OYK KEVÄT 2014 [1]
Ääni on Oulunkylän yhteiskoulun peruskoululaisten oma lehti. Ääni ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.
Sisällys: Pääkirjoitus 3 Pidetään Ääntä! 4 Prometheus-leirit 11 Festarikesä 2014 13 Novelli: Jäätelöä 16 Haastateltavan Ääni 19
Kannen kuva: Emilia Haikola 8C [2]
Bonjour Ogeli! Päivät ovat ankeita ja stressiä on paljon. Ysiluokkalaisilta vaaditaan vielä viimeinen puristus ennen peruskoulun päättymistä, mutta älä huoli! Kesä ja lämpimät päivä ovat kohta täällä! Tätä Ääni-lehden numeroa lukiessasi voit ottaa varaslähdön kesään. Lehdestä löytyy esimerkiksi Prometheus-leirikokemuksia ja festaritunnelmia sekä kesäinen Jäätelöä-novelli. Mukana on myös herkullisia kesäreseptejä. Tätä pääkirjoitusta tehdessä kesään oli enää 58 päivää, mutta aika kesään lyhenee koko ajan ja valoisuus lisääntyy. Ääni-lehden toimitus toivottaa kesää odotellessa kaikille lukijoille ihanaa tulevaa kesälomaa! Äänen toimitus Kuva: Beata Kärkkäinen 9A
[3]
Itsenäisen opiskelun päivä helpottaisi opettajien ja koululaisten työtä Monista yläkoulun oppilaista huomaa, että koulunkäynti on nykyisin hyvin rankkaa. Oppilailla on paljon ryhmätöitä, kokeita, läksyjä ja projekteja. Koululaiset, jotka haluavat saada oppiaineista hyviä numeroita, joutuvat näkemään erittäin paljon vaivaa. Joskus tuntuu, että koulun jälkeiset tunnit eivät riitä läksyjen tekoon ja kokeisiin lukuun. Kuitenkin jokaisella pitäisi voida olla myös jokin vapaa-ajan harrastus, eikä kaikki aika saisi kulua kokonaan koulutehtäviin. Huolellisen koulutyön tekemiseen saattaa kulua yön pikkutunneille asti. Voi mennä hyvin myöhäänkin ennen kuin pääsee nukkumaan, ja väsymys vaivaa seuraavana päivänä koulussa. Tähän ehdottaisinkin kuukausittaista päivää, jolloin oppilaat saisivat kerrata opettajien avulla tuleviin kokeisiin ja saada apua rästitehtäviin, sekä aikaa ryhmätöiden tekemiseen. Tämä järjestely helpottaisi koululaisten arkea ja opettaisi vastuuta. Päivän voisi järjestää esimerkiksi vain kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille, jotka totuttelevat jo itsenäisempään elämään, sekä kohti jatko-opintoja. Itsenäisen opiskelun päivästä ei aiheutuisi opettajille ylimääräistä vaivaa, vaan he auttaisivat koululaisia tehtävissään. Lisäksi se voisi parhaimmillaan parantaa opettaja-oppilassuhteita, kun opettaja näkisi oppilaan yrittävän ja huomaisi jopa mahdolliset pulmat tehtävissä sekä muussa oppimisessa. Oppilas puolestaan saisi tukea ja voisi esittää tarkentavia kysymyksiä. Parhaimmillaan itsenäisen opiskelun päivä lähentäisi opettajia ja oppilaita sekä vähentäisi kummankin työstressiä. Anniina Sibakov 8D Kuva: Maria Saarinen 8C
[4]
Kaikki irti tietokoneista Nykyään nuoret viettävät koulun ulkopuolella paljon aikaa tietokoneilla ja älypuhelimilla, ollen näin sosiaalisessa mediassa tai tehden koulutöitä. Koulutkin panostavat kalliisiin laitteisiin ja ohjelmistoihin, joita nuoret voivat hyödyntää oppitunneilla. Mediassa puolestaan hehkutetaan nuorten koodaustaitojen tärkeyttä ja niiden merkitystä tulevaisuudessa. Vaikka olemmekin syntyneet tietokoneiden ja muiden laitteiden keskelle, ongelmana kuitenkin on, että uusia tai nykyisiä laitteita ja ohjelmistoja ei osata käyttää kunnolla, saati tehokkaasti. Kuvien lisääminen