Omaisuudenhoidon tuotteet ja palvelut by Funda Games

OMAISUUDENHOITO Tuotteet ja palvelut

Atso Andersén 2013

Sisällysluettelo 1 2 3 4 5 6 7 8

OMAISUUDENHOIDON TUOTTEET JA PALVELUT ..........................................................................3 RAHASTOT .......................................................................................................................7 RAHASTO-OMAISUUDENHOITO ........................................................................................... 11 STRUKTUROIDUT TUOTTEET ................................................................................................ 11 SIJOITUSSIDONNAINEN VAPAAEHTOINEN ELÄKE- JA HENKIVAKUUTUS ............................................ 15 VAPAAEHTOINEN ELÄKESÄÄSTÄMINEN PITKÄAIKAISSÄÄSTÄMISEN (PS) TUOTTEILLA ......................... 16 KAPITAALIOSOPIMUKSET ................................................................................................... 18 OMAISUUDENHOITOPALVELUT ............................................................................................ 19

Tekijänoikeudet Atso Andersén

Omaisuudenhoidon tuotteet ja palvelut

Mistä on kysymys, kun puhutaan omaisuudenhoidosta, varainhoidosta pitkäaikaissäästämisestä, eläkesäästämisestä, varallisuudenhoidon palveluista, sijoittamisesta, rahastosäästämisestä ja niin edelleen? Suomen kielessä termejä toiminnalle, jossa varastoidulle rahalle tai omaisuudelle etsitään tuottoa, on lähes yhtä paljon kuin sijoituskohteitakin. Ennen oli yksinkertaisempaa, koska ei ollut vaihtoehtoja. Ostettiin asunto ja säästettiin määräaikaistilille. Myöhemmin ostettiin asunto-osake, joka annettiin vuokralle tai valtion obligaatioita, joskus osakkeita. Metsäja maatilat saatiin usein perintönä. Mahdollisuudet varojen sijoittamiseen ovat moninkertaistuneet lyhyessä ajassa eikä kielenkäyttö ole vakiintunut toiminnan osalta. Kutsumme tässä kirjassa kertyneen varallisuuden hoitamiseen liittyvää toimintaa termillä omaisuudenhoito. Pyrimme käyttämään termiä johdonmukaisesti ja se kattaa kaikki edellä mainitut muut käytännössä samaa asiaa tarkoittavat termit. Omaisuudenhoitoa tarvitaan sitten, kun normaalin päivittäisen rahankäytön lisäksi on kertynyt omaisuutta. Omaisuudenhoidon osaksi ei yleensä lasketa asuntoa, jossa asutaan, autoa, venettä, kesämökkiä tai muutakaan asiaa, joka on osa päivittäistä elämää. Omaisuudenhoitoa tarvitaan siinä vaiheessa, kun omaisuutta on kertynyt tai halutaan kerryttää yli oman tai perheen päivittäisen käyttöön liittyvän tarpeen. Kun puhutaan omaisuudenhoitopalveluista, niitä tyypillisesti ostaa henkilö tai instituutio, jolle on kertynyt omaisuutta. Tällainen taho on omaisuuden omistaja. Omaisuuden omistamisen merkitys on erittäin tärkeä ymmärtää oikein. Erityisesti erilaisten instituutioiden, kuten yritysten, yhdistysten, osuuskuntien, säätiöiden, keskinäisten yhtiöiden ja niin edelleen kohdalla ei aina välttämättä ole heti selvää kuka omaisuuden laillisesti omistaa. Hyvä lähtökohta on se, että täysi-ikäinen yksityishenkilö omistaa sen omaisuuden, johon hänellä on lain oikeuttama omistusoikeus. Omaisuuden omistaja tekee päätöksen siitä miten omaisuutta hoidetaan. Omaisuuden omistajille on tarjolla palveluita omaisuudenhoitoa varten aivan kuten esimerkiksi auton omistajille on tarjolla auton hoito- ja huoltopalveluita. Autohuollossa tehdään lähes kaikki autoon liittyvät toimet. Tämän päivän suomalaisessa omaisuudenhoidossa omaisuuden omistaja voi valita useista osittaisista tai toisilleen päällekkäisistä palveluista. Omaisuudenhoidosta tehdään palvelutarjoajan kanssa aina sopimus. Sopimuksessa määritellään osapuolten vastuut ja velovollisuudet. Loppujen lopuksi on omaisuuden omistajan vastuulla huolehtia tai olla huolehtimatta omistamastaan omaisuudesta.

Kuvio 1. Omaisuudenhoidon rakenne

Omaisuudenhoitajat, kuten eläkevakuutuslaitokset tai rahastoyhtiöt, toisaalta keräävät asiakkailtaan varoja. Toisaalta ne hoitavat varoja eli toimivat omaisuudenhoitajina, kuten sijoittajat markkinoilla. Omaisuudenhoitajista voi jopa syntyä pitkiä ketjua. Esimerkiksi ketju voi toteutua, kuten seuraavassa kuvassa on esitetty. Sijoittamisen ketjussa voi olla mukana monenlaisia toimijoita. Edellä mainitussa esimerkkiketjussa suomalainen eläkevakuutusyhtiö toimii hyvin lähellä omaisuuden alkuperäistä omistajaa eli sijoittajana suhteessa ketjun muihin osapuoliin. Instituutiot suhtautuvat sijoittamiseen osittain samalla tavalla kuin henkilöasiaakkaat, mutta toisaalta merkittävästi eri tavalla. Samankaltaisuus tulee siitä, että sijoittamista koskevat lopulliset päätökset tekee aina ihminen. Myös instituutiosijoittajalle on tärkeää kyetä luottamaan yhteistyökumppaneihinsa ja ymmärtää mitä palveluita on ostamassa. Instituutiosijoittajien salkunhoitajat toimivat ihmisinä samojen lainalaisuuksien puitteissa kuin yksityissijoittajina toimivat ihmiset. Yksilötasolla merkittävin erottava tekijä on se, että instituutiosijoittajan palveluksessa olevien henkilöiden tulisi olla ammattilaisia.

Kuvio 2. Omaisuudenhoidon ketjuuntuminen

Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ottaja, yksityishenkilö, antaa varat eläkevakuutusyhtiön hoitoon

Eläkevakuutusyhtiö hoitaa varoja sijoittamalla niitä osakkeisiin, joukkolainoihin, rahastoihin ja ulkomaille Aasiaan

Ulkomaisia sijoituksia Aasiassa hoitaa Aasian sijoittamiseen erikoistunut omaisuudenhoitoyhtiö, joka sijoittaa valikoiduissa Aasian maissa toimiviin rahastoihin.

Aasialaiset rahastoyhtiöt sijoittavat varat paikallisiin osakkeisiin paikallisen arvopaperivälittäjän kautta

Henkilösijoittajan ja instituutiosijoittajan välillä merkittävimmät erot perustuvat siihen, että instituutiosijoittaja on yhteisö ja sen työntekijät voivat vaihtua. Sen lisäksi instituutiosijoittajaa koskee tarkka lainsäädäntö, jonka noudattamista oma organisaatio ja viranomaiset valvovat. Lisäksi toimiessaan ammattimaisesti instituutiosijoittajat noudattavat kurinalaisesti johdon päättämää sijoituspolitiikkaa ja toimivat laadukkaiden ja sovittujen toimintatapojen mukaan. Luonnollisesti yksityishenkilöt voisivat toimia instituutiosijoittajien tavoin, mutta se on harvinaista.

Seuraavaksi käsitellään yleisimpiä omaisuudenhoidon tuotteita ja palveluita. Yleensä omaisuudenhoidossa tuotteeksi luetaan sijoituskohteet, kuten osakkeet ja rahastot. Palveluksi luetaan sijoituskohteen hallinnointiin liittyvät toimenpiteet, kuten kaupankäynti, säilytys ja sijoistusneuvonta. Kun palveluista tulee vakiintuneita niitä voidaan kutsua tuotteistetuiksi palveluiksi. Yleisimpiä tuotteita ovat rahastot, strukturoidut tuotteet sekä eläke- ja pitkäaikaissäästämisen tuotteet. Tässä luvussa ei käsitellä sijoituskohteita kuten talletuksia, joukkolainoja, osakkeita, johdannaisia tai muita suoria sijoituskohteita. Omaisuudenhoidon tuotteisiin ja palveluihin liittyy olennaisesti sijoitusosaamisen osuus. Yksinkertaisimmillaan omaisuudenhoito on tuotteistettu palvelu, jossa on kyse asiakkaan puolesta tehtävästä suorasta sijoittamisesta perinteikkäisiin kohteisiin kuten asuntoihin, metsään, maahan, kiinteistöihin, osakkeisiin, joukkolainoihin tai talletuksiin. Näin tehdään esimerkiksi osake- tai joukkolainarahastojen hallinnoinnissa. Sijoittamisen liittyvän hallinnoinnin lisäksi tuotteisiin sisältyy tuoteominaisuuksiin tai hallinnointiin liittyviä keskeisiä piirteitä, kuten: -

Sijoituksen riski, tuotto ja niiden välinen suhde Verotukselliset näkökohdat Tuotteisiin liittyvät kustannukset Tuotteiden elinkaari

Sijoituksen riskillä tarkoitetaan sijoitukseen liittyvää arvonvaihtelua ja viime kädessä mahdollisuutta menettää sijoittamansa rahat. Tuotto tarkoittaa rahavirtaa joka sijoituksesta on saatavilla esimerkiksi osinkoina, korkona tai arvonnousuna. Verotukselliset näkökohdat liittyvät usein sijoitusten ja etenkin tuottojen verotukseen. Esimerkiksi osakkeiden osinkotuloja verotetaan pääomatuloina, mutta sijoitusrahastojen arvonnousu verotetaan vasta, kun sijoitusrahasto-osuudet lunastetaan. Tuotteiden hallinnoinnista veloitetaan yleensä vuotuista hallinnointikustannusta. Se vaihtelee eri tuotteilla ja pitkän aikavälin sijoituksen osalta kustannusten kokonaismäärä voi olla suuri. Kaikilla tuotteilla on elinkaari ja niihin vaikuttavat monet asiat, kuten lainsäädäntö, tekninen kehitys, politiikka ja niin edelleen. Esimerkiksi aiemmin turvalliksiksi osoittautuneet valtioiden joukkolainat ovat Euroopan velkakriisin yhteydessä muuttuneet hyvin riskialttiiksi sijoitukseksi. Seuraavaksi esittelemme lyhyesti yleisimpiä omaisuudenhoidon finanssituotteita, joita Suomessa on kaupan. Emme esittele tässä yhteydessä säästämisen perustuotteita, kuten talletuksia, joukkolainoja, osakkeita, rahamarkkinainstrumentteja, johdannaisia, säästövakuutuksia tai muita vastaavia perustuotteita. Näistä tuotteista on saatavilla kattavasti tietoja muun muassa Pankkitoiminnan käsikirjasta (FINVA 2009), Vapaaehtoinen henkilövakuutus (FINVA 2009) tai Finanssitoiminnan käsikirja 6

(FINVA 2009). Keskitymme tässä yhteydessä tuotteisiin ja palveluihin, jotka sisältävät perustuotteen lisäksi myös neuvonta- tai analyysipalvelua. Kuvio 3. Omaisuudenhoidon tuotteet ja palvelut

Rahastot

Rahastot ovat yleisin käytössä oleva omaisuudenhoidon tuote. Perusperiaatteeltaan rahaston toimintamalli on yksinkertainen. Rahaston hallinnoija kerää varoja sijoittajilta rahaston kassaan. Varat sijoitetaan rahaston itsensä määrittämän ja julkaiseman sijoituspolitiikan mukaisesti, yleensä arvopapereihin. Sijoituspolitiikka on rahastolle määritetty sijoitusmalli sisältäen ohjeistuksen muun muassa sijoituskohteista, sijoitusten maantieteellisestä hajautuksesta, johdannaisten ja velan käytöstä sijoituksissa. Sijoituspolitiikan noudattaminen on keskeistä rahaston luotettavalle toiminnalle. Se varmistaa, että rahaston sijoitustoiminnassa toimitaan systemaattisesti valitun perusstrategian mukaisesti. Sijoituspolitiikka ja sen noudattaminen on keskeinen valintakriteeri myös rahastoon sijoittaville sijoittajille. Sijoituspolitiikka määrittelee esimerkiksi sen minkälaisiin kohteisiin ja millä riskitasolla sijoitukset tehdään. Sijoituspolitiikan noudattamista seuraavat sijoittajien lisäksi säilytysyhteisö ja Finanssivalvonta. Jollei rahasto seuraa sille asetettuja ohjeita sen toimintaan ei voida luottaa. Jos rahaston toimintaan ei voida luottaa sijoittajien on syytä vetää varansa pois rahastosta ja rahaston toiminta päättyy. Rahaston hallinnoinnista vastaa rahastoyhtiö. Rahastoyhtiöllä voi olla hallinnassaan useita rahastoja. Se toteuttaa sijoituspolitiikkaa ja saa korvauksen hallinnointipalkkiona. Hallinnointipalkkio lasketaan ja veloitetaan päivittäin rahaston arvosta. Hallinnointipalkkio on yleensä 1-3 prosenttia hallinnoitavasta pääomasta vuodessa. Rahastoyhtiötä säännellään tarkasti lainsäädännöllä ja Finanssivalvonnan toimintaohjeilla, jotka määräävät millä tavoin toiminta tulee järjestää. Rahastoyhtiö ja sijoitusrahasto ovat erillisiä toimijoita siksi etteivät sijoittajien ja varojen hallinnoijien varat sekottuisi keskenään. Sijoitusrahasto ei voi mennä konkurssiin, mutta se voi kyllä menettää kaikki pääomansa. Rahastoyhtiö toimii osakeyhtiömuotoisena ja voi mennä konkurssiin. Rahastoyhtiön konkurssi ei suoranaisesti vaikuta rahaston olemassaoloon, mutta voi käytännössä vaikeuttaa sen toimintaa. Rahastoyhtiön konkurssitilanteessa 7

rahastossa olevat osakkeet ovat edelleen rahasto-osuuksien omistajien omaisuutta. Käytännössä rahastoyhtiön konkurssin jälkeen rahaston arvopaperit myydään ja varat palautetaan osuudenomistajille. Vaihtoehtoisesti rahasto voidaan siirtää toisen rahastoyhtiön hoidettavaksi. Kuvio 4. Rahastoyhtiö, sijoitusrahasto ja säilytysyhteisö

Rahastoyhtiö

Sijoituskohteet

Säilytysyhteisö

Rahasto-osuuksien omistajat

Lähde: Nasdaq OMX Kun sijoittaja sijoittaa sijoitusrahastoon, hän hankkii rahasto-osuuksia. Rahasto-osuudet oikeuttavat niille kuuluvaan määrään rahaston omaisuudesta. Rahaston omaisuus koostuu usein arvopapereista ja käteisestä. Sijoitusrahaston varat eli arvopaperit ja käteinen säilytetään säilytysyhteisössä. Säilytysyhteisönä voivat toimia pankit ja pankkiiriliikkeet, jotka perivät palveluistaan säilytyspalkkiota. Säilytysyhteisön tehtävänä on lisäksi valvoa rahastoyhtiön toimintaa. (Opi Osakkeet, 2009). Toisin sanoen säilytysyhteisöillä on kaksi tärkeää tehtävää: varojen säilyttäminen ja valvontatehtävä. Rahastoyhtiöt voivat olla pieniäkin yrityksiä, mutta säilytysyhteisöt ovat lähes poikkeuksetta isoja finanssilaitoksia.

Taulukko 1.

Rahastoyhtiön, sijoitusrahaston ja säilytysyhteisön tehtävät Sijoitusrahasto Säilytysyhteisö

Rahastoyhtiö Hallinnointi

Arvoperien omistus

Kaupankäynnin toteutus

Arvopaperien säilytys Arvonlaskenta Valvonta

Rahasto-osuuksia merkitään (eli ostetaan) tai lunastetaan (eli myydään). Rahastoyhtiö huolehtii toimeksiantojen toteutuksesta ja se perii niistä yleensä myös palkkion. Jälkimarkkinakauppaa ei normaaleilla rahasto-osuuksilla käydä, kuten esimerkiksi arvopapereilla. Jälkimarkkinakaupalla tarkoitetaan arvopaperien ostoja ja myyntejä rahoitusmarkkinoilla. Rahastoista sitä voidaan käydä vain niin kutsutuilla indeksiosuusrahastoilla, joiden sijoituspolitiikka pohjautuu valittuun osakeindeksiin. Indeksiosuusrahasto voi olla listattuna pörssiin, jolloin sillä voidaan käydä kauppaa muiden listattujen arvopaperien tapaan. Indeksiosuusrahastot lasketaan erikoissijoitusrahastojen luokkaan, joiden sijoituspolitiikka voi olla yleisistä säännöistä poikkeava muun muassa sijoituskohteiden lukumäärän suhteen. Sijoitusrahastot voidaan jakaa toimintansa perusteella usealla eri tavalla. Sijoituskohteiden perusteella ne voidaan jaotella osakerahastoihin, korkorahastoihin, yhdistelmärahastoihin. -

Osakerahastot sijoittavat osakkeisiin. Korkorahastot sijoittavat korkotuotteisiin kuten valtioiden tai yritysten joukkolainoihin (pitkän koron rahastot) raha-markkinatuotteisiin (lyhyen koron rahastot). Yhdistelmärahastot sijoittavat joko osakkeisiin tai korkotuotteisiin.

Lisäksi lähinnä ammattilaisille on myös tarjolla kiinteistö- eli ns. REIT-rahastoja (REIT=Real-Estate Investment Trust). Kiinteistörahastot toimivat kuin arvopapereihin sijoittavatkin rahastot, sijoituskohteena vain ovat kiinteistöt tai kiinteistöyhtiöt. Rahastojen sijoitustoimintaa ohjaa sijoituspolitiikka. Sijoituspolitiikka kuvaa tapaa, jolla osuudenomistajien varat sijoitetaan erilaisiin arvopapereihin. Lisäksi sijoituspolitiikassa määritellään voiko rahasto ottaa velkaa tai voidaanko käyttää johdannaisia sijoitus suojaamiseen tai lisäriskin ottamiseen. Sijoituspolitiikka kirjataan paperille ja kaikkien rahastojen on se esitettävä sijoittajille. Rahastot voidaan jakaa 9

sijoituspolitiikan mukaan muun muassa tietylle alueelle tai toimialalle sijoittaviin rahastoihin, kuten kehittyviin talouksiin tai telekommunikaatioalalle sijoittaviin rahastoihin. Rahastojen sijoituspolitiikka voi perustua myös osakevalinnalle erilaisten teemojen suhteen. Teemoja voivat olla muun muassa vastuullisuus tai vesi. Suomessa yleisimpiä ovat kuitenkin maantieteen mukaan sijoituspolitiikkaansa harjoittavat rahastot. Rahaston sijoituspolitiikan tulee olla hyvin selvillä kaikilla osapuolilla salkunhoitajalla, rahaston myyjällä ja siihen sijoittavan sijoittajalla sekä finanssivalvojallakin. Mielellään myös sijoituspolitiikan tulkinnan tulisi olla sama kaikilla osapuolilla. Jos sijoituspolitiikan ymmärrys ei ole sama kaikilla osapuolilla, rahastoon sijoittanut taho ei ymmärrä mitä rahaston salkunhoitaja tekee. Sen seurauksena alkuperäinen sijoittaja ottaa riskin, josta ei ole selvää käsitystä. Käytännössä rahastojen luokittelu pääluokkiin on jatkuvasti haastavampaa, sillä sijoituspolitiikat ovat usein kombinaatioita muun muassa teemojen, instrumenttien ja maantieteen suhteen. Rahastoja markkinoidaan pysyvinä ratkaisuina ja monivuotisina sijoituskohteina. Kuitenkin rahastojen keskimääräinen elinikä on melko lyhyt, usein muutamien vuosien mittainen. Yli 25 vuotta toimineita rahastoja on maailman mittakaavassakin vain rajallinen joukko. Sen sijaan rahastoja on tarjolla nykyisin enemmän kuin pörsseissä on listattuja osakkeita. Rahastoilla on selkeä elinkaari. Rahaston elinkaareen voidaan laskea kuuluvaksi seuraavat vaiheet: -

Rahaston suunnittelu ja lupaprosessi Liikkellelasku, tuote myydään sijoittajalle Juoksuaika, rahasto toimii normaalisti Rahaston lopettaminen

Rahastoja suunnitellaan jatkuvasti seuraten asiakkaiden mieltymyksiä, sijoitusmuotia ja sijoitusmahdollisuuksia. Asiakkaiden mieltymykset seuraavat usein riskisuhdetta. Esimerkiksi taloussuhdanteen nousuvaiheessa kasvuosakkeet ovat kiinnostavia, laskusuhdanteessa taas korkorahastot tai vastaavat rahastot. Sijoitusmuoti liittyy ajanhetkeen, hyviä esimerkkejä ovat teknologia tai kehittyviin talouksiin sijoittavat rahastot. Sijoitusmahdollisuuksiin liittyvistä rahastoista hyviä esimerkkejä ovat perinteisten arvopaperirahastojen rinnalle kehittyneet raaka-aineisiin, kiinteistöihin tai metsäomaisuuteen sijoittavat rahastot. Rahastoilla ei ole erityistä juoksuaikaa, kuten lainapapereilla. Rahaston toimiessa normaalisti sen osuuksia voi merkitä tai lunastaa rahaston säännöissä määrätyllä tavalla. Rahaston elinkaaren viimeinen vaihe on sen lopettaminen. Lopettamiselle voi olla vaihetelevia syitä, kuten sijoittajien määrän väheneminen alle vaaditun 50 sijoittajan tai muiden sääntelyn vaatimien minimivaatimusten alittyminen. Myös rahaston huono

menestys, rahastoyhtiön toiminnan lopetus tai fuusio voivat olla syitä rahaston lopettamiseen.

Rahasto-omaisuudenhoito

Sijoitusrahastot ovat kollektiivisen omaisuudenhoidon välineitä. Toisin sanoen ryhmä sijoittajia, olivat ne sitten yksityishenkilöitä tai instituutioita, kokoavat varat yhteen ja kokonasivarallisuutta hoitaa tehtävää hoitamaan nimetty taho. Sijoitusrahastopohjaisen omaisuudenhoidon mahdollisuudet ovat laajat, sillä sijoitusrahastojen avulla voidaan sijoittaa monenlaisiin kohteisiin monilla eri tavoilla. Muun muassa rahastojen rahastot, jotka nimensä mukaisesti sijoittavat keräämänsä varat edelleen toisiin sijoitusrahastoihin ovat esimerkki rahasto-omaisuudenhoidon mahdollisuuksista. Rahastojen rahastoilla voidaan koota halutut rahastot yhdeksi rahastoksi, joka vastaa hyvin jonkin tietyn asiakasryhmän tarpeita, esimerkiksi riski/tuotto-suhteen tai sijoituskohteiden osalta. Myös rahaston sijoituspolitiikka voidaan suunnitella vastaamaan erityistä allokaatiorakennetta (asiakasryhmän tarpeiden mukaan), toisin sanoen sitä mihin kohteisiin missäkin suhteessa varoja sijoitetaan. Toisaalta rahaston sijoituspolitiikka voi seurata omaisuudenhoidon kokonaissuunnitelmaa esimerkiksi sijoittamalla osan varoista joukkolainoihin, osan osakkeisiin ja osan kiinteistöihin. Tämänkaltaisella rahaston tuoterakenteella pyritään muodostamaan yksilöllisen omaisuudenhoidon piirteitä omaavia sijoitusrahastopalveluja. Palvelua tarjotaan tunnistetuille asiakasryhmille, joilla on todennäköisesti yhteneväiset tarpeet sijoitusten hoidossa. Käytännössä tämä voi tapahtua niin, että omaisuudenhoidon palvelutarjoajan analyytikot muodostavat niin kutsutun allokaatiosalkun, joka vastaa analysoitua näkemystä varallisuuden järkevimmästä jakamisesta eri sijoituskohteisiin riski/tuottosuhteen mukaisesti, ja palvelutarjoajan rahasto toteuttaa tätä näkemystä sijoitusrahaston salkunhoidossa. Tältä pohjalta syntynyttä kokonaisuutta kutsutaan rahasto-omaisuudenhoidoksi. Rahasto-omaisuudenhoitoon samankaltainen elinkaari kuin rahastoihinkin. 4

Strukturoidut tuotteet

Strukturoidut tuotteet ovat yleistyneet nopeasti Suomessa viime vuosina. Strukturoidut tuotteet ovat yhdistelmä perinteisiä tuotteita, kuten joukkolainoja ja osakkeita sekä johdannaisia. Näistä tuotteista rakennetaan sijoitussalkku (portfolio), josta muodostetaan sijoittajalle myytävä arvopaperi. Strukturoinnilla tarkoitetaan tuotteen muodostamista johdannais- ja tuotekombinaatiosta. Tuote rakennetaan yhdistämällä esimerkiksi johdannais- ja joukkolainasijoitus ja myymällä kokonaisuus sijoittajalle yhtenä tuotteena. 11

Suomessa omaisuudenhoitoyritykset nimittävät tämän sijoitustuoteryhmän tuotteita yleensä sijoituslainoiksi tai indeksilainoiksi. Tosin tarkemmin ottaen ne ovat vain yksi alaryhmä strukturoitujen tuotteiden joukossa. Kuten määritelmästä on havaittavissa tuotteen ominaisuudet voivat olla haluttaessa monimuotoiset ja strukturoituja tuotteita voidaan räätälöidä erityistarpeisiin. Erityistarpeita voivat olla pääomasuojan varmistaminen varoille, johonkin erityiseen sijoituskohteeseen sijoittaminen käyttämällä sijoituksessa lainoitusta tai sijoittaminen maantieteellisesti jollekin tietylle alueelle. Strukturoituihin tuotteisiin sisältyy rakentamisessa käytettyihin tuotteisiin liittyvien riskien lisäksi tuotteen liikkeellelaskijaan liittyvä vastapuoliriski. Vastapuoliriskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että kauppakumppani esimerkiksi arvopaperikaupassa menee äkillisesti konkurssiin ja saamiset jäävät saamatta. Strukturoidut tuotteet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: -

Sertifikaatit Enimmäistuottotuotteet (tai tuottolukko-tuotteet) Pääomasuojatut tuotteet

Sertifikaatit seuraavat määrättyä kohde-etuuden hintakehitystä. Sertifikaatit tarjoavat sijoittajalle mahdollisuuden suojautumiseen tai osallistumiseen kohdemarkkinan suotuisaan hintakehitykseen. Sertifikaattien kohde-etuutena on usein indeksi tai osakekori. Enimmäistuottotuotteilla (tai tuottolukko-tuotteilla) tarkoitetaan tuotteita, jotka tarjoavat enimmäistuoton joko kohde-etuuden1 hinnan saavuttaessa tietyn tason tai vaihtoehtoisesti tietyn korkomaksun muodossa. Tuote on tarkoitettu sijoittajalle, joka uskoo markkinoiden heiluvan jollakin vaihteluvälillä. Kohde-etuudella tarkoitetaan sijoituskohdetta. Jos strukturoitu tuote sijoittaa Yhdysvaltojen markkinoille, sen kohdeetuutena voi olla S&P 500 yleisindeksi. Indeksiin sisältyvät merkittävimmät viisi sataa pörssinoteerattua yhdysvaltalaisyritystä. Pääomasuojatut tuotteet tarjoavat sijoittajille pääomasuojan takaamalla sijoitetun pääoman takaisinmaksun sovitulla tasolla (esimerkiksi 100 %). Sijoittajan tulee kuitenkin huomioida muun muassa vastapuoliriski kaikkien tuotteen osien suhteen. Tuotteen tarkoituksena on tarjota vaihtoehto tilanteessa, jossa sijoittaja haluaa suojautua kurssilaskulta, mutta toisaalta osallistua mahdolliseen kurssien nousuun.

Kohde-etuus sana tulee johdannaisten sanastosta. Johdannaisten osalta kohde-etuus tarkoittaa aina sijoituskohdetta, johon johdannainen liittyy. Esimerkiksi Nokia option kohde-etuus on Nokian osake tai Kupari-futuurin kohde-etuus on 25 kuparitonnin lotti (copper lot) ja niin edelleen.

Tuote voidaan strukturoida muodostamaan haluttu kombinaatio edellä mainituista tuoteominaisuuksista sijoittajan tarpeiden mukaisesti. Kuvio 5. Pääomasuojatun tuotteen rakenne

Lähde: Gyllenberg, eQ Yleistasolla strukturoidut tuotteet koostuvat kahdesta osasta, joukkovelkakirjalainasta ja tuotto-osasta (kuvassa Tuotto %). Joukkovelkakirjan nimellisarvo ja korkotuotto maksetaan sijoittajalle takaisin laina-ajan päätyttyä. Joukkolainan korkotuotto kattaa tuotto-osaan liittyvän kustannuksen. Tuotto-osa on sidottuna erikseen sovittuun kohdeetuuteen, jonka perusteella kertyvä nimellisarvon ylittävä tuotto maksetaan sijoittajalle eräpäivänä määriteltyjen ehtojen mukaisesti. Tuotto perustuu usein valitun indeksin, osakkeen, hyödykkeen tai korkojen kehitykseen tuotteen juoksuaikana. Tyypillisesti juoksuaika on 2-5 vuotta. Käytännössä strukturoidun tuotteen voi rakentaa halutessaan myös itse seuraavalla tavalla. Sijoitetaan esimerkiksi 100 000 euroa joukkolainaan, jonka vuotuinen korko on 4 prosenttia. Kolmen vuoden aikana korkotuloja syntyy 12 000 euroa (4 000 euroa vuodessa). Aloitushetkellä ostetaan joukkolainan lisäksi 12 000 eurolla esimerkiksi 13

kullan osto-optioita, jotka oikeuttavat kolmen vuoden kuluttua ostamaan kultaa samaan hintaan kuin aloituspäivänä. Tästä seuraa se, että kolmen vuoden kuluttua sijoittaja saa joka a) joukkolainan pääoman ja korkotulot yhteensä vähennettynä option hinnalla eli saman summan kuin oli sijoittanut tai b) saman summan kuin oli sijoittanut ja lisäksi, jos kullan hinta on noussut kolmen vuoden aikana, osto-option toteutushinnan ja päätöshetkellä vallitsevan kullan hinnan välisen arvonnousun. Strukturoidun tuotteen arvo vaihtelee juoksuaikanaan. Arvon vaihteluun vaikuttuvat monet tekijät. Joukkolainaosaan vaikuttavat normaalit joukkolainariskit kuten, liikkeellelaskijariski, korkoriski, likviditeettiriski. Tuotto-osaan vaikuttavat johdannaisille tyyppilliset riskit, kuten kohde-etuuden hintakehitys, korkotaso, volatiliteetti, aika ja toteutushinta. Lisäksi arvonvaihteluun liittyvät strukturoidun tuotteen osapuolten konkurssiriskit2. On syytä huomata, että strukturoidun tuotteen hintakehitys saattaa määräytyä merkittävästi osiensa hintakehityksestä poikkeavasti. Pääomasuojattujen tuotteiden osalta pääomasuoja koskee tyypillisesti eräpäivää. Jos sijoittaja haluaa myydä tuotteen juoksuajan kuluessa, hinta saattaa määräytyä pääomaturvatunkin tuotteen osalta nimellisarvoa matalammaksi. Yleisesti ottaen strukturoidun sijoituslainen elinkaari muodostuu seuraavista vaiheista: -

Tuoteidea, tuote suunnitellaan ja sille haetaan viranomaisluvat Liikkeellelasku, tuote myydään sijoittajille Maksu, sijoittajat tekevät sijoitukset Juoksuaika, tuotteen jälkimarkkinat Erääntyminen, juoksuaika päättyy Takaisinmaksu

Tuotteiden suunnittelu seuraa asiakastarpeita, kuten rahastojenkin tapauksessa. Tuotteita voidaan suunnitellaan yleisesti merkittäviksi tai rajoitetulle sijoittajajoukolle tarpeen mukaan. Yhä useammassa tapauksessa Suomessa myytävät strukturoidut tuotteet suunnitellaan ja toteutetaan ulkomailla. Suomessa tapahtuu vain tuoteiden myynti eli liikkeellelasku. Liikkeellelasku tapahtuu muutaman viikon aikaperiodilla, jolloin kerätään tuotteesta kiinnostunut sijoittajajoukko ja kerätään sijoitukset. Sijoitusmaksujen keräämisen jälkeen tuote lasketaan liikkeelle ja sen juoksuaika käynnistyy. Juoksuajan aikana liikkeellelaskija raportoi tuotteen arvonkehityksestä ja tarjoutuu yleensä lunastamaan takaisin sijoittajien osuuksia sijoituslainasta. Juoksuajan päättyessä laina erääntyy. Silloin pääoman ja mahdollinen tuotto-osuus maksetaan sijoittajille.

Muun muassa Lehman Brothers-investointipankin konkurssi 2008 vaikutti struktoituihin tuotteisiin, joissa se oli järjestelijänä mukana. Näitä tuotteita oli liikkeellä myös Suomessa.

Suomessa strukturoidut tuotteet ovat usein pörssilistattuja, mutta niiden kauppa tapahtuu suoraan liikkeellelaskijan (tai liikkeellelaskijan edustajan) ja sijoittajien välillä. Suomessa ei ole toimivia jälkimarkkinoita strukturoiduille kaikille tuotteille. 5

Sijoitussidonnainen vapaaehtoinen eläke- ja henkivakuutus

Eläkevakuutuksen perusajatuksena on säästää työuran aikaisista tuloista osuus sijoitettavaksi eläkevakuutuksen puitteissa valittuihin sijoituskohteisiin. Kun sovittu eläkeikä saavutetaan, vakuutuksen edunsaajalle maksetaan sovittu palautus esimerkiksi kuukausittain tai muuten erikseen sovituissa erissä. (Vapaaehtoinen henkilövakuutus, FINVA 2009) Eläkevakuutuksia voidaan räätälöidä sekä vakuutuksenottajan että edunsaajan näkökulmasta sovitulla tavalla. Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen palveluita myydään täydentämään lakisääteistä eläketurvaa. Keskeisenä myyntiargumenttina käytetään eläkesäästämisen verohelpotuksia ja toisaalta jatkuvasti supistuvaa eläketurvan määrää Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksut ovat verovähennyskelpoisia 5 000 euroon asti. Sopimuksen pohjalta ainaan saatavaa eläkettä verotetaan pääomatulona. Sijoitussidonnaista henkivakuutusta kutsutaan usein unit link-vakuutukseksi tai säästöhenkivakuutukseksi. Kuten sijoitussidonnainen eläkevakuutus, sijoitussidonnainen henkivakuutuskin on käytännössä säästämistä ja sijoittamista vakuutuksen muodossa. Asiakas maksaa vakuutusmaksuja ja saa palautuksen säästösummasta ja mahdollisesta tuotosta sovitusta päivästä lukien. (Vapaaehtoinen henkilövakuutus, FINVA 2009) Yleisesti ottaen vakuutetun kuollessa vakuutusaikana säästöt jäävät vakuutusyhtiöön. Henkivakuutuksia voidaan räätälöidä sekä vakuutuksenottajan että edunsaajan näkökulmasta sovitulla tavalla, kuten sijoitussidonnaisessa eläkevakuutuksessa. Vakuutussopimusten elinkaari poikkeaa arvopapereille tai rahastoille tyypillisistä vaiheista. Vakuutussopimusten elinkaari on seuraava: -

Sopimuksen allekirjoitus Sopimuksen mukaisen sijoitussumman kerryttäminen Sijoitusjakso tuottojen keräämiseksi Takaisinmaksu edunsaajalle Sopimuksen päättäminen

Eläke- ja henkivakuutukset ovat perusmuodoltaan samankaltaisia. Sijoituskohteissa ja niiden hallinnoinnissa on eroja ne voidaan määritellä sopimuskohtaisesti. Sopimuksen 15

astuu voimaan allekirjoitusten jälkeen. Sopimuksessa määritelty sijoitussumma voidaan suorittaa joko yhtenä suorituksena. Erityisesti eläkevakuutuksen osalta sovitaan kertasuorituksen sijaan kuukausittaisista eläkemaksuista. Maksujen kerryttämisen ohella käynnistyy sijoitusjakso varojen sijoittamiseksi ja tuottojen kerryttämiseksi. Takaisinmaksu edunsaajalle toteutuu sopimukseen kirjattujen ehtojen mukaisesti joko kertasuorituksena (henkivakuutus) tai kuukausittaisina maksuina (eläkevakuutus). Sopimus päättyy, kun sovitut vakuutusmaksut ovat suoritettu ja sopimusosapuolten velvoitteet on täytetty. Eläke- ja henkivakuutusyhtiöiden sopimukset päättyvät harvemmin sopimuksen irtisanomiseen, vaikka sekin on mahdollista. Sopimus päättyy, jos henki-tai eläkevakuutusyhtiö menee konkurssiin. Vakuutuksiin liittyvät varat ovat yhtiön varoja toisin kuin sijoitusrahastoihin sijoitettaessa. Sijoitusvakuutuksiin liittyy monimutkainen kustannusrakenne. Vakuutuksenottaja maksaa palkkioita maksaessaa rahaa vakuutukseen. Lisäksi vakuutusyhtiö veloittaa vuotuista hallinnointipalkkiota kertyneestä säästösummasta. Edunsaajan nostaessa vakuutusmaksuja peritään myös nostopalkkioita. Myös sijoitusten hallinnointiin sisältyy kulurakenne, sillä vakuutukseen sijoitettavat varat sijoitetaan edelleen yleensä rahastoihin, jotka perivät omat merkintä-, hallinnointi- ja lunastupalvelut. Rahastot maksavat omassa toiminnassaan salkun hallinnointiin liittyviä kaupankäynti- ja säilytysmaksuja. Kuvio 6. Sijoitusvakuutuksen rakenne .

Vapaaehtoinen eläkesäästäminen pitkäaikaissäästämisen (PS) tuotteilla

PS-tuotteet lanseerattiin vuoden 2010 alussa voimaan tulleen pitkäaikaissäästämistä säätelevän lain jälkeen. PS-lain myötä myös muut tuotteet erikoissijoitusrahastoista talletustileihin voivat saada eläkevakuutuksia vastaavan veroedun. 16

Rakenteeltaan PS-sopimuksessa avataan tili, jonka puitteissa sijoituksia voidaan tehdä ja salkun koostumusta muuttaa ilman verovaikutuksia. Tilillä olevat varat eivät ole kuitenkaan nostettavissa ennen lakisääteistä eläkeikää, Lakisääteinen eläkeikä määritellään erikseen suomalaisessa lainsäädännössä. Periaatteessa PS-tilille voi säästää kuinka suuria summia tahansa. Käytännössä veroetu kattaa vain 5 000 euron sijoituksen vuosittain, joka vaikuttaa asiakkaiden mielenkiintoon tehdä sen ylittäviä vuotuisia säästöjä. (Poikonen ja Silvola, 2010). Kuvio 7. Pitkäaikaissäästämisen (PS) rakenne

Varojen nosto tapahtuu kymmenen vuoden kuluessa. Toisaalta varat voidaan säästöaikana siirtää joko eläkevakuutuksen osaksi tai toisen palveluntarjoajan samankaltaisen sopimuksen piiriin. Mahdollisuus siirtää sopimus vaikuttaa merkittävästi PS-tilituotteiden kilpailuun. Huono palvelu tai sijoitusmenestys heijastuu asiakkaiden päätöksinä siirtää varansa kilpailevan palvelutarjoajan piiriin. PS-tiliin liittyy suuri joukko erilaisia palkkioita. PS-sopimusta solmittaessa maksetaan tilinavauspalkkio. Säästöaikana maksetaan vuotuista hallinnointipalkkiota. Jos PS-tilin omistaja käy kauppaa arvopapereilla tai vaihtaa sijoituskohteita, yleensä peritään kaupankäynti- tai vaihtopalkkio. Myös siirrettäessä tai nostettaessa varoja maksetaan palkkioita. Keskeisin merkitys on vuotuisella hallinnointipalkkioilla. Palkkioiden merkitys saattaa olla suuri, sillä ne vaikuttavat sijoitettavaan summaan, kertyvään tuottoon sekä nostettaessa saataviin varoihin. PS-tuotteisiin liittyvillä sopimuksilla on samankaltainen elinkaari kuin eläke- ja henkivakuutuksilla.

Kapitaaliosopimukset

Kapitalisaatiosopimukset ovat yleistyneet nopeasti Suomessa. Kapitalisaatiosopimus on vakuutusyhtiön ja asiakkaan välinen sijoitussopimus. Se poikkeaa muista vakuutusyhtiön tarjoamista tuotteista (esimerkiksi säästö- tai sijoitusvakuutuksista) siinä, että kapitalisaatiosopimuksen perusteella ei vakuuteta ketään. Kapitalisaatiosopimus on aina määräaikainen. Kapitalisaatiosopimuksessa ei ole määritetty tapahtumaa, joka päättäisi sopimuksen, kuten vakuutussopimuksissa. Kapitalisaatiosopimus voi olla sijoitussidonnainen, laskuperustekorkoinen tai näiden kahden yhdistelmä. Sijoitussidonnaisuus toimii kuten vapaaehtoisissa sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa. Laskuperustekorkoisen sopimuksen tuotto on määritetty tai lasketaan suhteessa laskuperusteena käytettävään viitekorkoon. Laskuperustekorkoisen sopimuksen piirissä olevien varjojen sijoittamisesta päättää vakuutusyhtiö ja se kantaa sijoittamiseen liittyvän riskin . Sijoitussidonnaisessa päätöksentekijänä on asiakas, joka kantaa myös tappioriskin. Kapitalisaatiosopimuksilla ei ole olemassa talletussuojaa vastaavaa järjestelyä, joten niihin liittyy myös ns. liikkeellelaskijariski eli riski siitä, että säästöt menetetään, jos vakuutusyhtiö joutuu selvitystilaan. Vakuutusyhtiöiden konkurssit ovat kuitenkin harvinaisia, koska vakuutusyhtiöillä on oltava riittävä vakavaraisuuspääoma, joka toimii puskurina heikon taloudellisen kehityksen aikoina. Kapitalisaatiosopimukset ovat tarkoitettu pitkäaikaiseen säästämiseen ja usein niissä on määritetty ehdot takaisinoston varalta. Kapitalisaatiosopimusten verokohtelu muistuttaa sijoitusvakuutusten verokohtelua siinä mielessä, että sijoitussidonnaisen sopimuksen sisällä sijoittaja voi ostaa ja myydä sijoituksiaan ilman luovutusvoiton verotusta. Kapitalisaatiosopimuksista peritään palkkioita kuten sijoitussidonnaisista henki- ja eläkevakuutuksista tai PS-sopimuksista. Palkkiota sisältävät aloitus/vakuutukseen maskupalkkiot, hallinnointipalkkiot, omaisuudenhoitopalkkiot (rahastonhoitopalkkiot, kaupankäyntikustannukset). Lisäksi palkkioita peritään sopimukseen liitetyistä sijoituskohteista, kuten esimerkiksi sijoitusrahastoista.

Kuvio 8. Kapitalisaatiosopimuksen rakenne

Kapitalisaatiosopimuksen elinkaari muistuttaa hyvin paljon sijoitussidonnaisten vakuutus elinkaarta. Pitkäaikaisten sopimusten osalta kulurakenteen ja sijoituskohteiden lisäksi tuotteen kokonaistuottoon voivat vaikuttaa muutokset verotuksessa ja muussa sopimuksia koskevassa lainsäädännössä. Näiden ulkoisten tekijöiden huomiointi on tärkeää myös sijoitussidonnaisten vakuutusten ja PS-sopimusten tapauksissa. 8

Omaisuudenhoitopalvelut

Omaisuudenhoitopalveluita ovat konsultoiva omaisuudenhoito ja täyden valtakirjan omaisuudenhoito. Konsultoiva omaisuudenhoito perustuu toimintamallille, jossa palveluntarjoaja toimii asiakkaan neuvonantajana ja keskustelukumppanina. Asiakas toteuttaa omaisuudenhoitoon liittyvät toimenpiteet kuitenkin itse. Tätä palvelua tarjotaan tyypillisesti rajalliselle joukolle asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan aktiivisesti arvopapereiden ostajina ja myyjinä. Konsultoivasta omaisuudenhoidosta veloitetaan erikseen tai samassa yhteydessä kaupankäynti sekä selvitys- ja säilytyspalkkioiden kanssa. Täyden valtakirjan omaisuudenhoidossa asiakas on myöntänyt palveluntarjoajalle valtakirjan toteuttaa omaisuudenhoitoon liittyviä toimenpiteitä asiakkaan puolesta. Valtakirjan sisältö voidaan myös määritellä tarkemmin, esimerkiksi määrittelemällä omaisuustyypit joiden välillä omaisuusjakoa voidaan vaihdella. Näistä palveluista syntyy kustannuksia palveluntarjoajalle ja niistä myös veloitetaan eri tavoin.

Omaisuudenhoitopalveluilla ei ole tuotteille ominaista elinkaarta. Sen sijaan niillä on palveluille tyypillinen elinkaari, joka määräytyy palvelun kysynnän ja laatutason mukaisesti. Omaisuudenhoitopalvelun prosessi kuvaa myös palvelun elinkaaren ja se kuvataan seuraavissa luvuissa.

Lähteet Antila, Veli-Aunus, Erwe, Ossi, Lohi, Ilkka, Salminen, Jaakko (2009): Vapaaehtoinen henkilövakuutus, FINVA 2009. Alhonsuo, Sampo, Nisén, Anne, Pellikka, Tuula (2009): Finanssitoiminnan käsikirja, FINVA 2009. Bowen, John, Abram, Patricia ja Powell, Jonathan (2008): Breaking Through: Building a World-Class Wealth Management Business. CEG Worldwide, 2008. Bradlow, Eric, Niedermeier, Keith, Williams, Patti (2009): Marketing for Financial Advisors, McGraw-Hill, 2009. Jackson, Charles (2003): Active Investment Management, Wiley Finance, 2003. Maude, David (2006): Global Private Banking and Wealth Management – The New Realities, John Wiley and Sons, Ltd. West Sussex, England, reprinted 2008. Nasdaq OMX (2010): Opi Osakkeet, Nasdaq OMX. Nousiainen, Satu, Sundberg, Sirpa (2009): Sijoituspalveluopas, FINVA 2009. Oberlin, Cliff and Powers, Jill (2004): Building a High-End Financial Services Practice, Bloomberg Press, 2004. Puttonen Vesa, Eljas Repo (2011): Miten sijoitan rahastoihin, WSOYpro, Helsinki, 2011. Rahoitus- ja vakuutusneuvonta (2011): Henkivakuutus kuoleman varalle – vertailu. Singer, Brian, Fedorinchik, Greg (2010): Investment Leadership and Portfolio Management, Wiley Finance, 2010. Tieto (2007): Social Lending, White Paper on Social Lending, Tieto, 2007. Kontkanen, Erkki (2009): Pankkitoiminnan käsikirja FINVA 2009.