ÄÄRETÖN matkailu: Bridgewater Triangle

Bridgewater triangle

Wampanoagien salaperäinen legenda

sijainti 41.76 Pohjoista leveyttä. 71.01 Läntistä pituutta

 yhdysvallat

aleksi lehtinen

Yhdysvalloissa, kolmen massachusettsissa sijaitsevan kaupungin, abingtonin, rehobothin ja freetownin keskelle jäävällä alueella on hyvin mystinen vesistöalue, joka on saavuttanut mainetta mm. satojen raportoitujen selittämättömäksi jäävien kokemuksien ja havaintojen tapahtumapaikkana.

Tämä hyvin salaperäisen maineen omaava alue on nimeltään bridgewaterin kolmio (engl. Bridgewater Triangle). Eräs tuon vesistöalueen sisälle jäävistä alueista on nimeltään hockomock-suo (engl. Hockomock swamp). hockomock-suo on pinta-alaltaan noin 69 km2, ja se sijaitsee aivan bridgewater-nimisen pikkukaupungin lähettyvillä massachusettsin osavaltiossa. Suoalue kuului 1600-luvulla Yhdysvaltojen alkuperäiskansan Wampanoag-heimon hallinta-alueeseen. 1600-luvulla heimo oli niin hyvissä voimissa, että siinä oli tuolloin jopa yli 12 000 jäsentä ja heidän asuinalueillaan sijaitsi noin 40 vilkkaasti asutettua yhteisöä.

SYkSYllä vuonna 1620 cape

codiin Yhdysvaltoihin saapui rantautuen englannista Mayflower- niminen siirtolaislaiva ja sen mukana uudelle mantereelle tulivat ensimmäiset eurooppalaiset. Asettauduttuaan mantereelle, uuden kolonisaation johtajat tekivät tuolloin Massassoit-nimisen wampanoagien heimopäällikön kanssa molemmille osapuolille otollisen rauhansopimuksen. Rantautuneiden uudisraivaajien metsästystaidot olivat todella huonot ja ravinnon hankkiminen tuntemattomassa maastossa osoittautui heille vaikeaksi. Ensimmäisen talven aikana yli puolet siirtolaisista menehtyi. wampanoagien tarjoamalla avulla ja opastuksella luonnon keskellä elämisestä jäljelle jääneet pyhiinvaeltajat selvisivät seuraavaan kevääseen.

Mutta uudisraivaajien yhteiskunnat alkoivat pian uusien tulokkaiden ja perheiden asettumisen jälkeen kasvaa niin suureksi, että yhteisöt alkoivat jakaantua erillisiksi alueiksi Euroopasta saapuneiden kotimaiden mukaan. Tuon toiminnan seurauksena syntyi uusia merkittäviä alueita kuten uusi-ranska, uusi-alankomaa ja uusi-ruotsi. Suuremman asutusalueen tarpeessa uudisraivaajat alkoivat ahnaasti tavoitella lisää tilaa itselleen. He alkoivat vallata maita haltuunsa wampanoageilta sekä kään-

Wampanoagpäällikkö ja Wampum-vyöt

Wampanoag päällikkö metacomet yrittää sopia rauhasta

nyttää heitä uskoonsa kuten myös vaatimaan heitä toimimaan omien länsimaisten tapojensa mukaan.

loPulta käVi niin, että kun massassoit kuoli vuonna 1661, ja valta siirtyi tämän pojalle Metacometille, päättivät uudisraivaajat rikkoa massasoitin kanssa sovitun rauhansopimuksen ja hyökkäsivät vimmatulla tavalla wampanoagien maiden kimppuun tavoitteenaan viedä heidän viimeisetkin maa-alueensa. metacomet päätti, että ei taistelutta antautuisi, vaan rakensi vuonna 1674 suuren linnakkeen heimonsa puolustamiseksi ja valmistautui sotaan, joka tultaisiin tuntemaan historiassa kuningas Philipin sotana (kuningas Philip oli siirtolaisten loukkauksena annettu nimi Metacometille). Tuo linnake muodostui wampanoageille todella tärkeäksi tukikohdaksi samaisen sodan aikana. Linnakkeen viimeinen puolustuslinja kaatui traagisesti vuonna 1676 jolloin kuningas Philipin sota sai uudisraivaajille suosiollisen päätöksensä.