Word-dokumenttiin, ja sen asettelu ovat hankalia tehdä tai ei tiedetä, mikä on sarkain- eli tabulator-näppäin. Tietotekniikan laitteet saattavat jopa pölyyntyä kouluissa käyttämättöminä, kun niiden mahdollisuuksia ei tunneta. Ikävää on myös se, että tietokoneita viedään turhaan kaatopaikoille, kun esimerkiksi vain kovalevy on hajonnut tietokoneen ollessa muuten ehjä. Ekologisuudenkin kannalta tällainen kuluttaminen on haitallista, koska uuden kovalevyn vaihtaminen nykyaikaiseen koneeseen on helppoa. Epäkohtana on siis se, että moni ei ole tietoinen siitä, mitä voi itse tehdä omalle tietokoneelleen, mutta oppimalla tietokoneen toimintaa rohkeus sen käyttöön kasvaisi. Mikäli Suomesta halutaan esimerkiksi Viron kaltainen tietotekniikan kärkimaa, on tehtävä jotain tälle tietokoneiden hyödyntämättömyydelle. Tietotekniikan perustaidot pitäisi sisällyttää pakolliseksi oppiaineeksi jo peruskoulussa, tällöin äidinkielen oppitunneilla harjoiteltaisiin tekstinkäsittelytaitoja ja matematiikan tunneilla koodausta. Erilaisia sähköisiä opetusmateriaaleja täytyisi tehdä lisää ja kouluttaa opettajia. Olisi myös hyvä, että syventävää tietoa it-asioihin tarjottaisiin valinnaisaineena yläasteella. Roope Kokko 8D
[5]
Kotitalouden oppimäärää lisättävä Nykyisin kotitaloutta opetetaan yläasteella pakollisena aineen vain seitsemännellä luokalla, jonka jälkeen se siirtyy valinnaisaineeksi. Mielestäni kotitalouden oppimäärää pitäisi lisätä ja sitä olisi hyvä opettaa myös kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. En ymmärrä, miksi kotitaloutta opetetaan pakollisena aineen vain yhtenä vuonna, vaikka se onkin yksi peruskoulun tärkeimmistä oppiaineista. Jos nuorille ei opeteta lukemisen, laskemisen ja kirjoittamisen lisäksi myös ruuanlaittoa ja siivousta, eivät he tule pärjäämään tulevaisuudessa. On hyvä, että koulussa opetetaan paljon erilaisia asioita, mutta kotitaloudessa opetettavat asiat ovat välttämättömiä jokaiselle ihmiselle. Jos kotitaloutta opetettaisiin pakollisena oppiaineena yläasteen jokaisella luokalla, ehdittäisiin oppilaiden kanssa paneutua syvemmälle ruuanlaiton perusasioihin ja siivouksen tärkeyteen. Kotitalouden oppimäärää voitaisiin lisätä ainakin yhdestä kahteen kurssiin kumpanakin vuonna. On tietysti totta, että jos kotitaloutta opetettaisiin lisää, se veisi tilaa toisilta oppiaineilta. Kuitenkin kun ajatellaan kotitalouden tärkeyttä ihmisten normaalissa arjessa, ei muutama tunti vähemmän jotakin toista ainetta paljoa haittaa. Toivoisin, että kotitalouden oppimäärää lisättäisiin tulevaisuudessa, jotta nykynuoretkin oppisivat laittamaan ruokaa sekä pitämään huolta itsestään ja kodeistaan. Elina Ahonen 8D
Kouluruokaa ei pitäisi haukkua Tuntuu pahalta katsella, kun toiset oppilaat tulevat kouluruokalaan nenäänsä nyrpistellen, vaikka omasta mielestäni ruoassa ei ole mitään vikaa. Minua ärsyttää se, kun kouluruokaa haukutaan niin yleisesti laaduttomaksi, mauttomaksi ja halvaksi. Mielestäni kouluruoka on useimmiten hyvää ja terveellistä, eikä sitä saisi haukkua. Kouluruoka auttaa meitä oppilaita jaksamaan koko pitkän koulupäivän energisinä ja valmiina oppimaan. Jos tätä ruokaetua kouluissa ei olisi, monet voisivat jättää tärkeän aterian syömättä, mikä olisi epäterveellistä nuorten kasvun kannalta. Vaikka ruoka
[6]
kouluissa tuntuukin usein halvasti tehdyltä, onhan se parempi kuin ei mitään. Monissa maissa kouluruoka ei ole ilmaista tai sitä ei välttämättä ole ollenkaan. Onko nykyisin jotain muotia olla tyytymättä mihinkään? Eihän kouluruoka sentään mitään jätettä ole. On aivan totta, että kaikki eivät aina pidä kaikesta ruoasta, enkä väitä, että itsekään pitäisin. Onneksi koulussa voi valita myös kasvisruoan, joka on monesti parempaa ja laadukkaampaa kuin liharuoka. Eri ruokalajien maisteleminen on kuitenkin vain hyväksi. Se totuttaa uusiin makuihin, joista voi löytää jopa uuden suosikkinsa. Jos kouluruoka sattuu olemaan sellaista, josta ei pidä, voi pitää sen omana tietonaan. Eihän sitä tarvitse koko koululle kuuluttaa. Jos ei edes kestä ruokalasta tulvivaa tuoksua, voi ottaa omat eväät mukaansa. Tietenkin olisi hyvin mukavaa, jos kouluruoka olisi sellaista, josta kaikki pitävät. Se on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, koska kaikilla on niin erilaiset makumieltymykset. Pinja Ylhävuori 8D Kuva: Maria Saarinen 8C
[7]
Muutoksia kouluihin Suomessa koulujen opetusmenetelmät ovat jääneet paljon jälkeen. Opetusta pitäisi sähköistää sekä uudistaa, että Suomi voi pysyä nykyisellä tasollaan. Monissa muissa maissa on kouluissa oppilailla käytössään jo tabletit oppikirjojen sijasta. Opetusta ei tarvitsisi vielä täysin sähköistää, mutta tietotekniikkaa voitaisiin hyödyntää paljon enemmän opetuksessa. Oppilaiden pitäisi sallia käyttämään tablettia muistiinpanojen kirjoittamisessa jos oppilas itse haluaa. Uudistuksen tarpeen huomaa uusista Pisa-tuloksista. Suomen taso on laskenut selvästi, ja jotain on tehtävä. Monet oppilaat kokevat koulunkäynnin tylsäksi ja masentavaksi. Kouluista voitaisiin yrittää tehdä mukavampia oppilaita kohtaan. Luokkiin voitaisiin laittaa tuolien sijasta pomppupallot. Myös kouluruuan laatuun voitaisiin panostaa, sekä koulujen käytävistä tehdä mukavampia esimerkiksi sohvia lisäämällä. Näin kouluista tulisi paljon mukavampia ja oppilaat saattaisivat suhtautua positiivisemmin koulunkäyntiin. Myös tuntien ohjelmaa olisi hyvä uudistaa, usein opettajat näyttävät vain asiasta muistiinpanot ja antavat oppilaille tehtäviä. Tähänkö opettajat pitkän koulutuksensa tarvitsevat? Opettajien pitäisi tehdä oppitunneista viihtyisiä ja monipuolisia. Oppilaat eivät opi käyttämään tietojaan pelkästään tekemällä tehtäviä vihkoon.
Opetusmenetelmiä ei tulisi muuttaa täysin sähköisiksi Nykyään puhutaan siitä, miten kouluissa pitäisi uudistaa opetusmenetelmiä. Esimerkiksi sähköistä opiskelua haluttaisiin lisätä. Tietenkin siinä olisi paljon hyviäkin asioita, kuten se että koulukirjoja ei tarvittaisi enää niin paljon kun opiskelu tapahtuu tietokoneilla. Huonojakin puolia löytyy. Varsinkin vanhemmat oppilaat ovat tottuneet opiskelemaan kynän ja paperin kanssa ja yhtäkkiä tapahtuva muutos voi olla vaikea ottaa vastaan nopeasti ja sitä on vaikea omaksua. Jos kuitenkin sähköinen opetus kas-
[8]
vattaa suosiotaan (niin kuin se varmasti tekeekin), niin suosittelisin sen aloittamista jo ensimmäisestä luokasta lähtien. Pieniä kokeiluja voi aina tehdä, mutta niiden onnistuminen ei aina ole taattua. Mielestäni vanhat opetustavat toimivat hyvin ja niitä ei tulisi korvata kokonaan. Pitää myös muistaa, että oppiminen on kiinni myös oppilaista, ei pelkästään keinoista opettaa asioita. Johannes Pulli Kuva: Beata Kärkkäinen 9A
