KUKA PÄÄTTÄÄ AVARUUDEN SÄÄNNÖT?

TEKSTI | HELMI HUOVIALA KUVITUS | PIXABAY

Avaruusoikeus on kansainvälisen oikeuden osa, joka säätelee ihmisen toimia ulkoavaruudessa. Minkälaisilla instrumenteilla avaruustoimintaa säädellään? Entä minkälaisia haasteita avaruusoikeuden alalla kohdataan nykypäivänä, avaruustoiminnan muututtua rajusti kylmän sodan ajoilta?

Avaruusoikeus juontaa juurensa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton väliseen kylmän sodan aikaiseen avaruuskilpaan, joka pani alulleen ensimmäiset YK:n alaisuudessa solmitut kansainväliset avaruusoikeutta käsittelevät sopimukset ja perusteet 1960- ja 70 -luvuilla. Näihin sopimuksiin perustuvat avaruusoikeuden kulmakivet. Ensinnäkin, avaruuden käytöstä ja tutkimisesta on koiduttava hyötyä kaikille maille, koko ihmiskunnalle. Avaruuteen voi lähettää rekisteröityjä aluksia vapaasti, mutta vapauden vastapainona on vastuu omista toimista ja avaruudessa mahdollisesti aiheutetuista vahingoista. Avaruudessa toimimisen tulee olla rauhanomaista. Avaruuteen ei saa perustaa sotilastukikohtaa tai viedä joukkotuhoaseita. Valtiot eivät ylipäätään voi vallata itselleen alueita avaruudessa. Kuitenkin ehkä ristiriitaisesti, jotkut kansalliset lait, kuten Yhdysvaltojen Commercial Space Launch Competitiveness Act (2015), sallii avaruudesta löytyvien resurssien louhimisen ja kuljettamisen.

Avaruustoimintaa säätelee viisi kansainvälistä YK:n sopimusta, merkittävimpänä avaruuden yleissopimus, ”the Outer Space Treaty”. Sopimuksessa asetetaan aiemmin mainitut pääperiaatteet ja -linjat avaruudessa toimimiselle. Muita sopimuksia ovat ”the Rescue Agreement” astronauttien pelastamisesta ja auttamisesta, ”the Liability Convention” avaruudessa aiheutettujen vahinkojen korvaamisesta, ”the Registration Convention” avaruuteen laukaistavien objektien rekisteröimisestä, sekä ”the Moon Treaty” kuuhun ja muihin taivaankappaleisiin sovellettavista säännöistä. Avaruustoiminnan murros

Vaikka avaruus pitää sisällään paljon mysteerejä, tiedetään siitä myös enemmän kuin koskaan aiemmin. Avaruudessa käydään useammin ja sinne matkataan yhä erilaisin motiivein - valtiollisten toimijoiden lisäksi avaruuteen suunnataan nykyään myös kaupallisessa tarkoituksessa. Avaruuteen matkaaminen ei ole enää uutisen aihe, ja nykyään puhutaan jopa avaruusturismista, huvin vuoksi avaruuteen matkustamisesta.

Avaruuden käyttämisen lisääntyminen ja yksityistäminen sekä teknologian kehittyminen ovat johtaneet siihen, että avaruusoikeuden yleisten periaatteiden tulkitseminen ei ole enää niin yksiselitteistä. Esimerkiksi, jos avaruudessa on kaupallisia toimijoita, miten voidaan taata, että koko ihmiskunta hyötyy toimenpiteistä? Miten ehkäistään törmäyksiä Maan kiertoradoilla erilaisten avaruusobjektien lisäännyttyä runsaasti, mutta selkeiden sääntöjen puuttuessa? Uudenlaisten ongelmien ratkaiseminen ei onnistune täydellisesti sellaisten kansainvälisten sopimusten nojalla, jotka on laadittu hyvin erilaista avaruustoimintaa silmällä pitäen.

Viime vuosina sovintoa uusista sopimuksista tai vanhojen sopimusten muuttamisesta ei kuitenkaan ole saavutettu. Tarvittavia muutoksia on ajettu ei-oikeudellisesti sitovilla ohjeilla, joita valtiot voivat implementoida omaan kansalliseen lainsäädäntöönsä. Esimerkiksi vuonna 2019 komissiossa hyväksyttiin ohjeistus liittyen avaruuden kestävään käyttöön.

Yksi avaruustoiminnan lisääntymisestä aiheutunut todellinen

ongelma on avaruusromun määrä Maan kiertoradoilla. Satelliitteja lähetetään avaruuteen nykyään valtavasti enemmän kuin aikaisemmin kylmän sodan aikana. Satelliittien määrän kasvamisella on toki hyötynsä, mutta myös niiden törmäysriski on korkeampi. Törmäyksistä aiheutuu satelliittien putoamisia ja muuta romua, joka jää kiertoradoille ja saattaa edelleen aiheuttaa uusia törmäyksiä. Etelä-Suomen Sanomissa kirjoitettiin ongelmasta viime vuoden helmikuussa. Helsingin yliopiston professori Minna Palmroth toteaa artikkelissa, että avaruuden hyödyntäminen liian rajusti ja väärällä tavalla saattaa johtaa siihen, ettei sitä voida lopulta käyttää enää ollenkaan. Tästä syystä päivitetty lainsäädäntö olisi hyvin tärkeää jo ennen kuin asian suhteen ollaan pakon edessä.

