Tarinoita toimitukselta

Opiskelua omilla ehdoilla

Akateeminen vapaus ja vastuu. Se tarkoittaa myös sitä, että jokaisella on oikeus muotoilla opintonsa omalle tyylilleen ja elämälleen sopiviksi. Osalla meistä voi olla persoonallisuudenpiirteiden tuomia haasteita, osa ei menesty tenteissä. Joskus ura voi viedä mennessään. Korkeakoulukokemus on myös itsestä oppimista, omien toimintatapojen etsimistä ja oman identiteettinsä luomista.

TEKSTI Iida Putkonen, Juuso Syngelmä, Tuuli Heikura ja Timi Kärki KUVITUS Tuuli Heikura

Iida Putkonen, kirjallisuus ja tiedeviestintä, Oulun yliopisto

Valmistuin keväällä filosofian maisteriksi. Tein sen tavoiteajassa, mutta en suinkaan mallisuorituksena. Vaikka päällepäin näkyy tutkinto ja Kelan opintolainan hyvitys, on pinnan alla paljon, paljon tuskaa, epäonnistuneita tenttejä ja nukuttuja luentoja.

Aloitin yliopistossa suoraan lukiosta ja lähdin lukemaan kirjallisuutta, koska en oikeastaan ollut missään muussa hyvä. Suoritin pakollisten kurssien tenttejä yhdessä muiden kanssa ja opiskelin suomen kieltä, koska se tuntui odotuksien mukaiselta. Auvoinen opiskelijanuoruus kului päntäten ja toimeentulosta stressaten. Luulin, että niin sen kuuluukin olla koska korkeakoulutus on vaikeaa. Lopulta en pinnistelyistä huolimatta päässyt suomen kielen tenttejä läpi ja kirjallisuuskin alkoi hiljalleen tökkiä.

Toisena opiskeluvuotenani päädyin pitämään sairaslomaa opinnoista, koska en enää jaksanut olla huono ja jatkuvasti väsynyt. Lomalla en halunnut tenttiä enkä käydä luennoilla, eikä ajatus kursseille palaamisesta motivoinut.

Silti, tuli aika jolloin oli palattava. En halunnut enää ikinä tenttiin, joten selvitin miten kursseja voi suorittaa vaihtoehtoisilla tavoilla. Sain tietää, että kirjallisuuden opintoja voi myös suorittaa esseinä, joita varten täytyy vain lukea ja osata kertoa lukemastaan. Selvisi, että siinä olinkin tarpeeksi hyvä, vaikka tenttipenkissä aina jäädyin ja päntätty tieto katosi.

Opin hiljalleen opintojeni aikana, että tenttiminen ei sovi minulle, eikä monelle muullekaan. Tieto tuntui kauas piilotetulta salaisuudelta: eivätkö kaikki opiskelijat olekaan luento- ja tenttihirmuja, jotka jaksavat lukujärjestystä päivästä toiseen?

Toivon, että jatkossa aloittava opiskelija voi löytää omanlaisensa tavan opiskella helpomminkin kuin kantapään kautta. Ja jos saisin nyt sanoa itselleni fuksina jotain, sanoisin sen mitä en yhdeltäkään luennoitsijalta oppinut:

Opiskelu ei ole elämän tärkein asia. Jos jokainen päivä tuntuu pinnistelyltä, vika ei ole sinussa ja asialle voi tehdä jotain.

Juuso Syngelmä, suomen kielen maisteriohjelma, Oulun yliopisto

Tuuli Heikura, kauppatieteiden maisteriohjelma, Oulun yliopisto

Perheen kuopuksena on ollut helppo seurata isoveljen esimerkkiä. Toisinaan olen varonut tekemästä niitä hänen valintojaan, jotka ovat minusta tuntuneet oudoilta tai vääriltä. Yleensä olen tehnyt sen tietoisesti. Veljeni valmistui keväällä 2021 teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Minä aloitin opiskelut Oulussa humanistisessa tiedekunnassa syksyllä 2018. Ennen opintojen alkua ainoa kokemukseni opiskelijatapahtumista oli veljeni kertomus siitä, miten hän jaksoi ensimmäisissä – ja samalla viimeisissä – illanistujaisissaan olla paikalla vain vajaan tunnin.

