Tontut suomalaisessa mytologiassa

Teksti ja tonttukuva Niina Niskanen

Artikkeli on julkaistu alunperin www.fairychamber.com sivustolla

Suomessa, Tanskassa ja Ruotsissa on ollut hyvin vahva tonttu-usko ja tonttuperinne. Suomessa harmillisesti tontuista ei löydy paljon kirjallista tietoa. Suurin osa tonttu tarinoista on esi-kristilliseltä ajalta ja Suomen kirjakieli syntyi vasta 1500-luvulla, jolloin kirkko paheksui ihmisten tonttu-uskoa.

Tonttu-sana on johdettu sanasta tontti. Tonttu olikin alunperin asuinalueen ja/ tai rakennuksun suojelija. Haltija- sana on johdettu sanoista pitää hallussaan. Tonttujen lisäksi suomalainen mytologia on täynnä erilaisia haltijoita. Haltija merkitsee henkiolentoa. Tontut ovat haltijoita, mutta kaikki haltijat eivät ole tonttuja.

Tonttuja on monenlaisia. Kodin haltija on kotitonttu. Saunan haltija on saunatonttu, tallin haltija on tallitonttu, kirkoissakin saattoi olla oma tonttu, kirkkotonttu, Turun linnassa asuu kuuluisa Turunlinnan tonttu ja laivassa laivatonttu. Met sässä asuu myös metsänhaltijatonttuja. Nykypäivänä tunnetuimpia ovat joulutontut.

Pohjoismaiset tontut muistuttavat ulkonäöltään vanhoja herroja ja rouvia. Tontut ovat yleensä noin puolimetriä pitkiä ja miespuolisilla on pitkä harmaa tai valkoinen par ta, nuttu ja lakki. Naispuolisilla hyväntahtoiset kasvot ja harmahtavat hiukset.

Tontut liitetään vahvasti esi-isiin. Erään uskomuksen mukaan talonrakentajasta tuli myös talon suojelija eli kotitonttu, samoin kuin saunan ensimmäisestä kylpijästä tuli saunatonttu.

Yksi saunatontun tehtävistä oli vahtia, että saunaan menijät käyttäyivät saunassa kunnioittavasti. Suomessa onkin vanha sanonta mennä saunaan yhtä hartaasti kuin kirkkoon. Tonttua kunniotettiin esi-isänä ja asumuksen suojelijana. Suomalais ten juhlimiseen kuului vahvasti saunominen ja tontulle heitettiin aina omat löylyt.

Kodinhaltijaa kunniotettiin hyvän onnen tuojana ja esi-isänä. Tonttu saattoi myös suuttua perheelle, jos se käyttäytyi talossa epäkunnoittavasti. Perhe saattoi lepyytellä tonttua jättämällä sille ruokaa, joskus jopa puhtaita vaatteita (tontuilla ja vaatteilla oli hyvin erilainen merki tys mitä Harry Potterin maailmassa).

Pohjoismaiden tontuilla myös on yleensä ihmismäiset korvat eikä suippokorvat. Tanskassa ja Ruotsissa on kahdenlaisia haltijoita. Heillä on tonttuhaltijat (Nisse ja Tomte) sekä keijumaiset haltijat (älven), jotka ulkonäöltään muistuttavat enemmän Taru Sormusten herrasta -tyylisiä haltijoita. Perinteisesti Nisse on enemmän maskuliininen haltija ja Älva feminiinen.

Tallitonttu tuli hyvin toimeen eläinten kanssa, myös sitä kiitettiin, kun eläimet voivat hyvin.

Ihmiset näkivät tonttuja harvoin, sillä ne pystyivät muuttumaan näkymättömiksi.

Pitkän ikänsä ja taikavoimien ansios ta tontut olivat välillä hieman kärsimättömiä ihmisten suhteen ja moni tonttu viihtyy parhaiten rauhallisessa asumuksessa.

Yksi nykypäivän tonttu-uskomuksista liitetään ajatukseen Joulupukista ja, siitä että teollisuu den myötä tontut ovat muuttaneet Napapiirille ja työskentelevät Joulupukin pajassa ja tekevät lahjoja lapsille.

Itselläni on aina ollut aika ristiriitainen suhde Joulupukin hahmoon. Pukki on minulle henkilökohtaisesti lähinnä Coca-Colan lanseeraamaa kaupallisuutta parhaimmillaan.

Pidän paljon tonttu-mytologiasta ja kansantarinoista. Myös Joulupukkiin liittyvistä legendoista, kuten Odin Jumalasta ja häneen liittyvistä myyteistä, joista osa on siirtynyt Joulupukin myyttiin, Väha-Aasiasta tulevan Pyhän Nikolauksen legendasta, saksalaisten Krampus-hahmosta ja suomalaisten Nuutti ja Kekripukista. Joulupukki ja joulun tonttukaupallisuus ovat toisaalta myös auttaneet tonttu-hahmon ja tarinoiden leviä mistä tähän päivään asti.

Suomesta ja Pohjoismaista löytyy yhä tonttu-uskoa, vähän samaan tapaan miten Britanniassa, Yhdys valloissa ja Uudessa-Seelannissa & Australiassa on vahva usko keijuihin.

Tapa jättää tontuille puuroa ja muuta ruokaa jouluna on varsinkin lasten keskuudessa yhä voimissaan. Tämä tapa on tuhansia vuosia vanha ajalta, jolloin tonttuihin uskottiin ympäri Suomea ja Pohjoismaita.

Olen kerran nähnyt tontun. Asuin muutama vuosi sitten maalla (keskellä ei mitään). Paikassa, jossa ei ollut paljon ihmisasumusta. Oli varhaissyksy ja yksi yö kuljin vanhan puusillan luona ja näin sillan juuressa pienen miehen. Ukolla oli punainen lakki ja sininen takki sekä parta, joka oli ihan samanväristä, kuin heinä, jonka seassa hän kulki. Tuijotin ukkoa ehkä pari minuuttia ja hän katosi heiniin.

Tunnen monia muitakin ihmisiä, joil la on tonttu-kokemuksia. Tanskalainen ystäväni kertoo usein tontusta, joka kolistelee hänen talossaan. Samoin helsinkiläinen ystäväni kertoi tontusta, joka viihtyy keskustan sydämessä vanhassa kerrostalossa.

Kirjoittajasta

Niina Niskanen

Kuvittaja, kuvataiteilija ja kansanperinteen tutkija.

Niina Niskanen on syntynyt PohjoisPohjanmaalla 1987. Hän on asunut muun muassa Berliinissä, Oulussa, Budapestissä ja Walesissa. Hoitanut karhuja Kroatiassa ja kissoja Lontoossa.

Niina valmistui Lybeckerin käsi-ja taideteollisesta kuva-artesaaniksi vuonna 2013 ja 2019 lastenkirjojen kuvittajaksi yliopistosta nimeltä "North Wales school of art and design”, joka kuuluu osana Pohjois-Walesissa sijaitsevaan Glyndwryliopistoon.

Niinan ominta alaa ovat erilaiset fantasiatarinat, sadut ja historialliset aiheet. Hän työskentelee enimmäkseen vesiväreillä ja sekatekniikalla. Niinan kuvitustöihin voi tutustua hänen kotisivustonsa fairychamber.com kautta.

Facebook Group: Fairychamber Updates

Instagram @fairychamberart

Twitter @FairychamberArt

Pinterest: fairychamber