1 minute read
Muistin vierailu
by SaaraLiu
Next Article
Teksti: Juha Kaipainen Kuvat: Markku Olkkonen
Muistin vierailu
Etelä-Savo 1941-2021
MMA Etelä-Savon 80-vuotis juhlapäivä alkoi 21.8.2021 puolen päivän aikaan kokoontumisella Sodan ja rauhan keskuksen Muistin edessä. . Pääsisimme tutustumaan Mikkelin uusimpaan matkailukohteeseen, siis Muistiin. Se on tiedekeskus ja kertoo sodasta ja sen vaikutuksista ihmisiin.
Meitä oli kokoontuneena nelisenkymmentä eri puolilta Suomea saapunutta juhliimme osallistujaa, alkuun menimme auditorioon jossa meille kerrottiin hieman taustaa ja sitä mitä meillä oli edessämme. Jakaannuimme kolmeen ryhmään ja lähdimme tutustumaan näyttelyyn erilaisten tarinoiden kautta.
Henkilökohtaisesti mielenkiintoisin kohde tällä kertaa oli virtuaalinen taistelutapahtuma vuodelta 1944, Tali-Ihantalan taistelut, sillä oma isäni oli kokenut kyseiset hetket taisteluissa mukana olleena panssarivaunun ajajana haavoittuen vakavasti siellä.
Virtuaalitodellisuudessa taistelusta sai pienen häivähdyksen siitä mitä se todellisuudessa on ollut, varmasti kaikille todella kova koettelemus. Itselläkin pää painui alas suojaan ja varovasti kurkistellen seurasi vihollisen hyökkäyksen tapahtumia. Monenlaista muutakin mielenkiintoista näyttelystä löytyi, varsinkin kun ymmärsi mennä kuvien ”taakse” katsomaan niiden taustatietoja. Toinen mielenkiintoinen paikka oli tietysti Päämajamuseo kokonaisuudessaan.
Valitettavasti aika ei riittänyt kuin pintaraapaisuun, pitänee varmaan varata enemmän aikaa ja tutustua ajan kanssa tarkemmin Muistiin, kun se on noin lähellä.