Rajatietoretki mystiselle luolalle

teksti Anni Kultajoki, Matti Kultajoki

kuvat Anni Kultajoki, Tapani Koivula

Eräänä viime kesäkuun päivänä pieni ryhmä rajatietoharrastajia päätti mennä tutkimaan kallioon kauan sitten muodostunutta luonnonihmettäKirkkonummen metsään, Porkkalan alueelle.

Olin kuullut puhuttavan ihmeellisestä luolasta, jonka verrattoman kauniit holvimaiset seinäkaaret aurinko keskipäivällä salaperäisesti valaisee luolan katossa olevien aukkojen kautta.

Oppaiksi meille lähtivät eräät luolassa jo aikaisemmin käyneet löytöretkeilijät. Tarkoituksenamme oli ihastella luontoa, pohtia luolan syntyteorioita ja mahdollista käyttötarkoitusta muinaisuudessa, sekä tietysti tutustua myös paikan erikoisiin, pyhiksi koettuihin energioihin.

Tuumasta toimeen, ja niin ai kataulut yhteen sovitettuamme alkoi vaelluksemme Kirkkonummen juna-asemalta, josta nappasimme metsäreissullemme mukaan vielä vaatimattomat matkaeväät. Taipale jatkui sen jälkeen kolmen henkilöauton karavaanina kyseisen luolavuoren läheisyyteen.

Parkkeerasimme autot hiekkaiselle pikkukentälle, josta lähdimme hipsimään kohti metsään johtavaa pikkutietä. Etenimme luolan suuntaan hiljaa kuin intiaanit, siksi että tuon parkkipaikan ympärillä on hevostalleja ja yksityiskiinteistöjä, joiden omistajat kuulopuheiden mukaan ovat kovasti harmissaan maillaan liikuskelevista uteliaista kulkijoista. Onneksemme emme alkumatkasta tavanneet ketään heistä, ja niin pääsimme huomaamatta metsään vievälle polulle.

Heti metsään astuessamme, mukanamme ollut selvänäkijä havaitsi koivikossa sammaleisen ison kiven päällä seisoneen pitkäpartaisen vihreäkaapuisen maahisen, joka toivotti meidät käsillään viittoen lämpimästi tervetulleiksi. Tämä luonnonhenki oli ilmeisesti myös yksi saman metsäalueen paikallishaltijoista, ja oli varmasti jo tiedottanut tulostamme muillekin vastaaville henkiolennoille.

Tämän kiven päällä nähtiin maahinen

Emme ehtineet kauankaan tepastella metsäpolkua eteenpäin, kun huomasimme polun molemmin puolin runsaasti mustikoita – kesäkuussa jo aivan makeiksi ja suuriksi kypsyneet marjat! Vaikutti siltä, että vanha metsä ja sen ystävälliset henget todellakin ottivat meidät ilomielin vastaan.

Kasvusto oli tiheää, mutta polkua suurin piirtein seuraten pääsimme oppaiden johdattamina perille. Korkeiden puiden katveessa näkyi vihdoin vaelluksemme kohde. Luola näytti olevan pienehkö - sisällä aikui  nen ihminen hädin tuskin mahtuisi seisomaan suorassa, istumalla siellä voisi olla yhtaikaa enintään kolme tai neljä aikuista ihmistä. Muodoltaan luola oli kuitenkin sitäkin mielenkiintoisempi ja täysin poikkeava ympäristön muista suurista kallioista.

Sileät kivipinnat, joista osa on punaista graniittia, muistuttavat veden hiomia hiidenkirnuja. Mysteeriona on kuitenkin luolan sijainti korkealla vuoren kupeessa. Matkaa sieltä on merelle nykyisin parisen kilometriä, mutta muinaisina aikoina jääkauden jälkeen merivesi on varmasti peittänyt alleen koko luolan.

Ryhmämme saapuessa luolalle, iltapäivä oli jo pitkällä. Emme sillä kertaa nähneet, miten aurinko loihtii luolan eläväksi valaisten sen holveja tietystä suunnasta ylhäältä päin, ikään kuin kivi sen kattoikkunan kautta.