Ei siis liene yllätys, että lähdin ensimmäisiin illanistujaisiin fuksisyksynäni hieman takki auki ja kieltämättä uuvahtaneella asenteella. ”Käydään nyt katsomassa. En kuitenkaan mene toiste.”, ajattelin tuona kauniina syysiltana muutama vuosi sitten. Ajatukset kääntyivät kuitenkin pian toisiksi. Yksi tai kaksi tapahtumaa viikossa, fuksisuunnistuksen voitto ja suomen kielen vuoden fuksi 2018.

Opiskelijaelämään hurahtamisesta kertoo myös aktivoitumiseni ainejärjestötoiminnassa. Lähdin mukaan Oulun yliopiston suomen kielen, Suma ry:n, ainejärjestön hallitukseen. Ensimmäiseksi pestikseni valikoitui fuksivastaavan rooli. Toisena vuotena olin Sumanismin toinen päätoimittaja ja Suman varsinainen edustaja Humanistisen Killan hallituksessa. Hallitustoiminta toi uusia näkökulmia minäkuvaani. Tutustuin erilaisiin ihmisiin. Löysin ihmisistä piirteitä, joita en tiennyt kokevani ärsyttävinä. Opin suvaitsemaan ja ymmärtämään näitä piirteitä. Hallitustoiminta on lopulta rentoa demokratiaa, jossa opitaan tekemään kompromisseja niin ihmisten kuin asioiden kanssa.

Sulkeakseni minäkuvassani tapahtuneen muutoksen, haluan pohtia lopuksi, miten käsitykseni itsestäni sosiaalisena olentona on muuttunut yliopisto-opiskelun aikana. Kuvittelin olevani pienen porukan jäsen. Pienet piirit ja tuttu ympäristö vetivät minua puoleensa. Oli se sitten pienryhmäohjaajien taitava retoriikka, ryhmäpaine, kiinnostavat tapahtumat tai halu heittäytyä uudenlaiseen minuuteen, muutuin aktiivisen asenteen ja ainejärjestötoiminnan myötä ihmiseksi, joka elää uusista kohtaamisista ja tapahtumista.

Deadlineen on 20 minuuttia, kun oikoluen kolmatta kertaa raporttiani muutellen yksittäisiä sanoja ja korjaten sanamuotoja niin pitkään, että alkuperäinen sanoma on jo täysin hukkunut. Viime hetkellä sahaan useaan otteeseen ohjeistuksen, arviointikriteeristön ja oman dokumenttini välillä. Tehtävä on ollut periaatteessa valmiina jo viikon, mutta entä jos minulla tuleekin parempi ajatus mieleen? Palautan raportin lopulta viime minuuteilla, jonka jälkeen kierin epäonnistumisen tunteessa seuraavaan aamuun.

Vaativan persoonallisuuden kanssa kamppailevat elävät superlatiivien maailmassa. Joko olet paras tai surkein. Aivosi on ohjelmoitu heittämään verkkokalvoille jatkuvaa error-koodia ja kokemaan suuria riittämättömyyden tunteita. Tämän lisäksi vaativan persoonallisuuden kanssa eläviä yhdistää usein ylenpalttinen miellyttämisen tarve. Siksi me olemme yleensä ne, jotka tarjoutuvat oikolukemaan ryhmäprojektit sekä ottamaan vastuullemme hieman enemmän kuin muut.

Aloittaessani maisteriopinnot eräs professoreista antoi minulle neuvon: muista, ettet voi tehdä kaikkea täydellisesti vaan on priorisoitava. Tämä oli kuin myrkkyä korvilleni. Miten niin en voi? Tiedän kyllä, etten voi aina onnistua täydellisesti, mutta miksi lähtisin mihinkään asiaan sillä mentaliteetilla? Vaikka ymmärrän nyt, mitä hän tarkoitti, vaatii ajattelutapa edelleen minulta jatkuvaa työstämistä huonommuuden tunteiden sietämisessä.

Vaativa persoonallisuus ei kuitenkaan välttämättä ole taakka, vaan myös voimavara. Pidän aikatauluista, järjestelmällisyydestä ja vastuunkannosta. Annan intohimon kohteilleni ja työlleni kaikkeni. Olen kunnianhimoinen ja hyvä priorisoimaan.

Vasta saadessani diagnoosin ymmärsin, etteivät kaikki koe ympäröivää maailmaa saatika omaa minuuttaan näin. Kaikki eivät kuollakseen pelkää nolaavansa itsensä, jos raportissa on yksi kirjoitusvirhe. Käsiteltyäni diagnoosia koin helpotusta. Opin pikkuhiljaa käsittelemään omaa päänsisäistä maailmaani. Tieto on auttanut minua suhteuttamaan omia opintojani haasteisiini. Opin varaamaan aikaa niin suunnitteluun kuin viimeistelyyn. Olen myös opetellut päivittäin harjoittamaan ajattelutapaa, että joskus nelonen on ihan tarpeeksi. Vaikka se edelleen pahalta tuntuukin, nykyään en enää jää vellomaan epäonnistumiseen.

Timi Kärki, historia, Oulun yliopisto

tästä on.

Aloitan nyt viidennen vuoden historian opiskelun parissa. Tai no, opiskelen sen mitä työn ohessa jaksan ja kerkeän. Suurimmat esteet, eli kandi ja gradu ovat jo onneksi tehtyinä. Tavoitteenani oli valmistua viidessä vuodessa, mutta työelämän myötä valmistuminen taitaa venähtää. Eikä se haittaa, elämässä tulee yllättäviä muutoksia ja suunnanmuutoksia.

Haaveilin opintojen alussa hetken opettajan ammatista, mutta hyvin pian totesin, ettei opettajan hommat ole minua varten. Sitten päätin tavoitella journalistin uraa onnistuen siinä ainakin kesätöiden merkeissä, mutta yhtäkkiä olinkin jo ylioppilaskunnalla töissä. Onneksi humanistille on monta erilaista ovea avoinna eri aloilla. Opinnoissakaan tarvitse saada pelkkää nelosen ja vitosen riviä, töitä saa ilmankin – ainakin yksi todiste

Jos opintosi sen sallivat, opiskele asioita, jotka kiinnostavat sinua pääaineen lisäksi. Mielenkiintoiset kurssit auttavat jaksamaan opinnoissa. Itse päätin ottaa omiin historian opintoihini hajataittoa ja katsoa toisella silmällä tulevaisuuteen tulevaisuudentutkimuksen sivuaineen avulla.

Odotin opiskeluelämältä vapautta ja myös yhteisöllisyyttä, ja odotuksiini totisesti vastattiin. Fuksina kannattaa tutustua oman vuosikurssin lisäksi niin vanhempien vuosikurssien kuin muiden alojen opiskelijoihin. Ainakin historialla porukka jakautuu opiskelemaan omia sivuaineitaan eikä tuttu yhteinen vuosikurssi käy enää välttämättä ensimmäisen vuoden jälkeen samoja opintoja.

Yksi keino löytää elinikäisiä ystäviä on järjestötyö. Ja vaikka järjestötyö voi olla hetkittäin kuluttavaa, on se myös kivaa (samalla voi eksyä myös vaikka ylioppilaskunnalle töihin)! Lähdin itse heti fuksina Tiima ry:n toimintaan mukaan, myöhemmin muihin järjestöihin ja myös ylioppilaskunnan edustajistoon. vuosien aikana tehdyt tuttavuudet ovat auttaneet jaksamisessa. •

Syyskuun tarjous

-15%

Hinta 8.45 € (norm. 9.94 €) AQUALAN PLUS, AQUALAN L, AQUALAN DUO 200 g

•Koko kehon tehokosteuttajat •Levittyvät ja imeytyvät helposti

avoinna: ma-pe 8-20, la 9-17, su 11-17 p. 08-5561591, linnanmaanapteekki.fi

ELÄMÄNMITTAISTA HUOLENPITOA

Onnittelut sinulle

opiskelupaikasta Oulun yliopistossa!