[9]
Photoshoppaus on haitaksi nuorten itsetunnolle Nykyään lehtien kannet ja sivut ovat täynnä kauniita mainos- ja muotikuvia. Vartalot ovat lähes täydelliset, kasvot virheettömät, ja vaikutelma epätodellinen. Pieni tyttö, tai nuori, ottaa näistä helposti itselleen esikuvan, tulematta ajatelleeksi kuinka paljon kuvaa on muokattu. Näin kerran videon, jossa pizzapalasta muokattiin kaunis nuori nainen. Sen tekemiseen meni vain hetki, mutta vaikutelma oli todellinen. En olisi voinut arvatakaan että alussa näkynyt nainen, olisi voinut olla alun perin kuva pizzapalasta. Tämä osoittaa mielestäni hyvin, miten paljon photoshoppauksella voidaan muokata ja manipuloida alkuperäistä kuvaa, ja sen olemusta. Tämän vääryyden oikaisemiseksi on vain yksi vaihtoehto: joko lopettaa photoshoppaus, tai ainakin tehdä tytöille selväksi sen merkitys kuvan lopputuloksessa ja sen epätodellisuudessa, sillä se vaikuttaa merkitsevästi tyttöjen itsetuntoon ja sen kehitykseen. Loputtomassa täydellisyyden tavoittelussa ei ole mitään järkeä, vaikka se onkin ominaista ihmisrodulle. Meidän tulisi ottaa vastuu nuortemme kehityksestä ja jättää itsekkäät syymme, jotta nämä ymmärtäisivät oman kauneutensa ja sen merkityksen, ja oppisivat arvostamaan itseään ja toisiaan. Kaikki nuoret naiset ja tytöt ovat kauniita. Meidän tehtävämme on saada heidät myös ymmärtämään ja uskomaan se!
Alas photoshoppaus! Arvoon ominaiskaunes ja yksilöllisyyys!
Eleonoora Kauhanen 8D
[10]
Prometheus-leirit ”Uteliasta pohdintaa, hauskoja leikkejä, syvällisiä keskusteluja, mahtavia ihmisiä, kiinnostavia mielipiteitä, kiihkeitä väittelyitä ja lämpimiä halauksia... Prometheus-leiri saattaa olla elämäsi paras viikko. Ota askel ajatukseen ja tule mukaan!” Näistä aineksista on hyvät Prometheus- eli protu-leirit tehty. Itse kävin oman leirini vuoden 2013 kesällä, ja voin kiistatta sanoa, että tuo viikko oli ellei elämäni, niin ainakin kesäni paras viikko. Prometheus-leirit ovat uskonollisesta vakaumuksesta riippumattomia leirejä, jotka on suunnattu 8.-9. luokan käyneille nuorille. Leireillä käsitellään ajankohtaisia ja nuorten elämää koskevia aiheita, kuten tulevaisuus, ihmissuhteet sekä erilaisuus mm. keskustelujen, lyhyiden näytelmien ja leikkien muodossa. Leireillä kehittyy toiminnan ohessa omakohtainen ajattelu ja omien mielipiteiden ilmaisu. Valmiita vastauksia ei ole, ja jokainen leiriläinen pääsee miettimään aiheita omasta näkökulmastaan. Se, viihdytkö leirillä, riippuu hyvin paljon omasta asenteestasi. Leireillä on ehdottomasti mahdollisuus sillä hiljaisimmalla ja rauhallisimmallakin ilmaista mielipiteensä, ja jokaista puhujaa kuunnellaan. Leireillä on myös upea mahdollisuus aloittaa aivan puhtaalta pöydältä. Sillä, millainen rooli sinulla saattaa olla esimerkiksi koulussa, ei ole mitään väliä tavatessasi joukon täysin tuntemattomia leiriläisiä. Mikäli lähdet leirille avoimin mielin ja valmiina uuteen kokemukseen, voit olla varma että leirisi sujuu upeasti. Ja vaikka lähtisitkin matkaan epävarmana ja mahaa kourivan jännityksen vallassa, voit olla varma että totut leirijärjestelyihin hyvin nopeasti, uusiin ihmisiin tutustumista unohtamatta. Esimerkiksi näistä syistä leirille ei ole suositeltavaa napata sitä
