1 minute read

SEILAILEX

Ohoi fuksi! Onnittelut opiskelupaikasta vielä SeilaiLexinkin puolesta! SeilaiLex on Lex ry:n tuorein ja kostein kerho. Purjehdukseen ja vesiaktiviteetteihin keskittynyt kerhomme sai alkunsa syksyllä 2020. Toive yliopiston purjehduskerhon toimintaan osallistumisesta alkoi kuitenkin jo paljon ennen itse opintojen ja ainejärjestötoiminnan alkamista. Yllättävää olikin, kun fuksiviikolla paljastui, että Lex ry:llä ei ole vielä purjehduskerhoa. Tästä lähti ensimmäinen idea purjehduskerhon perustamiseen. Muutaman kaverin kanssa juteltua oli meillä kasassa huippuporukka valmiina tähän hommaan, SeilaiLexin matka alkoi. Vaikka olemme matkallamme kohdanneet hieman vastatuulta maailmantilanteesta johtuen, olemme silti saaneet paljon tehtyä. Pienemmällä mittakaavalla olemme järjestäneet muun muassa loppusyksystä avantouinnin Villa Järvelän idyllisessä miljöössä. Keväällä taas suuntasimme kohti Ruissalossa sijaitsevaa Turun pursiseuran satamaa, jossa irrotimme ankkurit ja lähdimme vesille ensimmäistä kertaa purjehduskurssin merkeissä. SeilaiLexin horisontissa siintää vaikka minkälaista tapahtumaa! Olemme vuoden aikana ehtineet ideoida ja suunnitella kaikkea rapujuhlista ulkomaanpurjehduksiin. Seuraavaksi meidät kuitenkin bongaa toivottavasti fuksiviikolla ja kastajaisissa märkien rastien merkeissä! Isona tavoitteena, jossa koemme jo nyt onnistuneemme, on toiminnan pysyminen mahdollisimman matalan kynnyksen hommana. Tämän takia järjestämme mieluusti myös muuta kuin purjehdusta. Tavoitteena on siis, että jokainen halukas pääsee mukaan osallistumaan huipputapahtumiin tai sitten halutessaan jopa järkkäilemään ohjelmaa. Jos näet päässäsi jo seilorin hatun tai muuten vain haluat menevään seuraan, ota jo ennakkoon seurantaan Instagramimme @ seilailex! Toivottavasti lähdet messiin meidän mahtavaan jengiin ja päästään yhdessä pitämään hauskaa!

Vesiterveisin, SeilaiLex

Advertisement

@SeilaiLex

@SeilaiLex

Be the best you

We are looking for people with the distinct Roschier mindset. People with talent. People with dedication. People with a continuous drive to learn more and develop.

We take pride in recognizing talent and giving them a platform for reaching their full potential. At Roschier, you will have opportunities to work to the best of your ability and develop your talents to the full.

This article is from: