3 minute read

Puheenvuoro: Lulu Ranne

Pohjoismaiden neuvoston on valittava, näivettyykö se Stalinin haamun varjoon vai uudistetaanko sitä perusteellisesti

Jotta tätä kirjoitusta ei tulkittaisi väärin, aloitan sen muutamalla selvennyksellä.

Advertisement

Olen pohjoismaisen yhteistyön suuri ystävä. Rakastan Pohjoismaiden perinteistä elämäntapaa, kieliä ja kulttuureja. Olen myös kaksikielinen, asunut pitkään Ruotsissa ja tehnyt työurani aikana paljon hyvää yhteistyötä pohjoismaalaisten kanssa. Pohjoismaat ja Baltian maat ovat meille suomalaisille kaikkein tärkeimpiä ja rakkaimpia kumppaneita. Yhteistyöllä ei ole rajaa, vaan siinä on valtavasti mahdollisuuksia. Näin erityisesti nyt, kun olemme pian kaikki puolustusliitto NATOssa.

Pohjoismaiden neuvoston rooli pohjoismaisessa yhteistyössä on kuitenkin nykyisellään erittäin turhauttava. Olen jo nyt, kolmen ja puolen vuoden Pohjoismaiden neuvoston jäsenyyden jälkeen ryytynyt neuvoston hampaattomuuteen ja kahvitteluhetkiin. Siitä huolimatta, että siellä tapaamani virkamiehet ovat taitavia ja ahkeria ja parlamentaarikotkin pääosin asiallisia.

Neuvosto on vähän niin kuin "Pohjolan parlamentti", mutta se ei säädä lakeja vaan tekee Pohjoismaiden hallituksille ja ministereille suosituksia Pohjoismaiden olojen, lainsäädännön ja yhteistyön parantamiseksi. Sen vaikuttavuus on kuitenkin erittäin heikko ja sieltä lähetetään aivan liikaa kaikenkarvaisiin ja kokoisiin asioihin liittyviä suosituksia Pohjoismaiden hallituksille.

Pohjoismaiden neuvosto perustettiin 1952 ja se täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Suomi liittyi neuvostoon virallisesti vuonna 1955. Stalin asetti liittymisen ehdoksi, että Pohjoismaiden neuvosto ei käsittelisi ulko-, turvallisuus- tai puolustuspolitiikkaa. Suomi liittyikin neuvostoon Stalinin kuoleman jälkeen, mutta Stalinin haamu on seurannut Pohjoismaiden neuvostoa siitä asti.

Maailma on kuitenkin täysin muuttunut 70 vuodessa. Pohjoismaiden neuvosto ei ole pysynyt perässä. Sitä ei ilmeisesti ole haluttu eikä kyetty uudistamaan. Väitän, että se on nykyisellään aikansa elänyt elin, joka ei motivoi parlamentaarikkoja taikka virkamiehiä. Organisaatio, joka on kansalaisille tuntematon, byrokraattinen ja tehoton. Maailmantilanne, vakavat kriisit ja lopulta Venäjän hyökkäys Ukrainaan pysäyttävät ja antavat Pohjoismaiselle neuvostollekin tuhannen taalan paikan muuttua. Neuvosto käsittelee ulko- ja puolustuspolitikkaa nykyisin lähes jokaisessa puheenjohtajiston ja valiokunnan kokouksessa sekä varsinaisissa istunnoissa. Olemme ottaneet kantaa Venäjän suorittamaan kansanmurhaan, järjestäneet erinomaisen seminaarin Ukrainan, Venäjän ja Valko-Venäjän tilanteesta Baltian yleiskokouksen kanssa ja vaadimme Pohjoismaille yhteistä kyberturvallisuusstrategiaa sekä kriisi- ja siviilivalmiusyhteistyön tehostamista.

Venäjän hyökkäys ja sen toteuttama massamurha Ukrainassa osuivat ajankohtaan, jossa Suomella on Pohjoismaiden neuvoston presidenttiys. Suomi, jos joku, on Baltian maiden rinnalla se, joka tuntee Venäjän paremmin kuin yksikään muu maa. Suomi on se maa, joka tietää, että suhteet eivät palaa ennalleen ainakaan nyt elävien sukupolvien aikana.

Pohjoismaiden neuvoston momentum ja uudistamisen aika on nyt.

Keskustelu siitä, mihin suuntaan Pohjoismaiden neuvostoa halutaan kehittää, on käynnistettävä aktiivisesti Suomen puheenjohtajuuskauden aikana. Eikä pelkkä keskustelu riitä. Pohjoismaisessa yhteistyössä on rajattomasti mahdollisuuksia, mutta näivettyminen uhkaa, jos parlamentit eivät itse ymmärrä muuttaa Pohjoismaiden neuvostoa ja sen liepeillä olevia organisaatioita. Esimerkiksi Pohjoismaiden neuvoston ja Baltian yleiskokouksen yhdistämistä on harkittava vakavasti. Maailma muuttuu, eikä meillä ole varaa ylläpitää matkustelukerhoja ja valtavaa byrokratiaa, joka ei synnytä mitattavaa hyötyä Pohjoismaille.

Kaikki Pohjoismaat hyötyisivät tiiviimmästä huoltovarmuus-, energia- ja sisäisen turvallisuuden yhteistyöstä. Myös maiden välisen kaupan, yrittäjyyden, työnteon ja koulutuksen saralla on paljon voitettavaa. Hyvän täytyy saada ylittää Pohjoismaiden väliset rajat, mutta on silti aina muistettava, että rajat myös suojelevat kansalaisia ja valtioita pahalta, kuten jengirikollisuudelta ja huumeilta. Tai näin rajojen ainakin pitäisi toimia.

Hyvää pohjoismaista yhteistyötä löytyy jo paljon, mutta parantamisen varaa on rajattomasti. Vanhat toimintatavat, jähmeä ja paisunut byrokratia, mukavuudenhalu tai itsetyytyväisyys eivät saa olla muutoksen jarruna.

Pohjoismaiden neuvosto voisi ottaa johtajan roolin pohjoismaisessa yhteistyössä, mutta sen on ensin määriteltävä itsensä uudelleen. Mikä on sen olemassaolon oikeutus? Mihin sitä tarvitaan? Mikä on se epämääräinen "pohjoismaalainen hyöty", josta usein puhutaan? Mitkä ovat neuvoston tavoitteet? Miten tavoitteisiin päästään ja miten niitä mitataan?

Kysymys kuuluu, haluaako Pohjoismaiden neuvosto olla vaikuttava pohjoismaisen hyvinvoinnin suojelija, kehittäjä ja rakentaja?

Jos muuttumiseen on halua, on siihen myös kykyä. Jos merkittävää uudistusta ei käynnistetä nyt, uhkaa todellinen uudistus jäädä tekemättä ja Stalinin haamu jää leijumaan.

TEKSTI: LULU RANNE, POHJOISMAIDEN NEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJA

This article is from: