6 minute read

Suomen erikoisasema pohjoismaisessa yhteistyössä

Julkaisija Pohjola-Norden r.y. Päätoimittaja Veikko Karsma. Toimitus ja konttori Hietalahdenranta 15 A 8, Helsinki, puh. 34 468. Osoitteenmuutokset puh. 10 630. Tilaushinta v. 1963 4 nmk vuosikerta, jäseniltä 2nmk.

Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Advertisement

POHJOLA N:o 4 1962 22. vuosikerta

Kielellisistä syistä ovat Suomi ja Islanti erikoisasemassa pohjoismaisessa yhteistyössä. Ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset voivat keskinäisessä kanssakäymisessä puhua kukin äidinkieltään ja kuitenkin ymmärtää toisiaan. Suomalaisten ja islantilaisten sen sijaan on opeteltava jokin em. kolmesta kielestä. Suomalaisten kohdalta se on ruotsi, islantilaisten tanska. Historiallisista syistä johtuen tanskaa luetaankin Islannin kouluissa melko paljon, Suomessa samoin ruotsia. Meillä on lisäksi ruotsinkielinen suurehko vähemmistö, joka monissa tapauksissa on toiminut välittäjänä suomenkielisen väestön ja Skandinavian välillä. Mitä useampi suomenkielinen osaa ruotsia ja islantilainen tanskaa, sitä helpompi on heidän suoranaisesti osallistua pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Toiselta puolen taas ovat suomalaiset ja islantilaiset iloisia, jos Skandinavian maissa kiinnitetään huomiota myös heidän kielensä opiskeluun. Kun Ruotsissa Suomesta tapahtuneen vilkkaan muuttoliikkeen vuoksi on nykyään suuri suomenkielinen vähemmistö, on tämän väestönosan kaksikielisyyden säilyttäminen erittäin merkityksellistä pohjoismaiselle yhteistyölle.

Edustajainkokouksissaan Bergenissä 1961 ja Kööpenhaminassa 1962 ovat Norden-yhdistykset käsitelleet Suomen ja Islannin erikoisasemaa pohjoismaisessa yhteistyössä. Suomen kohdalta asia oli esillä myös Pohjoismaisen Kulttuuritoimikunnan kokouksessa Kööpenhaminassa marraskuussa 1962. Julkaisemme jälempänä Suomen taholta em. kokouksessa esitetyt näkökohdat:

Suomen kannalta on eittämättä kansallisesti ensiarvoisen tärkeätä, että sillä on kulttuurin alalla mahdollisimman läheiset suhteet muihin pohjoismaihin. Myös muille pohjoismaille on merkityksellistä, että Suomi on toimivana jäsenenä pohjoismaisessa ryhmittymässä, jonka vuoksi on oikeutettua vaatia niitä tulemaan Suomea vastaan yritettäessä voittaa lähinnä kielelliset erikoisvaikeudet, joiden johdosta vaaditaan suurempia voimainponnistuksia vilkkaan vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä kuin viimemainittujen keskinäisissä suhteissa.

Koska valtaisa enemmistö Suomen kansasta puhuu kieltä, joka ei kuulu skandinaviseen kieliryhmään, eivät sen asukkaat voi päästä yhtä läheiseen yhteyteen muiden pohjoismaiden kanssa kuin nämä keskenään. Melkein jokaisessa yhteistyökysymyksessä tulee vastaan kohta, jossa kielivaikeudet ovat esteenä. Tämä koskee kaikkia kielen välityksellä tapahtuvia kulttuurisuorituksia ja -yhteyksiä. Erikoisia pulmakysymyksiä ilmaantuu heti, kun on kysymys kirjallisuuden vaihdosta. Mutta kielelliset olosuhteet vaikeuttavat myös sellaisia toimintamuotoja kuin opettajainvaihto, stipendiaattien matkat Suomeen, opiskelumahdollisuudet Suomessa ja televisiotoiminta. Haluttaessa laajentaa Suomen ja muiden pohjoismaiden välisiä kulttuuriyhteyksiä pitää sen vuoksi kiinnittää eniten huomiota sellaisiin toimenpiteisiin, jotka tasoittavat kielelliset eroavaisuudet tai jollain toisella tavalla eliminoida niiden haitallinen vaikutus mainittujen kansojen välisessä yhteistyössä.

Käytännöllisiä toimenpiteitä

Pohjoismaisen yhteistyön kannalta on erittäin tärkeätä, että ruotsinkielen asema Suomessa ei taannu. Päinvastoin pitäisi tehdä kaikki mahdollinen, jotta ruotsin opetusta jatkuvasti kehitettäisiin ja tehostettaisiin. Näitä pulmia, joihin sisältyy suuri joukko konkreettisia kysymyksiä, käsitellään Pohjoismaisen Kulttuuritoimikunnan II jaostossa otsakkeella Ruotsinkielen opetuksen tehostaminen suomenkielisissä oppilaitoksissa.