[11]
omaa parasta kaveria mukaan. Leiristä voi toki tulla mukava tutun kaverinkin kanssa, mutta vielä enemmän kokemuksesta saat irti kun uskaltaudut lähteä yksin matkaan. Viikon mittaisen ensimmäisen protu-kokemuksen jälkeen oli lämmin ja hiukan haikea olo. Katselin ulos auton ikkunasta körötellessämme vanhaa hiekkatietä pitkin Helsinkiä kohti. Taivas oli sininen, aivan kuten tullessammekin oli ollut. Muistelin sitä jännitystä ja vastaan tulevien autojen kuljettajien silmäilyä kun yritin kuvitella, minkälaisia tulevat leiriläiset olisivat. Tiesin nimittäin jokaisen auton palaavan leiripaikalta, muita teitä kun ei ollut. Sillä hetkellä en kirjaimellisesti tiennyt mitä tuleman pitää. Sillä rehellisesti sanottuna, en ollut edes ottanut pahemmin selvää, mikä tämä Prometheusleiri oikein oli. Jotain kyllä tiesin, mutta näin jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut lukaista edes ne leirien kotisivut. No, alkuhämmennyksen ja varmaan kymmenen eri tutustumisleikin jälkeen aloin päästä vähän jyvälle siitä mihin olin tullut ja minkälaisten ihmisten kanssa tulisin viikon tiiviisti elämään. Pikkuhiljaa keskusteluihin tottui, omituisia päivän teemaan sopivia herätyksiä oppi rakastamaan (paitsi niinä hetkinä, kun todella olisi halunnut vain jäädä nukkumaan) eikä erilaisten esitysten valmisteleminenkaan tuntunut enää ylitsepääsemättömältä tehtävältä. Kolmannesta päivästä eteenpäin ryhmähenki vain vahvistui vahvistumistaan, ja viimeisen illan viimeiset tunnit olivat monen kohdalla siihenastisen elämän itkuisimmat. Seuraavana päivänä koittaisi lähtö. Tuolta viikolta käteen jäivät monet hyvät muistot, paljon uusia ajatuksia, rohkeutta ja uusia tuttavuuksia. Joidenkin sen aikaisten tuttavuuksien kanssa pidämme vieläkin yhteyttä, ja leirin jälkeen heihin on tullut tutustuttua vielä paremmin. Vaikka siltä tuntuisikin, ei leiriviikon päättyminen ole kuitenkaan varsinaisesti loppu, vaan uuden alku. Jos on kiinnostunut jatkamaan leirin jälkeen protupiireissä, on järjestössä tarjolla monenlaisia tehtäviä joihin voi hakeutua. Yksi näistä on apuohjaajaksi haku. Sillä tavalla pääsee itsekin vetämään leiriä ohjaajien kanssa mahdollisesti jo seuraavana kesänä. Lisäksi erilaisia protu-tapahtumia järjestetään ympäri vuoden, eikä niissä ainoastaan näe vanhoja leiriläisiä, vaan myös tutustu helposti uusiin ihmisiin. Protut kun tuntuvat olevan varsin helposti lähestyttävää sakkia. Suurin näistä on puistotapahtuma, johon kerääntyy protuja ympäri Suomea. Sen lisäksi järjestetään mm. Kaamoskarkelot, Nuorten filosofian tapahtuma eli Nufiti ja julkaistaan yhdistyksen omaa lehteä. Mielestäni on hienointa, että nämä kaikki, kuten leiritkin, järjestetään vapaaehtoisvoimin. Jokainen ohjaaja, tapahtuman järjestäjä ja palstan kirjoittaja on siis aidosti asiastaan innostunut ja valmis tekemään työtä sen eteen. Jos tämä artikkeli herätti yhtään kiinnostustasi ja haluat tietää aiheesta lisää, käy toki tutustumassa Prometheus-leirien omiin kotisivuihin eli www.protu.fi Teksti ja kuva: Beata Kärkkäinen 9A
[12]
Festarikesä 2014 Festivaalit, yleisemmin tunnetaan nimellä festarit, ovat säännöllisesti ja usein vuosittain toistuvia musiikki-, taide-, ruoka- tai uskonnollisia kokoontumisia. Näissä kokoontumisissa samanhenkiset ihmiset kokoontuvat juhlistamaan vuosittaista taivalta. Yleensä festareita järjestetään kesällä ja ne ovat suosittuja vierailukohteita. Festareilla on mukava tunnelma ja ihmiset ovat iloisia, koska saa kuunnella hyvää musiikkia ystäviensä seurassa. Festareissa on yksi yleisesti ärsytystä herättävä asia. Ikäraja. Tämä mörkö ajaa kaikki alle 18-vuotiaat ulos festarialueelta ja takasin koteihinsa mököttämään. Itselläni on tästä asiasta hieman kokemusta, joten teidän miten ärsyttävää se on. Onneksi jotkut viisaat festarijärjestäjät ovat keksineet asiaan helpotuksen ja ottaneet meidät nuoret alle 18-vuotiaat huomioon! On nimittäin ihan hyviäkin festareita, joilla ei ole korkeaa ikärajaa. Näistä festareista voimme mekin nuoret nauttia. Tässä listassa on muun muassa festareita, joilla ei ole ikärajaa K-18: Kivenlahtirock, Leppävaaran urheilupuisto 6.-7.6.2014 Ruisrock, Turun Ruissalo, 4.6.7.2014 Ilosaarirock, Joensuun Laulurinne, 11.-13.7.2014
Camilla Sinisalo 9H Kuva: Maria Saarinen 8C
[13]
Kesäreseptejä Kesällä on ihana herkutella, varsinki tuoreilla marjoilla. Tässä muutama vinkki miten voit hyödyntää eri marjoja ihanissa kesäjälkkäreissä. Mansikka-suklaarulla POHJA 3 munaa 1,5 dl sokeria 1,5 rkl kaakaojauhetta 0,5 rkl vehnäjauhoja 2tl leivinjauhetta 1. Sekoita kuivat aineet keskenään 2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 3. Lisää kuivat aineet taikinaan siivilän läpi, ha sekoita samalla varovasti.
[14]
4. Levitä takina levinpaperoidulle uunipellille. 5. Paista 225-asteisen uunin keskitasossa 6-8 min. 6. Kumoa kääretorttulevy sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. PÄÄLLE 2.5 dl vaahtoutuvaa mansikkakermaa Tuoreita mansikoita 1. Vatkaa mansikkakerma vaahdoksi ja perkaa ja paloittele mansikat. 2. Levitä jäähtyneelle kääretorttupohjalle ensi 2/3 mansikkakermaa ja ripottele pinnalle mansikoita. 3. Kääri torttu tiukaksi kääröksi ja nosta jääkaappiin VIIMEISTELY Leikkaa kääretorttu annosviipaleiksi ja koristele mansikoilla ja kermalla. NAUTI! Kesäinen smoothie AINEKSET 1 dl marjoja 1 dl maitoa 1 dl luonnonjugurttia 1 dl jääkuutioita 1 rkl tomusokeria OHJE Sekoita kaikki ainekset sileiksi tehosekoittimessa. HUOM! Tarkista että tehosekoittimellasi voi murskata jääpaloja! Maisa Sipiläinen 8C Kuva: Emilia Haikola 8C
[15]
Jäätelöä Kesä. Se koitti sameana kuin maitotilkka lasin pohjalla. Olisi voinut luulla sen olevan samanlainen kuin kaikki kesät sitä ennen; kuusitoista makeaa, mehukasta kuukausikolmikkoa, joiden aikana tehtiin asioita joita ylpeästi kaduttaisiin loppuelämän. Mutta se ei ollut. Tämä kesä oli erilainen. Taivas hohti juhlavaa sineä ja ruoho oli myrkyllisen vihreää, kuin margariinimainoksessa. Pienet, valkoisiksi rapatut talot seisoivat siistissä, joskin epäsäännöllisessä rivissä joka muistutti taaperon hammasrivistöä. Naapurit rupattelivat takapihoillaan ja kääntelivät höyryäviä makkaroita grillissä, äidit työnsivät kärryjä viileillä, vaahteraisilla kujilla. Pienet lapset jokelsivat, turistit söivät jäätelöä, vanhukset kuuntelivat radiota kukkalautasten ja pitsiliinojen linnakkeissaan samalla kun heidän puutarhansa huokui vasta käännetyn mullan tuoksua.
Oli 26. heinäkuuta vuonna 1998.
