PÄÄKIRJOITUS

VOIKO ARKEA RAKASTAA?

Noin puoli vuosikymmentä sitten äidinkielen ylioppilaskirjoituksissani kirjoitin esseen aiheesta ”Voiko arkea rakastaa?”. Tällaiset filosofis-psykologiset – jopa yltiöhumanistiset – esseeaiheet ovat sittemmin vaihtuneet rikosoikeudellisen tahallisuuden alarajan selvittämiseen ja oikeustieteelliseen näkökulmaan. Ottamatta kantaa esseiden kirjoittamiseen, on äidinkielen esseeaiheeni edelleen ajankohtainen. Myös itse arki on muuttunut viidessä vuodessa huomattavasti lukiolaisen elämästä akateemiseen vapauteen. Arkea onkin hyvä pysähtyä pohtimaan erityisesti näinä poikkeuksellisina aikoina.

Lukiolaisen viikko muodostuu koulupäivien täyttämistä arkipäivistä ja lähtökohtaisesti vapaista viikonlopuista. Arkipäivät on helppo tarkastaa lukujärjestyksestä; viikonloppuna päivät muistaa siitä, kuinka paljon on aikaa jäljellä valonnopeudella eteen tulevaan maanantaihin. Samoin aikuisena arki yleensä muodostuu työpäivistä ja viikonlopusta – jos ei pahemmin joudu kelmuttamaan. Väliin jää yliopisto-opinnot, joiden aikana arki, viikonloput, loma ja työ menettävät helposti merkityksensä – kaikki päivät ovat melko samanlaisia eikä eroa arjen ja loman välille ole helppo tehdä. Juhlien sijoittuessa keskelle viikkoa, on viikonloppuna tehtävä töitä ja opiskeltava. Omat vapaapäivänsä voi pitää vaikkapa tiistaina ja keskiviikkona, varsinkin, jos opiskelua ei rytmitä luennot ja pienryhmät.

Olen itse elänyt tähänastiset opiskeluvuoteni vähät välittämättä viikonpäivistä tai arjen ja vapaapäivien erottamisesta. Kalenterini on täyttynyt erinäisistä Pykälä-aktiviteeteista ja vapaa-ajallani olen pyrkinyt opiskelemaan. En ole varsinaisesti harrastanut mitään, sillä Pykälä on tarjonnut monenlaista täytettä elämääni. Säännöllisen päivärytmin ja rutiinin tilalla on ollut kalenterin aktiivinen päivittäminen tulevista menoista. Noin vuosi sitten kalenterini kuitenkin tyhjeni yllättäen pandemian keskeyttäessä Pykälän toiminnan. Erityisesti keväällä tilanne oli selkeä: toimintaa ei tule olemaan. Siirryin Pykälän täyttämästä elämästä sosiaalisen etäisyyden ottamiseen. Opin nauttimaan säännöllisistä rytmeistä, rutiinista ja jopa opiskelusta, kun siihen pystyi keskittymään ja tekemään omalla tahdillaan.

Etäopinnot, vähentyneet menot ja lisääntynyt omassa seurassa oleminen voivat opettaa paljon myös normaalioloja varten. Omia työskentelytapoja, elämän prioriteetteja ja arkea on hyvä pysähtyä välillä pohtimaan ja miettiä, onko tyytyväinen omaan elämäänsä ja tekemiinsä valintoihin. Itseään kannattaa kuunnella, sillä oma hyvinvointi on elämän kulmakiviä. Sosiaalisten kontaktien vähentyessä hyvinvointia saattaa joutua rakentamaan erilaiselta kantilta, minkä vuoksi itsereflektio ja itseensä keskittyminen ovat erityisen tärkeitä.

Joka tapauksessa myös poikkeusolojen tunnelin päässä näkyy valoa. Vaikkei se vielä olisi valoa kohti normaalioloja, on se vähintään auringon valoa, joka johdattaa meidät kohti lähestyvää kevättä ja kesää. Akkuja kannattaa jo ladata varmuuden vuoksi täyteen; normaalioloissa kalenteri jälleen täyttyy erinäisistä menoista, Pykälän aktiviteeteista, kavereiden näkemisestä tai asiakastapaamisista. Lopulta arkea kannattaa rakastaa tai vähintään opetella siihen, koska arjesta ei koskaan pääse eroon. Siksi se kannattaa rakentaa omaa hyvinvointia tukevaksi.

Hyvää kevättä!

Lauri Teräsvuori

Päätoimittaja