Tervetuloa lukuvuoden avajaisten ekumeeniseen jumalanpalvelukseen ma 6.9. klo 14–15 Pyhän Luukkaan kappeliin (Linnanmaalla yliopiston vieressä)! Voit seurata sitä myös livenä netissä: virtuaalikirkko.fi > Pyhän Luukkaan kappeli

Olen yliopistopastori Ari Savuoja.

Tuen omalta osaltani aivan kaikkia opiskelijoita opinnoissa ja elämässä eteenpäin!

Tule juttelemaan!

Minun erityisalaani ovat elämän yllättävät surut ja kriisit sekä maailmankatsomukset ja uskonnot. Minut löydät Linnanmalta huoneesta KK241 (lähellä opintopsykologeja) aina kun ovi on auki. Jos ovi on kiinni, ota yhteyttä: puh. 040 524 5919 tai yliopistopastori@oulu.fi

Kokeile, mutta älä pakota

KOLUMNI | Petra Uusimaasta ei tullut haalareissa bilettävää ekstroverttia, hän löysi paikkansa opiskelijana järjestötoiminnasta.

Opiskelunsa aloittanut fuksi on aina uuden äärellä. Takana saattaa olla muutto uuteen kaupunkiin, uusiin kuvioihin. Alku yleensä nähdään mahdollisuuksina muutoksiin. Kun itse muutin vuosia sitten kotikaupungistani Turkuun opiskelemaan, olin päättänyt, että loisin itseni uuteen muottiin ja olisin viimeinkin se henkilö, jollainen aina halusin olla: ekstrovertti, sosiaalinen ja ehkä vähän bilettäjä.

Kaikki meni kuitenkin pieleen. Huomasin, että suuret muutokset eivät edesauta nahkansa uudelleenluomista ja päädyin hankaluuksien jälkeen palaamaan kotikaupunkiini Ouluun. Aloitin opiskelut uudelleen Oulun yliopistossa. Oman paikkani löytämisessä kesti, mutta minusta ei silti tullut ekstroverttiä bilettäjää. Tämän kevään valmistumisen jälkeen huomasin, etten ole muuttunut persoonana kovinkaan paljon. Olin vain hiljalleen hyväksynyt, kuka olen. Ja se on ihan okei.

Uusi alku antaa mahdollisuuden pohtia omaa itseään, tavoitteitaan ja unelmiaan. Minulle kuusi opiskeluvuottani olivat suurta itsereflektion aikaa. En ehkä ole sosiaalisin ihminen, joka nauttii opiskelijariennoista, vaan usein väsyin niistä niin paljon, ettei monestikaan seuraavana päivänä riittänyt energiaa muuhun. Tunsin väsymyksestäni syyllisyyttä, kunnes viimeisinä vuosina ymmärsin, että minun ei tarvitse venyä tilanteisiin, joissa olen mukavuusalueen ulkopuolella. Löysin opiskelijaelämän sosiaalisuuden järjestötoiminnasta ja tein rauhan valintani kanssa.

Ahkeruus ja tunnollisuus ovat valttikortti opiskelujen loppuunsaamisen kannalta, mutta toisaalta se saattaa liiallisuuksissa viedä hermoromahduksen partaalle. Opiskelun kuuluu olla muutakin kuin tenttejä ja luentoja. Kun huomasin valmistumisen jäkeen itsessäni taipumukseni suorituskeskeisyyteen, toivoin, että olisin tajunnut sen aikaisemmin. En olisi ehkä painottanut niin paljon opiskelua, vaan valinnut välillä myös huvin. Kalenteri täyttyi deadlineista ja tehtävälistat venyivät niin pitkiksi, etten jaksanut oikein tehdä mitään muuta kuin opiskella ja maata sängyssä. Gradun palauttamisen jälkeen nukuin kaksi viikkoa ja tajusin, kuinka piippuun olin itseni vetänyt. Kun löytää oikean balanssin huvin ja työn välillä, jaksaa paremmin.

Itsensä lempeästi pakottaminen sosiaalisiin rientoihin on erittäin suotavaa, kunhan olet vain löytänyt henkilökohtaiset rajasi ja yhteisön, jossa voit elää turvallisesti niiden sisässä.

Tunsin pitkään syyllisyyttä siitä, etten ollut reivaamassa haalareissa keskellä yötä, mutta syyllisyydentunnoissani ymmärsin, ettei se tehnyt minusta yhtään huonompaa persoonana tai opiskelijana. Kokeilin kuitenkin, vaikka en siitä pitänyt. Opiskelun aloittaminen on jännittävää hommaa ja siksi annankin neuvoksi kokeilla kaikkea mitä se antaa. Joskus jopa kannattaa unohtaa ylipitkä tehtävälista, sulkea kirjat ja vaihtaa vapaalle. Tärkeää kuitenkin on, että löydät juuri sen yhteisön, jossa sinulla on turvallista olla oma itsesi ja hyväksyä rajasi.

Petra Uusimaa on tieteiden ja aatteiden historian laitokselta valmistunut opiskelija, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.

Kulttuuria kampukselta: Valkea

TEKSTI Petra Uusimaa KUVAT Eelis Palokangas

Oululainen pop-rock yhtye Valkea sai alkunsa jo vuonna 2013, mutta nykyinen viisihenkinen kokoonpano muotoutui vuonna 2016. Tänä vuonna bändiltä on ilmestynyt kaksi uutta kappaletta, Vuosien horteen jälkeen ja Toisin, ja ensimmäinen keikka pariin vuoteen oli heinäkuussa. Bändin jäsenet Tatu Palo ja Olli Anttila kertovat haastattelussa musiikintekoprosessista sekä bändin tulevaisuudensuunnitelmista.

Tatu Palo: ”Valkea sai alkunsa mun biiseistä, joita aloin tekemään kesällä 2013 fuksivuoden jälkeen. Kokosin vuonna 2014 bändin, jossa Olli ei vielä ollut mukana. Nauhotettiin yksi julkaisu ja meillä oli pari keikkaa Oulussa. Mutta sitten mää lähdin vaihto-opiskelemaan Saksaan vuodeksi ja koska tää oli vähän sellainen minun vetämä homma, bändi kuivui kasaan. Mää siellä Saksassa nauhotin pari biisiä sikäläisten kanssa. Sitten kun tulin takaisin Ouluun, sillä aikaa kaikki, jotka oli alkuperäisessä kokoonpanossa mukana, oli ehtinyt joko muuttaa pois tai hankkii hirveesti jotain muuta hommaa tai tämmöistä. Kokosin uuden kokoonpanon 2016.” Bändin jäsen Olli Anttila kertoo Palon säveltävän ja kirjoittavan kaikki kappaleet. Palon mukaan kappaleen kirjoittamiseen ei ole yhtä oikeaa reseptiä, vaan ne syntyvät inspiraation tullessa. Palo: ”Joskus tulee hyvä tarinan idea, esimerkiksi vähän niin kuin yksi kohtaus, niin siitä on helppo lähteä rakentamaan biisiä. Niissä on yleensä pohjalla jonkinlainen tarina, joka ei välttämättä perustu mihinkään muuhun kuin mielikuvituksen tulokseen. Itselleni tärkeintä kappaleiden kirjoittamisessa on se, että on jotain sanottavaa ja musiikillisesti jotain esitettävä. Haluan tehdä jotain, mitä ei ole vielä sanottu tai tehty.”

Musiikinteko ja esiintyminen toimivat hyvänä väylänä tuoda luovuutta esille. Vaikka keikkailu on ollut satunnaista, kummatkin kokevat omien kappaleiden esittämisen tärkeänä. Aina ei halua soittaa vain toisten kappaleita. Anttila: ”Olen musiikinopettaja ammatiltani. On mukavaa tehdä jotain omaa juttua, vaikka se ei olekaan biisien tekoa, vaan Tatun biisien soittoa. Se on jotain omaa. Hääkeikoille pitää opetella cover-biisejä ja muiden biisejä, niin bändiin kuuluminen on tavallaan väylä päästä tekemään omia juttuja. Vaikka me tehdäänkin päivätöitä musiikin parissa, sitä kuitenkin kaipaa sellaista harrastamista.” Palo: ”Mää oon samaa mieltä Ollin kanssa. Joku tarve sitä kai on tehdä musaa ja toteuttaa itseään. Meillä on aina pitkä keikkatauko, sillä me ollaan keikkailtu tosi satunnaisesti. Käytiin Tubassa tuossa nyt heinäkuun ekalla viikonloppuna esiintymässä. Sitä ennen meillä oli kaksi vuotta sitten keikka ja siinäkin tais olla vuoden tauko. Olisi suunnitelmissa palata keikkailemaan säännöllisesti.” Anttila: ”Tykkään tosi paljon esiintyä. Onhan keikkailussa aina mukana sellainen oma jännityksensä, mutta kyllä se on ehdottomasti mukavaa, jos ihmisiä on kuuntelemassa. Siinä sai paluun siihen musiikin iloon ja se muistutti, miksi on alunperin alkanut tekemään musiikkia. Hääbändeissä soittaminen on niin rutiininomaista, mutta omassa bändissä soittaminen on jotain sellaista, mitä haluaa oikeasti tehdä. Onhan se tärkeää, että niistä soitettavista biiseistä itse tykkää, että voi seistä niiden takana.”

Anttila ja Palo kertoivat haastattelun lopuksi tulevaisuudensuunnitelmia. Tarkoituksena on aktivoitua keikkailussa, mutta myös uusia kappaleita on tulossa – mahdollisesti myös pitkäsoitto. Palo: ”Biisejä pitäis tehdä ja näin, mutta ei ole mitään sellaista konkreettista vielä sovittu. Kappaleita syntyy kyllä ja tavoitteessa olisi pitkäsoitto, mutta tämä bändin toiminta on ollut niin on-off-meininkiä. On ollut opintoja kesken, koronatilanne… Meillä on tällainen hidas käynnistyminen. Pikkuhiljaa lähtee käyntiin. Ensimmäisenä tavoitteena on, että päästäisiin syksyllä keikkailemaan, jos tilanne vaan sen sallii ja tehdä ja nauhottaa pari biisiä lisää. Ehkä sitten olisi aika miettiä sitä pitkäsoiton tekemistä.” •

Luettavaa syksyyn

Taija Kuntonen

ILONPILAAJA Anni Ihlberg (Tammi, 368 s.)

2000-luvulle sijoittuva kasvutarina tytöstä, jonka elämää ohjaa muiden asettamat säännöt ja odotukset niin jalkapallokentällä kuin taidekoulussa. Esikoisromaani kuvastaa aidosti nykyajankin tarkkaan tytöille ja pojille jaettujen roolien vaikutuksia yksilöön.

HOLLY Maisku Myllymäki (WSOY, 255 s.)

Yksinään saarella asuva Holly tekee havainnon harvinaisesta linnusta, jota luontolehden toimittaja Eva tulee etsimään. Linnun sijaan tarina keskittyy näihin kahteen hahmoon, joiden todelliset syyt saarelle muuttamiseen alkavat pikkuhiljaa tarkentua.

SYITÄ PYSYTELLÄ HENGISSÄ Matt Haig (Aula & Co, 280 s.)

Haig on yksi Britannian suosituimmista kirjailijoista kirjoittaen niin romaaneja ihmisyydestä kuin Suomeen sijoittuvia lastenkirjoja. Syitä pysytellä hengissä on omaelämäkerrallisin hänen kolmesta non-fiction kirjastaan, jotka tarjoaa kauniita ja oivalluksia herättäviä lainauksia eri aiheistaan.

KISSA JOKA SUOJELI KIRJOJA Sosuke Natsukawa (Tammi, 182 s.)

Pikku prinssimäisiä viisauksia täynnä oleva maaginen tarina pojasta, joka tapaa edesmenneen isoisänsä kirjakaupassa puhuvan kissan ja löytää itsensä kirjojen avulla. Täydellinen hyvänmielen tarina kirjojen ja kissojen ystäville.

DAISY JONES & THE SIX Taylor Jenkins Reid (Gummerus, 444 s.)

Todentuntuisista historiallisista tarinoistaan tunnetun Jenkins Reidin ensimmäinen suomennettu teos. Tarinassa kuullaan 70-luvulla suosionsa huipulla hajonneen bändin jäsenten tarinaa, keskittyen sen solistiin Daisy Jonesiin.