muinaiSten wamPanoagien

legendan mukaan, noina vaikeina, kohtalokkaina ja toivottomina sodan hallitsemina aikoina, uuden-englannin siirtolaisten yrittäessä vallata wampanoagien linnakkeen ympäröimää aluetta itselleen, eräs metacometin yllään kantama heimolleen mittaamattoman arvokas esine, jota heimon soturit olivat varjelleet kaikin voimin, tippui kesken taistelun kahinan vahingossa suoraan tuohon hockomock-nimiseen suohon ja vajosi saman tien epäonnisesti tuonne suon pohjaan. Tämä pyhä esine on nimeltään wampum-vyö, ja se oli wampanoagien taistelutahdolle mittaamattoman tärkeä esine. Tuon vyön kadottua päällikkö metacomet heimoineen oltiin lopullisesti kukistettu.

rauhanpiippuseremonia ensimmäinen kiitospäivä Wampanoagien ja uudisraivaajien kesken

assonet-kieleke

Päällikkö

šMetacomet›

Noista tapahtumista alkaen hockomock-suo on saanut elää erikoisessa maineessaan siitä, että siellä vaikuttavat wampum-vyön herättämät, suossa elävät, mystiset ikiaikaiset suuret voimat sekä kuningas Philipin sodassa kaatuneiden uhrien levottomat ikuisesti vaeltavat heimosoturien sielut. Tuon sodan jälkeen hockomock-suon ympäristö on muuntunut jatkuvaksi selittämättömien tapahtumien tyyssijaksi.

Joitakin näistä tapahtumista tässä mainitakseni:

Eräänä kesäyönä 1971, kun ahkera lintubongari, vanhempi konstaapeli thomas downey oli ajamassa töistä kotiinsa Eastonin pikkukaupunkiin, ohittaessaan erästä suon laidalle jäävää birdhill-nimistä kukkulaa, hän näki omin silmin jättimäisen kahdelle jalalle nousevan siivekkään olennon, joka oli downeyn sanojen mukaan noin 2 metrin korkuinen. Tämän olennon siipien kärkiväli oli kuulemma jopa 3,5 metriä. Se ei ulkonäöltään muistuttanut mitään Downeyn aiemmin kohtaamaa eläintä. Vuonna 1983 metsästäjä john baker, joka oli lähtenyt vesiteitse tutkimaan riistan toivossa bridgewaterin kolmiota, koki retkellään jotain selittämätöntä. Näitä tapahtumia hän on kuvaillut seuraavanlaisesti:

“Olin rauhakseltaan kulkemassa kanootillani vesistöjä pitkin, kun yhtäkkiä kuulin suunnattoman kovaäänisen pärskähdyksen. Kun käännyin katsomaan sivulleni, näin ihmeekseni jättimäisen, noin kolmimetrisen, ihmisen muotoisen mutta täysin karvan peitossa olevan olennon ohittaen minut uiden.”

Myöhäisellä 1800-luvulla kerrottiin suon lähellä eläneiden ihmisten nähneen suon yllä erikoisia valoja.

halloween-ilta vuonna 1908

Kaksi haudankaivajaa olivat tuolloin kulkeneet suon reunustaa vievää tietä pitkin, kun he kokivat jotain, mitä eivät tulisi koskaan unohtamaan. Nuo miehet kertoivat lähimmäisilleen samaisena iltana koteihinsa palattuaan nähneensä valon, joka oli liidellyt taivaalla lähes tunnin ajan. Riippumatta siitä, uskommeko näihin paranormaaleihin seikkoihin vai emme, fakta on, että wampanoagien kielellä sana Hockomock tarkoittaa kirjaimellisesti “Paikka, jossa henget vaeltavat.”

Toinen alueella sijaitseva salaperäinen kohde on löydettävissä bridgewater-kolmion kaakkoiskulmasta, Massachusetsin osavaltion metsästä, artikkelin alussa mainitsemani freetownin vieressä. Jos kaikkiin kertomuksiin on uskominen, tuo metsä on erittäin aktiivisen ja monipuolisen henkimaailman olentojen keskittymä. Syvällä metsässä on kallionkieleke, joka kantaa nimeään assonet ledge. Tuo kieleke kohoaa vuosikymmeniä sitten aktiivitoiminnassa olleen louhoksen ylle jopa 30 metrin korkeuteen.

Louhoksen ja kielekkeen laitamilta on kirjattu ylös jos jonkinmoisia todella erikoisia tapahtumia, mm. kohtaamisista aavemaisten hahmojen kanssa on mainittu seuraavaa.