Mitä sääntöjä avaruusasemilla noudatetaan?

Marraskuun lopulla uutisoitiin kiinalaisista astronauteista, jotka lähtivät matkaan kohti Kiinan omaa Maata kiertävää avaruusasemaa. Aikaisemmin avaruusasemia on ollut vain yksi, International Space Station, ISS. Koska kansainvälisellä avaruusasemalla on käyttäjiä useista valtioista, sääntelevät sen toimintaa kansainväliset sopimukset: valtioiden välinen “Intergovernmental Agreement”, NASAn ja kunkin yhdestä tai useammasta valtiosta muodostuvan avaruusjärjestön väliset yhteisymmärryspöytäkirjat, sekä useat kahden järjestön väliset eli bilateraaliset sopimukset. Sopimuksissa säädellään, että kunkin osapuolen kansallinen lainsäädäntö ulottuu myös avaruusasemalle. Siten esimerkiksi Kanadan tarjoamiin varusteisiin ja kanadalaisiin ihmisiin asemalla pätee Kanadan lainsäädäntö.

Kansainvälisellä avaruusasemalla on kireä tunnelma. Ranskalainen Albert on kuunnellut yhdysvaltalaisen Bobin irvailua hänen aksentistaan jo kolme viikkoa. Yhtenä vuorokauden “illoista” (avaruusasemalla aurinko laskee ja nousee 16 kertaa vuorokaudessa) Albert saa tarpeekseen ja alkaa mäiskiä Bobia espanjalaisen Cecilian kannustaessa. Minkä valtion lainsäädännön nojalla pahoinpitelytilanne ratkaistaan?

→ Ongelma siitä, miten kansainvälisellä avaruusasemalla tehdyt rikokset pitäisi ratkaista, nousi otsikoihin, kun amerikkalainen astronautti Anne McClain tarkasteli luvatta puolisonsa henkilökohtaista pankkitiliä avaruudesta käsin. Kansainvälisen oikeuden professori ja Lapin yliopiston ilmailu- ja avaruusoikeuden instituutin johtaja Lotta Viikari kertoo MTV-uutisten haastattelussa, että ISS:n kansainvälisen sopimuksen mukaan toimivalta rikoksissa on pääsääntöisesti rikoksentekijän valtiolla ja toissijaisesti, jos oikeustoimista ei huolehdita, uhrin valtiolla. Tällä perusteella tapaukseen sovellettaneen ensisijaisesti Ranskan lainsäädäntöä. Avaruuden käyttämisen lisääntyminen ja yksityistäminen sekä teknologian kehittyminen ovat johtaneet siihen, että avaruusoikeuden yleisten periaatteiden tulkitseminen ei ole enää niin yksiselitteistä.

Suomi avaruudessa ja avaruusoikeus Suomessa

Ei varmastikaan tule yllätyksenä, että Suomi on ollut suuriin avaruusvaltoihin verrattuna taka-alalla avaruusoikeudessa. Vaikka suomalaista osaamista onkin käytetty satelliiteissa aina neuvostoliittolaisesta Photos-1 hankkeesta saakka, saatiin ensimmäinen sinivalkoinen satelliitti Aalto-2 kiertoradalle vasta 2017, ja Suomesta tuli viimein ns. avaruusvaltio. Satelliittia seurasi Suomen avaruuslaki, joka astui voimaan tammikuussa 2018. Samalla Suomesta tuli osapuoli YK:n avaruussopimuksiin. Suomen ja muiden valtioiden kansalliset lait pyrkivät sovittamaan yhteen yhtäältä kansainvälisten sopimusten asettamat periaatteet ja velvollisuudet ja toisaalta kansallisten yksityisten toimijoiden mahdollisuudet alalla.

Niin kuin todettu, Suomen ja muiden uudempien avaruusvaltioiden sekä kaupallisten toimijoiden aktivoituminen avaruudessa on kaksiteräinen miekka. Nykyisten sopimusten puitteissa avaruustoiminnan sanotaan olevan vaarassa lähteä käsistä. Toisaalta avaruus tarjoaa mahdollisuuden kehittää suomalaisia keksintöjä, joiden avulla hankalaa tilannetta voidaan koittaa osaltaan parantaa. Suomessa on esimerkiksi kehitetty plasmajarru, jonka avulla satelliitti voidaan aikanaan poistaa kiertoradalta. Silloin se ei jää kiertämään radalle turhaan avaruusromuna.

Suomen pieni ja tuore rooli avaruuden tutkimisessa ja käyttämisessä selittää ehkä sen, ettei avaruusoikeus meidän Turun oikkareiden opintovalikoimassa näy juurikaan. Muualta Suomesta kurssitarjontaa ja osaamista tosin löytyy. Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteydessä toimii ilmailu- ja avaruusoikeuden instituutti, joka tekee avaruusoikeudellista tutkimusta ja tarjoaa siitä kursseja oikeudenalasta kiinnostuneille suomalaisille ja muualta tuleville opiskelijoille. Avaruustoiminnan yleistyessä yhä enemmän, ehkä tulevaisuudessa lexiläisetkin pääsevät tutustumaan avaruusoikeuden kiemuroihin.