Olen osa ongelmaa

On taas se aika vuodesta, kun Golden Globet, Jussit ja Oscarit jaetaan elokuva-alan ammattilaisille. Näiden ympärillä on aina paljon keskustelua taide-alan palkintojen merkityksestä ja tärkeydestä, sekä siitä, onko pystin saaminen laatutakuun merkki. Oscar-palkintojen kohdalla tämä keskustelu on aina äänekkäin, koska kyseessä on maailman suurin elokuva-alan palkinto. Tänä vuonna monet saivat taas pettyä lopullisiin ehdokkaisiin. Erityisesti valkoisten miesten hegemonia elokuva-alalla näkyy ehdokkaista, ja häpstääki #OscarsSoWhite on näkynyt taas jälleen sosiaalisessa mediassa useasti. Viiden parhaan ohjaajan joukkoon ei mahtunut yhtään naista, vaikka Marielle

Heller, Lorene Scafaria, Olivia Wilde, Cé

line Sciamma, Lulu Wang ja Greta Gerwig ohjasivat viime vuonna elokuvia, jotka ovat saaneet suurta kriittistä arvostusta. Ja nuo ovat vain nimet jotka muistan tältä seisomalta. Oscarien historiassa on ollut vain 5 naista ehdokkaana parhaan ohjaajan palkinnolle, ja vain yksi on palkinnon voittanut, Kathryn Bigelow 10 vuotta takaperin Hurt Lockerista. Myös yksikään rodullistettu näyttelijä ei ole ehdolla parhaan miespääosan, miessivuosan tai naissivuosan kategoriassa. Scarlett Johansson sen sijaan on ehdolla kahdesti. Mutta mikä merkitys Oscar-palkinnolla sitten on? Olemme vuosien aikana nähneet, että parhaan elokuvan palkinto ei ole mikään laatutakuu. Monet sanovat että he eivät välitä Oscareista, sillä ne kuvastavat vain pienen ryhmän makuja ja mielipiteitä. En itsekään juuri pidä Oscaria laadun takuuna enkä gaalaa itsessään merkittävänä kuluttajille (ja minä sentään olen ollut järkkäämässä Oscar-valvojaisia Porissa!), mutta sen merkitys elokuvateollisuuden sisällä on eri asia. Elokuvastudiot haluavat pystejä, sillä niillä on arvostusta heidän teollisuutensa sisällä. Onko joku saanut ehdokkuutta tai palkintoa näkyy vahvasti mainostuksessa. Oscar-palkitulta ohjaajalta X tulee elokuva Y. Kenen projekteja rahoitetaan, millaisia elokuvia tehdään ja milloin ne julkaistaan - nämä ovat kaikki riippuvaisia Oscareista. Marriage Story, The Irishman ja jopa Cats menivät elokuvalevitykseen loppuvuodesta, jotta Oscar-raati muistaisi ne parhaiten. Millaiset elokuvat voittavat Oscareita, tai saavat edes ehdokkuuksia? Monet ovat nostaneet esiin Cynthia Erivon ehdokkuuden parhaan naisnäyttelijän palkinnolle roolistaan vapaustaistelija Harriet Tubmanina tyypillisenä ehdokkaana: fokus on Yhdysvaltojen historiassa ja orjuudessa, ei epämiellyttävissä nykyaikaisissa ongelmissa. Jennifer Lopezin sivurooli Hustlersissa on esimerkki epätyypillisestä naisroolista

Hollywoodissa; seksityöläinen, joka ei saa rangaistusta teoistaan ja hänen valintojaan ei moralisoida. J-Lo jäi kuitenkin ilman ehdokkuutta paljon kehutusta roolisuorituksestaan. Greta Gerwig kommentoi Vanity Fairissa, että kulttuurissamme vallitsee tarinoiden hierarkia, jonka huipulla on miesten tarinat väkivallasta ja konfliktista. Tämä näkyy tämän vuoden ehdokkaissa hyvin. Taistelulähetit - 1917, The Irishman, Joker, Jojo Rabbit, Once Upon A Time In Hollywood, Ford v Ferrari ja Parasite voidaan laskea tähän kategoriaan helposti. Olen itse osa ongelmaa: tämänkään lehden elokuva-arvioista ei juuri monipuolisuutta löydy. Millaisia elokuvia media ja kriitikot nostavat alustalle, millaisia tarinoita pidetään merkittävinä ja tärkeinä ja Oscarien arvoisina vaikuttaa mielikuviin ja asenteisiin. Jokeria on pidetty jonkinlaisena poikkeamana parhaan elokuvan ehdokkaissa sen sarjakuvaleffa-statuksen takia, mutta pinnan alla se on yhtä lailla vain tarina mielenterveysongelmien ja väkivallan suhteesta. Ei mitään uutta Hollywoodissa.

Eli onko Oscareilla väliä vai ei? Yksittäiselle kuluttajalle voi tuntua että ei ole, mutta laajemmassa elokuvateollisuuden- ja kulttuurin kontekstissa kyllä, Oscareilla on väliä. Paras vastalause Oscarien tukemalle hegemonialle on mennä katsomaan mahdollisimman paljon erilaisia elokuvia eri tekijöiltä. Katsojan ei tarvitse olla osa ongelmaa. Ratkaisu ongelmaan voi olla meidän käsissämme. Lompakolla voi todellakin äänestää.