Saku oli noussut sängystä jo kymmeneltä, mutta päätti odottaa ainakin iltapäivään saakka ennen kuin lähtisi talosta. Axel heräsi nimittäin aina aikaisintaan puolilta päivin, jonka jälkeen huuhteli pikaisesti hampaansa eilisillan kokiksen jämillä ja tuhosi viimeiset kylmät ranskalaiset. Sitten hänellä oli tapana suunnata paikalliselle ostarille, jossa hän ja Saku polttivat tupakkaa ja heittelivät ohikulkijoiden koiria sipseillä. Muuta tekemistä heillä ei ollut. Kesä oli kallistumassa loppua kohti, eikä pienessä sisämaan kaupungissa voinut tehdä muuta kuin pelata videopelejä huoneessa, jonka lattialla lojui sukkapalloja ja pudonneita julisteita ja jonka kaikki ikkunat olivat auki mutta peitetty tummilla lakanoilla, tai mennä uimaan ylikansoitetulle rannalle tai katsoa samoja leffoja yhä uudestaan ja uudestaan pienessä tunkkaisessa elokuvateatterissa. ”Kuule, mä olen alkanut miettiä että tämä kesä on niin perseestä että tekisi mieli palata kouluun”, Axel sanoi maatessaan selällään betonipenkereellä. Savun säikeitä suikerteli hänen suustaan ja katosi pilvettömään taivaaseen. Harmaata ja sinistä, sinistä ja harmaata. Saku istui muutaman sentin päässä hänen rähjäisistä lenkkareistaan ja imi omaa savukettaan. ”Sama täällä.” ”Äijä, tuo on surullisinta mitä olen koskaan kuullut.” ”Älä muuta viserrä.” Axel nousi istumaan. ”Jos me ei keksitä mitään tekemistä, mä kuolen.”
[16]
Ohi viiletti jäätelöauto. Pojat seurasivat sitä ilmeettöminä. Tupakka oli loppunut. Jossain kirkuivat lokit ja ilmassa tuoksui pöly ja bensiinin kloorimainen katku. Hetkeen (kuten koko kesänäkään) ei tapahtunut mitään. Sitten kuului rysähdys ja voimakasta kiroilua. He katsahtivat toisiinsa silmät levällään, keuhkot täynnä äänetöntä riemua, ja pinkaisivat siihen suuntaan, josta melu kantautui. Noin 20 metrin päässä heistä, keskellä ostarin parkkipaikkaa kyhjötti se sama jäätelöauto, jonka he olivat nähneet vielä hetki sitten. Auton etuosa vuosi mustaa savua. Päivettynyt uzbekinnäköinen kuljettaja potkaisi autoa ja mutisi jotain vihaisesti. Axel vislasi. ”Hellanlettanen sentään.” Kuljettaja kääntyi heihin päin. Yksi ainoa musta kulmakarva näytti varoitusmerkkiä. ”Mitä te pennut tuutte siihen töllistelemään? Menkää leikkimään tinasotilailla tai jotain, ettekö nää että täällä on sattunut vahinko? Voi Jumalanäiti, mitä pomo tästä sanoo...hei, pois sieltä auton luota!” ”Teillä on tapahtunut oikosulku”, Axel sanoi puolittain auton sisällä. Musta savu paljasti hänestä vain takapuolen – reikäiset farkut ja punaiset ”MIES OSAA”-boxerit. Kuljettaja katsoi häntä suu polvissa, kun tämä sulki konepellin ja tuli heidän luokseen pölyä käsistään ravistellen. ”Pari johtoa meni poikki, ei tarvitse muuta kuin-”
[17]
”SINÄ SENKIN-” Joskus on tilanteita, joissa ei auta muu kuin juosta. Tämä oli sellainen. Viiden minuutin kuluttua hengästynyt autonkuljettaja kyllästyi jahtaamaan poikia pitkin parkkipaikkaa kuolemanuhkauksia purjoten. ”Etten sitten ikinä nää noita pärstöjänne kilometrin säteellä!” hän karjui heidän peräänsä ja heristi massiivista korjausavainta. ”Mulkunmuiluttajat!” He pysähtyivät vasta, kun olivat päässeet reilun matkan päähän parkkipaikasta, haalean persikansävyisiä taloja pursuavaan kortteliin. Axel nojasi huohottaen kelmeään betoniseinään ja tärisi naurusta. ”Tuo oli sairasta”, sanoi Saku henkäysten lomassa. Hänen kylkiään yhä pisteli ja adrenaliini tykytti ohimoissa. ”Helvetin sairasta.” ”Tule, annetaan sille aasille opetus.” Jäätelöauton kuljettaja oli juuri riitelemässä jonkun kanssa puhelimessa, kun pojat hiipivät takaisin parkkipaikalle. Mies seisoi heihin selin, joten hän ei nähnyt kuinka kaksi teini-ikäistä hääräsivät hänen kulkuneuvonsa kimpussa ja totuus valkeni hänelle vasta, kun hän kuuli auton moottorin hurahtavan käyntiin. ”Jeesus, Maria ja Joosef... te kaksi!” hän huusi pojille. Heistä se vaalea, joka oli niin häijysti mennyt peukaloimaan hänen arvotavaraansa, istui ratissa ja näytti hänelle keskisormea. Kuljettaja lähti harppomaan kohti autoaan. Hymy hyytyi poikien kasvoilta. Toinen, tummahiuksinen joka istui pelkääjän paikalla sanoi jotain blondille hätääntyneenä ja tämä painoi kaasua. Auto lähti liikkeelle...eteenpäin. Auto pysähtyi kuin seinään törmäyksen voimasta. Saku ja Axel eivät koskaan olleet nähneet niin paljon verta.
Senja Korhonen 9H Kuva: Maria Saarinen 8C
[18]
Katri Köngäs, tekninen työ Mitä teet yleensä kesällä? Olen pääasiassa kotona ja viljelen pastaani, puutarhaani ja kasvihuonetta. Kummassa olet enemmän, mökillä vai kaupungissa? No pääasiassa kotona, mutta kyllä sitä mökilläkin oleillaan pienissä määrin, muttei viikkoa kauempaa, koska silloin pitää tulla kasvien luokse. Tykkäätkö uida paljon? Joo, ja me asutaan ihan uimarannan läheisyydessä, niin viime kesänä käytiin uimassa jopa kolme kertaa saman päivän aikana. Mikä on lempikesäherkkusi? Grillattu munakoiso ja oma tomaatti. Onko sinulla jotain kesämatkakohdetta? No olemme puhuneet, että lähdettäisiin Lappiin telttailemaan, mutta saa nyt nähdä. Onko sinulla jotain kesää liittyvää muistoa lapsuudesta, jonka voisit kertoa Äänilehden lukijoille? Joo, olin metsätöissä seiska- ja kasiluokan vaihteessa. Se oli kyllä aika mieleenjäävää ja hauskaa. Ei ole sen jälkeen tehnyt hirveästi mieli pystykarsia mäntyjä. Ja samana
[19]
kesänä, jos en ollut metsätöissä, niin sitten olin perunapellolla. Saatiin siitä ainakin hyvät rahat. Mitä kesään liittyvää haluaisit sanoa lukijoillemme? Muistakaa ottaa rennosti kesällä! Älkää täyttäkö koko kalenterianne, vaan myös levätkää. Juulia Piipponen 8C
Milla Mikander, matematiikka ja kemia
Mitä teet yleensä kesällä? No tietysti lepään ja teen kaikkia sellaisia juttuja, joilla saa kerättyä energiaa talvea varten eli esimerkiksi käyn yleensä jossain reissussa. Nyt olen aloittanut myös palstanhoidon. Sitten olen vielä käynyt useampana kesänä tekemässä työväenopiston kurssilla kenkiä.
[20]
Oletko yleensä mökillä vai kaupungissa? Tykkään olla molemmissa. Meidän perheellä on mökki aika lähellä, mutta kyllä tykkään kesäkaupungistakin. Onko sinulla joku tietty matkakohde, minne menet kesällä? No ei oikeastaan. Me vaihdellaan kohteita ja harvoin palataan samaan paikaan uudestaan. Sitten myös reissaan reissun sisällä. Tykkäätkö uida paljon? Joo, aina jos on vaan mahdollisuus, niin kyllä minä uin. Mikä on lempikesäherkkusi? Ehdottomasti jäätelö! Onko sinulla jotain kesään liittyvää sanottavaa Ääni-lehden lukijoille? Muistakaa kerätä aurinkoa tulevaa pimeää talvea varten.
Juulia Piipponen 8C Kuvat: Maria Saarinen 8C
[21]
Iloista kes채채! [22]
Toimittajat: Emilia Haikola 8C Sara Karjalainen 8C Senja Korhonen 9H Beata Kärkkäinen 9A Juulia Piipponen 8C Camilla Sinisalo 9H Maisa Sipiläinen 8C
Valokuvaajat: Emilia Haikola 8C Beata Kärkkäinen 9A Maria Saarinen 8C
Taitto: Ääni-logo ja taitto: Emma Murtopuro ja Helmi Puustinen 8G (valinnainen kuvis 3.3) Taiton ohjaus: kuvisope Aleksi Kinnunen
Takakannen kuva: Beata Kärkkäinen 9A
[23]
Luettuasi j채t채 lehti muiden luettavaksi [24]