Kun identiteetistä puuttuu pala

Olen Riina Lagerbom, 24 ja minä olen karjalainen. Karjalaisuus on asia, jota ei ole koskaan perheessäni piiloteltu. Isoisovanhempani olivat kotoisin Sortavalasta ja Suojärveltä ja he tulivat länteen pravoďieďon töiden takia jo ennen sotia. Pravoďieďo ja pravobuabo olivat menneet tuonilmazih jo vuosia ennen syntymääni enkä heitä koskaan tavannut, mutta lapsesta asti muistan heistä perheessäni puhuttaneen. Karjalaisissa sukujuurissa ei ollut mitään kummallista, salattavaa tai häpeällistä. Kun mennään ajassa pari vuotta nykyhetkestä taaksepäin, hämmästyksekseni törmäsin sosiaalisessa mediassa nuoreen ihmiseen, joka puhui karjalaisten kohtaamasta assimilaatiosta, riistosta ja vähättelystä. Karjalaisuus ei koskaan aiemmin ollut näyttäytynyt itselleni siinä valossa, että siitä voitaisiin kiusata ihmistä. Vähitellen nuoria karjalaisia alkoi näkyä kanavissani enemmän ja enemmän. Kaikki puhuivat hieman erilaisista karjalaiseen kulttuuriin liittyvistä asioista. Kaikkia näkemiäni julkaisuja yhdisti kuitenkin vihaa täynnä oleva kommenttikenttä. Halveksuntaa, kolonialistista ajattelua, vähättelyä. “Ketään ei kiinnosta joku Karjala”. Tässä vaiheessa otin hatun kauniiseen kouraani ja aloin miettiä – mistä tämä viha tulee? Keitä nämä nuoret karjalaiset ovat? Olenko minäkin karjalainen? Onko minulla oikeus karjalaiseen kulttuuriin ja identiteettiin, vaikken ole Ilomantsia idempänä käynyt? Olen kokenut jossain määrin jopa suuttumusta eri alustoilla käytyihin keskusteluihin. Kulttuurisesta omimisesta käydyssä keskustelussa ydinongelma jää usein ymmärtämättä. Sosiaalisessa mediassa karjalaisia usein syytetään portinvartioinnista (eng. gatekeeping) ja kommentit ovat usein luokkaa “yritätkö ihan oikeasti kieltää karjalanpiirakat”. Kulttuurisen omimisen ydinongelma on nimenomaan siinä, että yleensä valtaväestön tai etuoikeutetun ryhmän jäsen ottaa käyttöönsä vähemmistökulttuurin tai jopa sorretun kulttuurin osia “rusinat pullasta” -taktiikalla ja mahdollisesti hankkii taloudellista hyötyä käyttämällä näitä vähemmistökulttuurista omittuja osia. Keskustelu keskittyy “kun minä en enää mitään saa tehdä” -tyyppiseen ajatteluun ja siihen vastaaminen muistuttaa tuuleen huutamista. Karjalaisyhteisössä katsotaan karjalaiseksi jokainen, joka omaa objektiivisen yhteyden karjalaisuuteen. Nykyisestä asuinalueesta tai suvun kielestä riippumatta jokainen on ihan yhtä karjalainen. Vuosikymmenien assimilaatiopolitiikan seurauksena moni nuori siirtokarjalaisten jälkeläinen ei

Karjalaisuus ei koskaan aiemmin ollut näyttäytynyt itselleni siinä valossa, että siitä voitaisiin kiusata ihmistä.

tiedä tai ymmärrä olevansa karjalainen. On myös ihmisiä, jotka eivät halua pitää itseään karjalaisina, vaikka sille olisikin perusteet. Itseidentifikaatioon perustuen tämäkin on täysin hyväksyttävää, sillä kenelläkään ei ole oikeutta pakottaa ihmiselle identieettiä, jota tämä ei tahdo. Karjalaisuus ei myöskään sulje suomalaisuutta pois tai päinvastoin. Identiteetit ovat kokonaisia eikä kenenkään tarvitse laskea prosentteja, eikä yhden identiteetin tarvitse vähentää toista. Kielellinen, etninen tai kansallinen identiteetti tai kansalaisuus eivät ole sama asia eivätkä riipu toisistaan. Karjalaisilta vaaditaan kuitenkin julkisessa keskustelussa identiteettiin liittyviä määritelmiä, joita yhteisö ei itse jäseniltään vaadi. Karjalaisten olemassaolo omana suomalaisuudesta erillisenä kansanaan kielletään, meiltä kysellään Karjalan passia, karjalan kieli käsitetään Suomen itämurteeksi, eikä sen hädänalaista asemaa omana kielenään ymmärretä. Karjalan alueista ylläpidetään kummallista omistussuhdeajattelua eikä karjalaisten ymmärretä olevan nykypäivässä elävä yhteisö. Karjala alueena on ollut olemassa jo kauan ennen kansallisvaltioiden aikaa. Karjalaan kuuluvat Karjalankannas, Laatokan länsi- ja pohjoispuolella sijaitseva Laatokan Karjala, sen itäisin osa Raja-Karjala, nykyisen Suomen Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakunnat sekä Viena ja Aunus. Lisäksi karjalaisalueisiin kuuluvat erilliset Tverin, Tihvinän ja Valdain karjalaissaarekkeet Venäjällä. Olen sen koulujärjestelmän tuotos, jossa karjalaisuus on käyty yhdessä lauseessa. Kun oli sota, Karjalasta tuli evakkoja, joita saatettiin ylenkatsoa, mutta heidät kotiutettiin suomalaiseen yhteiskuntaan. Mitä minulta oli jäänyt ymmärtämättä?

Loppujen lopuksi kyse ei ollut minun ymmärtämättömyydestäni vaan siitä, ettei koulujärjestelmä ollut kertonut minulle mitään. Yhteyttä kulttuuriin palauttavana karjalaisena saa jatkuvasti törmätä assimilaation ja karelianismin jättämiin jälkiin. Karjalaisuudesta käytävää keskustelua vä-

Identiteetit ovat kokonaisia eikä kenenkään tarvitse laskea prosentteja, eikä yhden identiteetin tarvitse vähentää toista.

Loppujen lopuksi kyse ei ollut minun ymmärtämättömyydestäni vaan siitä, ettei koulujärjestelmä ollut kertonut minulle mitään.

rittävät tänäkin päivänä karelianismi ja Suur-Suomi-aate. “Yksi kieli ja yksi mieli” -ideologialle rakennettu kansallisromantiikka pitää karjalaisia Suomen heimona ja tämän seurauksena karjalaiset kohtaavat jatkuvasti identiteettinsä ja etnisyytensä kyseenalaistamista, halveksuntaa ja vihapuhetta.

Akateemisella kentällä nämä rakenteet ja ideologiat näkyvät siinä, että karjalaisuuden tutkimusta on vuosikymmenten ajan tehty suomalaisesta näkökulmasta suomalaisia varten. Karjalaisten tutkimuksen historiassa on tuotettu tietoa, jonka päälle tieteellisen tiedon rakentaminen vinouttaa kuvaa karjalaisuudesta. Suosituista lähteistä suuri osa on vanhoja ja osa jopa sisältää fasistisia ajatusmalleja. Omaa karjalaisuuttani tutkiskellessa ja keskusteluja karjalaisten asemasta käydessä halusin kääntää tätä vanhan tutkimustiedon kelkkaa omissa opinnoissani. Päätin tehdä kandidaatintyöni kulttuurisesta omimisesta karjalaisaktivistien näkökulmasta. Viimeisen vuoden aikana olen löytänyt itseni käymästä useita keskusteluja liittyen kulttuuriseen omimiseen ja sen problematiikkaan. Karjalaisaktivistien näkökulma tutkimuksessani tuo äänen kuuluviin niiltä, joita ei ole aiemmin kuultu. Jokainen karjalaisuuteen liittyvä tutkimus, jossa meidän näkökulmamme otetaan huomioon vie karjalaisuuden kuvaa niille urille, joille se kuuluu. Karjalaisuuden vähättely ja määrittely ulkoa päin mitätöivät vähemmistön itsemäärittelyoikeuden. Se vie karjalaisilta osallisuuden heitä koskevassa tutkimuksessa. Vaikka monet karjalaiset ovat vuosien saatossa häivyttäneet karjalaista identiteettiään syrjinnän vuoksi ja sulautuneet suomalaisten sekaan, karjalaisuus ei ole kuollut. Nykypäivässä voimme vaikuttaa asenteisiin ja karjalaisyhteisössä tietysti toivomme, ettei kukaan sulje korviaan meiltä vain, koska ei halua ymmärtää.