseen etno-musiikkiin sekä studiotyöskentelyyn. Hänellä on uransa varrella ollut useita kokoonpanoja, muun muassa Eero ja Jussi & The Boys, Islanders, Karelia, Soulset, Unisono ja Utopia. Vuonna 1968 hän voitti EBU:n jazzkilpailun osana Tuohi Quartet -yhtyettä (muut jäsenet Teppo Hauta-aho, Edward Vesala ja Heikki Sarmanto).