Paikan luonnonläheiset energiat suorastaan kutsuivat hiljentymään meditaatioon tuon erikoisen kalliomuodostelman suulla. Niinpä istuimme rinkiin, osa meistä luolan sisällä, osa sen ulkopuolella, ja pidimme lintujen laulaessa ympärillämme harmonisen yhteismeditaation, jossa lähetimme omaa rakkauttamme Äitimaalle, sekä rauhan puolesta koko maapallolle…

"meditointihetken aikana ryhmämme ylle ilmestyi lähes kymmenen metrin korkuinen, hohtavan sininen ja pyramidia muistuttanut terävähuippuinen valokartio"

Moni meistä tunsi rakkaudellisen ”vastaimpulssin”. Retkeen osallistunut näkijämies kuvaili, miten syvälle luotaa van meditointihetken aikana ryhmämme ylle ilmestyi lähes kymmenen metrin korkuinen, hohtavan sininen ja pyramidia muistuttanut terävähuippuinen valokartio, joka sulki sisäänsä koko retkiryhmän. Se oli aluksi väriltään keltainen, mutta muuttui pian vihreäksi ja sen jälkeen siniseksi, kunnes hävisi näkyvistä vasta useiden minuuttien kuluttua, valais tuaan meitä siihen asti kirkkaan sinisellä loisteellaan suoraan ylhäältäpäin. Aurinko paistoi samaan aikaan eri suunnasta sivummalta. Mysteeriksi jäi mikä se värikäs valokeila oike  astaan oli, ja mikä henkimaailman olento sen mahdollisesti aiheutti. Meihin meditoijiin se kuitenkin vaikutti rauhoitta vasti ja voimaannuttavasti, uskallan sanoa myös ”tajuntaa laajentavasti”.

Retken vetäjä, psykologi ja kirjailija, filosofian lisensiaatti Riitta Wahlström koki samalla myös energeettistä yhteyttä Bosnian pyramideille, joiden iäksi on radiohiilime netelmällä arvioitu noin 30.000 vuotta. Kenties pyramidit ja muut muinaiset voimapaikat muodostavat Maa-planeetalla mannertenvälisen energiaverkoston, jonka merkitys on vasta nyt vähitellen paljastumassa nykymaailmalle. Samaan asiaan saattavat liittyä myös noilla seuduilla havaitut monet ufo-ilmiöt.

Reissua et ukäteen sopiessamme, puhuimme yleisesti vain Kirkkonummen luolasta.

Kartasta minulle selvisi, että luolal - la on virallinen nimikin: Högbergetin luola, eli suomeksi Korkeavuoren luola. Vuori onkin kotimaisittain vertailtuna korkea ja jyrkkäseinämäinen, jonka huipulta näkyy kauas horisonttiin yltävät hienot maalaismaisemat. Varsinkin alaspäin vuorelta laskeuduttaessa kannattaa varoa, ettei jalka vahingossa luiskahda ja vuorikiipeilijä putoa päistikkaa alas rotkoon. Retkikuntamme kuitenkin välttyi kaikenlaisilta onnettomuuksilta.

Högbergetin luola, eli suomeksi Korkeavuoren luola.

Paikka on itseasiassa Internetin luontokohteisiin erikoistuvissa blogeissa ihan tunnettukin nähtävyyskohde, ja löytyy jopa kansainväliseltä Tripadvisor-matkailusivustolta.

Joku oli luolassa käydessään löytänyt sisältä roskia ja karkkipapereita – ilmeisesti paikka on siis myös paikallisen nuorison tuntema. Onneksi mitään graffititöhryjä ei kuitenkaan ollut seinämissä.

Luolan suulla oli kyltti, jossa ke- hotettiin kunnioittamaan naapurissa olevan hevostilan yksityisyyttä – sen sijaan olisi ollut kenties järkevää sijoittaa lähimaastoon luolalle opastavia kylttejä, jotta vaeltajat eivät eksyisi kenenkään yksityispihoille... Kuten allekirjoittaneellekin kävi retken lopussa, kun eksyimme mieheni kanssa metsään ja lähdimme suunnistamaan hieman väärään suuntaan. Heikosti erottuvia polkuja on nimittäin metsässä useampia, joista pitäisi osata valita se oikea ja suorin polku perille. Tämä ei ensikertalaiselta kuitenkaan välttämättä aivan heti onnistu.

Asianmukaiset opasteet noin erikoisen upeaan luontokohteeseen olisivat varmastikin Kirkkonummen kunnan asia. Paikka kun kiinnostaa selvästi myös ulkomaiden turisteja. Kenties tämä salaperäinen syr- jäinen vuoriluola ei kuitenkaan vielä halua tulla isojen ihmismassojen löytämäksi...