1 minute read

Unohdettu Kantaja

Säde sivaltaa pupilliin jatkuva pakokauhun tila alkaa viimein varista

maan värinä jalkapohjissa vaimenee laskeutuu niin kuin laskeutuu tuhka hiiltyneen metsän iholle

häikäilemättömästi jyräävä höyryveturi puskee kipinöivillä kiskoilla kiitää pitkin nousevaa käyrää error, warning, sos!

ehtyy painovoima ja suuret kuuset rojahtavat ryteikköön

error, warning, sos, henki haukkoo, salpautuu ja lakoaa

kuten kaikki elonkiertonsa loppuun kulkeneet tyrehtyneet virrat

. . .

Jokaisen tragedian alla hengittää herkät versot varjoissa kasvaneet

me näemme maailman niin että kun kiintopisteemme kaatuu kun voittaja kuolee maailma loppuu

koska tuo voittaja on kaventanut huomiokenttämme näkemään vain itsensä

mutta nyt, katsokaa kohottavat päätään hekin joiden et muistanut olevan jotka odottivat tilaa

tilaa, jota ei voi taistelemalla saada

tilaa, joka hengittää tilaa hengittää

Ei maailma pääty vaikka aika ajaisi veturimme ohitse eikä nouseva käyrä ole ainoa joka täällä kasvaa kehittyy

emmekä me ole se minkä voit kapealla kiikarilla nähdä vaan kaikki se ympäröivä huomion reunoilla elävä

kannattelevien käsien verkko pyhä kosminen äiti ottamassa kiinni kaatuvan soturin

joka vasta kuolemansa hetkellä kuulee hänen itkunsa

–Marleena Lehtimaa–