Erityistä huomiota ansaitsevista yhteistyömuodoista mainittakoon seuraavat:

1.Stipendien myöntäminen suomenkielisten oppilaitosten ruotsinkielen opettajille osanottoa varten Ruotsissa pidettäviin ruotsinkielen kursseihin. Pohjoismaisen kulttuuritoimikunnan Suomen osasto on useiden vuosien aikana vuosittain myöntänyt määrärahastaan 500 000 mk näihin stipendeihin. N. 20-40 opettajaa on joka kesä osallistunut kursseihin, joita on järjestetty Suomen ja Ruotsin kouluhallitusten toimesta.

2. Pohjoismaisen filologian opiskelijoille (tulevat ruotsinopettajat) tähän asti Uumajassa järjestetyt kesäkurssit. Toiminta aloitettiin v. 1961 ja molempina vuosina on 40 ylioppilasta osallistunut kursseille.

3. Tanskan, norjan ja ruotsin pohjoismaiset kielikurssit ovat I jaoston tutkimuksen kohteina. Tarkoituksena on, että suomalaiset sekä suomen- että ruotsinkieliset pohjoismaisen filologian opiskelijat voisivat osallistua joka toinen vuosi vaihtoehtoisesti Tanskassa ja Norjassa järjestettäville kesäkursseille. Vastapainoksi tullaan Suomessa järjestämään suomenkursseja muiden pohjoismaiden ylioppilaille.

4. Jo nyt esiintyy suomenkielen opetusta tietyssä määrin muissa pohjoismaissa. Suomen lehtoreita on Ruotsissa Uppsalassa (missä myös on suomenkielen professorinvirka), Lundissa ja Tukholmassa, Tanskassa Kööpenhaminassa, jonka lisäksi suomenopetusta annetaan myös Norjassa Oslon yliopistossa. On otettu myös käsiteltäväksi suomen lehtorin saaminen Göteborgiin ja Osloon. Kaikissa näissä oppilaitoksissa on ryhmä opiskelijoita, jotka opiskelevat suomea. Nämä henkilöt tulevat omissa maissaan muodostamaan merkittävän renkaan niiden ja Suomen välisissä kulttuuriyhteyksissä. Tälle kielenopetukselle pitää omistaa erityistä huomiota. Suomen lehtoreiden toimintaa pitää laajentaa ja lehtoreille antaa hyvät edellytykset tehtävänsä suorittamiseen varustamalla heidät riittävällä opetusaineistolla kirjallisuuden, aikakauslehtien jne. muodossa.

Ulkomaille lähetettävien lehtoreiden merkittävää tehtävää maansa kulttuurilähettiläinä ei pidä myös tässä yhteydessä jättää huomioimatta.

Kuinka saadaan kiinnostus pohjoismaista yhteistyötä kohtaan lisääntymään?

1.On tärkeätä, että pohjoismaiselle yhteistyölle myönteinen asenne luodaan laajoihin kansankerroksiin. Tässä yhteydessä voivat sekä viralliset valtiolliset elimet että varsinkin vapaaehtoiset kansalaisjärjestöt suorittaa merkittävän panoksen. Pohjoismaisten kysymysten parissa työskentelevien valtiollisten elimien pitäisi levittää tietoa käsittelemistään asioista. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa on myös niillä tiettyjä PR-velvoituksia. Ja onko Pohjola-Norden liitolla välttämättömät taloudelliset ym. edellytykset merkittävän tehtävänsä täyttämiseen? Tekevätkö sanomalehdistö, radio ja televisio tosiaan kaikkensa välittääkseen pohjoismaista tietoutta?

2. On esitetty ehdotus, että paras oppilas esim. jokaisella toiseksi ylimmällä lukioluokalla saisi stipendin opintomatkaa varten johonkin toiseen pohjoismaahan. Stipendinjakoon voisi myös yhdistää sellaiset edellytykset kuin osoitettu mielenkiinto pohjoismaisiin asioihin, ainekirjoituskilpailut, kielitaito jne. Mainitunlaisen toiminnan pitäisi huomattavasti lisätä mielenkiintoa muita pohjoismaita, niiden kansaa ja olosuhteita kohtaan koulunuorison parissa.

3. Ns. lukiolaisstipendiaattitoiminta pyrkii lisäämään koululaisten tietoutta pohjoismaisten naapurien olosuhteista. Saman tarkoituksen vuoksi esiintyy myös tietyssä määrin suoranaista oppilasvaihtoa pohjoismaiden välillä.