Useat alueella kävijät ovat kertoneet nähneensä hiljaisen, kuin hohkaavan valkoisiin pukeutuneen

naisen oleskelleen lähellä rotkon reunaa. Usein tuo nainen on kadonnut heidän silmiensä edessä jälkeäkään jättämättä. On myös kuultu outoja ääniä tyhjästä, ihmisten ollessa retkellä alueella. Kaikkein yleisin tuolla alueella havaittu asia on liittynyt noihin mainitsemiini erikoisiin valoihin. On eräitä valojen havaitsijoita, jotka väittävät tietävänsä täsmälleen, mistä nuo valot johtuvat ja mikä taho niiden takana on. Niiden aiheuttaja on kuulemma olento, jota nimitetään Pukwudgieksi.

Pukwudgie on Pieni, metsiä samoileva otus. Meidän suomalaisessa kansanuskossa tämä olento muistuttaisi eniten ulkonäöltään aika lailla pientä maahista tai menninkäistä. Tuolla olennolla on kovastikin yhtäläisyyksiä johonkin, mistä me sen voisimme tunnistaa, muistuttaen eräitä “väen” edustajia. Palaan näihin pohjoisen myyttien olentoihin hieman enemmän artikkelin lopussa.

Jotkut uskovat Pukwudgien elävän hockomock-suota ympäröivillä metsäisillä alueilla vielä tänäkin päivänä. Mielenkiintoisen nimensä lisäksi noissa olennoissa on hyvin erikoista ja ajatuksia herättävää se, miten heitä on näkijöidensä mukaan kuvailtu pieniksi ja karvaisiksi olennoiksi, pituudeltaan alle metrin mittaisiksi. Heidän kerrotaan myös mielellään piiloutuvan kivien taakse, kantojen alle ja metsän syvyyteen, josta he sitten voivat halutessaan ilmestyä ennalta aavistamattoman luonnossa kulkevan retkeilijän näkökenttään, aiheuttaen tälle useimmiten jos jonkinmoista epäonnea.

Minkälaisia ongelmia sitten Pukwudgie voikaan aiheuttaa näkijälleen? wampanoagien kertomuksien mukaan Pukwudgiet saattavat luoda eräänlaisella taikuudellaan salaperäisen ja kutsuvan valon eräänlai-

hockomock-suo

sena armottomana houkutuksena uhreilleen eksyttääkseen nämä metsään jonkinlaiseen hiljaiseen paikkaan, jossa sitten häikäilemättömästi yrittävät päästä surmaamaan uhrinsa. Nuo valot tunnetaan Wampanoagien mytologioissa nimellä tei-Paiwaka ja meille Euroopassa asuville ulkoisesti samankaltainen ilmiö on kautta aikain ollut tutumpi nimikkeellä virvatuli. virvatuli ei tosin tei-pai-Wakan kaltaisesti aina johda kuitenkaan näkijäänsä kuolemaan, vaikkakin se perinteisesti ilmenee paikassa, joka on toiminut joskus hautana, vuosisatoja tai jopa vuosituhansia sitten. virvatulen vaaroista emme kuitenkaan voi olla varmoja, ja siksi niitä kannattaa ihastella aina kohdatessa, turvallisesti hieman etäämmän välimatkan päästä.

On mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää se, että mieluummin kuin tappamalla omin käsin uhrinsa, Puckwudgiet myytin mukaan ohjaavat usein uhrinsa viattoman oloisesti käyttämällä tei-Pai-waka liekkejä, saattaen ihmisen ilman heidän

erään taiteilijan näkemys pukwudgiesta

pienintäkään epäilystä suoraan esim. assonet-rotkon reunalle, josta suoraan putoamaan surman suuhun.

Useasti ollaan kuvailtu kielekkeen reunalla käyneiden tuntoja. He ovat lähes aina tunteneet ylitsepääsemätöntä, käsittämätöntä halua hypätä reunalta alas tuhoonsa, tuohon synkkään kiviseen rantaveteen ja näin lopettaa oman elämänsä. Nämä henkilöt ovat kuitenkin lähes

aina olleet psyykkisesti ja fyysisesti tavanomaisen hyvinvoivia ihmisiä. Itsetuhoisuus on ollut kaukana heidän arkisesta ajattelustaan.

