Mitä vuodesta jäi käteen

Vaikka tämä vuosi ei ole vielä lähelläkään loppua voi menneestä kuitenkin jo esittää joitakin arvioita ja pohtia, mitä tästä vuodesta on jäänyt eniten mieleen.

Työmarkkinoista päällimmäisenä muistikuvana mielessä on Tehyn työtaistelu ja sen jälkimainingit vaikka itse työtaistelu-uhka olikin viime vuoden puolella. Jälkimainingit vellovat kiivaimpina julkisella sektorilla. Nähtäväksi jää, mitä vaikutuksia sillä on julkisen, lähinnä kuntasektorin sopimustoimintaan. Siellä kun vallitsee sellainen jännä järjestelmä, että on sopimus siitä, kuka saa sopia. Että siellä on semmoinen sopimusvapaus. Epäilenpä vaan, että sen järjestelmän aika nykymuodossaan alkaa tulla tiensä päähän.

Muutoin työmarkkinoilla tapahtui poikkeuksellisen mielenkiintoista kehitystä. Siellä työnantajapuoli eli EK nosti päällimmäiseksi asiaksi ideologisen puhdasoppineisuuden eli sopimuksen muoto on tärkeämpi kuin sen sisältö. Tähän saakka – vaikkakin pitkin hampain – sopimusten sisältö on ollut tär- keämpää kuin se, millä rakenteella sopimukset tehdään. Tämä on erittäin suuri periaatteellinen muutos. Liinamaa ykkönen aloitti tulopolitiikan aikakauden 1968. Nyt se on siis EK:n päätöksellä lopetettu.

On selvää, että mikään sopimusmalli ei voi sellaisenaan toimia ikuisesti. Voi vain kysyä, että miksi tulopolitiikan mekanismeja ei haluttu kehittää vastaamaan ajan tarpeita. Miksi piti romuttaa koko malli? Vastausta voi vain arvailla. Yksi arvaus voisi olla se, että tavoitteena onkin sopimusrakenteiden laajempikin remontti; ensin toimialakohtaisiin sopimuksiin, sitten yrityskohtaisiin sopimuksiin ja lopuksi henkilötasolla toteutettaviin palkkakeskusteluihin. Selviä viitteitä tällaisesta kehityksestä on jo näkynyt. Epäilenpä vain, mahdetaanko työpaikoilla olla valmiita tällaiseen kehitykseen.

Voi perustellusti kysyä, miten tulopolitiikka voi päättyä siihen, että EK vain ilmoitti, ettei se enää ole mukana.

Jos se on näin helppoa, milloin tulee seuraava ilmoitus vaikkapa niin, että jollekin tietylle toimialalle ei enää tehdä työehtosopimusta vaan alalla siirrytään yrityskohtaiseen malliin?

Ammattiliitoilla on tässä asiassa vähän itsetutkiskelun paikka. Järjestörakenteiden kehittämisen sivutuotteena on tainnut ilmetä vähän vallantavoitteluakin. Tarkoitan tällä sitä, että sopimuspolitiikan painopistettä on haluttu siirtää keskusjärjestöiltä liittojen suuntaan. Olemme isoja ja vahvoja; kyllä me pärjäämme. Tämä on heikentänyt keskusjärjestöjä ja tosiasiassa helpottanut EK:n uuden työmarkkinamallin toteuttamista. Mutta jos se on ollut tietoinen valinta, niin siitä vaan. Valinnan tulokset nähdään myöhemmin.