4. Tässä yhteydessä keskitytään usein liian yksipuolisesti vain varsinaiseen kouluun ja jätetään huomioimatta ammattikoulutus eri muodoissaan. Kuitenkin se esittää nykyaikaisessa yhteiskunnassa yhä suurempaa osaa ja sen piirissä saa huomattava osa ihmisistä koulutuksensa. Moni saavuttaa johtavan ja mielipiteitä muodostavan aseman ammattialallaan, järjestötoiminnassa ja yhteiskunnassa. Sen vuoksi pitäisi harkita sopivia toimenpiteitä, jotta työ pohjoismaisen kiinnostuksen lisäämiseksi koskisi myös tätä opetusalaa.

Kulttuurivaihto Suomen ja muun Pohjolan välillä.

Pohjoismaisen yhteistyön luonnollinen perusta on mahdollisimman vilkas vuorovaikutus kyseessäolevien maiden välillä. Suomen kohdalla on useimmilla aloilla kysymys käännöksen kautta saavutetusta yhteydestä.

1. Suomen kohdalla ei siten voi puhua pohjoismaisista kirjamarkkinoista samassa merkityksessä kuin muiden pohjoismaiden ollessa kysymyksessä. Tähän liittyviä pulmakysymyksiä käsitellään III jaostossa ja sen johdosta on fil.maist. J. O. Tallqvist laatinut erikoisen PM:n kirjallisuuden vaihdosta Suomen ja muun Pohjolan välillä. Voidaan todeta, että tässä tulee kysymykseen osittain käännökset suomeksi muissa pohjoismaissa julkaistusta kaunokirjallisuudesta ja osittain käännökset Suomen kaunokirjallisuudesta näiden maiden kielille. Suomen osalta on esim. tarpeetonta odottaa laajempaa naapurimaiden alkukielisen kirjallisuuden ostamista, kuten aikanaan oletettiin kirjamarkkinoita koskevassa päätöslauselmassa. Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää arvostelijoiden merkittävään asemaan välittäjänä, juuri Suomesta ja Suomeen tapahtuvan kirjallisuuden vaihdon kohdalla. Suurelle kansanosalle ovat kirjallisuusarvostelijoiden päivälehdissä sekä eri aikakauslehdissä esittämät pohjoismaisen kaunokirjallisuuden analyysit ja katsaukset ainoa yhdysside muiden pohjoismaiden kirjallisuuteen, usein herää myös henkilökohtainen mielenkiinto tällä tavalla. Siksi pitää päteville arvostelijoille valmistaa hyvät mahdollisuudet tärkeän kulttuuritehtävänsä täyttämiseen. Tämä koskee myös muita arvostelijatoiminnan muotoja.

2. Jo muutaman vuoden ajan on ollut käynnissä järjestelmällinen suomenkielisen tieteellisen kirjallisuuden kääntäminen ruotsiksi tarkoitukseen Suomessa ja Ruotsissa myönnettyjen erikoisten valtionavustusten turvin.

3. Ko. käännös, arvostelija- ja muusta kulttuuria välittävästä toiminnasta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä voidaan sanoa, että kaikilla välttämättömillä tiedoilla varustetuilla henkilöillä, joilla on vaadittavat kielelliset edellytykset, on moraalinen vastuu tilaisuuden tullen yrittää levittää tietoa Suomen kulttuurielämästä muihin pohjoismaihin ja päinvastoin. Ja tämä ei koske vain niitä Suomessa asuvia henkilöitä, jotka täyttävät mainitut vaatimukset sekä suomen- että ruotsinkielisellä taholla, vaan erikoisesti sitä rajoitettua henkilömäärää, jolla muissa pohjoismaissa on nämä edellytykset.

4. Muiden taidealojen, teatterin, maalaustaiteen, musiikin jne. kohdalla, joilla ei ole aineellisia mahdollisuuksia muodostaa vilkasta yhteyttä muiden maiden kanssa, pitää puutteet korjata siinä määrin kuin niitä esiintyy. 5. Radio ja televisio ovat nykyään ne välittäjät, jotka pystyvät tavoittamaan useimmat. Sen vuoksi pitäisi niiden suorittama pohjoismainen toiminta alituisesti olla huomion kohteena ja tarvittaessa täytyisi suorittaa toimenpiteitä tämän puolen jatkuvaksi kehittämiseksi.

Niiden kokemusten perusteella, joita Suomessa on saatu kokeilluista pohjoismaisista televisiolähetyksistä, pitäisi harkita, voisiko varsinaiseen Pohjoisvisiolähetykseen yhdistää erityisiä suomen kielellä Suomessa lähetettäviä ohjelmia, joissa esiteltäisiin suomenkieliselle asujamistolle muita pohjoismaita, niiden kansaa, kulttuuria ja olosuhteita.