Viimeinen merkintä minkä tähän artikkeliin merkitsen bridgewater trianglen tapahtumista, sijoittuu vuodelle 1995.

bill ruSSo -niminen hitsari rayanhamin pikkukaupungista, massachusettsin osavaltiosta, muistaa tämän kyseisen yön varmasti loppuelämänsä. russo teki viimeiset kuusi vuotta ennen eläköitymistään hyvin pitkiä työpäiviä ja säästi tuolla tavalla rahaa eläkevuosilleen. Iltavuorot yleensä venyivät yövuoroiksi, iltapäivä kello kolmesta keskiyölle ellei jopa myöhempäänkin. Kun hän palasi öisin töistä kotiin, saatuaan työpäivän päätökseensä, Billin koira Samantha oli jo ovella odottamassa malttamattomasti päästäkseen vielä iltapissalle ennen yöunille käyntiä. bill vei tuolloin uskollisen eläinystävänsä aina asioilleen ja samalla kertaa he heittivät joka öiseen tapaansa pisun päätteeksi pienen kävelylenkin. Tämä oli heidän vakiintunut tapansa, säästä tai vuodenajasta riippumatta.

Tuona kyseisenä myöhäisiltana syksyllä vuonna 1995, bill ja Samantha kohtasivat ulkoillessaan kuitenkin jotain hyvinkin tavanomaisesta poikkeavaa, joka säilyisi heidän mielissään ikuisesti.

He lähtivät kotiovestaan ulos ja jostain selittämättömästä syystä päättivät tuona iltana poiketa tavanomaiselta reitiltään, joka olisi mennyt jalkakäytäviä pitkin kohti rayanhamin keskustaa. Tällä kertaa bill halusikin ottaa ennestään tutun, mutta lenkkireitiksi harvinaisemman polun takapihansa kautta metsään. Noin 800 metriä kotoaan kuljettua, polku alkoi saavuttaa hockomock- suon reunamaa. Siinä kohtaa, missä piti ylittää eräs tie, jotta saattoi jatkaa kävelyä eteenpäin metsäiselle reitille, Samantha alkoi kummasti vinkua ja pysähtyi kuin naulittuna maahan. Koira ei liikahtanutkaan, tärisi vain pelosta, samalla silmäili billiä huolestunein silmin. bill yritti hihnasta vetää koiraansa takaisin kotia kohti, mutta eläin ei hievahtanutkaan. Muutamien minuuttien päästä bill russo alkoi myös kuulla tuota

"Mutta Bill ei tuntunut millään saavan sielulleen rauhaa, kun hänen mielessään vaan jatkuvalla syötöllä pyöri, Mitä hän oli tuona yönä metsässä kohdannut?"

erikoista ääntä, joka oli säikäyttänyt hänen rakkaan koiransa. Se oli aluksi hento, mutta korkea ääni, hauras ja varovainen. Pikku hiljaa se kuitenkin alkoi muuttua vahvemmaksi ja itsevarmemmaksi. bill alkoi lopulta erottamaan äänessä erikoisia sanoja, joita ei tunnistanut, mutta silti ääni toisti niitä selkeästi ja päättäväisesti. “Ii waaahn tsjuu, Ii waaahn tsjuu.”

Noita sanoja ääni vain toisti jatkuvasti, kello oli lähempänä yhtä yöllä ja missään ei näkynyt yhtään ketään. Vaikka ääni ei varmasti kuulunut kymmentä metriä kauempaa, bill ei erottanut pimeässä mitään. bill yritti silti katsella ylös puihin ja tien vieressä oleviin pensaisiin, mutta turhaan. Ei siinä pimeydessä mitään voinut erottaa. Ei vaikka kuinka haki edes jotain merkkiä siitä, mikä tuon erikoisen äänen aiheuttaisi. bill huomasi hetken kuluttua jonkun matkan päässä olevan katulampun. Tuota lampun valoa vilkuillen hän alkoi totuttelemaan silmiään yön hämärään, jotta pystyisi edes jollain lailla hahmottamaan ympärillään olevaa syksyistä yön pimeää. Siinä silmiä siristellessään, yhtäkkiä viimein hänen näkökenttäänsä jostain pensaiden hämärästä ilmestyi erikoisin olento, mitä bill ja Samantha olivat eläissään nähneet. billin sanoman mukaan se oli korkeudeltaan noin 120 cm, karvan peitossa, käveli ihmisen kaltaisesti kahdella jalalla ja painoi varmasti alle 50 kg. Olento oli alasti ja sillä oli pyöreä vatsa, se tuijotti tuona hetkenä billiä ja

Samanthaa hyvin intensiivisellä katseellaan. Vaikka tuolla kyseisellä suolla he olivat kohdanneet jos minkälaista eläintä, tämä oli kyllä niistä ainutlaatuisin ja erikoisin olento. Kun olento oli astunut varjoista näkyville, se jatkoi puhumistaan oudolla kielellään: ”Ii waaahn tsjuu, Ii waaahn tsjuu”, se sanoi aina vain uudelleen. Näiden sanojen perään se toisteli aina välillä myös sanaa “Kier, kier”. bill ja Samantha seisoivat paikallaan kuin hypnotisoituina, pelosta ja hämmennyksestä la-

maantuneina, eivätkä ymmärtäneet sanaakaan mitä olento sanoi.

Olento nosti muutamia kertoja kätensä ja viittoi billiä ja Samanthaa seuraamaan itseään jatkaen kokoajan kuitenkin sanojaan “Ii waaahn tsjuu, Ii waaahn tsjuu. Kier, kier.” bill on maininnut yrittäneensä kysellä tuolta olennolta muutamia kysymyksiä, mutta tuossa kohtaakin se on vain toistellut noita erikoisen kuuloisia oman kielensä sanoja. Tästä kaikesta ihmeissään ja tietämättä mitä tehdä, bill päätti Samanthan kanssa kääntää selkänsä tuolle oudolle otukselle ja he palasivat hiljalleen kotiinsa, katsomatta enää taakseen, toivoen että ajatukset silloin hieman rauhoittuisivat.

Kotiin päästyä Samantha asettautui nukkumaan. Mutta bill ei tuntunut millään saavan sielulleen rauhaa, kun hänen mielessään vaan jatkuvalla syötöllä pyöri, mitä hän oli tuona yönä metsässä kohdannut? Vaikka kello olikin jo reippaasti aamun pikkutunneilla, ja normaalisti bill olisi käynyt myös nukkumaan, tänä yönä hän meni keittiöön, kaatoi itselleen kupin kahvia ja rukoili mielessään, ettei vain nukahtaisi, koska tiesi, että unessa tuo olento palaisi takaisin hänen eteensä. Kahvikupillisia kumotessa yksi toisensa perään ja yön kuluessa, bill palasi usein ajatuksissaan muistoihinsa ja pohtimaan tuota outoa olentoa. Hän muisti asiat hyvinkin yksityiskohtaisesti ja hetkittäin tunsi epäilystäkin tapahtuneista asioista sekä huolta omasta mielenterveydestään. Pelonväristykset hetkittäin menivät koko kehon läpi, kun hän epätoivoissaan yritti ymmärtää tapahtunutta.

Hän tunsi katumusta siitä, että ehkä hänen olisi pitänyt ahkerammin yrittää keskustella olennon kanssa. Ehkäpä jopa lähestyä sitä, jos vain uskollinen Samantha olisi sallinut sen. Mutta se syvimmälle mennyt asia, mikä ei jättänyt häntä rauhaan tuona yönä, olikin hankalampi ratkaista; mitä kummaa tuo olento olikaan voinut yrittää tarkoittaa noilla eriskummallisilla sanoillaan? bill pyöritteli asioita mielensä sopukoissa: “Ii waaahn tsjuu, Ii waaahn tsjuu” ja “kier kier.”

Juuri ennen aamun sarastusta bill uskoi viimeinkin ymmärtäneensä mitä tuo olento oli yrittänyt sanoa. Se ei ollut sen omaa itse keksimäänsä kieltä, vaan englantia ja sana,t mitä se oli yrittänyt parhaansa mukaan lausua olivatkin ehkä olleet niinkin yksinkertaisia kuin “I want you” (Suom. Minä haluan sinut) ja jonka perään oli vielä sanonut “Here, here” (Suom. Tänne, tänne).

Tämän artikkelin kirjoittaja on myös luonut Facebook-ryhmän "Tarinat ja Totuus Maailman salaperäisistä paikoista ja myyteistä".

Hänen elämästään on myös ilmestynyt kirja: aleksi oletukseton – erilaisuuden ja avoimuuden kuningasvoimat (kirjoittaja Taina Laane 2020)

• puckwudgiet ovat Pohjois-Amerikan varhaisimpia tunnettuja mytologisia olentoja. Niiden synnyintarina on peräisin Wampanoagien, Mohikaanien ja Algonquin heimojen parista.

• eri heimot eri alueilla suhtautuvat Puckwudgieihin erilailla. Toisten heimojen mukaan he ovat vaarattomia, mutta käyttäytyvät epäkunnioittavasti ja jekkuillen. Toiset heimot taas puolestaan uskovat niiden olevan kilttejä, jos niitä arvostetaan ja ne jätetään rauhaan. Mutta näiden samojen heimojen tarustoissa heitä seuratessa he voivat (pahana päivänään) olla näkijälleen kuolemaksi.